Pitkästä aikaa löysin itseni tältä palstalta, ja ajattelin kirjoittaa ajatuksiani.
Luin tuossa siitä, että sijaisvanhemmilla on tuska luopua lapsesta, mietin asiaa ja ymmärrän että on vaikea teidän ymmärtää sitä tuskaa.
Mutta oman mielipiteeni haluan sanoa ja kertoa kuitenkin.
Meillä on sijaislapsia, mies kotona lasten kanssa (niillä rahoilla siis;), meillä on uusi auto.. Tällä tavalla siis mälläilemme palkkioilla ja korvauksilla. No, tosiasiassa auto on vain meille uusi, oli pakko hankkia kun eipä taakkatelineillä saa lapsia kuljettaa, vaan jokaisen tulee olla omassa istuimessaan. Ja mies on kotona, työttömänä, mutta omasta tahdostaan tavallaan, koska päätimme että "uusien lasten" on hyvä saada tutustua rauhassa kotiimme ennen kuin viemme heidät taas uudelle vieraalle hoitoon. Ja ajattelimme selvittää vielä mahdollisuutta saada lapsille hoitaja kotiin aluksi, niin että tottuisivat hoitajaan tutussa paikassa rauhassa. Koska koemme sen olevan lapsen etu. Eikä niillä meidän palkkioilla ja kulukorvauksilla miljonääriksi tulla, pienen kunnan kasvateilla on pienemmät palkkiot ja korvaukset. Mutta, on myös sossut jotka ovat tavattavissa tarvittaessa, ja jotka ihan oikeasti tuntevat lapset. Sille annan kyllä paljon arvoa.
Mutta asiaan, siis siihen luopumiseen. Yhden sijaislapsemme äiti sanoi kerran ettei meidän kuulu rakastaa hänen lastaan, koska hänen lapsensa on meidän työmme. Se että lapsi oli meidän työmme, on myös osittain totta, mutta rakastan tätä työtäni ja työni kohdetta. Rakastan jokaista lasta, joka meillä asuu, niin biologista kuin sijoitettuakin. Olisi väärin lapsia kohtaan, jos en heitä samoilla säännöillä kasvattaisi, jokaista rakastaisi.
Ensimmäinen sijaislapsemme uudelleen sijoitettiin meiltä pois, uuteen paikkaan, koska yhteistyö ei äidin kanssa toiminut alkuunkaan, vaan hän oli uhka koko perhettämme kohtaan. Ymmärrän tuskan, jonka lapsen vieminen pois aiheuttaa, mutten jaksanut elää pelossa ja antaa lastenkin elää. Päädyimme sijoituspaikan vaihdokseen, yhdessä sossun ja bioäidin kanssa. Helppoa se ei meille ollut, vaikkei aikaa ollut lapsi meillä pitkään viettänyt, vain vajaan vuoden, olin rakastunut ja kiintynyt. Monesti tulee vieläkin kyynel silmään kun sitä pikkuista ajattelee. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, kuulin pienestä, ei sujunut yhteistyö uudessakaan paikassa, eikä sitä seuraavassa, vaan pientä ihmistä on nyt siirretty uusiin paikkoihin kuusi kertaa meiltä lähdön jälkeen, ja kerran oli sijoitettuna jo ennen meitä. Mistä syntyy juurettomuus, jos lapsi on nyt muutaman kuukauden yli kaksi vuotias?
Yhden sijaislapsen tie meiltä päättyi takaisin bioäidin kotiin, siellä on kaikki asiat nyt kunnossa, ja olen onnellinen että saimme olla mukana auttamassa perheen palaamista yhteen. Vaikka, useasti alussa tuli katettua yksi lautanen liikaa, ostettua sitä lempijugurttia, ja yön pimeinä tunteina rukoiltua että kaikki menee hyvin.
On eri asia luopua biologisesta lapsesta, varmasti, me sijarit tiedämme että lapset ovat meillä lainassa, mutta antakaa meidänkin kiintyä lapsiinne, antakaa rakastaa, hoitaa ja helliä, olla tukena kunnes siivet taas kantaa teillä niin että voitte jatkaa matkaa yhdessä.
Antakaa meidän olla huolissaan, että kaikki menee hyvin, sillä sitä meistä kuitenkin jokainen toivoo, joka lastasi on rakastanut tai rakastaa.
Luin tuossa siitä, että sijaisvanhemmilla on tuska luopua lapsesta, mietin asiaa ja ymmärrän että on vaikea teidän ymmärtää sitä tuskaa.
Mutta oman mielipiteeni haluan sanoa ja kertoa kuitenkin.
Meillä on sijaislapsia, mies kotona lasten kanssa (niillä rahoilla siis;), meillä on uusi auto.. Tällä tavalla siis mälläilemme palkkioilla ja korvauksilla. No, tosiasiassa auto on vain meille uusi, oli pakko hankkia kun eipä taakkatelineillä saa lapsia kuljettaa, vaan jokaisen tulee olla omassa istuimessaan. Ja mies on kotona, työttömänä, mutta omasta tahdostaan tavallaan, koska päätimme että "uusien lasten" on hyvä saada tutustua rauhassa kotiimme ennen kuin viemme heidät taas uudelle vieraalle hoitoon. Ja ajattelimme selvittää vielä mahdollisuutta saada lapsille hoitaja kotiin aluksi, niin että tottuisivat hoitajaan tutussa paikassa rauhassa. Koska koemme sen olevan lapsen etu. Eikä niillä meidän palkkioilla ja kulukorvauksilla miljonääriksi tulla, pienen kunnan kasvateilla on pienemmät palkkiot ja korvaukset. Mutta, on myös sossut jotka ovat tavattavissa tarvittaessa, ja jotka ihan oikeasti tuntevat lapset. Sille annan kyllä paljon arvoa.
Mutta asiaan, siis siihen luopumiseen. Yhden sijaislapsemme äiti sanoi kerran ettei meidän kuulu rakastaa hänen lastaan, koska hänen lapsensa on meidän työmme. Se että lapsi oli meidän työmme, on myös osittain totta, mutta rakastan tätä työtäni ja työni kohdetta. Rakastan jokaista lasta, joka meillä asuu, niin biologista kuin sijoitettuakin. Olisi väärin lapsia kohtaan, jos en heitä samoilla säännöillä kasvattaisi, jokaista rakastaisi.
Ensimmäinen sijaislapsemme uudelleen sijoitettiin meiltä pois, uuteen paikkaan, koska yhteistyö ei äidin kanssa toiminut alkuunkaan, vaan hän oli uhka koko perhettämme kohtaan. Ymmärrän tuskan, jonka lapsen vieminen pois aiheuttaa, mutten jaksanut elää pelossa ja antaa lastenkin elää. Päädyimme sijoituspaikan vaihdokseen, yhdessä sossun ja bioäidin kanssa. Helppoa se ei meille ollut, vaikkei aikaa ollut lapsi meillä pitkään viettänyt, vain vajaan vuoden, olin rakastunut ja kiintynyt. Monesti tulee vieläkin kyynel silmään kun sitä pikkuista ajattelee. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, kuulin pienestä, ei sujunut yhteistyö uudessakaan paikassa, eikä sitä seuraavassa, vaan pientä ihmistä on nyt siirretty uusiin paikkoihin kuusi kertaa meiltä lähdön jälkeen, ja kerran oli sijoitettuna jo ennen meitä. Mistä syntyy juurettomuus, jos lapsi on nyt muutaman kuukauden yli kaksi vuotias?
Yhden sijaislapsen tie meiltä päättyi takaisin bioäidin kotiin, siellä on kaikki asiat nyt kunnossa, ja olen onnellinen että saimme olla mukana auttamassa perheen palaamista yhteen. Vaikka, useasti alussa tuli katettua yksi lautanen liikaa, ostettua sitä lempijugurttia, ja yön pimeinä tunteina rukoiltua että kaikki menee hyvin.
On eri asia luopua biologisesta lapsesta, varmasti, me sijarit tiedämme että lapset ovat meillä lainassa, mutta antakaa meidänkin kiintyä lapsiinne, antakaa rakastaa, hoitaa ja helliä, olla tukena kunnes siivet taas kantaa teillä niin että voitte jatkaa matkaa yhdessä.
Antakaa meidän olla huolissaan, että kaikki menee hyvin, sillä sitä meistä kuitenkin jokainen toivoo, joka lastasi on rakastanut tai rakastaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
sitä lämpöä, hellyyttä ja viisautta mikä tästä kirjoituksesta huokuu, on varsinainen puusilmä!
Minusta on hienoa, että maailmassa on ihmisiä, jotka pystyvät jakamaan rakkautta ja huolenpitoa sitä tarvitseville.
Hyvää kevättä teidän perheelle=)
Mikä?!, kertomasi 1. lapsen jota oli roikotettu paikasta toiseen 2v. mennessä, oli syy, jolla lapsi alunperin huostaanotettiin?
sepittää ja "näkevät" itse loput.
Turha kysellä sijoituksen syitä, se selviäisi vain tapaamalla lapsen vanhemmat, sukulaisia, muita läheisiä ja pitkään keskustelemalla heidän kanssaan. Pelkästään sossun valehtelemiin papereihinkaan ei ole mitään uskomista, sillä siellä voi syynä lukea IHAN mitä tahansa.
Sen pienen ihmisen äidin vaikeutena oli liian suuri tarve tulla onnelliseksi, keinolla millä hyvänsä. Tarve etsiä hyväksyntä, onni ja rakkaus kemiallisista aineista, ja koska rakkaus niihin aineisiin oli enemmän riippuvaisuutta aiheuttava kuin rakkaus lapseen, jäi pieni ihminen toisinaan vaille sitä äidin lämpöä.
En väitä, en todellakaan väitä, ettei äiti lasta rakastaisi, kuningas heroiini ja salarakas subutex vaan osaavat ottaa käyttäjänsä rakkauden, ja orjuuttaa ihmisen. Ei pienen äiti sitä halunnut ja toivonut, tuska luopua lapsesta vain lisäsi rakkautta aineisiin, jostain lohtua oli saatava, meistä päihteettömistä tietysti väärästä ja hölmöstä asiasta, mutta silloin kun möröt hyppivät kaduilla, jokainen vastaantulija on alien, ja suomalainen mielenterveystyö yleensäkin, saati hallusinaatioiden ja aineista johtuvan skitsofrenian kourissa kamppailevan, suhteen on aivan lapsen kengissä, vaiko lieneekö kenkiä ollenkaan.
Joku kysyi myös, miksi olen töissä sossuilla, jotka näitä "vääriä" ja omasta mielestänikin kohtuuttomia sijoituspäätöksiä tuon pienen ihmisen kohdalla teki, niin voin sanoa, työni on edelleen sama, työnantaja vaihtui tuon tapauksen jälkeen. Eli muut sijoitetut perheessämme ovat toiselta paikkakunnalta. Olen myös perhehoitajien liittoon tehnyt selvityspyynnön, miten tuolla tavalla voidaan toimia.
Sellaisia vastauksia, olen pahoillani että näin kiireellä vastasin, antakaa anteeksi kirjoitusvirheet ja ajatuskatkot, toivottavasti vastaukset avasivat ne asiat, jotka jäivät askarruttamaan.
mitään arvailua tarvita huostaanoton syistä, jos äiti on pihalla kuin lumiukko, oli nyt sitten käytetty aine huumetta tai alkoholia.
Mutta tarkoitinkin niitä tapauksia, jolloin huostaanoton syyt eivät TODELLAKAAN näy mitenkään päälle päin. Esim. tuolla lapsipotilaiden vanhemmille tarkoitetussa tukiryhmässä tapaamani kaikki huostaanottovanhemmat ovat sellaisia, joissa ei ole mitään näkyvää leimaa huostaanottovanhemmasta, eikä heidän käytöksensä mitenkään todista leiman olemassa olosta..
Sijareilla kyllä tuntuu riittävän ihan loppumattomiin noita kertomuksia päihdevanhemmista ja siksi olenkin pari kertaa kysynyt toisella palstalla, että sijoitetaanko perheisiin muuta kuin päihdeperheiden lapsia. Selvää vastausta en kuitenkaan ole saanut.
sinä lopettaa tuon saman asian jatkuvan toistamisen. Nimittäin tuosta pelkän rakkauden riittämisestä...
Täällä kirjoittavista vanhemmista varmasti ylivoimaisesti suurin osa ymmärtää hyvin sen, mitä henkistä ja aineellista lapsi tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. On loukkaavaa, toisen aliarviointia ja halpana pitämistä tuo jatkuva huomauttelu tyyliin "lapsi tarvitsee muutakin kuin rakkautta".
Kiitos, jos edes sinä sisäistäisit tämän tiedon.
Tiedän, niin kuin monet muutkin täällä, että lapsi tarvitsee muutakin kuin rakkautta. Joskus kuitenkin käy niin, ettei huomaakaan sitä mitä vaille lapsi on jäänyt.
Jos itseltäni lapset huostattaisiin, olisin maailman hirvein bio. Takuulla. Koska minun rakkauteni lapsiani kohtaan on niin sokeaa, etten varmastikaan näkisi, jos toimisin väärin. En haluaisi nähdä! Kieltäisin ongelmani, sanoisin että rakastan lapsiani niin kovasti eikä ongelmani heitä vahingoita. En näkisi ongelmaa.
Taivaalle kiitos, tai kelle tahansa, minulla on pää kestänyt, en ole sortunut päihteisiin, mieheni ei ole minua hakannut, olen siis syntynyt onnellisten tähtien alla. Niin ei käy kaikille. Väärätkin valintani, ne joista olen ollut epävarma, ovat osoittautuneet kuitenkin lopulta "oikeiksi", tai ainakin toimiviksi. Minulla on käynyt siis tuuri elämässäni. En ole joutunut tilanteisiin, jossa väärien valintojen riski olisi ollut konkreettisesti läsnä.
Meillä on huostassa myös lapsi, jonka vanhemmista en ikinä olisi uskonut että heillä on taustalla syy, jonka vuoksi lapset on pitänyt huostaanottaa.
En ole yhdestäkään meille sijoitetusta lapsesta halunnut edes nähdä sossun papereita, en halua leimata lapsia tai heidän vanhempiaan, vaan olen halunnut oppia tuntemaan heidät sellaisena kuin he minulle esittäytyvät. Jokainen vanhempi on saanut itse kertoa oman tarinansa miksi tilanne on se, että lapset meitä tarvitsevat, tai olla kertomatta.
Jokaiselta vanhemmalta olen kysynyt, ymmärtäväthän he, ettemme me vaani hiekkalaatikolla etsimässä sieviä lapsia, jotka sitten meille kaappaamme. Meille jokainen lapsi joka meillä illalla päänsä tyynyyn kallistaa on ollut sattuma, että he ovat juuri meille "eksyneet".
Yhtään lasta, jonka vanhemmat huostaanottoa ovat vastustaneet, emme ole meille ottaneet. Sillä mielestämme on lapsen edun mukaista että meillä ja biovanhemmilla on samansuuntaiset näkemykset asioista, ja että todella haluamme yhdessä toimia näiden lasten hyväksi.
Yhdestä tapaamisesta tullessamme, yksi lapsista totesi että on kivaa kun on monta äitiä ja isää, koska silloin on niin monta rakasta. Kumpa me aikuisetkin tajuaisimme tämän, on rikkaus saada olla mukana ehkä juuri sinun lapsesi elämässä, yhdessä sinun kanssasi. Kunpa me sijaritkin olisimme teille bioille rikkaus, että meidän avullamme ja meidän kanssa yhdessä saamme ehjiä, iloisia ja vastuuntuntoisia aikuisia kasvatettua maailmaan, oli syy mikä hyvänsä että meitä sijareita toisinaan tarvitaan.
sellaisiakin lapsia on huostaanotettu, joilta ei ole kotona mitään puuttunut!
Vanhemmilla ei ole ollut paheita, ei näkyviä, eikä SALAISIA. Eivät viranomaisetkaan minua ole koskaan sellaisesta syyttäneet. Uskomatonta, eikö?
Vastustin huostaanottoa ja siitä huolimatta toimin sen aikana lapsen parhaaksi niissä rajoissa, joissa minun annettiin toimia. Ei huostaanottoon tarvitse lain mukaisia perusteita ja syitä olla, mutta silti sijaishuoltopaikassa joudut kohdelluksi kuin olisit vajaaälyinen tai ilkeyttäsi pahoinpidellyt lasta. Minulla on jopa salaa äänitettynä cd-levyllä lastensuojelun lausuma siitä, että kotona ei ollut huostaanottoperusteita. Vaikka sijaishuolto tiesi sen alusta asti, silti minuun suhtautuminen oli sellaista kuin edellä kerroin.
Minusta asenteesi kuvastaa vieläkin, että vaikka huostaanottovanhemmista ei päältä päin uskoisi, NIIN KYLLÄ VIKAA LÖYTYY. Näinhän ne asenteet ovat ja tulevat varmaan aina olemaankin.
En väitä etteikö olisi väärin perustein huostaanotettuja, en väitä että joskus sossut toimivat tökerösti, persoonakysymyksiä, ammattiotaidottomuutta, asennevammaa, varmasti löytyy niin meistä kuin muistakin.
Tarkoitin, etten ole lukenut papereita, haluan tutustua ihmisiin itse. Meillä biovanhemmat ovat itse kertoneet taustoistaan. Meille sijoitettujen lasten vanhemmat eivät ole vastustaneet huostaanottoja. He ovat itse kertoneet, että on syitä, jonka vuoksi on lasten parempi tällä hetkellä olla meillä, poissa bioperheestään. Se riittää minulle syyksi hoitaa ja rakastaa heidän lapsiaan yhdessä heidän kanssaan.
Olen sitä mieltä, että sosiaalilautakunta maallikkojäsenineen on väärä paikka päättää huostaanotoista. Saman kylän ihmiset päättävät mututuntemalta sossun puheiden sekä kylällä kuultujen juorujen perusteella mikä on lapselle parasta. Silloin asia on tietenkin ok, jos sossulla ja bioperheellä on sama kanta asiaan, mutta niissä tilanteissa joissa kannat ovat erilaisia.
Se, ketä taho olisi asioista oikea päättämään, sitä en tiedä. Itse en pystyisi moisia päätöksiä lasten elämästä tekemään. On aina trauma luotu viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi riistetään bioperheestään. Tietysti täytyy huomioida myös ne tapaukset, joihin törmään kodin ulkopuolella tekemässäni työssä, joissa lapsi itse haluaa pois kotoaan. Silti lapselle sen päätöksen tekeminen on erittäin traumaattista.
En halua sotaa, toivoisin että muillekin sijareille sattuisi sellaisia biovanhempia kuin meille on osunut kohdalle. Niitä vanhempia, joille tärkeintä on päästä tässä tilanteessa eteenpäin, vaikkakin yhdessä sijaisten kanssa, niin ettei sijoitus aiheuta lapselle enempää traumaa kuin mitä sossut ovat päätöksellään aikaan saaneet.
halua, välillä vain loukkaa tuo järkeä vailla oleva haukkuminen. Ylivoimaisesti suurin osa haukkumisista jäisi pois kun ihmiset ymmärtäisivät juuri tuon, että huostaanottotilanteita on hyvin erilaisia ja osa niistä aiheettomia.
Hienon asenteesi voi kiteyttää tähän kappaleeseen:
"He ovat itse kertoneet, että on syitä, jonka vuoksi on lasten parempi tällä hetkellä olla meillä, poissa bioperheestään. Se riittää minulle syyksi hoitaa ja rakastaa heidän lapsiaan yhdessä heidän kanssaan. "
sen, että lasta on ruettu omimaan, sepittämään olemattomia sossulaan ja yritetty sillä tavalla estää kotiuttaminen. Joskus väärin toimivan sijarin yritys onnistuu ja joskus ei, riippuu paljon (kuten miljoona kertaa todettu) sossuista, sekä siitä, millainen suhde vanhemmilla on sossuihin.
Jos minun lapsellani lyhyessä sijoituksessaan olisi ollut rakastava hoitaja, olisin ollut onnesta soikeana. Vaikka muuten sijoitus oli aivan aiheeton ja väärä, sen ovat viranomaisetkin jälkeen päin myöntäneet. Lasta rakastava hoitaja olisi ollut edes yksi lohtu järkyttävässä tilanteessa, mutta edes sitä hän ei saanut kuitenkaan.
Mutta yksi asia, mitä en tuossa kertomassasi pienen ihmisen kierrättämisessä ymmärrä! Mikä ihmeen päähän pinttymä on tunkea kaikki pienet perheisiin? Ei muuta kuin suureen lastenkotiin vain suoraan tuollaisessa tilanteessa; siellä pidetään vanhemmat niin kaukana, että varmasti eivät pääse häiriköimään. On vikaa sossussakin, jos laitossijoitusta ei viimeistään nyt jo ole tehty. On ihan turha antaa väärin toimiville sijareillekaan jatkuvasti vettä myllyyn vanhempien haukkumisen suhteen, että jo viimeistään yhden perhekokeilun jälkeen ei lasta laitettu hänelle sopivaan paikkaan. En tarkoita, että sinä olisit väärin toimiva, mutta heitäkin löytyy.
eikö ole aika mielipuolista toimia yhteistyössä "lastensuojelun" kanssa, joka sijoittaa kahteen ikävuoteen mennessä lasta 7 eri sijoistuspaikassa?
luen kirjoitustasi! Onnellisia ne lapset jotka tällaiseen sijoituskotiin pääsevät. Olette oikealla alalla!!! Minustakin sossu on toiminut virheellisesti antaessaan bioäidin pompottaa pienen (vauvan) sijoituksessa; pikkuiselle perusturva ja kiintymyssuhde on erittäin tärkeää myöhempää itsetuntoa ja turvallisuuden tunnetta sekä luottamusta muihin ihmisiin kohtaan.
kieltää hoitajia lastarilla tykkäämästä mun lapsista. Siks nyt ajattelen ettei sjaisperheen rakkaus voi olla sen turmiollisempaa. Mä ainaskin haluan että kaikki jotka on mun lasten kanssa kosketuksissa ainaskin pitää niistä ellei jopa rakasta. Mua on joskus loukannu esimerkiks kun mun oma mutsi on komentanut muksuja mun mielestä aiheettomasti. Kauhee tilanne olis sekin jos mun kuudesluokkalaisen ope ei siitä tykkäis. Kun lapset menee sijaiskotiin toivon oman suhtautumiseni pysyvän samana.
lastaan rakastamasta.
Arvostelu on lähtenyt liikkeelle tilanteesta, jossa sijaisvanhemmat kiintyvät lapseen väärällä tavalla ja alkavat omia häntä itselleen. Valehtelevat sossuun syitä, jotka estäisivät lapsen kotiuttamisen jne.
Minulla on ollut oma lapseni sijoituksessa jo 3 vuotta. Aluksi pelkäsin juuri tätä, että sijaisperhe alkaa "rakastamaan" lastani. Ajattelin, että tämä on jotenkin uhka ja tavallaan jotakin otetaan minulta pois.
Mutta asiaa tarkemmin ajateltuani, tulin siihen tulokseen, että kyllä sijaisvanhemmat saavat rakastaa myös minunkin lastani. Ei se rakkaus ole keneltäkään pois. Lapsi tietää kuitenkin, että hän on aina minulle rakas.
mutta kun kuuli kun oli puhunut täyttä paskaa koko 6-vuotis ajasta, ei ollut saanut ruokaa ja se oli syömätöntä jne, eli tyttö lihoi 15 kg sinä aikana, söi aina ja jopa varasti pakastimesta pitsoja ym. löytyi oman pojan huoneesta piilotettuna hätäpäissään, yleensä ruoka-aikaan ei ollutkan enään muka nälkä , no ei toki kun oli syöty jo koulun jälkeen välipalana leipää ym. hyvää mitä oli löytynyt jääkaapista, lisukkeita ja sitten pakastimesta pitsaa. oi oi kun olen lihava, sit itki ja hyppi laihtuakseen, en ole syönyt mitään koulun jälkeen, valitti, se entinen rakkaudeton elämäkö teki näin alussa vai olikohan se insesti sittenkin, noo, ei hänen aikuinen elämänsäkään nykyisin ole kehuttavaa, miehien vaihtojen takia, olemme avussa hänen elämässä kuitenkin kaikin keinoin, vielä!
Ei pahalla....
Nyt en oikein ymmärtänyt viestiäsi.
silloin tällöin, esittää tuossa jutussa sijaria käsittääkseni ja ilmeisesti haukkuu kaikkia bioja siitä, jos jollain lapsella on ollut syömishäiriö, hänen mielikuvituksessaan on saattanut tapahtua jopa insesti, eikä kirjoittajan näkökulmasta lapsi (nuori aikuinen) ole tasapainoinen vieläkään.
Ei varmaan ole, varsinkaan jos tuollaisen sekopään luona on joutunut asumaan.
jotka ei ole kohdallesi sattunut!
Ikävä kyllä, asia on niin helevetin täyttä totta!
Kun ollaan esim. Pelan koulutuksissa, kyllä siellä todella tulee tuollaiset ja pahemmatkin asiat esiin jutellessa toisten sijarien kanssa!
Missä pumpulissa jotkut asuukin!
Ja olen todella samalla "linjalla" sikasijarin kanssa!
Lähes samaa olemme kokeneet, mutta paljon, paljon pahempaa näiden lapsiraukkojen asioiden vuoksi!
Mitä olemme joutuneet kuulemaan ja näkemään.
Salassapitovelvollisuuden vuoksi ei niitä saa edes kertoa!
ymmärrä, että on olemassa kaltoinkohteltuja lapsia?!?!
No kai sen nyt jokainen tietää! Voi herranen aika sentään! Saahan noista lukea iltapäivälehdistä ja jos ei halua lukea, niin näkee lööpeistä! Lukutaidottomat kuulee sitten pelassa.
Ei muuten ole Sikasijari se idioottikirjoittaja, jota edellä olevassa viestissä tarkoitettiin.
Mene sinä nyt jatkamaan taivasteluasi, mutta älä niiden lasten ongelmia vanhempiensa syyksi laita, jotka eivät sinne kuulu.
olen hänen kanssaan samaa mieltä asioissa! Ja ymmärrän todella häntä ja muita kaltaisiani ja niitä lapsraukkoja! Kokemuksen kovalla rintaäänellä todettuna!
Itse et tajua, ikävä kyllä mitääm eli et osaa "lukea ns. rivien välistä" no eihän kaikille ole sitä luotu!
Joten ...."mä oon mikä oon ja sä oot mikä oot"
eipä kannata kaikille kertoa jotka ei ymmärrä mitään maailman menoista, kuvitellaan vain, mää tiedän kaiken, muut ei mitään.....
tulla ymmärretyksi ja jos on ihan oikeasti jotain sanottavaa, niin kannattaa kirjoittaa selkeästi ja jättää ne rivien välit reilusti tyhjiksi.
Varo vain, ettet sinä ja sinun kaltaisesi kuulu juuri siihen joukkoon, jotka rivien väli lisäyksinesi joudut jatkuvasti ojasta allikkoon! Ovathan ne lasten vanhemmat tietysti kauheita, jos alkaa kuvittelemaan jokaista anorektikkoakin insestin uhriksi. Ja onhan se tietysti syömishäiriöisen liikuntapakko asiaa tuntemattomalle sivusta seuraajalle melkoista katsottavaa, kieltämättä. Varsinkin kun kuvittelee niitä rivejä mielessään, joiden väliin tunkee kaikenlaista, jonka ei ole tarkoituskaan olla yhtä totuuden kanssa.
Sikasijarin mielipiteitä on kiva lukea, samaa ei voi sanoa sinun kirjoituksestasi.
Pitkälle päästiin ketjussa niin, ettei alettu sanoilla sivaltelemaan.
Varmasti meistä jokainen kuvittelee ainakin tietävänsä ja toimivansa lasten parhaaksi, ja varmasti omasta mielestään toimiikin. Jokainen varmasti on nähnyt kauheuksia ja hirveyksiä, ja niitä onnistumisiakin.
Toisille punainen tuo mieleen rakkauden, toisille veren, ihmiset katsovat asioita eri näkökulmista, se on fakta. Mitä me hölmöt ihmiset siitä tappelemme?
Eikö olisi aika katsoa eteenpäin ja miettiä mitä ihmettä pitäisi tehdä, että näillä realiteeteilla huominen olisi jokaiselle lapselle jos ei hyvä ja paras mahdollinen, niin ainakin siedettävä, elämisen arvoinen. Huomiseen mennessä ei saada purettua sen enempää aiheellisia kuin aiheettomiakaan huostaanottoja, silti ne pienet ihmiset joutuvat rämpimään elämässään eteenpäin, toiset paremmilla eväillä kuin toiset. Annetaan kuitenkin yhdessä ne eväät, niin sijarit kuin biotkin.
Minua on kummasti auttanut ajatus siitä, miten itse toimisin jos biologiset lapseni huostattaisiin, ymmärtämään niitä ihmisiä, joiden lapset asuvat sijaishuollossa. Minä olisin hirviö, pahimmasta päästä.
vuodatus "epäonnistuneesta", heidän raameihinsa sopimattomasta,
huostaanotetusta ja heille sijoitetusta lapsesta?
Mikään ei kuvaa sitä tuskaa, kun joutuu antamaan lapsensa miehelle, joka on pahoinpidellyt sekä minut että lapsen. Oikeus ei saanut mitään näyttöä siitä, että hän uusisi tekonsa. Pahoinpitelystä hän maksoi korvaukset 400€, sakot ja oikeudenkäyntikulut. Lapsen hän sai, koska on rangaistuksensa jo saanut ja lapsi 6v ei halunnut tavata isää isän tekojen jälkeen. Olen nyt tyhjässä kodissa enkä saa edes soittaa lapselle. Taistelen lapseni puolesta viimeisetkin rahani...
Kaameinta on se, ettei vain saa ottaa oikeutta omiin käsiin ja hakea lasta, sillä sillä menetin jo tapaamisoikeudetkin. Lapselle myös uskotellaan, että on parasta sopetua - äiti ei enää ikinä tule luoksesi.
Te saatte uuden sijaislapsen minä en saa mitään lasta ikinä, en edes sijaislasta, kun oma on isällä.
Olen äärimmäisen pahoillani puolestasi. Koskaan ei kuitenkaan sijaislapsi tai oma pieni biologinen vauvakaan ei korvaa lastasi. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö.
On hankala taustoja tuntematta sanoa tapaukseesi mitään neuvoa tahi ohjetta, en voi edes kuvitella tuskaasi.
Muista kuitenkin, vaikket olisi lapsen elämässä läsnä, olet silti aina hänen äitinsä, ainoa ihminen maailmassa joka hänet on synnyttänyt, luonut mahdollisuuden elämään. Ilman sinua ei olisi häntäkään.
Vaikket saisi lasta lähellesi nyt, älä missään tapauksessa anna itsesi unohtaa lastasi, vaikka se tuntuisikin ehkä helpoimmalta ratkaisulta.
Tee askarteluja, lähetä ne lapselle askarreltavaksi loppuun, lähetä valokuvia. Näytä ja osoita lapsellesi sekä muille että rakastat ja välität lapsestasi. Voit alistua kohtaloosi tai taistella sitä vastaan, suosittelen kuitenkin ehkä sellaista vaihtoehtoa että osoitat kaikella käytökselläsi kuinka tärkeä lapsesi sinulle on. Varmasti ärräpäät lentävät ja kyyneleet valuvat, mutta suuttuminen ja vihastuminen voidaan tulkita sinua vastaan.
Voimia, toivon että asioihin saadaan tolkku, jolloin saat olla mukana lapsesi elämässä, jos et koko ajan läsnä niin edes tavata. Kysäise valvottujen tapaamisten perään, mikä tahansa on parempi kuin antaa muiden kuvitella ettet lapsestasi välittäisi.