Mitä tunnen

Minusta tulee pian kummi. Olen ylpeä että juuri minua on pyydetty kummiksi, olen onnellinen siitä luotosta joka minuun on kohdistettu pyydettäessä osallistumaan lapsen elämään kummina.
Sain ensimmäisen kummilapsen liian nuorena, en osannu arvostaa asiaa oikein, en osannut ajatella olevani tärkeä sille lapselle.
Onneksi nyt aikuisenakin sain tilaisuuden ryhtyä kummiksi, tää on niin ihanaa =)
Olen nyt jo suunnitellut kaikkea kivaa mitä sitten yhdessä tehdään kummitytön (ja tietty vanhempienkin) kanssa kun hän vähän kasvaa.
Olen Onnellinen!!!
2453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen puolestasi onnellinen! Nyt kun saat rauhassa olla aikuisena kummi, voit olla sille lapselle se tärkeä ihminen vanhempien jälkeen.
Varmaan saat myös vasta rakkautta kun lapsi kasvaa ja haluaa muistaa sinua kun sinä olet muistanut häntä! Minulla on paljon kivoja kokemuksia molemmin puolin muistamisesta eri ikäisenä.

Äänestä

Minusta tuntuu ihan samalta kuin sinustakin, olen äärettömän ylpeä ja otettu siitä, että minut pyydettiin kummiksi. Kummius tuntuu minusta todella isolta asialta, jonka otan vastaan kunniatehtävänä. Kummipoikaani kastejuhla on vielä edessäpäin, ja odotan sitä innolla.
Ko. kummilapsi on minulle ensimmäinen, ja kun lapsen vanhemmat pyysivät minua kummiksi, liikutuin oikeasti kyyneliin asti!
Ihanaa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummina kirjoitti:

Minusta tulee pian kummi. Olen ylpeä että juuri minua on pyydetty kummiksi, olen onnellinen siitä luotosta joka minuun on kohdistettu pyydettäessä osallistumaan lapsen elämään kummina.
Sain ensimmäisen kummilapsen liian nuorena, en osannu arvostaa asiaa oikein, en osannut ajatella olevani tärkeä sille lapselle.
Onneksi nyt aikuisenakin sain tilaisuuden ryhtyä kummiksi, tää on niin ihanaa =)
Olen nyt jo suunnitellut kaikkea kivaa mitä sitten yhdessä tehdään kummitytön (ja tietty vanhempienkin) kanssa kun hän vähän kasvaa.
Olen Onnellinen!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu