Halusin vaan kysellä muitten odottajien kuulumisia, itellä viimenen kuukausi on lähtenyt käyntiin ja olo alkaa olla jo aika tukala, toisaalta energiaa tuntuu olevan enemmän kun raskauden keskivaiheilla.
Meillä kotona on jo vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen vilkas poika, joten äitiyslomasta ei ole tietoakaan, toisaalta nyt on ihan mahdotonta kuvitellakkaan löhöävänsä päivät kotona kirjaa lueskellen, niin kun viime raskauden lopulla, jotenkin on niin tottunut siihen, että poika pitää elämää ja tarvitsee huomiota, että ne harvat "lomat" ilman poikaa menee hiljaisuutta hirvitellessä ja poikaa ikävöidessä.
Onko muita lyhyellä aikavälillä uudestaan synnyttäviä? Onko ollut vaikeuksia? Itellä ainakin olo on huonompi kuin ensimmäistä odottaessa, toisaalta on sellanen turha vouhottaminen jäänyt nyt kun tietää mitä tää on. Vähän harmittaa kun uudelle tulokkaalle jää niin vähän aikaa kun päivät täyttyy esikoisen kanssa puuhailusta, mutta kaipa häneenkin ehtii tutustua syntymän jälkeenkin. Esikoista odottaessa saatoin viettää useita tunteja vatsaa ihmetellen ja sen asukkaalle puhellen, nyt sellainen on harmi kyllä jäänyt vähemmälle. Mutta onpahan lapsi saanut kuunnella kodin ja ulkomaailman ääniä=) Tuntuu että ympäröivä voluumi on aina täysillä=)
Hyvää kesänalkua kaikille!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.