tassujen takaosasta ja vatsasta, mikä johtuu siitä, että se nuolee itseään ja samalla puree turkkiaan. Ilmeisesti sitä kutittaa jokin, koska repii itsensä vereslihalle.
Tätä on jatkunut jo monta vuotta, että varsinkin keväisin vatsa on karvaton, mutta tänä vuonna nuo koivetkin on ihan "syöty". Karvatuppoja on ympäriinsä pitkin asuntoa. Talvella kissan masu on ainakin osan aikaa karvan peitossa.
Aikoinaan käytin kissaani lääkärissä, jossa epäilivät tuon johtuvan ruoka-allergiasta. Erilaisia dieettejä kokeiltiin, mutta ei ollut mistään apua. Ehkä kyse on siitepölyallergiasta? En usko, että kyse olisi kirpuista tai loisista, koska silloin toisella kissallanikin luulisi olevan sama ongelma.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kissani on
7
785
Vastaukset
- meillä
Meillä kissa on vähän yli vuoden ikäinen ja nyt tänä keväänä on ilmennyt ihan samaa. Alavatsa ja takajalkojen sisäosat sekä etujalkojen "kainalot" on melkein karvattomia. Kissa nuolee ja kirputtaa aina vähän väliä eli selvästi sitä kutittaa.
Eläinlääkäri epäili ruoka-aineallergiaa ja nyt kissa syökin pelkkää kanaa. Mitään vaikutusta sillä ei tosin kuukauden aikana ole ollut. Lääkäri sanoi että muita syitä voivat olla hormonaaliset syyt, loinen, sieni tai stressi. Mikään noista ei tunnu meillä todennäköiseltä syyltä. Itse mietin voisiko talven kuiva sisäilma olla syynä. Rotu on vielä sellainen jolla iho-ongelmia saattaa esiintyä aika usein.
Ei kai auta kuin odottaa ja katsella mitä tapahtuu ja kokeilla muita dieettejä jos kanaruokavalio ei tepsi. En osaa tämän kummemmin auttaa, mutta muitakin samasta ongelmasta kärsiviä siis löytyy.- (ap)
muistaakseni vuosia sitten sellaista stressiä lieventävää kissojen feromoni -juttua, joita saa apteekista. Siitä ei kuitenkaan ollut apua ja minulle sillä oli epämiellyttävät vaikutukset poskionteloihin, vaikkei sen olisi pitänyt ihmisiin vaikuttaakaan.
Jokin ihosairaus voi tietysti olla kyseessä, mutta luulisi, että se olisi tarttunut toiseenkin kissaani. Jäljelle jää siis hormonaaliset syyt?
Tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa kissaa, jota selvästi kutittaa ressukkaa. - meillä
(ap) kirjoitti:
muistaakseni vuosia sitten sellaista stressiä lieventävää kissojen feromoni -juttua, joita saa apteekista. Siitä ei kuitenkaan ollut apua ja minulle sillä oli epämiellyttävät vaikutukset poskionteloihin, vaikkei sen olisi pitänyt ihmisiin vaikuttaakaan.
Jokin ihosairaus voi tietysti olla kyseessä, mutta luulisi, että se olisi tarttunut toiseenkin kissaani. Jäljelle jää siis hormonaaliset syyt?
Tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa kissaa, jota selvästi kutittaa ressukkaa.Luulisi tosiaan että jos kyseessä olisi esim. punkki, karvanlähtöä ilmenisi myös toisella kissalla. Onko kissasi leikattu? Ainakin yhden lääkärin mukaan leikatuilla kissoilla tuollainen karvanlähtö voi johtua hormoneista.
Feromonilla tarkoitat varmaan Feliwayta. Meilläkin sitä on mutta koska kissa ei muuten ole stressikissatyyppiä niin en ole sitä käyttänyt kuin joskus ennen näyttelyä.
Oletko ajatellut käyttää kissaasi juuri kissoihin erikoistuneella eläinlääkäriasemalla? Minusta ainakin tuntuu välillä että tavalliset eläinlääkärit eivät tiedä kissoista ja varsinkaan vähän harvinaisemmista roduista juuri mitään.
Nykyäänhän muuten kaikenlaiset iho-ongelmat ja allergiat ovat kaiketi yleistymään päin sekä ihmisillä että eläimillä, valitettavasti. - eläinlääkäriasemia
meillä kirjoitti:
Luulisi tosiaan että jos kyseessä olisi esim. punkki, karvanlähtöä ilmenisi myös toisella kissalla. Onko kissasi leikattu? Ainakin yhden lääkärin mukaan leikatuilla kissoilla tuollainen karvanlähtö voi johtua hormoneista.
Feromonilla tarkoitat varmaan Feliwayta. Meilläkin sitä on mutta koska kissa ei muuten ole stressikissatyyppiä niin en ole sitä käyttänyt kuin joskus ennen näyttelyä.
Oletko ajatellut käyttää kissaasi juuri kissoihin erikoistuneella eläinlääkäriasemalla? Minusta ainakin tuntuu välillä että tavalliset eläinlääkärit eivät tiedä kissoista ja varsinkaan vähän harvinaisemmista roduista juuri mitään.
Nykyäänhän muuten kaikenlaiset iho-ongelmat ja allergiat ovat kaiketi yleistymään päin sekä ihmisillä että eläimillä, valitettavasti.siis on? Voisin hyvinkin käyttää kissaani sellaisessa etenkin, jos tilanne tästä pahenee. Kissani ulkoilee päivittäin, joten se voi saada vaikka mitä pöpöjä vereslihalla olevien koipien kautta.
Ei tuo mun kissa taida stressata mistään muusta kuin siitä, että pääsisi ihan vapaana juoksemaan ulkona, eikä vain pienellä pihalla.
Kissani on leikattu, mutta vasta ensimmäisen tai toisen juoksuajan jälkeen. En muista enää kunnolla, kun on jo sen verran iäkäs tuo kissa ja itsekin... ;)
Taitaa tosiaankin olla allergiaa.
- primpram
Moi!
Meidän kissalla kesti takajalkojen lähes kaljuksi nuolemista n. 1 vuoden. Lääkäri ei antanut varsinaista diagnoosia, mitään erikoisdieettiäkään ei kokeiltu (ilmeisesti tuo jalkojen "ajelu" ei ole yleisimpiä ruoka-aineallergian oireita). Ihmeteltiin kovasti, ja kissa sai kolme kortisonpistosta pitemmän ajan kuluessa ja joka kerta auttoi ja vaikka aluksi oireet tulivat aina takaisin niin pikku hiljaa lievenivät. Kolmannen pistoksen jälkeen oireet kuitenkin pikkuhiljaa lähtivät lopullisesti, ja nyt kissa on ollut jo pari vuotta täysissä karvoissaan. En tiedä onko tällä osuutta asiaan, mutta kissalle alettiin turkin kunnon ylläpitämiseksi antamaan kalaöljykapseleita ennen viimeistä kortisonpistosta. Kissa saa noita kapseleita vieläkin säännöllisesti ja voi oikein hyvin turkkia myöten! Toivottavasti teilläkin asia selvenee!- MiuMauMiu
Hei!
Minkä merkkisiä kalaöljykapseleita annoitte kissallenne ja mistä niitä saa ostaa?
Muistatko noin-hintaa...
Voisin kokeilla samaa, kiitos etukäteen. - Kiitos vinkistä
Voisin kokeilla kalaöljykapseleita. Kortisonipistokset kuulostavat pahalta... eikös siinä luusto haurastu helposti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715