Jotenki säihkähin, kun näin tuttavaani pitkään aikaan. Ajatelkaa, hän meni hieman vaille seitsemäntoista naimisiin! Siinä olivat niin söpö pariskunta, lapsia molemmat, onnensa kukkuloilla. Minä olisin jo vanmepina sanonut, et ei laps kannata mennä naimisiin, ko elä nuoruuttas, mutta antoivat mennä vain. "Ihanaa, kun meidän Liisa sai aviomiehen". Liisa ei tajunnutkaan, mihin peliin sormensa pistää. Jos on vuoden toisensa tuntenut, pitää olla melkoinen tuuri, että hyvin käy liiton, ku meit on niin monenlaisia, lessuissa ja iliman.
Nyt tytär on alta kahenkymmenen, kolmen lapsen äiti. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kovin on "mammaistunut", aivan kauhean näköinen verrattain siihen iloiseen ja nättiin nuoreen tyttöön. Jotenkin säälittää kattoa. Ja jos kateellinen olisin, melkein olisin sairas mieleltäin, ei sellaista voi käydä kateeksi, kun aikuistumassa oleva lapsi raahaa pientä perhettään mukanansa, kun isä on ulkomailla työkomennuksilla vähän väliä.
Kun ite en ole vanhoillislestadiolainen (Luojan kiitos) ollaan monesti puhuttu. Liisa on kysyny useinkin, tuleeko teille lapsia. Aina oon sanonu että elän ensin itelleni ja miehelleni ja kokeilen saada lapsia sitten, kun mieli on siihen valmis. Sitten olen itsekin parempi äiti, uskoisin niin. Mutta sekin on Jumalan käsissä.
Se ihmettelee, kui puhun edes Jumalasta ku oon pakana sen mielestä. Sanon et en oo millään tavoin kyllä ansainnu sitä armoa, kun mulla ei ole lapsiakaan niinku sulla, enkä käy seuroissa, enkä harrastele tätä uskontoa missään muodossa. Sitten huomasin itekkin sen; Olin juuri astunut ansiottomien puolelle. Kuinka ihana olikaan se tunne olla kelvoton! Mitä kelvottomampi, sen kelvollisempi.
Vanhoillislestadiolaisessa lähipiirissä kerrotaan minusta vaikka minkälaista. Että oikiast haluaisin olla vanhoillislestadiolainen jne.
Sanon kyllä tästä lähtien tuttaville, jotka aina veet silmissä vuodattaa että toivois, että mullekin kirkastuis jokupäivä, että älä ihimeessä mene semmosia toivomaan, ettei vaan joku päivä vahingosa totteuvu. En kyllä ite unissanikaan toivo, joten tee sinäkin jottai hyödyllisempää.
Oon surullinen tämän Liisan puolestaki, kun se aina sannoo, että eihän tämä heleppoa ole, mutta kuka sanoo että pitäis olla. No, ohan elämäki Jumalan lahja ja kyllä siitä saa nauttia.
Mutta vaikiaa se on, kun on rapsahtanu ansaan, teheny jo niitä lapsia. Ei kai niitä nyt enää halua pois antaa, vaik ois parikymmentä. Kuka hullu niist enää luopus vaik ois kui surullinen?
Tää ei koske aivan kaikkia. Täytyy muistaa, et on niitäki, joille se on just hyvä olla vanhoillislestadiolainen. Ei niis ois muuhu olemaankaan.
Nyt tytär on alta kahenkymmenen, kolmen lapsen äiti. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kovin on "mammaistunut", aivan kauhean näköinen verrattain siihen iloiseen ja nättiin nuoreen tyttöön. Jotenkin säälittää kattoa. Ja jos kateellinen olisin, melkein olisin sairas mieleltäin, ei sellaista voi käydä kateeksi, kun aikuistumassa oleva lapsi raahaa pientä perhettään mukanansa, kun isä on ulkomailla työkomennuksilla vähän väliä.
Kun ite en ole vanhoillislestadiolainen (Luojan kiitos) ollaan monesti puhuttu. Liisa on kysyny useinkin, tuleeko teille lapsia. Aina oon sanonu että elän ensin itelleni ja miehelleni ja kokeilen saada lapsia sitten, kun mieli on siihen valmis. Sitten olen itsekin parempi äiti, uskoisin niin. Mutta sekin on Jumalan käsissä.
Se ihmettelee, kui puhun edes Jumalasta ku oon pakana sen mielestä. Sanon et en oo millään tavoin kyllä ansainnu sitä armoa, kun mulla ei ole lapsiakaan niinku sulla, enkä käy seuroissa, enkä harrastele tätä uskontoa missään muodossa. Sitten huomasin itekkin sen; Olin juuri astunut ansiottomien puolelle. Kuinka ihana olikaan se tunne olla kelvoton! Mitä kelvottomampi, sen kelvollisempi.
Vanhoillislestadiolaisessa lähipiirissä kerrotaan minusta vaikka minkälaista. Että oikiast haluaisin olla vanhoillislestadiolainen jne.
Sanon kyllä tästä lähtien tuttaville, jotka aina veet silmissä vuodattaa että toivois, että mullekin kirkastuis jokupäivä, että älä ihimeessä mene semmosia toivomaan, ettei vaan joku päivä vahingosa totteuvu. En kyllä ite unissanikaan toivo, joten tee sinäkin jottai hyödyllisempää.
Oon surullinen tämän Liisan puolestaki, kun se aina sannoo, että eihän tämä heleppoa ole, mutta kuka sanoo että pitäis olla. No, ohan elämäki Jumalan lahja ja kyllä siitä saa nauttia.
Mutta vaikiaa se on, kun on rapsahtanu ansaan, teheny jo niitä lapsia. Ei kai niitä nyt enää halua pois antaa, vaik ois parikymmentä. Kuka hullu niist enää luopus vaik ois kui surullinen?
Tää ei koske aivan kaikkia. Täytyy muistaa, et on niitäki, joille se on just hyvä olla vanhoillislestadiolainen. Ei niis ois muuhu olemaankaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eräs sanoi että "kunpa olis saanut valita".. ..
Teki vaan niin kuin käskettiin ja sitten harmitti kun meni nuoruus eikä elänyt omaa vapautta vaan kahlitsi itsensä vaippasirkukseen.
Lapsia saa adoptoimallakin jos ei biologisia tule ja kyllä nuoruus pitää elää ensin ja tutustua puolisoon kunnolla eikä syöksyä teininä suin päin naimisiin.