jo kolme

viikkoa olen käyttäny kortisonijauhetta jota hengitän aamuin ja illoin.
Mutta ei mitään parannusta olossani,voisko olla että ei olekkaan astmayskää?
Yskä vaan jatkuu mutta reflukia poden joskin lievänä,voisko olla sittenkin refluksiyskää pelkästään.
3347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytätkö pelkkää avaavaa" jauhetta ", esimerkiksi ventoline, vai onko sinulla joku muu valmiste lisäksi. Kun minulla todettiin astma, sain ensin ventolinea ja prednisolon ( kortisoni) tabletteja. Aika pian sain kuitenkin hoitavaa lääkettä, seretideä, joka auttoi melko nopeasti. Myöhemmin tosin jouduin aloittamaan myös singulairin. Tätänykyä kytän sympicortia, singulairia ja nuelinia. Sinun kannattaa neuvotella lääkärin kanssa, jos lääke ei auta. Tietysti niitä astmatutkimuksia kannattaa myös varmaan tehdä. Ainakin pef- mittaukset. Alussa minulla oli mielestäni pelkästään yskä, kun sain astmadiagnoosin opin ajanmittaan erottamaan, mitkä ovat astmaoireita.

Äänestä

ihan kun helpottas jotenkin.Minulla on ollut yskää ymäpi vuoden jo vuosikausia mutta refluksina hoidettu.Kuitenkaan haponsalpaajat ei ole auttanut.

Käytän Pulmicortia joka ilta ja aamu.Jos sittenkin on astmayskää sillä ennen viimeks kun menin lääkärille oli yskä muuttunu vinkuvaksi.
Sain siksi lääkkeen.
En kyllä hengästy enää niin helposti.

Äänestä
  • Käytäkö refluksin hoitoon mitään lääkkeitä? joss et, niin asia kannattaa hoitaa hetimiten kuntoon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloin se auttaa kirjoitti:

viikkoa olen käyttäny kortisonijauhetta jota hengitän aamuin ja illoin.
Mutta ei mitään parannusta olossani,voisko olla että ei olekkaan astmayskää?
Yskä vaan jatkuu mutta reflukia poden joskin lievänä,voisko olla sittenkin refluksiyskää pelkästään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu