osaisko joku neuvoa että mitä teen:
asennutin noin vuosi sitten parvekelasit jotka toimivat loistavasti kunnes yhtiössämme aloitettiin julkisivuremontti ja lasit poistettiin pois tieltä. nyt olen saanut ilmoituksen että vanhat lasini eivät enää sovi vaan minun on maksettava myös uudet lasit. saan toki pitää vanhat lasini mutta mitähän minä niillä teen? onko tälläinen toiminta aivan laillista ja kenen puoleen asiassa voisi kääntyä kun isännöitsijä sanoo että ei voi asialle mitään. eläkeläisen rahoissa on aika paljon ostaa samalle parvekkeelle kahdet lasit. toiset lasit tosin maksetaan yhtiölainan mukana mutta kuitenkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ihmejuttu koska vaikka tehtäisiinkin julkisivuremontti niin kyllä uudet kaiteet tulisi suunnitella siten että vanhat lasitukset käy suosittelen ottamaa kiinteistöliittoon kyllä ne lakimiehet siellä tietää miten toimia.
Vuosi sitten oli varmaan tiedossa, että taloon on tulossa julkisivu/parvekeremontti. Kysyitkö lasituksesta isännöitsijältä ennen omatoimi remonttiin ryhtymistä? Koko talon remonttia tuskin suunnitellaan kenenkään parvekelasien perusteella.
Jos remontti on tiedossa parin vuoden säteellä ei omatoimiremontteihin kannata lähteä ellei ole niin paljon ylimääräistä rahaa ettei kaksinkertainen remontointi harmita.