Täällä olisi tällainen nuori jo yläasteelta päässyt tyttö, jolla on ärrävika.
Kävin monta vuotta ala-asteella harjoittelemassa puheterapeutin kanssa ja jossain vaiheessa taisin ärrän oppia. Tai en ärrää, mutta jonkin kummallisen äänteen, jonka takia sain lopettaa puheterapeutin mukaan siellä käynnit.
Sitä äännettä en kuitenkaan koskaan oppinut käyttämään, vaan jatkoin sanomalla ärrää omalla tavallani, törkeänä jonkinlaisen "dr":n virheellisenä välimuotona.
Minua ei koskaan kiusattu ärräviastani ainakaan päin naamaa, mutta yläasteella ja nykyään siitä on muodostanut itsetuntoa nakertava ongelma. Olen sujuva lukija, mutta kaikki luokassa ääneen lukemiset, juhlat yms. ovat jääneet tuon kamalan ärrän takia. Päivänavaukseenkaan en osallistunut, koska en saanut lukea erästä osiota, johon ärrä ei sisältynyt. Vihaan puhua ihmisille ja jos sanon lauseessa ärrän heti perään ajattelen, että kumpa olisin keksinyt jonkun synonyymin, ettei sitä olisi tarvinnut sanoa.
Nyt olin ala-asteella lukemassa kakkosluokalle tarinaa ja tarinan päätteessä he viisaasti sanoivat "Sähän luit hyvin, paitsi ärrät oli vähän..." "Ärrävikanen!"
Eivätpä nuo pahaa tarkoittaneet, mutta tuollaiset huomautukset satuttavat. Muutenkin alemmuuskompleksi ja masennus ja huono itsetunto ja se, että puheterapeuttia ei täällä tuppukylässä ole saatavilla kuin ala-asteelaisille, syövät kykyäni uskaltaa olla sosiaalinen. Nykyään tuntuu myös, että se joskus ala-asteella hallinnassa ollut ärrä, jolla pääsin puheterapiasta pois, ei enää onnistu. Lapsuudenystävä ihmetteli, kun kerroin tästä ongelmasta, että mitä onko sinulla muka vieläkin ärrävika, en ole huomannut.
Olisiko mitään, miten voisin itse harjoitella ärrää?
Kävin monta vuotta ala-asteella harjoittelemassa puheterapeutin kanssa ja jossain vaiheessa taisin ärrän oppia. Tai en ärrää, mutta jonkin kummallisen äänteen, jonka takia sain lopettaa puheterapeutin mukaan siellä käynnit.
Sitä äännettä en kuitenkaan koskaan oppinut käyttämään, vaan jatkoin sanomalla ärrää omalla tavallani, törkeänä jonkinlaisen "dr":n virheellisenä välimuotona.
Minua ei koskaan kiusattu ärräviastani ainakaan päin naamaa, mutta yläasteella ja nykyään siitä on muodostanut itsetuntoa nakertava ongelma. Olen sujuva lukija, mutta kaikki luokassa ääneen lukemiset, juhlat yms. ovat jääneet tuon kamalan ärrän takia. Päivänavaukseenkaan en osallistunut, koska en saanut lukea erästä osiota, johon ärrä ei sisältynyt. Vihaan puhua ihmisille ja jos sanon lauseessa ärrän heti perään ajattelen, että kumpa olisin keksinyt jonkun synonyymin, ettei sitä olisi tarvinnut sanoa.
Nyt olin ala-asteella lukemassa kakkosluokalle tarinaa ja tarinan päätteessä he viisaasti sanoivat "Sähän luit hyvin, paitsi ärrät oli vähän..." "Ärrävikanen!"
Eivätpä nuo pahaa tarkoittaneet, mutta tuollaiset huomautukset satuttavat. Muutenkin alemmuuskompleksi ja masennus ja huono itsetunto ja se, että puheterapeuttia ei täällä tuppukylässä ole saatavilla kuin ala-asteelaisille, syövät kykyäni uskaltaa olla sosiaalinen. Nykyään tuntuu myös, että se joskus ala-asteella hallinnassa ollut ärrä, jolla pääsin puheterapiasta pois, ei enää onnistu. Lapsuudenystävä ihmetteli, kun kerroin tästä ongelmasta, että mitä onko sinulla muka vieläkin ärrävika, en ole huomannut.
Olisiko mitään, miten voisin itse harjoitella ärrää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
puheterapeutilta prosyyrit. Tyttöni oppi parissa kuukaudessa muodostamaan ärrän, kun treenattiin. Ei tarvii tuntea alemmuutta. Maamme pressakin sorauttaa ärrää. Toimeksi vaan. Kaiken voi oppia.
että kuunteleppa Halosta. Sen puhe on persoonallista :) Löytyy vielä L-vika...
Tuolla "vialla" ei ole todella aikuisten kesken MITÄÄN, ei pienintäkään merkitystä, mutta en suinkaan väitä, ettei siitä voisi olla ainakin nuorena suurtakin henkistä riesaa. Menestystä siis/silti mahdollisissa terapioissa!
olen tavannut monenlaisia ongelmia nuorilla.En vähättele ongelmaasi,pyydä prosyyreitä kuten edellä neuvottiin.
Kirjoitan ihan siksi,että kerron monen nuoren ystäväni olevan samanlaisessa tilanteessa,että on ärrävika.
Varmaan johtuu kokemuksista ja itsestä miten sen tuntee ja kokee.Tuntemillani nuorilla ei ole näkynyt mitään kiusantekoa,kun tutustuu ei sitä edes huomaa,se on pikantti lisä persoonallisuutta.Oletko huomannut että monella julkisuuden henkilöllä on sama juttu.
Luulenpa,että jos itsetunto olisi vahvempi,sillä ei ole mitään merkitystä.
Mutta ilman muuta hae apua ja ohjeita kun tuntuu siltä!Tsemiä!
moi tjjjoo,
mulla on ihan sama ongelma kuin sulla ja päivä päivältä luon vaan siitä yhä suuremman. Oon harjotellu ärrän sanomista jo ties kuinka kauan, ja nyt en edes tiedä miltä mun ärrä kuulostaa :( En erota sitä puheessani ollenkaan, enkä tiedä tuleeko se kurkusta vai kielenkärjestä vai mistä. todella turhauttavaa... varmaan pitäis hankkia aika puheterapeutille, kun en pysty oikeesti sanomaan kenellekään tuntemattomalle mitään! istun sitten vaan hiljaa, vaikka oikeasti olen erittäin sosiaalinen.
Yritin ite toistella d:tä, ja puhallella kielenkärkeen, mutta tuloksetta. Mulla kesti monta vuotta ennen kuin uskalsin sanoa äidilleni, että mun ärrävika vaivaa mua suunnattomasti. Häpeän puhettani, enkä kestä kuunnella enää itteäni ollenkaan.
Ps. Mua on kiusattu koko lapsuuteni ajan. Lukiossa ei enää pahemmin, mutta en uskalla siltikään sanoa mitään...
..vähän vaikka saksalaisten ja ranskalaisten puhetapaa! Samanlaisia "ärrävikaisia" kaikki! Jos asuist vaikka saksassa, ei sun puheessas olisi mitään kummallista. Ihmisten puhetapa on yksilöllinen, eikä siinä pitäis olla mitään ihmeellistä. Onko kaikki pohjanmaalaisetkin sitten "puhevikaisia" kun lausuvat d-kirjaimen ärränä?
Ei sussa vikaa ole, vaan vika on yhteiskunnassa, jossa elät!
Kärsin puberteetin ja nuoruuteni puheviastani suunnattomasti.
Opiskelin itselleni sitten hyvän ammatin ja löysin ihanan miehen,elin hienoa elämää kymmeniä vuosia ja tunsin olevani aivan samanvertainen kuin muutkin.
Sitten lähiöömme muutti pariskunta joista muodostui perhetuttuja .
Pariskunnan mies sitten kerran humalassa takertui vikaani aivan suoraan nauraen ärrälleni.
Otin tapauksen sellaisena harmittomana pahana vitsinä,mutta tapaus repi muistiini kaikki traumani ja olin taas häpeän tunne tiloissa.
Tämä samainen mies ei jättänyt asiaa siihen vaan asiasta tuli hänelle pakkomielle huudattaa asiaa aina kun mahdollista.
En siis päässyt puhevikani kanssa elämääni loppuun kunnialla,vaan se aiheutti vieläkin vanhoilla päivillä ongelmaa itsetuntoni kanssa.
Kehoitankin kaikkia nuoria tekemään kaikki mahdolliset konstit oppiakseen ärrän muodostuksen välttääkseen kohtaloni.
Maailmassa on aina ihmisiä joita toisten erillaisuus ärsyttää tai siitä saa hyvän syyn pönkittää omaa egoaan.
Kumminkin on kyseessä pieni ongelma,josta ongelman haltija usein tekee itselleen suuren häpeän ,ja varmaan ongelmaan puuttujat eivät ymmärrä vahinkonsa suurutta pilaillessaan asialla joka saattaa luhistaa toisen aivan pohjalle.
Ei kuule haittaa mitkään ärrä viat.Ite oon ollu armeijassa alikersantti ja joutunut huutelemaan jonoon mars sun muuta.Koulussa huomauteltiin ärrä viasta,mutta sekin unohtu kun ei välittänyt siitä.Ei kukaan oo täydellinen.Itse pidin puheen lapsuuden/nykyisenkaverin/kummipojan vanhempien häissä (lapsuuden kaveri ja nykyinen sama tyyppi ja kummipoika saman kaverin).Mulle tuli enemmän kehuja puheesta kuin morsiamen isälle.Että ei kannata ärrävikaa miettiä on elämässä paljon muutakin mietittävää.T:R-Vikainen Alikessu/Kummi-setä