OLen lähes kuuskymppinen ja käyn tapaamassa vanhempiani silloin tällöin jotka ovat vähän yli kahdeksankymmppisiä.
JOka kerta saan "neuvoja",ihan kuin en itse osais jo,isäni laittoi jopa lattian pesuveden Toluineen valmiiksi ja oli neuvomassa mikä harja siivotessa on se ja se.Samoin ruokaa laittaessa tulee ojentelemaan,lisää tätä ja pois tuota.Kiehuta kunnolla,anna paistua.Tyyliin-hän osaa -minä en.
Hammasta purren yritän ohittaa aina nämä ojentelut ja teen heidän mieliksi,koska aina on pitänyt "totella"vanhempia,myöskin lapsuudessa.
Vastaan ei saanut sanoa,olla mitään mieltä.
Se oli niskoittelua.Huonoa käytöstä.
Milloin ihminen on sitten aikuinen?
Vanhempien mielestä ei koskaan,vaikka meikäläiselläkin on tietoa kaikesta koulutusten-ym laajemman elämänsektorin alalta kuin heillä.
Miten te muut olette selvinneet vanhempien kasvatusperiaatteista?
JOka kerta saan "neuvoja",ihan kuin en itse osais jo,isäni laittoi jopa lattian pesuveden Toluineen valmiiksi ja oli neuvomassa mikä harja siivotessa on se ja se.Samoin ruokaa laittaessa tulee ojentelemaan,lisää tätä ja pois tuota.Kiehuta kunnolla,anna paistua.Tyyliin-hän osaa -minä en.
Hammasta purren yritän ohittaa aina nämä ojentelut ja teen heidän mieliksi,koska aina on pitänyt "totella"vanhempia,myöskin lapsuudessa.
Vastaan ei saanut sanoa,olla mitään mieltä.
Se oli niskoittelua.Huonoa käytöstä.
Milloin ihminen on sitten aikuinen?
Vanhempien mielestä ei koskaan,vaikka meikäläiselläkin on tietoa kaikesta koulutusten-ym laajemman elämänsektorin alalta kuin heillä.
Miten te muut olette selvinneet vanhempien kasvatusperiaatteista?
Vastaukset 16
Vanhimmat
ja päästä toisesta korvasta ulos.Otat ikäänkuin neuvot vastaan mutta teet niinkuin itse haluat ja pyydät neuvojaa menemään hetkeksi lepäämään!
että jo ois aika sunkii sanoo että osaat tehdä ilman heidänkin neuvojaan.Itse kävin sellaisen koulun seitsemän vuotta sitten kun paloin loppuun työssäni ja siinä selviteltiin lapsuus ja kaikki mikä oli jääny sanomatta,katsos kun olin niinsanottu kiltti joka aina vaan teki niinkuin toiset toivoi ja itse
en halunnu sanoa juu koskaan vastaan.Mutta kyllä meillä on jo aika olla omatkin mielipiteet ja sanoa
vanhemmillekin mitä aatellaan heistä.
Itse sen tein ja nyt olen ylpee et uskalsin,munkii äiti on kahtavaille 80v,
kaiketi helpoiten jaksaa. Hampaiden pureskelu turhaa. Tee niinkuin vanhemmat neuvoo, siellä heidän luonaan. Omassa kodissasi teet sitten niinkuin itse haluat.
Sehän on ihanaa, kun vanhemmat vielä elää! Kaiken touhun keskellä voi kuulostella vanhoja juttuja.
Pilkettä silmäkulmaan ja hymyä huuleen, vaikka väkisin alkuun, kunnes huomaa sen olevan helpompi tapa suhtautua!
kertoa heille oman näkökantasi ko.käyttäytymisestä,ellet tee se nyt älä jätä huomiseen.
Eivät he ala arvostamaan sinua koskaan ellet näytä olevasi vähintään yhtä pätevä tai enemmäkin,alistumalla annat itsestäsi nahjuksen kuvan josta ei ole mihinkään.
Pidä oikein kunnon puhuttelu ja muutama päivä taukoa,kysy sitten muuttuuko suhtautuminen sinuun.
Ellei muutosta tule pidä pidempi tauko,eivät he siihen kuole,alkavat vain kaivata sinua ja palveluksiasi.
Elä ja anna toisten elää,mutta älä sinun kustanuksellasi.
Hyvää kevättä.
tuollaiset neuvot ovat vain hellyttäviä, antaisin heidän touhuta, - korkeintaa rutistaisin oikein kovaa, ja sanoisin enkös olekin jo iso tyttö :)
Heh, joopa... 100% näkövammainen ajokortiton omaiseni neuvoi minulle, miten autolla ajetaan. Että sellaisia ne on. Kyllä siinä oli naurussa piteleminen. Totesin hänelle vain, ratin olevan vasemmalla puolella.
ajoi ns. koprakopelolla :)
mukaan heidän "peliinsä" ja ryhtyä kyselemään kaikista asioista: "miten tämä nyt oikein tehdään? Kerrotko tarkemmin? Voisitko valaista? Kerro hieman täsmällisemmin? Voisitko toistaa?"
Eiköhän jossain vaiheessa tule kommenttia, että "etkö sinä jo tuossa iässä osaa... pitääkö sinua kokoajan neuvoa?" :))))))))
että ole onnellinen kun oot saanut pitää vanhempasi noinkin kauan, olisin ite ikionnellinen jos vielä
olis äiti tai isä joka neuvois...
miten hellyyttävää olisikaan jos äiti olisi vielä neuvomassa tai isä antamassa mielipiteitään.
Aikuinen olin yli 30v.kun vanhemmat peräjälkeen kuolivat.Voi miten olen kaivannut neuvoja.Lapsi olin heille aina.Olen täysin samaa mieltä Lissun Turust,Pirren ja Pussipuskapirun kanssa.Ota ja rutista heitä...
OLen tosi kiitollinen että olen saanut pitää vanhempani näinkin kauan.
Enhän minä nyt sitä tarkoittanut,enkä myöskään sano heille tai osoita millään,että en tykkää kun aikuista opetetaan.
Ovat muutenkin niin piintyneet tapoihinsa ettei mitään uutta hyväksytä,ruokailussa tms.vaikka se olisi monipuolisuudessaan vain heidän parhaaksi.
Aina sitä samaa,vuosikymmeniä samalla reseptillä,samat levy pyörii-mut kai se on niin että itse on menossa samaan suuntaan vaikka vannoo etten kyllä minä sitten tee noin....
En ainakaan kerää kaikkea turhaa tavaraa kaappeja,kellareita,vinttejä täyteen,se on varma se!
Kukin omien mieltymyksiensä mukaan.Oletkos ajatellut omien lapsiesi kohdalla miten neuvot heitä?
Jotenkin vaikea kuvitella etteikö he luottaisi sinun kykyihisi selvitä heidän kotonaan.
Heillä on omat tottumukset ja tavat hoitaa omatkoti askareet ja vaistomaisesti ohjaavat sinua,että kaikki tulisi tehtyä jo olemassa olevan ja totutun kaavan mukaan.Kuten esim.Ruuassa täytyy se tietty maku säilyä mihin on totuttu.
Nauratti oikein kun aikoinaan mailla käydessä(silloin kun äiti vielä eli)kokkasin useinkin auttaakseni askareissa.
Syrjäsilmällä näin sitten miten hän hissukseen hivutti paistiin lisää lämpöä tai lisäsi suolaa.
Äitini myöskin vahtii ettei isä jätä hellaa päälle,ja kun myöskin käydessäni laitoin heille ruokaa uuniin ja vesikielellä odotimme,koskahan päästään syömään.
Kun menin katsomaan,oli kana edelleenkin kylmänä uunissa.Äiti oli käyny napsauttamassa uunin pois päältä! Siinä meni taas tunti,kun odotettiin ruokaa...mutta kylläpä maistui,minulle- vanhempieni mielestä siinä oli jos minkäkinlaista "vikaa"..
Äiti ja Isä elossa. Ovat 76 ja 73 vuotiaat. Asumme niin lähekkäin, että käyn heitä moikkaamassa ainakin kerran viikossa.
Kun erosimme mieheni kanssa, äitini otti tämän Äidin roolin taas uudestaan. Kova on hänkin minua neuvomaan, mutta ei se haittaa...toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaan. Teen kumminkin asiat niin kuin itse tykkään.
Kyllä aina joskus minuakin hermostuttaa se yletön neuvominen ja holhoaminen, olenkin joskus sanonut hänelle, että olen kuules jo aika iso tyttö :))
Minusta on myöskin aivan ihanaa, että olen saanut pitää heidät näin pitkään ja ovat kyllä kaikkiaan ihania vanhempia oleet läpi koko elämäni.
Ja huomatkaa sekin tosiasia, että perässä tässä mennään mekin ja noin 20 vuoden jälkeen olemme heidän ikäisiänsä.
Mutta sen olen kyllä huomannut, että ovat he jotenkin lapsellisemmaksi jo muuttuneet, mutta haitanneeko tuo mitään. Toivon todella että saisin heidät vielä kauan pitää luonani.
Nainen 52v ja mummo-ihminen minäkin
Sen ainakin tiedän, että olen ikuinen kuopus. Se asema on ja pysyy eikä se oikeastaan haittaa. Mutta noin pitkälle vanhempani eivät kyllä ole koskaan mennyt. Olen huomannut, että joidenkin miesten vanhemmat (tai enempi äiti) holhoavat poikaansa. Mistäköhäne sellainen henkinen symbioosi mahtaa muodostua. Kuopuksen asemalla tarkoitan sitä, että minua ja tekemisiäni saa arvostella. Vanhempi sisareni loistaa !! Häntä ei voi arvostella, ainoastaan arvostaa. Mutta olen tottunut roolini perheessä, enkä edes haluaisi vaihtaa sitä. Otan sen vastaan huummorilla ja sillä lailla se esitetäänkin :)
Ne kaikki vanhukset suumnnilleen ovat, kun menin asiakkaan luo, silloin kun tein työkseni kodinhoitajan työtä, vanhus neuvoi kymmenennellä kkäyntikerralla työt, samoin kuin ensimmäiselläkin oli neuvonut!