Olen rv. 23 1, ja luettuani artikkeleita kohtukuolemasta (jollaista en tiennyt olevan olemassakaan ennen tätä raskauttani), on selkäpiihin hiipinyt karmea, jatkuva pelko asiasta.
Heti, jos vauva on päivänkin hiljaa, tai ainakin vähemmällä liikehdinnällä, meinaa totaalinen paniikki iskeä... Pelkkä ajatus lapsen menettämisestä tässä vaiheessa on liian paha edes ajateltavaksi. Olen kuitenkin jo 37-vuotias, joten en voi ajatella, että jos näin ikävästi on määrätty, niin ehtiihän sitä vielä....
Onko muilla samanlaisia pelkoja, ja jos on, niin kuinka kummassa saatte sen hallittua???
Heti, jos vauva on päivänkin hiljaa, tai ainakin vähemmällä liikehdinnällä, meinaa totaalinen paniikki iskeä... Pelkkä ajatus lapsen menettämisestä tässä vaiheessa on liian paha edes ajateltavaksi. Olen kuitenkin jo 37-vuotias, joten en voi ajatella, että jos näin ikävästi on määrätty, niin ehtiihän sitä vielä....
Onko muilla samanlaisia pelkoja, ja jos on, niin kuinka kummassa saatte sen hallittua???
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kierrä nyt herranjestas tuollaiset artikkelit kaukaa, jos ne saavat sinut noin paniikkiin. Itse ajattelen asian niin, että en voi oikeastaan kauheasti vaikuttaa siihen, miten raskaus etenee ja vauva voi (muuta kuin tietysti omilla elintavoilla). On vain elettävä päivä kerrallaan ja kuulostelta vauvan liikkeitä. Liikkeethän ovat yksi hyvinvoinnin merkki.
Meillä vaavilla on ollut selviä parin päivän jaksoja, jolloin nukkuu enemmän ja siis liikkuu selkeästi vähemmän. Olen myös huomannut masun aina kasvavan näiden hiljaisten jaksojen aikana jonkin verran, joten varmasti myös vauvalla on ollut tällöin jotain nopeamman kasvun vaiheita.
Tottakai vauvan vointi huolestuttaa, se on ihan normaalia raskausaikana. Jos epäilet, että jotain on vialla, ota yhteys neuvolaan, että pääset kuuntelemaan sydänääniä. Äläkä nyt lue liikaa mitään kauhutarinoita vaan anna virran viedä ja nauti raskaudestasi. Silloin kaikki menee paremmin. Jos stressaat kauheasti, myös vauva aistii sen. Jos ongelmia tulee, niin sitten yhteys neuvolaan tai synnärille. Itse jouduin neuvolalääkäristä rv. 34 suoraan synnytyspäivystykseen tarkistukseen, että onko vauvalla kaikki hyvin. Tietysti vähän hätäännyin, mutta jotenkin sitä vaan pystyi pysymään rauhallisena, kun tunsin kuitenkin sisimmässäni, ettei vaavilla ole hätää. Niinkuin ei ollutkaan.
Onnellista odotusta sinulle!
itselläni on sama pelko joka ikinen päivä(johtuu varmaankin siitä kun olen neljä keskenmenoa kokenut ja nyt käytössä lääkitys tässä viidennessä raskaudessa)jos ei liikettä tunnu niin hieron vattaa niin kauan että se alkaa siellä mönkimään..esikoista odotan ja nyt jo onneksi viikolla 35 menen ikää itselläni 27 et kovin kovin toivottu pakkaus tämä on!!!onneksi tämä on ollut aikas vilkas tapaus et liikkuu kyllä tosi paljon mut alussa pelko on aivan ylitsepääsemätön kun liikeitä ei vielä tuntenu. Itse olen kans pyrkiny välttämään etten lue mitään kauhu juttuja mutta aina niitä silmään osuu..Kaikki menee varmasti hyvin!! tsemppiä
Hei, haluatko kertoa, mikä lääke sulla on käytössä raskauden aikana? Itselläni ollut neljä keskenmenoa ja viides raskaus pelottaa...
Kuin minun omasta päästä lähtenyt teksti tuo minkä luin. Aikalailla samoilla viikoilla olen sinun kanssasi. On totta, että asiaan ei voi vaikuttaa, mutta pelolle en vaan mitään mahda. Siskoni vauva kuoli kohtuun rv 33 ja työkaverini rv 40 6, joten ihan siis lähipiirissä tapahtuneita, eikä luettuja kauhutarinoita. Ja kyllähän näitä tapahtuu useampi sata vuosittain, joka on minusta paljon enemmän kuin mitä kuvittelisi
Tämä on vaikuttanut minuun siten, että olen melko itkuinen koko ajan, en ole hankkinut mitään, ennestään meillä ei ole lapsia (paitsi miehellä 11-v entisestä liitostaan), joten vauvatarvikkeita ei ennestään ole. En aio mitään hankkiakaan, ennen kuin lapsi on elävänä sylissäni. Yhtä tuskaa on tämä raskaus ollut ja pelko vain kasvaa.
ole mitään vaaville uskaltanut hankkia. Sunnuntaina pitäisi nyt kertoa lähisukulaisille raskaudesta (silloin rv. 23 4), ja sekin hirvittää... Tuntuu helpommalta olla vaan päivä kerrallaan ilman turhaa hössötystä, kun tuntuu että oma pää on jo itsessään yhtä hössönhöötä;) Yleensä en juuri mitään stressaa, mutta tämä nyt vain menee näin.
Ja jossei vaavi liiku ja ilmoita itsestänsä, niin painelen mahaani saadakseni edes jotain elonmerkkejä aikaiseksi. Homma kun tosiaan kuitenkin on niin, että jos tälle beibille jotain tapahtuu, niin tällä iällä (37 v.) tuskin toista yhtä onnelista vahinkoa sattuu.
Häh, kirjoitin äsken vastausta ja se hävisi yhtäkkiä!? Eli mulla samoja pelkoja näin esikoista odottaessa. Satuin lukemaan kans artikkelin kohtukuolemasta ja sen jälkeen on pelottanut. En vielä tunne liikkeitä ja sekin rassaa. Ja kun monet puhuvat vaistosta, että vaistoavat että mahassa on kaikki kunnossa tai päinvastoin. Mulla ei tunnu olevan mitään vaistoja. En vaan TIEDÄ miten masussa voidaan. Vauvatavaroiden hankkiminen ahdistaa, aina sellainen tunne, että mitä jos... Ja kaikki pienet oudot tuntemukset nostavat sydämen kurkkuun.
Kai sitä täytyy elellä päivä kerrallaan. Luulen, että osa tuosta pelosta johtuu hormoneista ja herkistyneestä mielentilasta. Tuo lukemani lehtijuttu sai itkemään, samoin moni muu asia viime aikoina, vaikka yleensä olen aikamoinen rautarouva, enkä liikutu mistään. Suurimmalla osalla vauvoista on kuitenkin asiat hyvin mahassa, joten todennäköistä on että kaikki menee hyvin. Vaikeahan se on ajatella niin, mutta itse koitan järjestää tekemistä itselle niin, ettei olisi aikaa ajatella kaikenlaisia pöhköjä.
eli olen raskausden alusta asti syönyt yhden 100mg disperiinin ja joka päivä pistän itseäni fragminilla raskauden loppuun asti.tuo fragmin on verenohennuslääke ,samoin vaikuttaa myös disperiini. näistä meinas lääkäri et apua olis ja kyllä sen nyt vähitellen uskon koska kaikki keskenmenot ovat tapahtuneet alkuraskaudessa.lääkkeet ei läpäise istukkaa et turvallisia pitäisi olla.
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1127448
siis kaikki kokeet on musta otettu et miksi noi keskenmenot tuli ,mitään ei löytynyt ja mitään lääkkeitä en ole aiemmin syönyt mihkään sairauteen, et aika ihmeellistä et tämä sit auttaa vaikka noi veren hyytymistekijätki on ollut mulla ihan ok et ei pitäis siinäkään vika olla.
.. on samantyylisiä pelkoja.. Sit kun en vielä edes tunne liikkeitä, niin miettii että onko se nyt kunnossa tuolla.. ja että nyt tohonkin kohtaan nipisti, että onkos toi nyt normaalia jnejne..
Mulla auttaa se että jaan ne tunteet mieheni kanssa, ja hän sitten osaa realisoida sitä, että kyllä varmasti toi nyt on normaalia..
Itsellä onneksi on tuo masuasukki jo mahan ulkopuolella, mutta pakko sanoa, että omalla kohdalla raskasu oli kaikkea muuta kuin ihanaa pitkälti juuri vauvan aiheuttaman huolen vuoksi. Meillä muksu oli vielä kaiken lisäksi tosi huono liikkumaan, kamala stressi iski aina päivällä siitä kuinka illalla pitäät ehdä liikelaskenta ja kuinka yöunet menee taas jos liikkeet ei tule täyteen...
Itse luin ihan liikaa myös juttuja kaikesta siitä mitä voi mennä vikaan. Lisäksi serkullani on kuollut kaksi lasta ihan viikkoa paria ennen laskeyttua aikaa. Eli ehdottomasti kannattaa jättää kaikki negatiiviset jutut lukematta! Ikävä kyllä en osaa sanoa mitään neuvoa siihen, kuinka olla huolehtimatta vähemmän :(