Moikka!
Meillä on kolme lasta, 8v, 5v ja 2v. Olen kotona, enkä vaihtaisi sitä mihinkään! Haluan olla kotona vielä nuorimman lähtiessä koulutielleen ja puolisoni on hyväksynyt haluni, vaikka toki se pistää budjetinpidon tiukoille.
Käymme mieheni kanssa yhdessä ulkona ehkä kolmesti vuodessa, tuulettumassa.
Muutoin viikot kuluvatkin rutiinien parissa. Aamulla vanhin kouluun, pyykit, tiskit ja ulos pienten kanssa. Sitten lounas ja vanhin koulusta. Apua läksyissä ja lisää pyykkiä. Tarvittaessa imurointi ja sitten ulos tai askartelemme tai joskus katsomme jonkin lasten leffan. Sitten syömme päivällisen ja pelaamme, ulkoilemme tai muksut katsovat teeveetä ja minä hoidan loput kotityöt.
isäntä tulee kotiin päivästä riippuen puolen kuuden jälkeen- seitsemän aikaan. Aamulla lähtee usein jo ennenkuin nousemme.
Töistä tullessaan mies syö ja lukee päivän lehden lähes aina. Sitten hän katsoo, mitä teeveestä tulee. Auttaa lasten iltapesussa, jos on tullut ajoissa. Siinä se lasten päivä meneekin. Peittelen muksut yksi toisensa perään iltasadun kera tai unilaululla.
Nyt menee kaksi viikonloppua peräkkäin anoppilan asioita hoitaessa ja sitä seuraavana viikonloppuna mies olisi lähdössä kaverin kanssa ulos... huoh...
Eihän hän käy ulkona juuri koskaan, mutta jotenkin vaan... Olisi kiva viettää aikaa koko perheen kesken jotain kivaa tehden. Ja tuntuu, että itsekin haluaisi aikaa lukea sen lehden... Tai henkäistä kun toinen imuroi tai jotain...
Kyllähän mies usein ruokaa laittaa viikonloppuisin, mutta minä pesen silti keittön.
Tiedän, että mies tekee tavallaan kahden puolesta palkkatyöt, joten minun kuuluu tehdä kahden edestä kotityöt, mutta välillä vaan silti kiukuttaa! Mikä avuksi??????

Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikka lasten nuorimpien vaikka puolipäivä kerhoa/hoitoa. keskustelisit miehellesi tuntemuksistasi. ja yrittäisitten sopia myöskin päivän sinulle kavereiden kanssa.
se on totta että jos toinen joutuu työskentelemään kahden edestä rahaneteen se ei aina ole helppoa mutta sama juttu kotonakin lapsienkaan kanssa ei aina helppoa ole.
mutta myöskin jos et viellä vanhimmille sinänsä ole opettanut esim siivoamista niin ehkäpä voisit vähän sanoa että auttakaapahn äitiä tässä ja tässä mutta jos olen niin hyvä:D
tuossa näet eräs ystäväni kertoi että oli törmännyt perheeseen jossa on 13lasta!! ja äiti oli tokassut että tämähän on hyvä kun on apua siivouksessa yhdelle rätti toiselle imuri jne:D ja helpottaisihan se jos olisi pikku apulaisia eikös:D
Sellaista se on, lapsiperheen arki.
Siis, tuo viesti on "hiukan" sekava, sain ensin kuvan, että sinua tökkii enemmän se, että pääsette kahestaan viettämään liian vähän aikaa, mutta sitten tulee olo, että sinua tökkiikin kotitöiden yksinteko. Lopulta tuli vaikutelma, että mies on vaa liikkaa poissa ja sitten taas kotityöt oliki ongelma?
Jos vaan pari kertaa vuodessa käytte kahestaan missään, on se kyllä aikas vähän. ja jotenki toi viesti anto ymmärtää, ettei sulla ole mitään omaa.
Missä on sun ystävät? Käy edes kaupassa ilman muksuja, jos mahdollista äijäs työajoilla! Tai hanki joku harrastus, vaikka kerran viikossa iltakävely jonkun kaverin tai naapurin rouvan kans? Oisko siitä apua?
Ja opettele puhumaan. Äijäs hoitaa sunki tienaamiset, joten on ihan loogista, että sinä hoidat hänenkin kotihommat. Mut lapsille sen tarttis olla isä, vaikka aika onki kortilla!!! Kerro, miltä susta tuntuu ja voipi olla että yllätyt, kun äijäs ehdottaakin sulle harrastusta tai vapaata aikaa. Eihän kysyminen mitään maksa... Mutta toi patoaminen voi jonain äivänä tulla kalliiksi!
Vaikka toi on lapsiperheen arkea, niinkuin joku kirjoittikin, pitää äidilläkin olla omaa elämää ja parisuhteelle aikaa molemmilla. muuten pääsee erotilastoja komistamaan!
mutta kotihoidontuki ei ole kodinhoitotukea .Hoidat siis lapsianne kotona .Se on sinun työsi .Toki siinä tulee päivän mittaan tehtyä kotitöitä mutta kyllä viikkosiivoukseen pitäisi osallistua muutkin !
Perhepalaveria vaan .Sovitte siivoukset ja viikonlopun vietot !
jotta vaimo voi vain oleilla kersojen kanssa kotona, ja sitten siivoaa sen pari tuntia, minkä ehtii illalla olla kotosalla?
Käyttäkää nyt helvetti soikoon järkeänne. Ellei elämä maistu, niin menkää töihin! Ei miehen tehtävä ole tehdä kaikkia töitä.
kokeilla sitä kotiäidin hommaa. Kyllä se ihan täyttä työtä on eikä mitään "oleilua lasten kanssa". Niinhän ne koti-isyyttä kokeilleet sanovat; ihanaa päästä töihin lepäämään:)
Sitä paitsi on YHTEISTEN lasten etu, ettei heitä raahata tarhaan aamusta ja saavat kasvaa ja kehittyä rauhassa. Ihan on tarpeeksi säälittäviä heittopussilapsia jo muutenkin.
Tsemppiä Sinulle, Ap! Hommaisin itselleni menoa aina välillä. En tarkoita vain ravintolailtoja vaan konsertteja, tyttöjen kahvitteluja, tilaa joku oma kiva lehti etc. Pientä kivaa piristystä. Päivä kaupungilla YKSIN kuukaudessa. Esim. joku lauantai. Silloin shoppailet, käyt syömässä ja nautit. Taas on virtaa. Ei tietenkään voi unohtaa yheisen ajan merkitystä miehen kanssa, mutta myös OMAA juttua on hyvä olla.
nimimerkillä itsekin saman kokenut- samaa kokeva:)
Kuullostaa kovasti siltä kuin tarvitsisit muuta elämääsi ja se ehkä olisi sittenkin se töihin meno. Olet pitkään ollut lastesi kanssa kotona ja se on hienoa, mutta oma hyvinvointi on myös tärkeä koska heijastat oman vointisi ympäristöösi. Jos töihinmeno on edes vaihtoehto niin nuorimmaisesi ei takuulla kärsi siitä mitenkään. Se voisi olla aluksi vain osapäiväistä ja kenties vaan muutaman päivän viikosta. Kokeilisit edes!
minusta parisuhteessa kukaan ei tee puolesta eikä varsinkaan perheessä vaan kumpikin tekee oman osansa. Ero ei ole iso, mutta se ajatus joka siihen sisältyy on iso..
Mies käy töissä ja tuo sen ison rahan kotiin. Se on perheen valinta, se on hänen valintansa. Toinen valinta on se että sinä olet kotona ja hoidat lapset ja varmaan sen kodin pääasiassa. Missä kohtaa sitten lukee että sinulle kuuluisikaan kaikki kotihommat? Onhan se reilua, että mies auttaa niissä sillä ei ne tekemällä lopu, mutta kohtuus siinäkin kuten kerjätessä..
Taitaaa suututttaa ihan selvä asia. Perhe jää sivuun ja sinä jäät sivuun kun kolmatta viikonloppua muut asiat ajaa edelle. Lisäksi joudut ilmeisesti jäämään kotiin kun mies menee tuulettumaan? Tarve on kuitenkin ihan ymmärrettäv että tahtoo kavereiden kanssa joskus myös ulos tms. Moni nainenhan ei edes tahdo tai valitsee juuri perheviikonlopun sen sijaan tai kahden miehen kanssa, arvottaa eri tavalla.
Tuossa voi kiukuta ja pilata toisen illan tai sitten yrittää keksiä jotakin kivaa itselleen ja lapsille vaikka kotona tai muualla. Jäähän viikonloppuunkin aikaa yhden illanvieton jälkeen..
Viikonlopun hommat kyllä muuten kuuluu molemmille.Meillä asiasta keskusteltiin kun jossain vaiheessa miehellä hukkui se ajatus milloin minä olen vapaalla ja töissä ja milloin hän eli onko reilua että työn päälle toinen tekee kaiken kotona jos toinen on siellä koko päivän.. Toisinpäin se ei aina toimi tuo ajatuksenkulku niin kirkkaasti kuin toisinpäin..
Tunteet on elämän suola joten anna kiukutta aja kerro asia miehelle äläkä vaan äyski ja tuiski ja pilaa monta päivää elämästäsi sillä. Eiköhän sitten taas ole koko sakin vuoro ja sinunkin vuorosi? Nyt muuten ajatus luisti jostain syystä radion mainokseen niistä seksileluista ja jälkipelistä - olisiko ideaa houkutella se mies kotiin ajoissa myös omaksi iloksesi?