Täällä oikeasti lihava kirjoittelee. Painoa on pudonnut about 16kg. Olen iloinen asiasta ja jatkan "alaspäin menoa", mutta onko joku asia elämässäni muuttunut? Ei omasta mielestäni. No, kaapista löytyy vaatteita, jotka ei ennen mahtuneet päälle, nyt mahtuvat. Se on tietysti mukavaa.
Huomaanko muutoksen, kun painoa putoaa lisää? Siinäpä kysymys. Voisi olettaa, että muuttuu, mutta enkö ole kuitenkin se sama ihminen kuin ennenkin? En edes tiedä, haluanko muuttua muuten kuin painon pudotuksessa. Ne, jotka ovat ystäviäni nyt, toivottavasti ovat sitä myöhemminkin. Muista ei ole väliä.
En ole mikään sohvaperuna, en syö sipsejä, en käy burgeripaikoissa, en käynyt aikaisemminkaan. En kuitenkaan rupea sen tarkemminen selittelemään runsasta painon nousua. Siihen oli paljon syitä mutta, jos täällä alkaa niitä kertomaan, saa hatullisen paskaa naamalleen.
Olen ihan se sama ihminen kuin ennenkin ja aion pysyäkin. En odota hyväksymistä tai haukkumista. Kuljen selkäsuorana omana itsenäni tästäkin eteenpäin. Kaikki saavat olla, mitä mieltä haluavat. Minä olen minä tällaisena ja se riittä minulle. En ole parempi kuin muut, mutta en huonompikaan.
Huomaanko muutoksen, kun painoa putoaa lisää? Siinäpä kysymys. Voisi olettaa, että muuttuu, mutta enkö ole kuitenkin se sama ihminen kuin ennenkin? En edes tiedä, haluanko muuttua muuten kuin painon pudotuksessa. Ne, jotka ovat ystäviäni nyt, toivottavasti ovat sitä myöhemminkin. Muista ei ole väliä.
En ole mikään sohvaperuna, en syö sipsejä, en käy burgeripaikoissa, en käynyt aikaisemminkaan. En kuitenkaan rupea sen tarkemminen selittelemään runsasta painon nousua. Siihen oli paljon syitä mutta, jos täällä alkaa niitä kertomaan, saa hatullisen paskaa naamalleen.
Olen ihan se sama ihminen kuin ennenkin ja aion pysyäkin. En odota hyväksymistä tai haukkumista. Kuljen selkäsuorana omana itsenäni tästäkin eteenpäin. Kaikki saavat olla, mitä mieltä haluavat. Minä olen minä tällaisena ja se riittä minulle. En ole parempi kuin muut, mutta en huonompikaan.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tulet huomaamaan muitakin positiivisia muutoksia kuin ulkonäkö. Eihän tuollaiseen urakkaan voi riittää motivaatiota jos ulkonäkö on ainoa syy laihdutukseen. Uskoisin että kun kunnolla pääsee vauhtiin ja tottuu liikuntaan niin kilot karisevat välillä kuin itsestään. Toki välillä on myös niitä hetkiä jolloin homma tuntuu jummaavan ja motivaatio on hukassa. Silloin kannattaa hakea jotain muutosta, vaikka hieman erilaisilla ruuilla ja erilaisella liikunnalla.
Itsellä ei ole kokemusta painonpudotuksesta, mutta salilla olen käynyt suhteellisen aktiivisesti ja mielestäni laihdutuksella ja lihasmassan kehityksellä on aika paljokin yhteistä. Molemmat vaativat lujaa tahtoa, mutta tuo varmasti onnistumisen elämyksiä kun huomaa kehittyneensä.
Juu, on ollut jo niitä hetkiä, kun paino tuntuu junnaavan, mutta sitten yks kaks painoa on pudonnutkin 1-2kg. Ulkonäkä ei ole syy, ainakaan ainut, syy laihdutukseen, vaan perustauti, jonka "avulla" paino pääsi nousemaan.
Liikunta varmaan nopeuttaisi kilojen putoamista, mutta minulla on eräs lihasauti, joka erittäin tehokkaasti estää monipuolisen liikunnan. Uinti ja vesijuoksu taitaa olla niitä ainuita lajeja, joita voi jotenkin harrastaa. Niistäkin tulee koko kroppa kipeäksi, kun lihakset surkastuu muutenkin. Tämä ei ole puolustelua, vaan ihan osiasia. Särkyjä ja kipeitä lihaksia on ilman liikuntaakin. Lääkitys on myös rankka.
Päivä kerrallaan, kilo kerrallaan.
muutosta. Olethan vieläkin valtaisa lihavuori, joka varmasti kääntää niin päät kuin vatsat, missä tahansa liikutkin.
Painaako tuollainen lyhytkasvuinen tynnyrin tappi 150 vai 130 kg, ei merkitse hevonpaskan vertaa. Turha luulo.
Kun nyt aluksi edes alle sadan pääset, niin eiköhän monikin asia ole muuttunut. Puhumattakaan, jos pääset ihannepainoosi (noin 55 kg), takaan ettet enää tunnista itseäsi eikä kukaan mukaan.
Samaa mieltä. Itselläni on eräs tuttava, joka painoi n.150 kiloa. Oli sitten aloittanut laihduttamisen painonvartijoissa, mistä kaikki kunnia hänelle.
Kerran huomasin hänen vähän laihtuneen ja mainitsin siitä hänelle. Arvaa hämmästyinkö hänen kertoessaan laihtuneensa 37 kiloa! Vasta tuossa vaiheessa eron huomasi. Lyhyt ihminen oli sadanviidentoista kilon painoisena vieläkin valtava. Eri asia sitten, että itse hän jo tunsi olonsa paljon paremmaksi. Nyt hän on n. 80-kiloinen, joten parikymmentä kiloa vielä uupuu. Oiva esimerkki, että se on vain sisusta ja tahdosta kiinni. Turha selitellä.
"Olethan vieläkin valtaisa lihavuori, joka varmasti kääntää niin päät kuin vatsat, missä tahansa liikutkin." Enpä ole moista huomannut. Ihan olen saanut jokapaikassa asialista ja ystävällistä palvelua, kukaan ei ole tullut nimittelemään, eikä kukaan ole oksentanut inhosta perääni.
Johtuu varmaan siitä, että en pyytele olemassaoloani anteeksi, kun minulla ei ole siihen mitään syytä. Miksi olisi?
Jos kuvittelet, että olen jotenkin kovin toisista "poikkeava", niin erehdyt pahasti.
Annan sinulle samalla mitalla takaisin: olet ilkeä, kateellinen ja ikävä ihminen, jolla menee huonosti, ja kuvittelet tuntevasi olosi hetkeksi paremmaksi, kun nimittelet muita.
Hyvää kesää sinulle, idiootti.
niistä rasvakiloista, jotka minulta uupuvat tavoitellessani samaa auvoista olotilaa, jonka sinä olet sitkeällä peräänantamattomuudellasi saavuttanut.
Kunnioitan ja ihailen uskomattoman vahvaa luonnettasi kilvoitellessasi lihomisen ohdakkeisella polulla. Ne lukemattomat illat, kun lenkkipolun seireeninkutsu on miltei sietämöätön, olet kuitenkin pyyteettömästi uhrannut työlääseen, raskaaseen ja vastenmieliseen syömiseen.
Muiden ilakoidessa pelikentillä, uimahalleissa, kuntosaleilla, olet sinä katkeroitumatta, kaikkesi antaen omistautunut epäitsekkäästi lapiomaan tuskan hiki otsalla rasvasta tihkuvaa ruokaa sisääsi.
Kyllä! Olen kateellinen. Kuinka koskaan voisinkaan saavuttaa tuon elopainon...huokaan hiljaa: en koskaan.
roikut tällä palstalla. Jos elämäsi on noin hyvin, niin luulisi olevan järkevämpää keskustella jollain muulla foorumilla.
Kukaan ei ole kiinnostunut sinun haukuistasi!
Luuletko olevasi joku lähetyssaarnaaja , jonka otamme mielihyvin tänne paasaamaan omia ajatuksiaan, etenkään kun niitä ei ole?
Mene laihuusvittuiluhuuhaapottuilupalstalle.
Sinun paikkasi on siellä, vai onko se sielläkään?
Heihei!
Olin 11 kuukautta sitten 105kg ja nyt kiloja on 79 ja aion pudottaa normaalipainoiseksi eli 64kg:n. Minun normaalipainon rajat ovat 52kg-66kg. Vaatekoko toisin minulla on jo nyt M eli olen huomattavasti pienemmän kokoinen vaikka kiloja on vielä jäljellä 15kg. Käyn kuntosalilla 3 kertaa viikkossa ja liikun muutenkin paljon. Alkuperäiselle kirjoittajalle paljon kannustusta kyllä ne kilot siitä karisee ennemmin tai myöhemmin.
Ihminen kertoo, että hänellä on vakava sairaus, hän yrittää hoitaa itseään, ja täällä vain nälvitään!
Enpä löydä aloituksesta mitään epikriisiä.
ketju. Sieltä se löytyy, jos osaat lukea!
Kiitos kirjoituksestasi ja puolustuksestasi. Luin juuri läpi, mitä tänne on muutaman tunnin kuluessa kirjoitettu ja ihmettelin, että eikö kukaan lue aloitusta ja aloittajan muita kirjoituksia.
Täällä alkaa vain yletön haukkuminen ja solvaaminen. No, jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Sinulle kuitenkin KIITOS.
annettiin tuo aloitus!
taas kuhisee niin pirusti... nimittäin luut ja kuiva nahka. On se prkele ihmehommaa... mulle on kuulkaas ihan sama mitä minusta ajattelette tai sanotte kun tulen sinne rannalle mutta teillä pitää olla kanttia kestää kuulla sitten myös vastakommentti. Minä en nimittäin pyydä anteeksi olemassa oloani, en keltään. Ja minä varoitan että jokaisesta kyllä löytyy mainittavaa ja aika helposti vielä.... enkä epäröi hetkeekään sanoa sitä jos aloitat sen räkytyksen... T: se lihava nainen rannalta
Aion mennä rannalle ensi kesänä, varmasti montakin kertaa.
En puutu toisten ulkonäköön ja samaa odotan muiltakin, minun painoni ei voi olla kommentoinin aihe, ainakaan ääneen.. Tai jos on, en ole hiljaa minäkään, sopii varatua siihen.
Kummallisia käänteitä täällä saa keskustelu, kun ihan asialliseen kirjoitukseen vedetään mukaan joku juttu, miltä näyttää uimarannalla. Täytyy sanoa, että te "fiksut ja viisaat" taidatte olla jotain ihan muuta.
Minä ainakin makaan rannalla, jos huvittaa, töllöttäkää ihan niin paljon kuin huvittaa, jos se on teidän harrastus. Ei haittaa minua. Minusta te olette puheinenne ja kirjoituksinne vähemmän viisaia ja fiksuja, mutta tulkaa toki onnellisiksi tavallanne.
mistä täällä saa sitten puhua, vai etkö halunnut yhtään vastausta, vai vain sellaisia, joissa sinun laihtumistasi olis kehuttu?
Se provo, joka täällä heiluu, sotki koko keskustelun.
Se selviää tuolla ketjussa ylempänä.
Hyvää jatkoa laihdutuksellesi.
Toki halusin vastauksia, siksihän kirjoitinkin! Täällä vain näyttää siltä, että kirjoitti mistä tahansa, se kääntyy nopeasti saman jankutukseen, eli lihava = tyhmä, ihravuori ym, ja hoikat = älykkäitä ja kauniita. Siitähän aloituksessani ei ollut kyse, enkä rupea tuohon juupas-eipäs-leikkiin.
Minulle positiivista on jo kilojen putoaminen, olen siitä iloinen ilman toisten kehujakin, mutta ainahan joku positiivinen sana tuntuisi mukavalta. Varmaan muistakin kuin minusta.
Toistan vielä jo kerran sanomani, että en pyytele anteeksi olemassaoloani, vaan pää pystyssä kuljen tästä eteenpäinkin. Jos jaksan menen rannalle kesällä kysymättä keneltäkään lupaa, että "onko tämä ranta sallittu vain hoikille".
Ja selvennykseksi kerron vielä, mitä tarkoittaa "jos jaksan". Eli se tarkoittaa lihassairauttani, joka sanelee aika pitkälle sen, mitä teen eli jaksan tehdä. Se on ollut myös syy painon hurjaan nousuun.
Haluatteko kopion epikriisistä, vai kykenettekö uskomaan ilmankin?
ja jos laihdut, se on hyvä.
Täällä oli paljon sinua puolustavia kirjoituksia, se älypää. joka sotki keskustelun , onneksi älysi häipyä.
Ei sinun tarvitse meille mitään epikriisiä esittää.
Keskustelu alkaa vaan rönsyilemään, ja pysyikin hyvin kasassa, jos ei aina ilmestyisi jokunen häirikkö ketjuun.
Hyvää jatkoa!
Lueskelin tässä ihan uteliaisuuttani näitä tekstejä, ja nyt tuli pakottava tarve vasta koskien hoikkien kasvatuksen puutteesta..
Sanon ihan suoraan, että lihavat ihmiset ITSE OMALLA KÄYTÖKSELLÄÄN saavat nämä riidat täällä/tosi elämässä aikaiseksi, ja tuntemani lihavat ihmiset ovat nykyisin ITSE NIITÄ PIRUJA, jotka itse aiheutetulla lihavuudellaan ovat niin samperin katkeria hoikille kanssa sisarilleen.. Ollaan niin olevinaan parempia ja tää on niin totta.. Esim. Baarissa "ISOT-TYTÖT" valloittavat nurkkauksen ja ilta sujuu sutjakkaan haukkuen kauniita ja hoikkia, ei tarvitse edes kaunis olla.. hoikka riittää siihen nälvimiseen, Wc:ssä sitten tungetaan koko suurella ruhollaan hoikat kumoon..
Mistä tämä kaikki alkunsa saa?
- Tiedä sitä, mutta mut on opetettu kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti ikään, kokoon tai rotuun katsomatta.. mutta raja se mulla, hoikallakin ihmiselle vastaan tässäkin tulee.
Kohtelen muita samalla tavalla kun hekin minua..
Ja KATEUS se on mikä lihavilla ihmisillä hoikkia ihmisiä kohtaan on..
ja tämä on niin taivaan tosi kun vain ollaja voi, turha tulla lässyyttään viestin sisällöstä koska kirjoitan täyttä asiaa..
Ja sinä lihava nainen rannalla, Ei vois vähempää kiinnostaa oletko siellä kaikkine omine vararenkaineen (kellukkeineen) vai et..
Katsos kun meillä hoikillakin ihmisillä ON OMA ELÄMÄ, Ei kaikki pyöri teidän navan ympärillä!!
Ei kun Hyvää Kesää vaan kaikille Niin lihaville kuin Hoikillekkin, ja hoitakaahan vaan jokainen omat asiansa, eiköhän jokaisella omassakin elämässään ole tarpeeksi kun puuttua toisten asioihin/ elämään!
Piste.
Kyllä on kurjaa sinun elämäsi kun isot tytöt kiusaavat. Missäpäin Suomea näitä ilkimyksiä mahtaa asua? Minä en ole koskaan heitä tavannut. Lihavatko täällä riidan aloittavat? Onko sinulla kenties lukemisen ymmärtämisessä jotain vaikeuksia? Elämä nyt on sellaista, ei auta sinunkaan muu kuin että yrität tulla toimeen itsesi kanssa. Omaan tuttavapiiriini kuuluu kaiken kokoisia ihmisiä enkä ole hoikissakaan koskaan tavannut noin katkeraa. Yksi vaihtoehto sinulle olisi lopettaa kapakoissa luuhaaminen kun se aiheuttaa tuollaista raivoa. Yleensä viihteellä käydään hauskanpidon vuoksi. Lopuksi täytyy sanoa että siinä saamassasi opetuksessa on tainnut mennä jotain pieleen. Tuollainen käytös on nimittäin aika kaukana tasa-arvosta. Mutta lohdutukseksi sinulle, koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus!
Sitä saa mitä tilaa..
Kellä on lukemisen ymmärtämisessä vikaa?
- Katso peiliin LÄSKI!!
"Katsos kun meillä hoikillakin ihmisillä ON OMA ELÄMÄ, Ei kaikki pyöri teidän navan ympärillä!!"
No ei sitä aina kyllä helppo ole uskoa näiden juttujen perusteella. ;)
yksi vaivautuu aina vain perustamaan uuden ketjun tästä lihavasta naisesta, jota muka oli höylännyt muut provot. Ja tietenkin nämä ah-niin-ihanat läskit mitä milloinkin (uimarannalla, lentokoneessa, ambulansseissa, ruokakaupassa, terveyskeskuksissa, uimahalleissa, ulkona syömässä, rakastelemassa, baarissa jne. en edes ihan kaikkia jaksa muistaa, mitä on ollut).
Miksi sitten lihavat aina kaikkein hanakimmin osallistuvat näihin provokeskusteluihin? Asiallisiin aloituksiin tulee 0-2:een vastausta.
Keskustelu on juuri sitä mitä tahdotte, joten en ymmärrä, miksi valitatte.
Saipa aloittamani kirjoitus loppujen lopuksi oudon käänteen. Mitähän tänne VOI kirjoittaa, ettei se mene sonnan jauhamiseksi.
Monessako vastauksessa on käsitelty sitä asiaa, mistä kirjoitin? Täällä on sama, vaikka pistelisi kirjaimia peräkkäin, aina juttu rönsyilee väärille poluille.
T.dlkdjshflgprie,dkflfö.
Ei olis keskustelua saatika riitaa niistä läskeistä, mutta kun he itse alun kaikelle laittavat.. kuvittelevat siellä pienessä päässään, että kaikki pyörii vain heidän ympärillä, luulevat että kaikki puhuu paskaa heistä ja heidän kiloistaan..
Niinhän se metsäkin vastaa kun sinne huudetaan!
Itseppä läskinsä kantavat, Not My Problem..
Olen tyytyväinen omiin housuihini, ei tarvitse hypytä liian suuriin.. hukkuisin muuten :D
Jaa-a, kyllä meikä on ainakin huomannut, että nuo riidat alkavat aika usein muiden kuin lihavien toimesta. Ei sillä, kyllä hekin sen osaavat.
Mutta eipä tuo kyllä ihan kuvitteluun perustu, että kilot ja läskit eivät olisi ihmisten puheenaiheina. Noista keskusteluista sen välillä kyllä huomaa. Ja parhaimpana edelleen pidän sitä, kun muistaakseni VarmaTieto kerran oli kyylännyt suunnilleen vehje kädessä, mitä joku lihava oli syönyt jossain, ja tuli sitten oikein keskustelun siitä tekemään kaikkine yksityiskohtineen ja annoskokoineen ja olipa vielä kaloritkin noin suunnilleen laskenut :D Paitsi VT nyt onkin aivan oma lukunsa tuon sairaalloisen kyttäyshimonsa kanssa, en sen perusteella minä ainakaan kuvittele kaikkien niin tekevän. Ja jos tekevätkin, niin mitä sitten, kai sitä jokaisen on omat huvinsa jostain revittävä...
Tietenkin kaikenmaailman provoihin pitäisi (juu, kaikkeahan sitä aina pitäisi..) olla vain vastaamatta. Mutta kyllä sitä kivipatsaaltakin kääpä palaisi, jos koko ajan joku on päivästä toiseen jankkaamassa, että sinä olet sitäsitäsitäsitäsitä ja tuota.
Mutta eipä ole minun ongelmani, kirjoitelkoon muut mitä lystäävät. Nuo provot saavat lähinnä säälin tunteita aikaan. Paitsi tietenkin Pontso
Ai, että lihavat osallistuvat hanakimmin provokeskusteluihin. Kappas vaan, kun eivätpä ne asialliset keskustelut hoikkiakaan tunnu pahemmin kiinnostavan. Ainakin pääteltynä tuosta niiden saamasta vastausmäärästä. ;)
Eli jos yhdistetään nämä kaksi havaintoa, saadaan kai lopputulokseksi se, että asialliset keskustelut eivät kiinnosta KETÄÄN?
äläkä välitä noista idiootti vastauksista!! Tyhmiä kakaroita!!
Aurinkoista kesää sinulle ja muille pullukoille :)
Hyvää kesää vaan RANTAPALLOILLE..
Rantapallona luoksesei pompin, pom,pom !!
Ihan miten vain. Jos teille tulee hetkeksi hyvä mieli kirjoituksistanne, niin silloinhan ne toimivat kohdallanne kuin plasebolääke.
Ensi kesänä minä teen sitä, mitä huvittaa ja mitä jaksan. Jos olette lukeneet viesiketjun alusta, niin tiedätte, että jaksamisessa ei ole kyse pelkästään kiloista. Vaan enpä viitsi selitellä sen enempää.
Sen vielä laita tähän, että kilot on menossa alaspäin, ja olen oikein tyytyväinen asiaan.
Niin - minä olen oikeasti lihava. Ja olen ravitsemusalan koulutuksen saanut, akateemisessa ammatissa ja silti helvetin LIHAVA.
Se se on nykyisin kirosana. Olen laihduttanut elämässäni monesti kymmeniä kiloja, siskoni ja äitini ovat laihoja. Elänkö kermaleivoksilla? No en. Mutta syön hyvää ruokaa, nautin siitä, en syö pullaa, mutta pizzaa kyllä. JOku vain lihoo helpommin kuin joku toinen.
Menen ensi viikolla vatsalaukun ohitusleikkaukseen, Gastrig by pass, jos joku haluaa etsiä siitä tietoa.
Laihdun, samalla paranee kakkostyypin diabetes, toivottavasti voin luopua myös verenpainelääkkeistäni. MItä sitten? Yhteiskunnalta jää monien sairauksieni hoitokulut - nyt ja tulevaisuudessa - säästöön. Samalla toki itse teen uhrauksen - luovun ruuasta - nyt ja ikuisesti.
Tämän jälkeen en enää koskaan elämässäni voi syödä kerralla 1 - 2 desiä enempää kerralla.
Mitä saan, kun uhraudun - toivottavasti itsetuntoa sen verran takaisin, että ymmärrän olevani ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin laihatkin ovat.
Sinulle toivotan jaksamista nyt ja tulevaisuudessa! Jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa, ja täytyy sanoa että itse en uskaltaisi leikkaukseen lähteä. Tuntuuhan tämä joskus tuulimyllyjä vastaan taistelulta mutta nyt kultaisessa keski-iässä olen tuuminut että ei se ole minun ongelmani jos lihavia ei hyväksytä tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Koko ikäni olen ympäristön painostuksen vuoksi laihduttanut. Minä itse tiedään arvoni ihmisenä. Se saa riittää muille kun se riittää minullekin. Mässäily tai ahneus ei ole lihavuuteni syy, enkä aio mässäillä ja ahmia tulevaisuudessakaan. Itse asiassa teen tästä eteenpäin vain niinkuin itse haluan, sellaisia asioita joista nautin.
määkymistä, kun on rasvapizzoilla lihottanut itsensä leikkauspotilaaksi. Kyllä niillä pizzoilla ihan jokainen lihoo, jos niitä tarpeeksi syö.
Ei sitten sadan kilon kohdalla tapahtunut mitään valaistumista, että voisi jättää juusto-salami-kinkku systeemit vähemmälle.
Ei se diabeteksesi muuten mihinkään parane, se on parantumaton tauti.
Viimeinen kappaleesi on ristiriitainen. Miksi ihmeessä menet tuollaiseen ihmisarvoa alentavaan leikkaukseen, jos kerran olet "ihmisenä" yhtä arvokas jo nytkin.
Ihmettelen myös, miksi sitä syömistä ei voi vähentää ilman leikkausta. Siinä vasta yhteiskunnan varoja säästyisi.
logiikkaa, jossa on myös omat matemaattiset lainalaisuutensa. Päättelyketjut voivat aueta vasta noin BMI 35:n kohdalla.
Yhteiskunnan varojen säästämiseksi on läskiteorian mukaan toimittava seuraavasti: Sitkeällä vuosia kestävällä rasva-sokeri -ravinnon ahtamisella saavutetaan elopaino, jossa nivelet paukkuvat, verisuonet tukkeutuvat ja kakkostyypin diabetes puhkeaa.
Koska tässä vaiheessa ei vielä ole säästynyt yhteiskunnan varoja tarpeeksi, pyritään tuhansia euroja maksavaan leikkaukseen, jonka jälkeen käydään kymmenissä kontrollikäynneissä ja podetaan leikkauskomplikaatioita pari vuotta.
Lihavuuden oman tieteenhaaran filosofiaan kuuluu toistella premissiä: Lihava on yhtä arvokas ihminen kuin laiha. Koulukuntaan kuulumattomille on epäselvää, miksi lihavat siitä huolimatta ovat valmiita jopa riskialttiiseen leikkaukseen saavuttaaksen tuon olotilan, jossa ollaan ihan yhtä arvokkaita kuin ennenkin....?
No nythän on löydetty tämä lihavuusgeeni, jonka kantajat lihovat herkemmin kuin muut. Jos tämä geeni on peritty, niin silloinhan ei ihralle voi ei sitten yhtään mitään! Näin normaalipainoisen (ja painosta johtuen rajallisen)ymmärryksen mukaan asia ratkeaisi syömällä vain sen minkä tarvitsee. Vielä voisi olla iloinenkin, ettei tarvitse paljon ruokaa, säästyisihän siinä rahaakin. Ilmeisesti tuo ratkaisu on kuitenkin täysin mahdoton jostain salaperäisestä syystä, jonka voi ymmärtää vain se jonka painoindeksi on roimasti yli 30.
YHTEISKUNNAN varat, vaan ainoastaan oman pankkitilin saldo kasvaa.
Ilmeisesti se on jotenkin epäeettistä. On parasta säästää meidän kaikkien verovaroja ja hakeutua leikkaukseen diabetes-, ym-kulujen hillitsemiseksi. Se ei luonnollisestikaan tule mieleen, ettei kyseisiä kuluja olisi laisinkaan ilman tolkutonta ylensyöntiä.....Mutta
Tutkimattomat ovat Ihran tiet kuten jo siteerasitkin Viisasta Kirjaa.
Kyllä yhteiskunnan varoja haaskataan aivan tolkuttomasti muutenkin.
Mahalaukun pienennysleikkaukseen on vaikea päästä joten se ei aja yhteiskuntaamme konkurssiin.
Pitäisitte huolta omista asioistanne, eikö niissä ole tarpeeksi?
Olen normaalipainoinen, luin vain sivullisena tämän ketjun.
eli silloin myös OMIA asioita, kun yhteiskunnan varoja näin oivalla tavalla säästetään.
Pitäisikö itse asiassa kaikille kustantaa tämä vatsaleikkaus ennaltaehkäisevänä toimepiteenä? Siinäpä vasta säästöt!
Ihmettelen kyllä tätäkin logiikkaa, että jos tuhlataan toisaalla, se tekisi tuhlauksen jotenkin hyväksyttävämmäksi.
Ikään kuin puolustelisin tappoani sillä, että muutkin ovat tappaneet. Ei varmaan olisi lieventävä asianhaara oikeudessa.
viisas kun merellä on hätä.
Et tiedä lihomisen syitä, masennus on yksi yleisempiä.
Haukutko koskaan herroja jotka syytää rahaa hullun lailla, aivan mieltä vailla.
He ovat meidän valitsemiamme edustajia.
Yhtenä iltana tuhlataan joihinkin oopperailtoihin satojen vatsalaukun pienennysleikkauten hinta.
Samat juhlat olisi voinut pitää paljon halvemmalla.
Mutta eihän se mitään lihavat syövät sinun leipääsi, sovitaan niin.
Lopettakaa jo, suoraan sanoen paskan jauhanta! Tätä ketjua, monine eri polkuineen, voi jatkaa kuin "kauniita ja rohkeita". Mutta minne se johtaa? Ei minnekään.
Kukaan ei liho lihominen tähtäimessä, eikä kukaan laihdu toisten pyynnöstä tai inhosta ja nimittelyistä. Kaikki alkaa itsestä.
Jokaisen lihavan taustalla on yleensä oma tarinansa, eikä se ole ahneus. Joten asiasta tietämättömät, jättäkää jo viisastelunne. Nuo ymmärtämättömät kirjoitukset eivät tee teistä fiksuja, jos niin kuvittelette. Ainoastaan suvaitsemattomia. Ja jos teillä on suvaitsemattomuuslistallanne lihavuus, sieltä löytyy paljon muutakin.
Minä laihduin 20 kiloa, kun minulle erittäin tärkeä ihminen sanoi, että olen menettänyt kauneuteni lihomisella.
Kyllä antoi potkua, vaikka ihan hyvin sen jo itsekin tiesin alun perin.
Tuo oli hyvä! Rahat pois vaan muultakin kulttuurilta ja lisää vatsalaukunpienennysleikkauksia!
Säästökohteita varmaan löytyisi muitakin, kuten koulutus, lasten-ja vanhustenhuolto tai kaikenmaailman vammaisten palvelut.
Kaikki vaan lihaville. Niin, ja liikuntahan se vasta turhaa onkin!
Vaikka laihdutuskin on vaikeaa tai vielä vaikeampaa, niin saavutetun painon ylläpitäminen on kaikkein vaikeinta. Tilastollisesti 95& laihduttajista lihoo uudelleen lähtöpainoonsa ja usein vielä enemmänkin, sillä jokaisella laihdutuskierroksella aineenvaihdunta hidastuu pysyvästi vähän. Suurella todennäköisyydellä olet viiden vuoden kuluttua entistä lihavampi.
Ole iloinen kevennetystä olemuksestasi, mutta älä pistä itseäsi lihavien yläpuolelle ja kuvittele, että se kaikilta onnistuisi yhtä hyvin. Lihavuuden syyt ovat moninaiset. Vain joissain tapauksissa pizzat, suklaat, chipsit ja kaljat ovat syynä.
Olen lukenut koko viesti ketjun läpi ja ihan ensiksi haluan sanoa ketjun aloittajalle onnitteluni kilojen karisemisesta :) Itselläni on takana n. 30 kilon karistus ja 10 on vielä edessä! tuskien taival tämä on ollut, mutta jos MINÄ olen siinä onnistunut niin sitten siinä onnistuu kuka tahansa muukin. :)
En siis ole sitä mieltä että kaikki joukolla laihduttamaan! Ihmisiä mahtuu tänne kaiken muotoisia ja painoisia!!
Toiseksi..
Minkä helvetin takia lihavuus palstalle pitää tulla pätemään omalla painollan ja solvaamaan niitä joilla sitä ylipainoa on? Ketään ei kiinnosta teidän mielipiteenne! Kohottaako se kenties itsetuntoa haukkua täällä anonyymisti kun ei ei ole varaa mennä livenä ketään haukkumaan kun omassa ulkonäössäkin on liikaa puutteita! Häpeän näiden ihmisten puolesta jotka täällä viljelevät niitä läski kommenttejansa. Jos oma elämä on liian köyhää tai täytyy saada jollakin pönkittää itsetuntoansa niin suosittelen ammatti auttajaa.
Olen itse useita kertoja käyny keskusteluja (siis livenä) ihmisten kanssa joiden pitää saada takertua toisten painoon ja aina juttu on päättynyt siihen ettei sillä arvostelijalla eikä minulla eikä kenelläkään muullakaan ole yksinkertaisesti varaa haukkua toisten ulkonäköä, koksa ihan kaikilla siinä ulkonäössä on "puutteita" tai sitten niitä puutteita on jossain muualla.. päässä tms.
Eläkää siis omaa elämäänne ja antakaa muiden elää omaansa. Jos jokin asia toisessa ihmisessä ottaa päähän niin pitäkää se omana tietonanne, koska sitä toista osapuolta tuskin kiinnostaa tiedän milipiteenne!
Ja vielä yhteen viestiin aion takertua. Joku sanoi jotenkin näin että "Läskit valloittavat nurkan ja haukkuvat kilpaa laihoja"
Itse olen törmänny hyvin useasti päinvastaiseen. Tikut kököttää nurkassa, eivät ilmeisesti uskalla esitellä poikamaisia vartaloitaan vaan kyyhöttävät siellä keskenään ja haukkuvat kaikkia muita. Varsinkin vähän pyöreämpiä. Että näin!
eivät kiinnosta pätkän vertaa.
Just hoikathan ne kyyhöttävät nurkassa... Niinku Saimi nousianien ja muut. Ja olen nyt itse läski ja huomannut kyllä että ne seinäruusut kyllä ovat läskejä.
että painaa 132 kiloa ja on lyhyt lyllerö?
eli semmonen 80 kiloo ylipainoo. Onneksi olkoon vaan helvetisit.
Tähän mennessä on painoa mennyt -26kg ja jäljellä on 15kg. Minulla on painon pudotus helppoa ja olen yrittänyt, että paino putoaisi hitaasti, koska nopeasti pudonnut paino vie lihaksia enemmän ja tulee myös helpommin takaisin. Minulla tosin on tuo liikunta tullut jo tavaksi josta ei halua luopua. Kropan koko on jo monissa vaatteissa M, joten monet ei usko, että ylipainoa on vielä 15kg. Kaikille painon pudottajille onnea ja kannustusta kyllä ne kilot siitä karisevat.
Ensin kiitos sinulle "Minä vain". Mukava saada välillä positiivista palautetta. Ja niinhän se on, että kannattaa lukea koko viestiketju läpi, muuten voi jäädä jotain oleellista tietämättä.
Onnittelut itsellesikin! Hieno pudotus! Minulla tämä on ns. elämäntaparemontti, ei kuuri, ja tarkoitus on päästä itseä tyydyttävään painoon hitaasti, mutta varmasti.
Pakko sanoa, että kyllä nimittelyt ja ilkeilyt tuntuu pahalta kirjoitettunakin, mutta ehkä nyt, kun on päässyt sopuun itsensä kanssa, antaa niiden mennä toisesta korvsta sisään, toisesta ulos. Jokainenhan me eletään omaa elämäämme, jokaisella on omat ongelmat, kenellä paino, kenellä joku muu.
Toivottavasti noilla, joilla ei ole muuta halua kuin ilkeillä, tulee edes hetkeksi hyvä olo. Ei se minun elämääni vaikuta. Asiattomudet harmittaa kyllä, mutta ei sellaisilla ihmisillä voi olla kahean hyvän olla, jotka saa iloa toisten alas painamisesta.
Viimeinen virkkeesi oli täyttä asiaa. Olisivat hoikat vain iloisia siitä, että eivät joudu taistelemaan kilojen kanssa ja antaisivat myötätuntoa ja kannustusta jokaiselle lihavalle, laihduttiko tämä tai ei. Jokainen joutuu itse kantamaan omat kilonsa.
Upeata, että olet päässyt hyvään alkuun laihduttamisessa. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti saavutat tavoitteesi ja etenkin, pystyt pysymään siinä!
Sinun omat kommenttisi ovat asiallisia ja niistä käy ilmi, että olet älykäs ja kiltti ihminen. Valitettavasti olet vähemmistössä tässä aloittamassasi keskustelussa
Onnitteluja on tullut nimenomaan painon pudottamisesta!! Sul ei taida toi hissi ihan ylös asti mennä vai mitä? =) No mut niinhän se vain joidenkin kohdalla on. Miks sä muuten pyörit lihavuus palstalla jos sulla ei ole mitään järkevää kommentoitavaa? Ai niin se sun aivotoiminta..
No me muut yritämme ymmärtää ettei kaikki aina voi älytä yksinkertaisiakaan asioita :)
Onnea vaan sun elämälle, sitä onnee varmasti TODELLA tarvitaan sun tapauksessa :)