Kylvin rosmariininsiemeniä pieneen istutuspurkkiin kolmisen viikkoa sitten, aika paljon siemeniä yhteen purnukkaan. Nyt noussut vain 4 vaivaista taimenta. Kannattaako minun edes koulia niitä isompaan purkkiin, siis lähtevätkö tuuheutumaan??
Rosmariini
epäonnistunutko
2390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäkin kylvin rosmariineja viime keväänä. Niitä iti tiheään kylvettynä aika paljon, kymmeniä yhdestä pussista, mutta silti epäonnistuin koulumisessa. Koulituista - erilleen istutetuista - taimista vain neljä jäi henkiin alkukesästä, siis harkitusta kastelusta huolimatta. Pidin niitä kesän tullen aurinkoisella parvekkeella. Pisinkin oli elokuussa vasta 5 cm pitkä eikä yksikään näyttänyt lähtevän jämäköitymään. Ne kasvoivat madellen ja kähertyivät serpentiiniksi kunnes nuukahtivat pois. Tänä vuonne olen ostanut valmiin rosmariinipensaan ja ajattelin kohdostaa hoivaintoni siihen!
Rosmariini on valmiissa ruukussa kasvaneena, kuinka se tulee käsitellä, jotta siitä saa "puumaisen" huonekasvin. Auttaako sidonta ja lehtien nyhtäminen jostain kohtaa?