Suosittele paikkaa

kaksin

Mitä paikkaa Bulgariassa ja hotellia suosittelet 30 avioparille, joka haluaa aurinkoa, lepoa, virkistystä ja rauhalliset yöunet. Ei niinkään menomestoja, niihin löytää, kyllä kun haluaa, vaan rauhallisempaa hotellia/hotelliympäristöä, mutta kuitenkin lähellä rantaa eikä ihan kaukana muustakaan, siis kaupoista ym. HOtelli saisi olla hyvää perustasoa tai parempikin. Vähintään aamupalan otamme, mutta mietimme myös all inclusive-vaihtoehtoa. Matkalle on ajatus lähteä kesäkuun puolivälin, heinäkuun alkupuolen tienoilla tai ihan elokuun eka viikolla.

6

1182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muumioituneet

      niin älkää ainakaan ottako all inclusivea.
      Se on ihan turha, tylsin ja kallein vaihtoehto Bulgariassa teidän ikäisille, vai haluatteko jumiuitua kilometrin etäisyydelle rannasta ja hotellista koko loman ajaksi ?

    • kulta

      Ihmeessä kultahietikolle tai Albaniaan. Sunny beach on menomesta, siellä on jatkuva biletys päällä ja hotellit sen mukaiset, hyviäkin löytyy.
      Rannat ovat kauniit kultahietikolla ja kauppoja löytyy, kaikki tarvittava. Albania on vähän pienempi, mutta siisti sekin.

      • onkin jo

        sitten ihan toinen maa.


      • mimoosa 13
        onkin jo kirjoitti:

        sitten ihan toinen maa.

        moi!
        suosittelen teille 30-vuotiaille sitten Albena, siellä on tasokkaita hotelleja, upeat rannat ja aika rauhallista verrattuna esim.Kultahietikkoihin.Käykää ihmeessä Varnassa ostoksilla, sieltä saan kaikkea halvemmalla!
        Hyvää matkaa!


    • Juhani& Liisi

      Mene muutama sivu taaksepäin ( sivulle 3 ) tällä palstalla ja löydät kohteen nimimerkillä " hakuampuja". Siinä keskustelussa on jo ollut noin 5000 lukijaa ja yli 70 vastausta. Uskoisin että löydät moneen kysymykseen vastauksen sieltä. ( Mekin olemme osallistuneet keskusteluun nimimerkillä Juhani&Liisi)

      • tuota

        "hakuampujan" keskustelua?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      35
      3785
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1714
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1369
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1211
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      174
      1092
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1051
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      945
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      836
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      791
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      760
    Aihe