Olen joulusta asti aloittanut joka viikko uuden dieetin. Päätän aina sunnuntaisin, että nyt en enää sorru syömään, vaan syön sen 700kaloria tai alle päivittäin. Joskus olen onnistunut olemaan aika pitkäänkin syömättä, mutta taas yleensä viikonloppuisin sorrun syömään keksejä ja banaaneja, vehnäleipäää yms.
Sitten aloitan kaiken taas alusta...seuraavaan kertaan asti.
Yritän liikkua mahdollisimman paljon, mutta joskus (melko usein) en vaan jaksa tai ehdi.
Miten saisin tämän jojotuksen loppumaan??
Mittani ovat 175/48-49. Haluan painon tippumaan takaisin 47 kiloon (tai vähän alle), niinkuin se oli ennen joulua. EN oksentele, koska en uskalla.
Sitten aloitan kaiken taas alusta...seuraavaan kertaan asti.
Yritän liikkua mahdollisimman paljon, mutta joskus (melko usein) en vaan jaksa tai ehdi.
Miten saisin tämän jojotuksen loppumaan??
Mittani ovat 175/48-49. Haluan painon tippumaan takaisin 47 kiloon (tai vähän alle), niinkuin se oli ennen joulua. EN oksentele, koska en uskalla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi hyvä rakas ihminen :´( Niin pieni ja hento. Melkein aloin itkemään kun pääsin viestisi loppuun.
Sinä et tarvitse dieettiä. Sinä saat syödä keksiä, banaania ja leipää. Sinun ei tarvitse liikkua, jos et jaksa tai ehdi.
Hyvä ystävä. Älä satuta enää itseäsi :(
Olet niin alipainoinen jo, että voisit ihan hyvin nostaa painoa laihduttamisen sijaan. Vaikka nostaisit kymmenenkin kiloa, olisit edelleen hoikka. Mä tiedän, koska itse olen 175cm/57-58kg. Sulla ei ole tarvetta laihtua..
En voi ymmärtää sitä, miten jotkut sanovat minua liian laihaksi tai edes melko laihaksi... Miksen näe sitä itse kun katson peilistä? Näen itseni normaalina, jollainen en halua olla. Haluaisin olla alipainoinen, mutten tietenkään sairas. En halua muuttua ns ''täysin normaaliksi''. Haluan erottua.
Ystäväni eivät ole koskaan huomauttaneet ulkonäöstäni. Ja uskon että sanoisivat kyllä, jos näyttäisin liian laihalta.
En tiedä, olenko syömishäiriöinen... Omasta mielestäni tuskin olen, etenkään kun syön.
Ja saanen huomauttaa, etten kerää mitään sääliä, minulle vain ulkonäkö on aika iso asia ja vaikka se kuulostaakin ehkä turhamaiselta, niin sanon sen mieluummin suoraan kuin vähättelen.
Minulla sama asia, paitsi että kärsin anoreksiasta. Kyllä tuo sunkin enteilee siitä. Voimia!
Sinä näet itsesi normaalina, koska anoreksiapeikko sinulle niin pääsi sisällä kuiskuttaa.
Itse olin viime kesänä laihimmillaan 173/52 (eli sinun mittoihisi verrattuna nuo omani olivat jopa "paljon") ja näin itseni ihravuorena. Nyt jälkeenpäin, katsellessani sen aikaisia valokuvia itsestäni, en voi kuin kauhistella niitä törröttäviä luita.
Oma mieli tekee joskus kummia temppuja.
En osaa (ainakaan vielä) suhtautua tähän minkäänlaisena ongelmana... En ajattele tätä minkäänlaisena terveydellisenä riskinä. Minulla on muutenkin kaikinpuolin melko terveelliset elämäntavat, enkä sitäpaitsi usko että muutkaan minun ikäiseni nuoret vahtaisivat terveydentilaansa päivittäin, kuten aikuisemmat ihmiset ehkäpä.
En usko toisaalta edes tarvitsevani apua, sillä enhän edes tiedä, onko minulla anoreksiaa tai muuta. Kun en tiedä edes itse, mitä ajatella.
Kaikenlisäksi minä tunnen itseni nykyään paljon itsevarmemmaksi kuin ennen... Uskallan olla mielestäni enemmän oma itseni.
Vai onko se totta, että yleensä syömishäiriöstä kärsivillä ihmisillä on huono itseluottamus?
Reilusti alirevittu/alipainoinen olet. Se on ihan selvää ettet viitsi tai jaksa liikkua/urheilla. Kun kroppa on noin aliravittu sillä ei millään voi olla voimia tehdä mitään ylimääräistä, kun tekee tiukkaa jo pelkästään pitää itsensä hengissä.
Pitää syödä, että jaksaa...
VOiko siis todella olla mahdollista, että silmäni valehtelevat oikeasti niin paljon?? Voinko luokitella itseni mahdollisesti anorektikoksi. Ei äitikään ole huomautellut sen kummemmin ''laihuudestani''. On meillä ollut juttua joskus hän hän on huomannut kyllä käytökseni, muttei ole suoranaisesti sanonut minua liian laihaksi. Miksei?
Anorektikon silmät valehtelevat.
Tiedän yhden anorektikon, joka käveli oviaukoista sivuttain, koska NÄKI olevansa niin ylipainoinen ettei mahdu muuten ovista kulkemaan. Todellisuudessa tyttö oli vakavasti alipainoinen, hän ei vain itse kyennyt sitä näkemään!
Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti. Yritä saada elämääsi jotain muuta ajateltavaa kuin itsesi ja oma painosi ja ulkonäkösi. Maailma ei muutu siitä, vaikka painaisit 100 kg. Etkä olisi silloin yhtään sen huonompi ihminen kuin nyt.
Puhu jollekin tilanteestasi.
Anoreksia johtaa hoitamattomana kuolemaan.
Kyllä minä syön. Syön aamupalaksi ruisleipää ja hedelmiä ja sitten syön kunnon lämpimän ateriankin. Joskus saatan koulun jälkeen tai illalla syödä vielä leipääkin välipalaksi. Tuollainen on siis normaali syömiseni^^
Paitsi sitten, kun ahmin, niin sitten syön vaikka minkälaista.
Minua myös mietityttää, että kun sillon enne joulua painoni oli siinä 47 kilon paikkeilla. Jouluna ahmin vaikka mitä herkkuja ja sitten, yhtäkkiä sen jälkeen painoni tipahti alle lähes 46 kiloon. Mitä ihmettä tapahtui?? Minähän söin herkkuja!
Aineenvaihduntasi todennäköisesti alkoi toimimaan niinkuin pitää. Se ei toimi oikein liian vähällä ravinnolla.
Kiitos vastauksesta, mutta enpä usko etteikö minua haittaisi se, vaikka olisin 100 kiloinen! Jos 49 kiloa tuntuu jo tarpeeksi kamalalta...
Enkä tied, haluanko edes apua. Ensin haluaisin selvittää täysin sen, olenko syömishäiriöinen vai en. Valitettavasti mikään ei ainakaan tällä hetkellä saa päätäni kääntymään.
Jos olet näin keskittynyt painoosi, niin sanoisin, että jonkintyyppinen syömishäiriö on kyseessä.