vääryys

no eikö kukaan vaivaudu vastaamaan?

Ei tällaiseen voi ottaa minkäänlaista kantaa.

Kysymyksesi vaatii miettimistä, mutta jos vääryys yhä vaivaa pitäisi asiasta käydä puhumassa väärintekijän kanssa. Tosin siinä ei syyttelyllä ja parjaamisella taida pärjätä, vaan korkeintaan voi kertoa miltä oma olo tuntuu jättäen toinen sitten miettimään asiaa tarkemmin.

Jos vääryys ei ole erityisen suurta ja kyse on lähinnä loukkaantumisen tunteesta kannattaa myös miettiä miksi loukkaantui, oliko vääryys niin väärin kuin omassa mielessään uskoo ja onko asian vatvominen enää merkittävää vai olisiko aika unohtaa?

Maailma on pullollaan vääryyttä ja osa johtuu siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja käsittävät asiat eri tavoin. Jos kyse on todellisesta vahingon teosta, jolla on pitkäaikaiset seuraukset osataan siihen puuttua yhteiskunnallisellakin tasolla ja määrätä asianmukaiset sanktiot. Kirjoituksestasi ei käy ilmi kuinka vakavasta vääryydestä on kyse, joten lähdin siitä että kua tahansa voi itse vaikuttaa vääryden sulatteluun kasvamalla ihmisenä suhtautumaan siihen järkevästi, liikaa enää tunteilematta.

Kymmenen vuoden takaista raiskausta en varmaan anna ikinä anteeksi. Olin alle 16-vuotias, ja ilmeisesti syyttelin itseäni tapahtuneesta niin, että dissosiatiivisena persoonana en edes muistanut asiaa viiteen vuoteen...toinen raiskaajista oli vieläpä entinen poikaystäväni.

Ex-miesystävä, joka oli patologinen valehtelija, narkomaani, taparikollinen ym., pilasi luottotietoni (nimi väärässä paperissa). Annan ehkä anteeksi sitten, kun olen maksanut velat. vähän helpottaa se, että äitini aikanaan kävi pistämässä äijää ruotuun tyyliin: "Olet kohdellut tytärtäni huonosti! Painuisit järvenpään sosiaalisairaalaan!"

Tottakai tuntuu nololta, joutua tällaisten ihmisten uhriksi. Jälkeen päin olen päätellyt, että ei näillä ihmisillä itselläänkään hyvin mennyt: isän itsemurhaa, äidin skitsofreniaa, pahoinpitelyjen uhriksi joutumista ym. Vahinkoa vaan ei pitäisi laittaa kiertämään.