Mitä helvettiä sitä oikein tekee... Miks just mä, enkö mä oo saanu jo ihan tarpeeks paskaa niskaan, mutta ei kun sitä tulee vaan koko ajan lisää eikä näytä olevan ollenkaa loppua. Miten hitossa sitä jaksaa, ku valoa ei tunnelin päässä näy. Kaikki menee huonosti, ja huonommin koko ajan alkaa meneen. Haluis vaan lopettaa tän tuskan. Mitä ideaa elää, jos ei kerran pysty nauttii elämästä? Sen mä vaan sanon.
Puoltoista vuotta psykiatrilla. Lääkkeet kuvissa mukana. Alkoholisti isä, seksuaalista hyväksikäyttöä, äiti masentunut, veli masentumassa. Sisko alkoholisoitumassa. Ittekki tekis mieli tarttua vähän väliä pulloon. Jos se vaikka helpottais, mutta joku pieni ääni sanoo kuitenkin, että älä hukuta surua ja murhetta viinaan. Silti välillä se ääni katoo. Jotenkin pystyn pitään itteni erossa viinasta.
Kun ei tää oikein hohdokkaalta vaikuta, mun tulevaisuus. Mistä saan opiskelu paikan. Toisaalta en ees halu. En jaksa enää opiskella. Mutta toisaalta se pitäis mut arjessa mukana. Voishan välivuotena tehä töitä, mut mistä saan vuodeks töitä, kun kesäkskään ei tahdo saada?
Mun elämässä ei oo mitään mikä pitäis mut pinnalla. Ei mikään. Poikaystävänki kanssa menee huonosti. Se haluis muuttaa yhteen, mutta miks mä muuttaisin ja tekisin senki elämästä helvettiä? Ja oma elämä sekasi.. Poikaystävä ei osaa tukee. Kattoo hölmönä kun saan paniikkikohtauksia, ja niitä tulee nykyään useasti. Sanoin ahdistuskohtauskia. Niitä tulee päivittäin. Nykyään vain nukun. Nukun myöhään päivään. Nukun päiväunet ja menen nukkumaan aikaisin illalla, joskus jopa kuudelta. Kun ei jaksa olla valveilla. Ei mitään kiinnostusta kavereita kohtaan. Sosiaaliset suhteet ihan kallellaan. Ei huvita nähdä ketään. Ei jaksa puhua. Kaikille en ees ole kertonu masennuksesta. Niille joille oon kertonu, ne ei ymmärrä. Miks pitäis niille lopuillekkaa sit kertoo.
Ahdistaa vaan. Ahdistaa nytkin. Huomenna ja ylihuomenna. Ens viikolla. En pääse tästä eroon. Pitäiskö mut laittaa osastolle? Mut miten ne mua osaa auttaa? Kukaan ei oo tähänkää asti osannu.
Puoltoista vuotta psykiatrilla. Lääkkeet kuvissa mukana. Alkoholisti isä, seksuaalista hyväksikäyttöä, äiti masentunut, veli masentumassa. Sisko alkoholisoitumassa. Ittekki tekis mieli tarttua vähän väliä pulloon. Jos se vaikka helpottais, mutta joku pieni ääni sanoo kuitenkin, että älä hukuta surua ja murhetta viinaan. Silti välillä se ääni katoo. Jotenkin pystyn pitään itteni erossa viinasta.
Kun ei tää oikein hohdokkaalta vaikuta, mun tulevaisuus. Mistä saan opiskelu paikan. Toisaalta en ees halu. En jaksa enää opiskella. Mutta toisaalta se pitäis mut arjessa mukana. Voishan välivuotena tehä töitä, mut mistä saan vuodeks töitä, kun kesäkskään ei tahdo saada?
Mun elämässä ei oo mitään mikä pitäis mut pinnalla. Ei mikään. Poikaystävänki kanssa menee huonosti. Se haluis muuttaa yhteen, mutta miks mä muuttaisin ja tekisin senki elämästä helvettiä? Ja oma elämä sekasi.. Poikaystävä ei osaa tukee. Kattoo hölmönä kun saan paniikkikohtauksia, ja niitä tulee nykyään useasti. Sanoin ahdistuskohtauskia. Niitä tulee päivittäin. Nykyään vain nukun. Nukun myöhään päivään. Nukun päiväunet ja menen nukkumaan aikaisin illalla, joskus jopa kuudelta. Kun ei jaksa olla valveilla. Ei mitään kiinnostusta kavereita kohtaan. Sosiaaliset suhteet ihan kallellaan. Ei huvita nähdä ketään. Ei jaksa puhua. Kaikille en ees ole kertonu masennuksesta. Niille joille oon kertonu, ne ei ymmärrä. Miks pitäis niille lopuillekkaa sit kertoo.
Ahdistaa vaan. Ahdistaa nytkin. Huomenna ja ylihuomenna. Ens viikolla. En pääse tästä eroon. Pitäiskö mut laittaa osastolle? Mut miten ne mua osaa auttaa? Kukaan ei oo tähänkää asti osannu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
takia sunnuntai-torstai aamulla ja illalla moneen kertaan. tänään ei ihan tullut mut kohta tulee. rintaa niin puristaa. eli et ole yksin ahdistuksen kanssa.
Et mainitse sanaakaan terapiasta. Eivät ne lääkkeet aina pysty yksinään nostamaan tuosta masennuksen suosta. Tosin niissäkin pitää löytää ne sopivat ennen kuin ne tehoavat.
Toimiva terapia yhdessä lääkehoidon kanssa auttaa monasti uskottoman vaikeissakin tilanteissa. Mutta on syytä varautua siihen, että mitään ei tapahdu ihan äkkiä. Kaikki tuo vaatii aikansa. Masennuksen hoidossa lääkkeillä ja terapialla kuukausikin on aivan liian lyhyt ajanjakso odottaa tuloksia. Usein tuloksia alkaa näkyä vasta vuoden, monasti vasta useamman vuoden hoidon jälkeen.
Pyri löytämään itsellesi sopiva terapeutti. Juttele asiasta psykiatrisi kanssa, jolta voisi saada vinkkejä sinulle sopivasta terapeutista.