Päävo "Väykkä" Väyrysestä

kuitenkin. Valinta osoittaa pääministeri Matti Vanhasen ja muunkin keskustapuolueen timantinkovaa pelisilmää. Aika haastava salkku lapinmiehelle järjestyi ja, salkkumies tulee hoitamaan toimeksiantonsa täydellä kympillä.

P.S. "Ne puut joissa on eniten hedelmiä, niitä kivitetään eniten. (Afrikkakaine sananlasku). Tiedoksi Paavon mustamaalajille...!!

Paina päälle vaan Pate!

Terveisin: "Pitkänlinjan politiikan penkkiurheijia" Kokkolasta
7493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikea nimitys keskustapuolueelle. Kansan tahto toteutui. Nähtäväksi jää, miten hoitaa tehtävänsä ja kuinka ihmisenä tuo itsensä esille. Veikkaan vaikeuksia.

Äänestä
  • Olihan se järkevää ottaa Väyrynen hallitukseen , sillä aina on parempi pitää änkyrä teltan sisällä kusemassa ulos kuin ulkona kusemassa sisälle.

    Äänestä

entisestään.

Äänestä
  • Eikös ole ihanaa.Koko kansan rakastama Väyrynen hoitaa meidän asiota.Saapiko ministeri kiristää ulkomaillakin että lähtee kotiin Brysseliin jos ette anna hänen istua pressan vieressä tai muuta vastaavaa.Se hymy mikä hänellä oli eilen tv:ssä valaisee koko päivän ja aurinko alkoi heti paistaan.Eikös olekin ulkona kaunista ja aurinkoista kun meillä on väyrynen.Ihmisenä voi olla okei mutta jättäis politiikan niille jotka seisoo sanojensa takana eikä ole aina muuttamassa takas tai pois.

    Äänestä

Väyrynen hoitaa liikenneympyrän Kokkolaan.ottakaa pateen yhteyttä,jo tapahtuu.

Äänestä
  • ja lappiin moottoritiehen lisää mittaa.

    Äänestä

Jatkoa mietelmään "Ja lahoja puita yritetään kaataa. Jos työ jätetään puheen tasolle ja tekeminen muille, niin se ei tule koskaan tehdyksi."

Penkkiurheillaan me vaan täällä ja annetaan herrojen säätää ja nuoleskella toisiaan. Lainrikkojia ministereissä oikein nuijalla pamautettuna, mutta ei se mitään enää merkkaa. Kun sai nää eräät kaksikin mainitsematonta itselleen livautettua suuren herran (ja rouvan) nimityksen, niin sen jälkeen on koskematon... Moraalitonta touhua, sehän me jo tiedettiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuli ministeri kirjoitti:

kuitenkin. Valinta osoittaa pääministeri Matti Vanhasen ja muunkin keskustapuolueen timantinkovaa pelisilmää. Aika haastava salkku lapinmiehelle järjestyi ja, salkkumies tulee hoitamaan toimeksiantonsa täydellä kympillä.

P.S. "Ne puut joissa on eniten hedelmiä, niitä kivitetään eniten. (Afrikkakaine sananlasku). Tiedoksi Paavon mustamaalajille...!!

Paina päälle vaan Pate!

Terveisin: "Pitkänlinjan politiikan penkkiurheijia" Kokkolasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu