Olen 21v poika. Olen pelannut aktiivisesti koko nuoren ikäni. Aloitin pelaamisen joskus 8v vanhana. Vasta nyt viimeaikoina on alkanut herätä ajatus siitä että elämäni on mennyt ohitse vain videopelejä pelaillessa.
Normaalisti pelaan n.8 tuntia päivässä putkeen, pahimmillaan on venynyt 22 tuntisiksi sessioiksi.
Kärsin melkeinpä joka päivä päänsärystä ja silmäni verestävät jatkuvasti ja silmänaluseni ovat olleet mustat niin kauan kuin muistan. Ja fyysinen kuntoni on odotetusti todella huono.
Minua surettaa mitä kaikkea olen menettänyt, nuoruuteni on mennyt pelatessa ja murehdin sitä päivittäin. Ei ole yhtään kavereita, ainoat ihmiset elämässäni ovat sukulaisia jotka eivät minusta välitä. Enkä ole ikinä seurustellut, en suudellut, halannut tai edes pidellyt tyttöä kädestä. Ja se tyttöystävä on se tärkein mitä tällähetkellä kaipaisin. Mutta minun sosiaalisilla kyvyillä ei semmoista hankita...
Koulujen käyntikin on mennyt aivan päin persettä... olen käynyt vain peruskoulun läpi. Kouluaikoina pelasin yöt läpeensä ja päivällä sitten melkein nukuttiin koulussa, eli huonolla menestyksellä menin peruskoulun läpi. En ikinä lukenut kokeisiin enkä tehnyt läksyjä, pelit oli tärkeämpiä.
Nykyään vasta olen sitten alkanut ajattelemaan elämääni tarkemmin. Mietin sitä minkälainen ihminen minusta olisi tullut jos en olisi ollut niin addiktoitunut videopeleihin... Pienenä olin todella kiinnostunut piirtämisestä, kävin pienenä kaikilla piirrustus ja taide kursseilla minne pääsin. Ja kävin uimakoulua ja olin jo kova tekijä nuorena. Harrastin myös erästä kamppailulajia ja olin nuorin seurassani. Muistan myös kuinka pikkupoikana halusin aina juosta kaikkialle. Aina kun lähdettiin sukulaisten kanssa vaikka rannalle pyöräillen minä poika juoksin muiden rinnalla, en halunnut ajaa pyörällä vaan juosta. Ihan hymyilyttää kun ajattelen millainen olin nuorena.
Huoh, kuitenkin... Nykyään sitten olen masentunut, yksinäinen ja työtön. Enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Ja sitä teen päivittäin, kokoajan.
Ja ennenkuin joku ehdottaa että menisin psykologille juttelemaan niin sanon tähän lopuksi että käyn jo psykologilla. Eipä ole ollut apua.
Normaalisti pelaan n.8 tuntia päivässä putkeen, pahimmillaan on venynyt 22 tuntisiksi sessioiksi.
Kärsin melkeinpä joka päivä päänsärystä ja silmäni verestävät jatkuvasti ja silmänaluseni ovat olleet mustat niin kauan kuin muistan. Ja fyysinen kuntoni on odotetusti todella huono.
Minua surettaa mitä kaikkea olen menettänyt, nuoruuteni on mennyt pelatessa ja murehdin sitä päivittäin. Ei ole yhtään kavereita, ainoat ihmiset elämässäni ovat sukulaisia jotka eivät minusta välitä. Enkä ole ikinä seurustellut, en suudellut, halannut tai edes pidellyt tyttöä kädestä. Ja se tyttöystävä on se tärkein mitä tällähetkellä kaipaisin. Mutta minun sosiaalisilla kyvyillä ei semmoista hankita...
Koulujen käyntikin on mennyt aivan päin persettä... olen käynyt vain peruskoulun läpi. Kouluaikoina pelasin yöt läpeensä ja päivällä sitten melkein nukuttiin koulussa, eli huonolla menestyksellä menin peruskoulun läpi. En ikinä lukenut kokeisiin enkä tehnyt läksyjä, pelit oli tärkeämpiä.
Nykyään vasta olen sitten alkanut ajattelemaan elämääni tarkemmin. Mietin sitä minkälainen ihminen minusta olisi tullut jos en olisi ollut niin addiktoitunut videopeleihin... Pienenä olin todella kiinnostunut piirtämisestä, kävin pienenä kaikilla piirrustus ja taide kursseilla minne pääsin. Ja kävin uimakoulua ja olin jo kova tekijä nuorena. Harrastin myös erästä kamppailulajia ja olin nuorin seurassani. Muistan myös kuinka pikkupoikana halusin aina juosta kaikkialle. Aina kun lähdettiin sukulaisten kanssa vaikka rannalle pyöräillen minä poika juoksin muiden rinnalla, en halunnut ajaa pyörällä vaan juosta. Ihan hymyilyttää kun ajattelen millainen olin nuorena.
Huoh, kuitenkin... Nykyään sitten olen masentunut, yksinäinen ja työtön. Enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Ja sitä teen päivittäin, kokoajan.
Ja ennenkuin joku ehdottaa että menisin psykologille juttelemaan niin sanon tähän lopuksi että käyn jo psykologilla. Eipä ole ollut apua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vaikka hampaat irvessä, kyllä sieltä virikkeitä
löytyy sinullekin. Vaikka alkuun raahustaisit
kuinka lysyssä hyvänsä niin kyllä se päivä alkaa
paistamaan. Mene aluksi vaikka kävelylle ilman
päämäärää.
tärkeintä tässä nyt on se, että olet ymmärtänyt ongelman ja olet ottanut askeleen kohti muutosta. muista, että nyt pysyt päätöksessäsi ja aloitat uuden elämän, eli vanhaan ruudun tuijottamiseen ei ole enää paluuta. et ole vielä menettänyt läheskään kaikkea. päinvastoin sinulla on elämä vielä edessäsi kunhan vain et tuhlaa sitä enää pelaamiseen, vaan elämiseen. psykologi yksinään ei välttämättä auta, kannattaa hakeutua psykiatrille ja sen jälkeen mahdollisesti terapiaan. sieltä saat kyllä asianmukaista apua ja hoitoa! mukavaa kevään jatkoa.
koska olet pelannut lähes koko ikäsi, ne ovat muokanneet persoonallisuuttasi melko lailla. nyt sinun täytyy rakentaa uudelleen se itsesi, joka todellisuudessa olet. koet varmasti hurjan muodonmuutoksen, kun huomaat, ettei pelaaminen enää hallitse sinua ja huomaat muun maailman ympärilläsi.
videopelit tekevät ihmisen passiiviseksi, ja sitten kun pääset irtautumaan tuosta addiktiostasi, huomaat, kuinka mielesi tekee taas mieli kaikkia muita asioita joita ehkä ennenkin teit!
Katsopa Tukiasema.net. Siellä on pitkä keskustelu wow-riippuvuudesta. En tiedä onko se peli, jota pelaat, mutta ainakin vastaavanlaisia ongelmia on muillakin, ja ainakin jotkut hoitotahotkin ovat niiden hoidosta kiinostuneita. Et ole ainut koukuttunut.