Lapset ovat leikkimässä ulkona ja nauttivat maaseudun iloista. Ajelevat polkupyörällä rallia metsässä ja rakentelevat majaa puhisten tekemisen ilosta ja siitä että näkee kättensä jäljen.
Kevät on tulossa ja intoa puhkuen syöksytään aina koulun jälkeen ulos, niin että läksyjen tekokin meinaa unohtua. Pienemmät otetaan mukaan ulos puuhiin, on enempi kavereita ja leikit sujuu paremmin.
Yksi lapsista kyselee; Milloin isi tehdään puita? Tämä lapsi pitää erityisesti sijaisisin kanssa puuhastelusta ja "oikeista" töistä.
Sijaisperheen elämä voi olla hyvin lähellä normaalia bioperheen elämää tällaisina hetkinä :)
On todella upeaa, että lapset voivat nauttia lasten asioista ja elää normaalia arkea ilman huolta huomisesta.
Viikon loppuna yksi lapsista menee tapaamaan bioja ja odotta viikonloppua innolla. Toivottavasti he nauttivat sielläkin ihan tavallisista arjen asioista yhdessä ja ennenkaikkea toisistaan.
Voi kun soisin, että kaikki vanhemmat voisivat hoitaa itse omat lapsensa.
Toivottavast teillä kaikilla on lämmin mukava kevät ja auringon paistetta päiviinne toivon:)
Kevät on tulossa ja intoa puhkuen syöksytään aina koulun jälkeen ulos, niin että läksyjen tekokin meinaa unohtua. Pienemmät otetaan mukaan ulos puuhiin, on enempi kavereita ja leikit sujuu paremmin.
Yksi lapsista kyselee; Milloin isi tehdään puita? Tämä lapsi pitää erityisesti sijaisisin kanssa puuhastelusta ja "oikeista" töistä.
Sijaisperheen elämä voi olla hyvin lähellä normaalia bioperheen elämää tällaisina hetkinä :)
On todella upeaa, että lapset voivat nauttia lasten asioista ja elää normaalia arkea ilman huolta huomisesta.
Viikon loppuna yksi lapsista menee tapaamaan bioja ja odotta viikonloppua innolla. Toivottavasti he nauttivat sielläkin ihan tavallisista arjen asioista yhdessä ja ennenkaikkea toisistaan.
Voi kun soisin, että kaikki vanhemmat voisivat hoitaa itse omat lapsensa.
Toivottavast teillä kaikilla on lämmin mukava kevät ja auringon paistetta päiviinne toivon:)
Vastaukset 60
Vanhimmat
Sijaislapsilla on suru seuranaan elämässään, vaikkeivät he sitä joka hetkeen mukaan kanna, onneksi.
lapsella on oikeus olla myös onnellinen.
Eivät kaikki sijaislapset ole surullisia, kuin eivät myöskään adoptiolapset.
Sijaislapsen suru ei ole sijaisvanhempien aikaansaamaa, annetaan siis heidän kaikkien nauttia keväisistä päivistä.
Huostaanotossa ja sijoituksessa on hyvin vakavasta asiasta kyse. Kaikki ei vaan usko lapsen onneen kulissien keskellä.
On harhaanjohtavaa verrata sijoitettuja lapsia adoptiolapsiin. Itsepetosta sekin. Mielestäni ei ole sijoitetun lapsen edun mukaista, jos sijaisäiti ja sijaisisä eivät tajua asettua paljon menettäneen lapsen asemaan ja sisäistää lapsen onnen syvintä olemusta. Pinnalliset asiat, kaunis päivä, maalaismiljöö ja reippailu mitä kuvattiin aloituksessa ovat kulisseja, pinnallisia onnen kulisseja, siinä kaikki.
mutta se kuitenkin on lasten arkea, niin sijaisperheessä, kuin normaalissa bioperheessäkin. Silloin kun lapset voivat keskittyä vain tekemään sitä mitä lasten kuuluukin, eli hoitaa koulut, läksyt ja leikit ikätovereiden kanssa. Sellasta elämä on kun aikuiset hoitaa heille kuuluvat hommat eikä lasten tarvitse huolehtia kuin omista tekemisistään, niin voivat huolettomina heittäytyä leikkeihin.
Jos eivät ole läpeensä onnellisia, niin eivät kauhean onnettomiakaan ja ainakin huolettomia, edes hetken, kunnes mahdollisesti hyvinkin ongelmaiset vanhemmat taas muistuttavat olemassaolostaan.
Väliajat lapsetkin voivat huokasta.
Sanotte, että lapsella on oikeus onneen. Totta, mutta lapella on oikeus myös suruun. Suotteko sijarit sen lapselle, sitä tässä pakostakin miettii.
Kaunis päivä, maalaismiljöö ja reippailu, sekä niistä nauttiminen, on siis mielestäsi kulisseja. Onnellisen ja surullisen lapsen erottaa yleensä leikeissäkin. Mielestäni kulissit ovat jotain mitä pidetään väkisin pystyssä ja lasten leikki ei ole sitä.
Pitäisikö sijaisvanhempien kieltää lasta olemasta onnellinen? Tai leikkimästä? Muistuttaa, että sinä olet sijoitettu, muistappas käyttäytyä vähemmän riehakkaasti ja onnellisesti. Kyllä ne sijoitetutkin osaavat nauttia elämästä, vaikka murheita onkin kannettavanaan.
Kenen etu se olisi, että lapsi mököttäisi ja murjottaisi omaa elämäänsä?
että helinä löysi taas jotain negatiivista kommentoitavaa. taitaa olla perusvire pahasti pielessä...
kaunis päivä, maalaismiljöö ja reippailu ovat kulisseja, elävätkö lapseni siis kulisseissa?
Lapset, siis kaikki lapset, ovat iloisia, surullisia, sitähän se elämä on. Ei ole lasten asia murehtia, ainakaan aikuisten töppäyksiä. Surullinen saa olla kun surettaa, ikävöidä mutta ei voi väittää, että kun lapsi on iloinen, hän pitää yllä kulissia. Siihen lapsi on aivan liian rehellinen.
Et siis hyväksy, että huostaanotettu lapsi voisi nauttia olostaan sinä aurinkoisena päivänä. Se on itsekkyyttä!
Lapsella on oikeus suruun kyllä. Mutta lapsella on varsinkin oikeus olla lapsi ja niin, että hänen ei tarvitse huolehtia huomisesta.
ollut ihan tarpeeksi surua ja murhetta katsellessaan bioperheensä touhuja... ryyppäämistä, riitoja, perustarpeiden laiminlyöntejä... Annetaan hänelle lupa olla viimein onnellinen siitä että hänellä on hyvä olla
Lapsella on oikeus olla onnellinen. Siitä olen satavarmasti samaa mieltä!
Mutta tuo lapsen suru: miksi oma lapseni huusi, potki, puri ja lopulta lohduttomasti itkien huusi sijarilleen, minä haluan olla äitin kanssa.
En unohda tuota tilannetta koskaan, se palaa öisin painajaisina uniin. Se tulee kaupassa vastaan, leikkipuistossa, uimahallissa, kirjastossa, kaikkialla missä rakkaimman ihmiseni kanssa kävimme. Onneksi käymme (kärsimysvuoden)jälkeen edelleen!
Seuraavat kysymykset:
"
Pitäisikö sijaisvanhempien kieltää lasta olemasta onnellinen? Tai leikkimästä? Muistuttaa, että sinä olet sijoitettu, muistappas käyttäytyä vähemmän riehakkaasti ja onnellisesti. Kyllä ne sijoitetutkin osaavat nauttia elämästä, vaikka murheita onkin kannettavanaan.
Kenen etu se olisi, että lapsi mököttäisi ja murjottaisi omaa elämäänsä?
"
Et kai vastausta odota noin typeriin kysymyksiin. Mutta viimeinen kysymys. "Kenen etu se olisi, että lapsi mököttäisi ja murjottaisi omaa elämäänsä?" on asenteeltaan todella outo. Kenen etu? No kenen etua sen pitäisi olla, muun kuin lapsen itsensä etuoikeus murjottaa, jos siltä tuntuu. Onko sijaislapsen murjottaminen jonkun aikuisen edun vastaista, herää kysymys, ja jos on, niin mitä hiton väliä sillä on? Lastensuojelussa ajetaan lapsen etua kaiken aikaa, joten muiden edun perään kyseleminen on käsittämätöntä sijaisvanhemmalta. Jos katsot, että murjottaminen ei ole lapsen etu, niin minkäs teet, pakotatko hänet iloista naamaa näyttämään vaikka sydän vuotais verta, jotta kulissit ei sortuis. Tästä juuri on kirjoituksessani kyse, mutta ei vaan vieläkään näköjään ollut mennyt perille. Uskomaton kysymys: "Kenen etu se olisi, että lapsi mököttäisi ja murjottaisi omaa elämäänsä?" Sehän olisi sijarin edun vastaista, koska se viestittäisi ympäristölle, että lapsella ei ole hyvä olla sijaisperheessä. Niih!
Miksi? pyrit vesittämään kaiken hyvän. Miksi? kaadat vinoutuneet ajatuksesi tälle palstalle. Mitä? ajat takaa. Kerro hyvä ihminen, kerro.
Katson, että sinulla ei ole edellytyksiä ymmärtää mitä ajan takaa. Sen olisi jo pitänyt sinullekin jo selvitä, ellet olisi niin ennakkoluuloinen ja minuun niin kieteisesti suhtautuva kuten kysymykseesi soluttamallasi *ittuilulla vinoutuneista ajatuksistani julkisesti kirjoitat.
Olet tullut kertomasi mukaan siihen tulokseen, että olen häiriintynyt, joten täysin järjen vastaista sinulta kysellä mitään häiriintyneeltä ihmiseltä. Et pystyisi kuitenkaan pitäytymään asialinjalla.
ilmeisesti puolin ja toisin.
Hellu nyt on lähtenyt siitä ilmeisesti, että haluaa tietää onko sij.lapsille sallittua näyttää myös niitä suruntunteita.
Hellun on vaikea ymmärtää, että lapsi, joka on aiheellisesti huost. otettu, kuten onneksi kuitenkin valtaosa on, voi siis olla hyvinkin onnellinen sij.perheessä. Hän ihan haluaa unohtaa kaikki ikävät asiat mitä on tapahtunut ja iloitsee täysillä uudesta elämästään, luotettavien, turvallisten aikuisten luona. Se lasten aito onnellisuus on ihan selvästi havaittavaa, siitä ei jää mitään arvailujen varaan.
Hellu on tiukkana, koska on tullut niin monta huost.ottotapausta tietoon, joiden aiheellisuus on hyvin kyseenalainen. Kyllähän sen jokainen sijarikin tietää varmasti, että jos mitään isompaa ongelmaa ei ole lasten kotona ollut ja lapsi väkivaltaisesti vaan erotetaan vanhemmistaan ja kodistaan, niin aivan varmasti sellainen lapsi ei ole eikä tule onnelliseksi, vaikka saisi kuinka hienon sij.kodin. Silloin sijarin pitää tietenkin antaa lapsen surra ja olla sopeutumatta uuteen paikkaan ja puhua lapsen puolesta, eli omista huomioistaan ja lapsen kertomuksista viranomaisten suuntaan, että tuollainen lapsenrääkkäys saatais mahd. pian loppumaan.
Hellu siis puhuu aidasta ja toiset seipäistä. Kumpikin tahollaan puhuu ihan oikeaa asiaa, mutta keskinäisessä ymmärtämisessä on taas ongelmia.
Hellun pitäis ymmärtää myös se, että kun sijarit puhuu omista kokemuksista, niin se on todella aivan omakohtainen tunne ja kokemus ei mitään yleistyksiä. Hellu taas puhuu hyvinkin yleisellä tasolla aivan ymmärrettävästi, koska oma kokemus puuttuu. Toivottavasti tästä nyt jotain tolkkua saa.
Koska tulkkia tarvitaan, herää kysymys?
Onko "Hellu" ja "Amalia" sama henkilö jos ei miksi amalia tulkkaat hellun tekstejä???
Asia on juuri noin kuin sanoit Amalia, noin minä ajattelen. Uskon vakaasti, että nykyisten noin 15.200 huostaanotetun ja kotinsa ulkopuolelle sijoitetun lapsen joukossa on monen monituista aiheetonta huostaanottoa, ja moni pieni lapsi itkee illalla peiton alla yksin ikäväänsä ja moni äiti ja isä on sydän käppyrällä kun ei löydä keinoa miten voisi lasta säästäen taistella lapsensa taikaisin kotiin.
Pelkään, että jos sijarit jatkuvasti täällä hehkuttavat idylliään ja reipasta meininkiä niin viranomaiset suhtautuvat aiheettomiin huostaanottoihin yhtä välinpitämättömästi kuin tähänkin asti, kun ei niistä muka niin kauheesti vahinkoa synny. Kivaahan niilläkin lapsilla on reippaassa maalaisilmastossa. Siellähän ne kaikki lapset yhdessä riemumiellä rallia ajavat metsässä ja juovat majassaan mansikkamenua.
Lisäksi ajattelen, että aiheellinen huostaanottokin on lapselle elinikäinen trauma, ja kun siitä idyllinen kuva annetaan, niin se on viesti vanhemmille että välttämättä vanhemmuutta ei tarvita lapsen hengissä pysymiseen, kun kyllä holhoojavaltio hoitaa. Tämä ei saa olla ihanne.
Ja sinulle, joka vihjaat meitä samaksi henkilöksi, älä loukkaa amaliaa.
pientä rajaa sentään, kehen verrataan. Kyllä sait mulle taas makeat naurut Hellu.
Niin siis minähän olen sijari ja Hellu mitä ilmeisemmin ei.
Siksi yritän tässä tulkata myös Hellulle päinniitä asioita joita ei ole ymmärtänyt, jotka taas sijareille ovat päivän selviä.
Hellu ei aina selvästikään ole ymmärtänyt oikein mitä sijarit tarkottaa ja olen oppinut lukemaan Hellun ajatuksia, joten näen niissä vain sen asian, en sitä v-puolta mikä monille ensimmäisenä hyppääsilmille. Oikeesti Hellu on monissa asioissa vaan niin perusteellinen ja jänkkää vain jotain lainkohtaa ja lapsen oikeutta ja sijarit on jo ajatuksissaan paljon syvemmällä kaikkine tunteineen. Monesti olen huomannut, että täällä on ihan turhia riitoja, pelkkien väärinymmärrysten vuoksi.
Ei Hellu ole ilkeä läheskään aina (huom), vaan hän katsoo monesti asioita niin kapeasta vinkkelistä, et siinä niitä törmäyksiä tulee.
Nythän mä hokasinki Hellu onkin varmaan mies, kun sillä on tollaset putkiaivot. Voisko olla? Usein keskustelut miesten kanssa on juuri yhtä vaikeita.
Tiedät varsin hyvin amalia, että olen nainen. Jos minun toivoakseni täällä aihauttamia törmäyksiä olisi enemmän kiittelyn ja ylistyksen sijaan, niin lastensuojelu Suomessa olisi jo paremmalla tolalla. Kaikkea ei tosiaan meidän suomalaisten tarvitse niellä. Sijarit, ne epäkohdat mitä on tullut esille perheoikeudellisesti, voivat kohdata teidän omia lapsenlapsianne. Mitäs sitten sanotte, kun joku heistä on aiheettomasti huostaanotettuna itkemässä äitiään. Lastensuojelun ja ylettömien huostaanottolukujen alentaminen on meidän kaikkien suomalaisten asia, jotta kehtaamme jonain päivänä näyttää naamamme sivistysmaiden joukossa. Vastustan virkamiesvaltaa yli kaiken, emme ole mikään orjakansa ja tämä pitää lapsillemme kunnolla opettaa omalla esimerkillämme. Ja nyt amalia, enempää et sitten provoile meikäläiselle, koska aikomukseni ei ole paljastaa itsestäni sukupuolta enempää.
et nainen olet, kunhan nyt vähän kiusasin. Tiedän, että sulla kuitenkin huumorintaju riittää ja ymmärrät, että en halua ilkeillä. Kova olen kyllä kiusottelemaan.
En ymmärrä kuinka olen alusta asti osannut lukea juttujasi ihan eri tavalla kuin monet muut ja nähnyt myös usein huumoria jutuissasi, jota taas toiset ei näytä hokaavan. Se kai johtuu siitä, että maltan lukea mitä oikeesti sanot, enkä ihan pienistä heti provosoidu.
Useimmiten olemme ihan samalla puolella, eli lasten asialla, heidän parastaan ajatellen, mutta lähestymistapa asioihin on hyvin eri lainen.
No. kyllähän joskus hyökkäilet sijareita päin aika provosoivasti, mutta kun tarkemmin lukee, niin ei se enää niin paha olekaan, kun taustalta löytyy esim. joku aikaisempi tapaus/keskustelu, johon tavallaan viittaat.
Itsehän sanoit, että se on kulissia jos sijoitettu lapsi on onnellinen sijaisperheessä. Ei meillä ainakaan sijoitetut murehdi aikuisten asioita koko aikaa, joskus toki kylläkin. En itse sanonut missään, etteikö lapsi saisi KOSKAAN olla murheellinen, kaikkihan joskus ovat ja se on ihan normaalia.
"Kenen etu se olisi, että lapsi mököttäisi ja murjottaisi omaa elämäänsä?" Et voi olla tosissasi jos kuvittelet, että tuo vaikuttaisi ainoastaan minun elämääni! Aika karu aikuisuus tällaisella lapsella olisi edessä. Itse toivon, että kaikki lapset saisivat olla lapsia, onnellisia ja huolettomia. Sijoitettujen kanssa se ei ole päivänselvää, mutta kyllä hekin osaavat iloita.
En pidä itseäni typeränä jos haluan suoda onnellisuutta lapselle, jolle suru on liian tuttua. Sitävastoin ihmistä, joka haukkuu muita typeräksi, pidän eittämättä typeränä. Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta kun olen huomannut sinun typeryytesi, mutten ole viitsinyt mainita.
Jos tarvitset "tulkkia" kirjoituksillesi niin miksi et ensin mieti mitä kirjoitat? Varsinkin kun syyttelet muita siitä, ettemme ymmärrä ajatuksiasi. Kun huomaat, että olet kirjoittanut jotain typerää niin -takinkääntö- ja alat kääntelemään puheitasi. Emme me mitään ajatuksenlukijoita ole, joten rauhoitu ensin ja kirjoita sitten vasta.
Ihan vaan tiedoksi sinulle: Kaikki toivovat kaikkien lasten olevan onnellisia. Et ole mikään poikkeus maailmankaikkeudessa toivoessasi tuota.
Voi enhän toki ole ainoa, joka toivoo lasten parasta. Sehän juuri onkin mukavaa että meitä on monia.
Ikävää vaan, että kaltaisiasikin on paljon.
Totean lopuksi, etten enää jatka aiheesta. Minulla riittää elämää netin ulkopuolellakin, koittaisit sinäkin etsiä jotain muutakin sisältöä elämääsi.
eikö sijarit ole huomanneet, että olen tulkannut hyvin usein myös Hellulle päin sijareiden juttuja, koska hänellä ei ole samaa kokemusta/tietoa, kuin meillä.
Usein olen huomannut, että Hellu ei selvästikään ole ymmärtänyt sijarijuttuja, jotka taas meille ovat aivan itsestäänselvyyksiä, emmekä keskenämme tulkkia tarvitse.
Toivottavasti kestätte noi tulkkaukset. Teen sen vain yleisen yhteisymmärryksen vuoksi ja rauhan säilyttämiseksi.
Hupaisintahan tässä on, että riitelemme täällä Hellun tai jonkun muun kanssa siihen tyylin ikäänkuin olisi jotain isompaakin merkitystä mielipiteillämme tai voisimme todellisesti vaikuttaa asiaintilaan.
keskustelupalstaksi. Yleensä keskustelua dominoivat biovanhemmat, toiset avoimemmin - toiset sijaisvanhempina esiintyen. Se oli hyvä oivallus, että noiden kahden nimimerkin takana olisikin yksi ja sama henkilö. Nuo nimimerkithän ne vesittävät kaiken muiden keskustelun. Itse en viitsi täällä usein käydä, enkä varsinkaan osallistua, kun en ole kiinnostunut heidän vastauksistaan.
Tämä palsta on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat keskustella sijaisvanhemmuudesta. Sijaisvanhemmuudesta kun saavat vapaasti keskustella ihan kaikki, lapset, aikuiset, mummot vaarit ja ketkä vaan, jopa sijaisvanhemmatkin. Asiahan koskee jo lähes puolta valtakuntaa, jos otetaan huomioon 15.200 kotinsa ulkopuolelle sijoitetun lapsen läheiset ja suvut, opettajat ja ystävät ym.
Jos et näe minun ja amalian kirjoitustyylissä eroa, niin olet todella sokaistunut.
väärässä ovat. käyt omaa sotaasi ympäröivää TODELLISUUTTA vastaan säälittävää...
Ikävää sinulle, että näet keskustelun sijaisvanhemmuudesta uhkana etkä mahdollisuutena oppia uutta lastenhuollon saralla.
seurani, eli keskustelukumppanini. Sinulta en kaipaa vastauksia. Niitä on jo palstat täynnä.
työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi...
Mielestäni ei ole lasten edun mukaista, että sijarit ovat katkeroituneita ja työlääntyneitä lastensuojelutyössään. Johtuuko se hedelmättömyydestä, että maailma nähdään niin synkkänä ympärillä hyörivistä suloisista lapsista huolimatta, vaikka he eivät omia oliskaan.
tietää, mitä keskusteluja olen vesittänyt.
Kun väitteen esittää, pitää myös pystyä vastaamaan.
Olisi myös hauska tietää kumpi mielestänne meistä on se yksi ja sama henkilö minä, vai Helinä?
Hellu varmaankin, koska hän oli jo täällä kun minä tulin.
lapeni huoleton lapsuus päätettiin ja hänet laitettiin yksin pärjäämään ilman äidin tukea... kun joutui tietenkin järkytyksestä psykiatriselle osastolla sekin leimattiin äidin syyksi vaikka en itse hylännyt häntä vaan vangitsemisen uhalla pakotettiin jättämään lapsi sinne!
olispa meilläkin mahdollisuus elellä rauhassa oman lapsen kanssa...muttta isi ei suo rauhaa ja sossut juoksevat kun meidän isä osaa juoksuttaa.. oma vika mitä otin tuommoisen miehekseni! olisi pitänyt ottaa joku kehityskelpoinen, kuten sitä! myöhäistö nyt jo kumminkini!
Olisi hyvä, jos muutkin näkisivät, kuinka äärettömän yksinkertaisia johtopäätöksiä nämä arvon sijarit täällä vetävät asioista ja ilmiöistä. Tämä ketju on elävä esimerkki ihan reaaliajassa. Kulissit pystyyn ja reippaasti vaan leikkimään, mitäs sitä murehtimaan, ikävöimään tai kaipailemaan, ja päälle sitten kaurapuuroa puolukkahillolla.
Te ootte liikuttavan lapsellisia sijarit, mutta lasten vahingoksi.
Helinältä. Tuli kyynelet silmiin, kun luin tekstejäsi. Lapsi on rehellinen, jopa niin rehellinen ja lojaali, että suostuu oman mielenterveytensä riskeeraamalla pitämään kulissit pystyssä.
Oikea äiti ja isä pesee sitten jälkipyykin. Sitä ei sossu enää jaksa tehdä.
yhtään mistä tässä puhutaan. ei sij.lasten elämä tosiaan ole menneisyyden murehtimista. Lapset jotka ovat olleet jo pidempään perheessä sijotettuina, siis aiheellisesti, niin he alkavat elää omaa elämäänsä ja oppivat olemaan iloisia ja huolettomia kuten lasten kuuluukin.
Se ei poista sitä, etteikö aina silloin tällöin tule mieleen myös sen edellisen elämän ikävät asiat, mutta ne käsitellään sitten, kun se tilanne tulee, mutta ei niitä märehditä kaiken aikaa.
Lapset ovat oikeesti onnellisia uudesta mahdollisuudesta, jonka meidän perheessämme saavat, siis viettää normaalia elämää, kuten ikätoverinsakin. He tietävät, että aikuiset meidän perheessä kantavat vastuun itsestään ja lapsista, joten he voivat huolettomina heittäytyä omiin leikkeihinsä.
Kun lapsi on pitkään kärsinyt omien vanhempiensa holtittomasta elämäntaasta ja oppinut huolehtimaan itsestään ja sisaruksistaan ja usein myös kantamaan huolta vanhemmistaan, niin kun taakka lapsella helpottaa, niin hänestä tulee oikeesti iloinen ja onnellinen.
Sinun pitäisi elää näinden lasten kanssa, niin sitten ymmärtäisit mitä tarkoitan. Tämä on aivan faktaa, ei mitään sijareiden mielikuvituksen tuotetta, vaan itse koettua ja nähtyä.
Lapset myös itse omin sanoin kertovat tuntemuksistaan.
Ei ole pelkältä mutu pohjalta.
Lainaan tämän kohdan tekstistäsi:
"
He tietävät, että aikuiset meidän perheessä kantavat vastuun itsestään ja lapsista, joten he voivat huolettomina heittäytyä omiin leikkeihinsä.
"
Tämä ei ole totta. Aikuiset sijaisperheessä eivät voi luvata kantavansa vastuuta sijaislapsista, koska vastuun sijaislapsista kantaa sosiaaliviranomainen. Sosiaaliviranomaisella on päätösvalta ottaa sijaislapsi pois teidän perheestä, sijoittaa hänet johonkin muualle, tehdä toisenlainen huoltosuunnitelma entisen tilalle, keskustella alaikäisen lapsen kanssa vailla sijarin suojelua, suunnitella sitä ja tätä ilman, että sijarilla on mitään sananvaltaa asiaan. Tuudittaudutte väärään uneen amalia. Te haluaisitte kantaa vastuun näistä lapsista, mutta ette saa sitä tehdä.
nyt puhut lapsista, joiden tausta on ollut niin turvaton, että heidät on sijoitettu pysyvästi tai pitkäaikaisesti.
Silloin voin ymmärtää ettei lapsi koe sijoitusta niin traumaattisena ja sopeutuu ajan kanssa oloihinsa.
Mutta ne turhat sijoitukset? Niissä lapsi ei kiinny, vaan suree ja yrittää rakentaa sijareilla jonkinlaista elämää, mutta ei ole onnellinen!
Oma lapseni kertoi pienempänä, että "minä aina illalla pidän silmiä niin tiukasti kiinni, että tuntuisi kun äiti olisi siinä". Ja, "taivaanisältä pyydän peiton alla äitiä tulemaan".
Näitä olivat ne sanat, joita kuulin sijoituksen loputtua kun lapsi oli 7-v.
Sitten kun tuli murkku-ikä kuulin vähän eri asioita?
Loputon kuulustelu "miksi annoit mut pois"? oisit antanu adoptioon ym. todella kipeää. Hän iski heikoimmalla hetkellä juuri "vyön alle", niin että ei ollut sanoja.
Kapinaa kesti kolmisen vuotta ja nyt alkaa tasottua.
Joskus vieläkin, kun tulee opiskeluissa tai kavereiden kanssa ongelmia, tulee puhelu jossa nuori "iskee".
Nyt on onneksi jo lujuutta ja osataan itkeä sylikkäin, kun olen selittänyt hänelle, miten hirveä asia oli sijoitus.
Sitä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään!
saa minut todella surulliseksi. Olen aivan varma, että näkisin läpi lapsesta tuollaisen surun ja ikävän. Mutta puhuin todella niistä lapsista, jotka voivat huokasta helpotuksesta, kun ei tarvitse enää pelätä, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja missä kunnossa taas vanhemmat on ja onko tänään ruokaa jne.
Tai sitten ovat kiitollisia ja onnellisia siitä, että ovat päässeet pois laitoksesta.
Hellu tossa väitti, ettemme me sijarit voi kantaa vastuuta sijoitetuista. Totuus on kuitenkin se, että arkipäivän asioissa kannamme täyden vastuun lapsista. Me huolehdimme kaikin puolin heidän hyvinvoinnistaan ja kaikista arjen rutiineista, joista normaaliperheissä vanhemmat vastaavat, mutta rikkonaisissa perheissä lapset joutuvat usein vastuunkantajiksi sellaisissa asioissa mitkä ei heille kuulu eikä heillä ole edes kykyä vastuuta kantamaan. Sijaisperheessä lapset ovat vapaita aikuisille kuuluvista vastuista.
Vastuu lapsesta tulee arjessa siitä, että huolehdimme hänen perustarpeistaan ja siitä, että hänellä on hyvä olla. On normaalia, että sijoitetut lapset kaipaavat biologisia vanhempiaan. Sijaisperheeseen tullessa lapsella tulee tietenkin jonkinlainen suruaikakin, jossa hän käy läpi ikäväänsä ja yrittää ymmärtää miksi näin on käynyt.
Kuitenkin kun hoidat lasta joka on esim. kouluiän kynnyksellä tullut, eikä tiedä miten vettä otetaan hanasta, että kädet pestään vessassa käynnin jälkeen ja ennen syömistä, että pylly pyyhitään kakkaamisen jälkeen, mitenkä housut laitetaan jalkaan tai paita päälle, laitetaanko toppapuku vaikka ulkona on 20 astetta lämmintä, että toista ei saa lyödä eikä purra, miten syödään ja että on olemassa muitakin ruokia kuin muroja tai sipsiä, tai että lapsilla on nukkumaanmeno ajat, ettei häntä jätetä yksin vaan aikuinen on aina hänen kanssaan huolehtimassa hänestä koska hän on liian pieni olemaan vielä yksin yöllä kotona, ettei hänen tarvitse huolehtia aikuisesta, että aikuinen huolehtii hänestä, että toista voi rakastaa ihan ilman materiaa, että aina ei tarvitse olla kiltti ja pelätä, että hän on hieno lapsi eikä p.... kasa, että joku voi rakastaa häntä ilman ehtoja, että on tasa-arvoinen ihminen muiden kanssa, että seksi ei kuulu vielä hänen elämäänsä, että vierailla ihmisillä ei ole lupa kosketella häntä intiimisti, että kukaan ei saa lyödä toista, että ruokaa on aina kun on nälkä, että hän saa olla lapsi ilman murheita ja huolia, että hänen ei tarvitse huolehtia aikuisten asioista jne.
Sinä puhut laista, minä puhun arjesta. Nytkin lapset piirtävät tuolla keskenään jutellen erilaisista mielikuvitus hahmoista ja naureskellen omille piirustuksilleen. Heillä ei ole tällä hetkellä huolta mistään. He tietävät, että ikävä on olemassa, mutta onneksi he arjessa voivat sen hetkeksi unohtaa.
Kukaan ei vie todellisuudessa biologisia vanhempia näiden lasten sydämestä. Tämä ei ole kilpailua, vaan me kaikki voimme rakastaa näitä lapsia ehdoitta. Kun biologiset vanhemmat saavat elämänsä kuntoon ja pystyvät kantamaan vastuun lapsen perusasioista ja arjesta, niin mielellämme autamme lasta kotiin paluussa.
Sijaisvanhemmat ovat arkivanhempia lapselle, kun lapsi on sijoituksessa. Kun sijoitus purkaantuu, niin biologiset saavat olla arkivanhempia lapsilleen. Toivottavasti mahdollisimman moni biologinen vanhempi pystyisi hoitamaan asiansa kuntoon viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi otetaan huostaan, ettei huostaanotosta tule pitkä.
Meille on muuten tullut lapsi, joka ei ikävöinyt yhtään biologisia vanhempiaan, koska pelkäsi heitä niin paljon. Lapsi tuli kuin kotiinsa ja vaikka hän tapaa vanhempiaan säännöllisesti, hän ei millään lailla haluaisi enää takaisin. Mistähän tämä voisi johtua? Mietipä sitä?
Kuvaamaasi lasta en auttaisi palaamaan takaisin kotiin yhtään mielellään vaan etsisin adoptioperheen.
Juuri tuo ristiriita, mitä kutsutte rakkaudeksi, saa minut ihan raivoihini. Vetelää on "rakkautenne".
etteikö meilläkin ole hyvin ristiriitaisia tunteita siitä mikä se lapsen todellinen paras mahtaakaan olla.
Lainkuuliaisina ihmisinä kuitenkin hoidamme asiat siten kuin laki edellyttää. Itse olen hyvin pitkälle kuunnellut lasten mielipiteitä ja tuntemuksia vanhempiensa suhteen ja tukenut heidän tahtoaan.
En väkisin yrittäisi yhteyksiä vanhempiin, jos lapset epäröisivät.
Olet lämmin ja hyvä sijaishoitaja. Näet lapsen puuttuvat taidot ja autat ja rakastat selvästi häntä. Hienoa!
Minun rakas lapseni oli sijoituksessa sairastumiseni vuoksi. Minä itkin, kun sijarit pitivät lapsellani liian pieniä kenkiä, röyhelömekkoa, vaikka lapseni olisi halunnut mikki-paidan ja shortsit.
Itkin kun lapseni lopetti syömisen kapinaksi sijoitukseen.
Onneksi sain hänet melko pian takaisin ja röyhelömekko on vaate, jota molemmat eniten "inhoamme".
lasta, niin se ei tarkoita, että viranomainen kuuntelisi. Suomalaisviranomaiset ovat saaneet moitteet YK:lta siitäkin, että täällä ei lasta kuulla eikä kuunnella hänen omassa asiassaan. Onhan meillä esimerkkejä avioerolapsista, jotka on määrätty tapaamaan pelottavaa vanhempaansa ja jonka äiti/isä saa oikeudesta uhkasakot ja sitä myötä sakot kun ei saa vastaanhangoittelevaa lasta väkipakolla edes tuntettua toisen vanhemman luo tapaamiseen. Näin niitä ongelmia saadaan aikaan, kun unohdettiin kysäistä lapselta, että haluaako hän tavata sitä joka hänet haluaa tavata via ei. Suomalaisten suurin synti lastensuojelussa on se, että lasta itseään ei kuunnella, mikä kielii siitä häntä pidetään arvottomana.
et sinä, eikä sossut!
EI ne sossut ravaa meillä joka päivä, kerran vuodessa ehkä, tai ei koskaan, ellei ole valittanut BIOT tai meillä syytä ottaa yhteyttä heihin!
Et tiedä mitään, vain urputat aina joakisesta asiasta!
Mitä hittoa sun elämällesi on tapahtunut jatkuvista valituksista huomioiden????
meillä on suuri puute. Lapsia pidetään aivottomina ja tuntettomina. Mielestäni, juuri sij.vanhemmat ovat aitiopaikalla lapsen tunteiden ja todellisten halujen selvittämisessä. Omalta osaltani olen vaatinut myös viranomaisia kuulemaan lasta ja välittänyt lasten mielipiteet eteenpäin. Olen voinut ajan kanssa selvittää lasten ajatuksia. Olen kysynyt monella eri tavalla, jotta olen voinut varmistua, että olen ymmärtänyt oikein. Sitten olen kysynyt lapselta, että haluaako hän, että puhun hänen puolestaan ja yhdessä olemme sopineet vielä mitä sanotaan ja sitten olen lapselle kertonut, mitä mulle on vastattu, tai miten hänen asiansa etenee.
Lasten vastauksista ei voi koskaan olla vakuuttunut, ennen kuin on ollut mahdollisuus kysyä useampaan kertaan. Jos vastaus on aina sama tai saman sävyinen, niin siitä voi sitten päätellä lapsen todellisen tahdon.
Viranomaistapaamiset ovat yleensä hyvin lyhyt kestoisia ja ehkä myös lapselle jännittäviä tai luonnottomia. Lapsi voi ujostella ja mennä ihan lukkoon, tai vaihtaa kokonaan puheenaihetta. Luotan paremmin sellaiseen vastaukseen, jonka olen saanut normaalissa keskustelussa ilman minkäänlaista painostusta tai kiirettä.
Painottaisinkin sijareiden asemaa lasten tunteiden "tulkkina".
Perusongelma huostaanotetuilla ja pois kodistaan sijoitetuilla lapsilla on juuri se, että heillä ei ole omaa aikuista enää sen jälkeen, kun hänet on erotettu äidistään ja isästään huostaanottomenettelyllä. Lapsi ei ole kenenkään "oma" siten, kuin lapsen kuuluisi olla. Kukaan ei enää puhu hänestä "minun lapseni" vaan ainoastaan "lapsi". Nämä lapset ovat viranomaisten lapsia ja ulkopuoliset sitten parhaassa tapauksessa ryhtyvät tulkiksi sinne päin, amalian tavoin. Sijoitetuille lapsille on liian paljon sattuman varassa, onnen kauppaa minkälainen sossu, minkälainen kunta, minkälainen sijaishoitaja, minkälainen laintulkinta hänen kohdalleen sattuu. Edes huostaanotettujen lasten keskinäinen tasa-arvo ei toteudu, saati sitten että he olisivat maan muiden lasten kanssa tasavertaisessa asemassa. Siksi huostaanotto ei saa olla kuin väliaikainen ratkaisu, jonka jälkeen lapsen asia on järjestettävä joko takaisin kotiin tai adoptioon.
Ja aina on lapselta hänen ikänsä sallimissa rajoissa kysyttävä esimerkiksi 1 kk:n kuluttua sijoituksesta, haluaako hän jatkaa asumista sijoituspaikassaan. Jos hän ei halua, on hänet siirrettävä pois. Lasta ei saa rangaista vastentahoisesti asumaan perheessä tai perhekodissa, jossa hän ei halua olla. Huostaanotetut lapset ovat paljon kärsineitä, eivät rikollisia eivätkä rangaistuksen tarpeessa.
Et ilmeisesti ole tutustunut tutkimuksiin, joiden perusteella on todettu, että yksikin hyvä aikuiskontakti pelastaa lapsen aikuisuuteen. Se voi olla aivan joku muu läheinen kuin isä ja äiti. Monissa perheissä lapset elävät ja asuvat vanhempiensa kanssa, mutta ilman vanhempien hoivaa, välittämistä ja kunnollista huolenpitoa. Opettaja, päiväkodin hoitaja, perhepäivähoitaja, naapurin täti, kummi, eno, setä, täti, mummi tai ukki, voi olla aikuiskontakti joka välittää, kannustaa ja tukee. Lapsi kokee välittävän aikusen läsnäoloa ja sitä, että aikuinen on kiinnostunut juuri hänestä ja se mahdollistaa selviämisen elämässä.
Katsot sijareiden, sossujen jne. kuuluvat johonkin harmaaseen massaan ilman tunteita, ilman halua kantaa vastuuta ja ikääkuin he pyrkivät jättäämään lapset heittelle. Kyllä sijari on lapsen oma aikuinen, vaikka hänellä ei ole sananvaltaa lapsen asioissa. Tosin olen kokenut omalla kohdallani, että minulla on ollut sananvaltaa ja mahdollisuus ottaa asema sijoitetun lapsen omana aikuisena. Vastuu on suorastaan työnnetty minulle, biojen ja sossujen toimesta,,, miksiköhän???
Siinä olet oikeassa, että lapsilta on kysyttävä (kuukausi on liian lyhyt aika) jossain vaiheessa haluavatko he jatkaa perheessä johon ovat sijoitettuna.
Siinäkin olet oikeassa, että lasten etu ei toteudu lastensuojelutyössä eivätkä lapset saa tasavertaisia palveluita maassamme. Isoa remonttia kaivataan, vain aloitteita tekemällä, yhteydenotoilla päättäjiin ja aktiivisuudella päästään eteenpäin näissä asioissa.
Nykyinen lastensuojelumme ei kuitenkaan takaa sijoitetulle lapselle tätä omaa aikuista. Sattuman kauppaa on, jos lapsi sen saa. Viranpuolesta välittäminen ei ole sama asia kuin se hyvä aikuiskontakti, josta tutkimuksessa puhutaan.
osuu lapsen tielle ihan viran puolesta
Jos yrittäisit ihan oikeasti ajatella lapsesi parasta,antaisit lapsesi kiintyä sijaisvanhempiin. Silloin hän saisi oman ihmisen. Tietysti se on vaikeata, koska lapsellasi on kiintymyssuhdehäiriö.
Olet kuule vähän liian myöhään alkanut miettimään lapsen "omaa aikuista"- teemaa.
Ai että vielä joku kysyisi lapselta, haluaako hän jäädä sijoituspaikkaansa.
No ainakin minun lapsestani sanottiin, ettei sen puheita kannata ottaa vakavasti.
Sijarit voivat täysin mielivaltaisesti, päättää kaikesta lasta koskevasta (edes neuvottelematta) biojen kanssa.
Ja sossut menevät täysin kun pässit narussa.
Pitäväthän suomalaisviranomaiset aikuisiakin aivottomina.
olet sijari varmaan jotekin sairas, mene hoitoon!
sitten on ei ainakaan aivottomien aikuisten. Eli se on jonkun olettamus asiasta josta ei oikeasti ole tietoinen.
se kiintyminen olisi normaalisuhteessa syntynyt jo silloin kun lapsesi asui luonasi. Siis ennen huostaanottoa. Jos se olisi kehittynyt voisit sitä kiintymyssuhdetta nyt ylläpitää.
ko. lapsella on kiintymyssuhdehäiriö? Siis muut kuin sinä? Jos on, niin mistä väite on lähtöisin? Jonkun psykodynaamista metodia harjoittavan psykiatrin syysta?
Kannattaisi vähän varoa lausuntojaan, sijarit ovat nimittäin yhtä päteviä jakelemaan diagnooseja kuin ovat sossutkin.
vaan kun virnomaisen mielestä pitäisi jo vieroittaa äidistä, on jo kuusivuotias
normaalisuhteessa.
mutta aivottomat sijarit haluavat nähdä lapsen ikävänkin kiintymyssuhdehäiriönä ja sairas mielikuvitus lisää juttuihin loput. ja voi Jumalan kiitos, lapseni ei ole koskaan sijariperheessä ollutkaan