en selitä joten sanon mulal ei ole elämää. kuvitelkaa jso ootte joak päivä ahistuneitaj a makaatte vain omassa huoneessa ja on aina kaukeita tunnon tuskia ja pettymyksiä.
luonnollisesti ajattelisitte itsaria kuten minä.. (ja kirjotatte tänne ehkä)
tarkotus ei ole etsiä tätä kautta apua.. haluun vaa sanoa että jotku kärsii jokapäivä kokoajan sellaset joilal ei ole elämää perhettä ystävää tai jotain..
haluun tehä itsarin.. muttak un olen jo "kuollut" en edes jaksais yrittää pitää vaa kärsiä.. ehkäpä otan yliannostuksen särkylääkkeitä
ps. älkää sanoko "nouse ylös" "etsi apua" "älä kerjää sääliä" "paistaa se aurinko risukaasaakin" tai sanokaa jos huvittaa ihan sama se mulle. vaikka snaotte noin mulle NE EI AUTA!! sanomiset ei auta mitä järkeä??
turha sanoo et oonko tyttö tai poika. elän vaa ja kärsin ei muuta.. uskokaa mua elämä on painajaista.. ei tosiaankaan kannata elää.. mun ainakaan ei!! pliis kill me
luonnollisesti ajattelisitte itsaria kuten minä.. (ja kirjotatte tänne ehkä)
tarkotus ei ole etsiä tätä kautta apua.. haluun vaa sanoa että jotku kärsii jokapäivä kokoajan sellaset joilal ei ole elämää perhettä ystävää tai jotain..
haluun tehä itsarin.. muttak un olen jo "kuollut" en edes jaksais yrittää pitää vaa kärsiä.. ehkäpä otan yliannostuksen särkylääkkeitä
ps. älkää sanoko "nouse ylös" "etsi apua" "älä kerjää sääliä" "paistaa se aurinko risukaasaakin" tai sanokaa jos huvittaa ihan sama se mulle. vaikka snaotte noin mulle NE EI AUTA!! sanomiset ei auta mitä järkeä??
turha sanoo et oonko tyttö tai poika. elän vaa ja kärsin ei muuta.. uskokaa mua elämä on painajaista.. ei tosiaankaan kannata elää.. mun ainakaan ei!! pliis kill me
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos jaksat tulla tänne ruikuttamaan olotilastasi, et ole mitään muuta kuin hetkellisesti hormonien sekoittama murrosikäinen, tai joku joka vaan nyt kekkasi päästään tällaisen hauskan pikku pilan :>
Mutta sanonpa silti, niin kaikki samankaltaiset teiniangstaajat saa vähän ajateltavaa.
Tuolla maailmassa on paljon pahemmasta kärsiviä ihmisiä. Onko sun vanhemmat hakannu sua koskaan henkihieveriin ja verille? Onko sua raiskattu koskaan? Näetkö kun muut ihmiset ympärilläsi kuolevat inhottaviin tauteihin tai nälkään?
Kun ihmisellä on melkein kaikkea, niin pikkuasioista pitää alkaa valittaa. Ja yleensä nekin on korjattavissa hyvinkin pitkälti, jos ihan oikeasti haluaa. Ja se että valittaa, on osoitus siitä että on kiinnostunut ja halukas korjaamaan tilanteensa, vaikka se ottaisikin vähän voimille.
Sulla taitaa kuule olla vielä hyvät mahikset hankkia itelles virikkeitä ja onnellisempi elämä, suomessa kun asut, ja noin nuoreltakin vielä kun vaikutat.
Vaikka jollakin näyttäisi olevan asiat päällisin puolin tosi hyvin, niin sisällä hän voi kuitenkin voida pahoin. Mieli on sairas ja sitä ei voi niin helposti parantaa. On tosi kurjaa, jos tuntee, ettei ole elämää, eli mitään syytä, minkä vuoksi elää. Aina ei riitä, että on hyvät vanhemmat tai koti. Jos ei ole ystäviä tai vain "ystäviä", niin sekin on jo tosi tosi kurjaa.
Itseasiassa, voisin olla samaa mieltä ylemmän kommentoijan kanssa, vaikka hän vaikuttaa siltä, ettei ole masennusta paljoa kokenut. Minä olen, mutta en minä siitä mihinkään päässyt, ennenkuin itse hakeuduin apuun, ja vaikeaahan se oli. Kesti 2½ vuotta, ennenkuin kykenin päätäni kohottamaan. Ei auttajan luona käyminen kauheasti jelppinyt, mutta siinä määrin nostatti minua, että kykenin kannattelemaan itseäni ja löytämään asioita, jotka piristivät minua. Se oli pitkä prosessi löytää muistoistakin ne asiat, jotka olivat aikaisemmin minua ilahduttaneet ja masentaneet.
Ja tuo "angstaaminen" on hätähuuto ja avunpyyntö, vaikka kirjoittaja sanoo ettei mitkään sanomiset auta mitään. Pötypuhetta. Minunkin mielestäni hän sentään jaksoi tulla edes tänne kirjoittamaan, ja kukaties - hän voi löytää täältä edes pienen avunhippusen!
Niin, jos ei noita ole kokenut niin silloinko ei saisi olla masentunut? Ihan sama mitä muut ihmiset kärsivät, jos itseä ei enää elämä kiinnostaa tippaakaan. Joku, joka näkee nälkää, saattaa silti haluta elää. Tai joku, jolla on vaikea tauti saattaa silti haluta elää ja parantua. Heilläkö menee siis huonommin?
Eikös se ole juuri tärkeää, että elämä kiinnostaa tai on jonkunlaista elämänhalua. Eikä tarvitse nukahtaa iltaisin tyhjän ja ahdistavan olon kanssa, koska huomenna joutuu taas heräämään uuteen päivään ja sitten taas uusi päivä, niin loputtoman pitkän ajan, kunnes kuolema kutsuu. Niin ahdistavaa herätä vuosia joka päivä aina vain. Ja tuntuu kamalalta mennä nukkumaan iltaisin saamatta unta, valvoa monia tunteja, heräillä ja olla väsynyt. Ja kun aamuyöstä vihdoin uni väksin vetää mukaansa, niin herätyskello soi ja vaatii, sinun on taas elettävä päivä. Miksi, miksi, miksi?
Eikö elämän yli voi vain nukkua ja vihdoin kuolla. Mutta olisiko kuolema vielä hirveämpää. Mutta miksi pitkä elämä? Turhaa elämää, kunnes joskus voi joku armahtaa siitä ja päästää jonnekkin hoitolaitokseen, jossa ei tarvitse tehdä mitään. EI ikinä hymyillä, ei nauraa, ei tehdä mitään hyödyllistä. Ei tarvitse tehdä mitään. Maata vain sängyllä ja odottaa, että elämä kuluu. Ja jos ei välitä enää syödä, niin ei se niin miljoonaa vuotta kestä. Olla vain ja sitten kuolla.
Minun tulevaisuuteni haave oli oikeasti päästä hoitolaitokseen sitten aikuisena, jolloin ei tarvitsisi tehdä enää mitään. Se oli parasta, mitä pystyin haaveilla, vuosi sitten.
T: Lääkärin diagnisoiman vakavan masennuksen sairastanut 18v. tyttö. Ja jolla ei ollut "mitään ongelmaa" angstviilangstin näkökulmasta katsottuna... Olisi vain pitänyt elää onnellisena, koska oli niin hyvä elämä:P Ja mahdollisesti ei olisi ikinä kannattanut hakea apuakaan, koska ei ollut mitään oikeaa "ongelmaa"? Mutta hankalapa sitä on samaistua toisen kokemuksiin, jos ei itse ole kokenut mitään samanlaista.
Mutta muuten sekin, että vakavastakin masennuksesta voi toipua. Kyllä minullaki oli monesti se, etten edes tiennyt, miksipä pitäisi toipua, koska elämässä mikään ei näyttänyt sen arvoiselta. Mutta sitten vain ajattelin, että joskus voi olla jotain mukavaa, mutten pysty sellaista nyt ymmärtämään tai ajattelemaan. Eikä sen asian tarvitse olla niin ihmeellinen. Onhan minulla joskus ajat sittenkin ollut mukavia hetkiä, vaikka ne ovatkin haalistuneet mielessä lähes värittömiksi. Enkä sellaisia muista.
Nyt pystyn sanomaan ja oikeasti tarkoittamaankin sitä että elämä voi olla mukavaa ja voi ihan oikeastikin kiinnostaa herätä aamulla elämään uutta päivää.