Totuttelua ajatukseen ettei ehkä koskaan

Lukiessani näitä juttuja monella tuntuu olevan paniikki miksi ei ja mikä mättää kun mies ei haluakaan kihlausta pidemmälle. Nooh aikani olen omaa tilannettani miettinyt ja päätynyt lopputulokseen, etten mieti enää. Minulle kun on jo alussa ilmoitettu, että avioliitto on turha muussa kuin lapsitapauksessa. Kihloistakaan turha haaveilla.
Naisena ja romantikkona haaveilusta ei tunnu pääsevän eroon, mutta todellisuus kuitenkin iskee vasten kasvoja liiankin usein. Eihän sitä ole mukava vastata kyselijöille kierrellen ja kaarrellen tai alkaa selittään miksi ei edes suunnitella kihloja vaikka pitkään jo oltu yhdessä.
Jos alkaa naimajalkaa vipattamaan voin aina antaa uhkavaatimuksen häät tai minä katoan, mutta ainakin tällä hetkellä on mies häitä tärkeämpi.Jaksa turhia painostella ja toista säikytellä.
51205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta itseppäs siitä kärsit-

Äänestä

Järkityttö! Ja tiedän, mistä puhut, koska olin samassa tilanteessa ja takana pitkä yhteiselo. Valitettavasti itselleni asia oli joskus aika "karhea", mutta mieleenikään ei tullut, että kihlojen puuttumisen vuoksi olisin miehen jättänyt. Hän oli se, jonka kanssa halusin elää, joten oli vain hyväksyttävä, että hän ei silloin avioliittoa halunnut.

Asiasta puhuttiin usein, myös elämän realistista puolista eli siitä, mitä avoparina jatkaminen merkitsee kummallekin, jos toinen sattuisi kuolemaan. En kai aina osannut edes esittää asiaa kovin sivistynein sanankääntein :(

Mutta jotain sittenkin muuttui mieheni ajatuksissa, sillä tänään olen naimisissa ja suhteemme on molempien mielestä entistäkin paremmalla tolalla. Toivottavasti myös sinun toiveesi toteutuvat ja siihen asti, jaksa pitää periaatteestasi kiinni!

Äänestä

Juuri tuo selittely muille meidän aikeista... ja oikeastaan mikä minä olen tässä,vaimoke ,naisystävä,hellu,avokki,avovaimo...no heh heh kyl tiedän kuka olen! mutta se kait olen ,naisystävä/tyttöystävä.Pari vuotta seukattu ja vuosi yhdes asuttu.Minulla lapset ,hällä ei.Kihloista ei puhuta mutta ilmoitti kyl että naimisiin mennään.???!!!Siihen asti olen mikä oon ;)Voihan sitä sitoutua suusanallisestikkin,vaan miksi pitäisi tyytyä vain siihen?!Tilaanteessani en puhuisi mistään liitosta ainakaan,kun se takaovi pidetään näin raollaan :)Mietteitä nämä.Romantiikkaahan voi olla ilman sormuksiakin.Sormus ei tarkoita omistus oikeutta tai kahletta ,se on sympoli sitoutumisesta ja rakkaudesta sitä ihmistä kohtaan jonka nimi sormuksessa lukee.No niitä vihkijuttuja tietty pitäisi jollonki alkaa yhdes suunnittelemaan,jos kirkko on mieles...maistraatis onnistuu ilman vuotta ennen varausta...nää tämmösii käytännönkin asioita.toisinaan ajattelen että paljonhan sitä puhutaan.Nyt kuitenkin rakastamme toisiamme ja katsotaan mihin se riittää :)

Äänestä
  • Mikä kiire?Ja mitä se sormus takaa?Itse 32-v ja seurusteltu 15 vuotta, josta asuttu yhdessä 9 vuotta.Eikä mitään kiirettä naimisiin..
    Jos joskus menen, niin puhtaasti verotuksellisista syistä.Tulikin mieleen, että pitäisi erota kirkosta ennen marraskuuta jotta säästyisi kirkollisverojen maksulta.Naimisiin meneminen on ihmisten keksimä näkymätön kahle, jolla se toinen pyritään omistamaan..

    Äänestä

  • zinzin kirjoitti:

    Mikä kiire?Ja mitä se sormus takaa?Itse 32-v ja seurusteltu 15 vuotta, josta asuttu yhdessä 9 vuotta.Eikä mitään kiirettä naimisiin..
    Jos joskus menen, niin puhtaasti verotuksellisista syistä.Tulikin mieleen, että pitäisi erota kirkosta ennen marraskuuta jotta säästyisi kirkollisverojen maksulta.Naimisiin meneminen on ihmisten keksimä näkymätön kahle, jolla se toinen pyritään omistamaan..

    Tämän palstan kirjoituksia lukiessa en ole voinut kuin ihmetellä, kuinka omituinen onkaan ihmismieli, mutta onhan täällä sentään järki-ihmisiäkin.

    Miksi tehdä kosinnasta (tai sen puuttumisesta), avioitumisesta ja häiden järjestelystä suhteen suurimpia koitinkiviä??!
    Karmaisevaa lukea tekstejä, joissa mimmit kertovat, kuinka pilaavat suhteensa näiden asioiden takia. Ihmiset pyyhkivät p********n parisuhteellaan ja kumppaninsa tahdolla, jotta vain pääsisivät suunnittelemaan unelmiensa häitä ja kertomaan kaikelle kansalle, että "tämä tyttö menee nyt sitten naimisiin".
    Avioliitto tekee suhteesta ehkä jollain tavalla "pysyvämmän", mutta toisiaan rakastavat ihmiset pystyvät mielestäni sitoutumaan toisiinsa lujasti ilman sormuksia ja aamenia.

    Tietenkin haluan itsekin tietää mieheni haluavan yhteisen tulevaisuuden kanssani, mutta hän ainakin on niin taitava, että minusta tuntuu siltä vaikkei hän kihloista puhukaan.
    Minulle tärkeää on se, että saan olla rakastamani ihmisen kanssa ja se, että hän tuntee samoin.
    Ei tulisi mieleenkään alkaa tönimään häntä sormuskauppojen ovista sisään ohi kulkiessamme(ei vaikka itselle kihlautumisvietti iskisikin), ajatus pitää syntyä hänen oman päänsä sisällä.

    Tämä on vain minun mielipiteeni..
    Tietenkin on toivottavaa, että kaikki kihlautumisintoiset pääsevät kihloihin(kuitenkin mahd. kivuttomasti) ja rauhan sielulleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä oikeasti on tärkeää kirjoitti:

Lukiessani näitä juttuja monella tuntuu olevan paniikki miksi ei ja mikä mättää kun mies ei haluakaan kihlausta pidemmälle. Nooh aikani olen omaa tilannettani miettinyt ja päätynyt lopputulokseen, etten mieti enää. Minulle kun on jo alussa ilmoitettu, että avioliitto on turha muussa kuin lapsitapauksessa. Kihloistakaan turha haaveilla.
Naisena ja romantikkona haaveilusta ei tunnu pääsevän eroon, mutta todellisuus kuitenkin iskee vasten kasvoja liiankin usein. Eihän sitä ole mukava vastata kyselijöille kierrellen ja kaarrellen tai alkaa selittään miksi ei edes suunnitella kihloja vaikka pitkään jo oltu yhdessä.
Jos alkaa naimajalkaa vipattamaan voin aina antaa uhkavaatimuksen häät tai minä katoan, mutta ainakin tällä hetkellä on mies häitä tärkeämpi.Jaksa turhia painostella ja toista säikytellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu