Olen reilu 20 jätkä ja olen seurustellut muutaman kuukauden. Nyt on kumminkin että seksi ei luista. Jotenkin tuntuu ettei mikään tunnu miltään vaikka haluisinkin ja tästä johtuen tahtoo taas seisokki olla olematon. Tuntuu etten mä ole mitenkään hermostunut, mutta kun tuli eka epäonnistuminen niin nyt on niin, että jossain vaiheessa seisokki on ihan kunnolinen ja hetken päästä taas olematon vaikka koko ajan hääritään siinä sängyssä. Jotenkin tuntuu vaan että seisokki ehkä "unohtuu" ja sitten kun tulee taas mieleen niin sitä ei edes ole.
Myönnän että taustalla oli epäonnistuminen jollaista en oisi ikinä voinut uskoa, koska olen pitänyt itseäni hyvinkin itsevarmana. Kuitenkaan mielestäni minua ei jännitä, mikä täällä yleensä mielletään ongelmaksi. Ehkä enemminkin rupeaa ottamaan päähän.
Kokeilin tässä yksi iltä ns. penis lenkkiä ja siitä saikin aivan mielettömän seisokin aikaan. Ajattelinkin että se voisi olla muutenkin ratkaisu ongelmaan. Eli nyt kysyisinkin että, heikentääkö se muuten seisokkia? Siis jos on käyttänyt sitä muutamia kertoja ja kun lopettaa käytön ni kai entinen seisokki on tallella? Ja sama viagrasta, jos niitä käyttää niin tarviiko niitä koko loppuelämää käyttää? Varsinkin kun nyt luulisin muutaman onnistumisen saavan homman taas ruotuun.
Kerokaapa kaikki kokemuksia, otan kaikki neuvot ilolla vastaan ja kiitos jo etukäteen ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.