Sana

Miten Jeesus opettaa teitä elämään. Jokaisen tulee tutkia itse Jumalan tahtoa Raamatun Uudesta Testamentista, jotta pääsee ymmärrykseen, että se Sana, jonka Jumala on puhunut, on oleva tuomari viimeisenä päivänä.

Elätkö sinä Sanan ohjeissa, eli oletko anteeksi antava, armahtava ja laupias, eli elätkö rakkaudenlaissa?
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinulla on vain hieman väärä käsitys sanasta, sana on Jumala, eli Jeesus, alkukielellä logos. Lue jo. 1;1 >> Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

Eli käsissäsi on kolmas luomiskertomus. Sana siis on Jeesus, joka on ollut alusta lähtien, ja siitä ollaan samaa mieltä, hän todellakin esittelee ihmiset Isälleen. >> oka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Siis Jeesus ei tuomitse, hänhän on vapahtaja, mutta sitten Jumala tuomitsee sen, joka ei usko Jeesukseen, ja ei ole uudestisyntynyt ylhäältä.

Mutta sinä, joka olet lain alla, että elät noiden juttujen mukaan, et ole armon alla, sillä teoillasi et pääse mihinkään, et edes taivaaseen.

Koen kuitenkin, että olet vilpitön, ja uskosi Jeesukseen on sinut pelastava, eikä se tarvitse enää siihen ihmisiä sekoittamaan. Rauhaa.

Muista, että silloin kun Sana kirjoitetaan Raamtussa isolla, se tarkoittaa Herraa, logosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomitsee! kirjoitti:

Miten Jeesus opettaa teitä elämään. Jokaisen tulee tutkia itse Jumalan tahtoa Raamatun Uudesta Testamentista, jotta pääsee ymmärrykseen, että se Sana, jonka Jumala on puhunut, on oleva tuomari viimeisenä päivänä.

Elätkö sinä Sanan ohjeissa, eli oletko anteeksi antava, armahtava ja laupias, eli elätkö rakkaudenlaissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu