Oksettaa

Hei,

Olen nyt 10.raskausviikolla ja minulla on jatkunut kolme viikkoa putkeen mieletön ällötys,pahaolo,oksentelu ja väsymys. Kunnolla en oksenna, mutta joka päivä käyn jotain pientä kakomassa. Te jotka olette myös voineet pahoin alkuraskaudessa, kuinka kauan teillä pahaaoloa kesti?? Olen jo kärsinyt kolme viikkoa, enkä jaksaisi enää....=(
13621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voi jatkua vielä. Minulla on ollut kanssa pahoinvointia 7. viikosta asti. Ihan siis kunnolla, ei vaan pientä kakomista vaan parhaimpana päivänä olen käynyt 7 kertaa tyhjentämässä vatsalaukkuni. Nyt olen viikolla 14, huomenna alkaa 15. ja ainakin eilen oksensin vielä aamulla. Ja tänäänkin oli kuvottava olo, kun yritin syödä lämmintä ruokaa. Eli ei se välttämättä lopu vielä. Toivottavasti kuitenkin, koska eipähän tätä kenellekään toivo. Mutta yritä jaksaa! Kyllä sitä kummasti jaksaakin kun näkee esim. ultrassa pikkuisen pyörivän ja pomppivan tai kun kuulee sen viuhviuh-äänen neuvolassa. :)

Äänestä

jo kohta kolme kuukautta, eikä loppua näy...sen kun tuntuu pahenevan. ite oon siis nyt 16. raskausviikolla... oon kuullu et yleensä pahoinvoinnin ois pitäny jo loppua tähän mennessä, mut ei kai lopu kaikilla.. alussa en oksentanu lainkaan, mut oli pelkästää etova olo n. 24/7, nyt parin viime viikon aikana oon alkanu myös oksenteleen... välillä tuntuu et ei jaksais enää ja eikö tää nyt jo riittäis, mut ei auta ku kärsiä, jospa se olis sen arvoista. :)

Tämä on vain mun kokemus, vaik siihen en vielä osaa vastata et kuin kauan kestää.. Mut älä silti vaivu epätoivoon, koska raskauspahoinvointi on tosi yksilöllinen juttu, toiset voi tosi huonosti ja toisilla onnellisilla ei oo välttämättä mitään. Oon lukenu et yleisimmin pahoinvointi loppuu joskus 12. viikon aikoihin.

Tsemppiä sulle, koita kestää!

Äänestä
  • rv 13 mennään ja viimeksi tänään seurustelin ämpärin kanssa. Pahoinvointia ollut koko ajan ja oksentamista noin 4vkoa. Kai tää joskus helpottaa...
    Kiva mennä neuvolaan kun taas tulee sanomista korjaantumattomasta painosta.

    Äänestä

  • Mulla sama juttu :(
    Viikko 16 alussa, alusta asti etonu ja oksettanu kaiken aikaa. En edes tienny sen voivan olla niin hirveetä!
    Toivottavasti kohta helpottaa, kolme viime päivää on tuntunu ehkä hivenen helpommilta...

    Äänestä

mulla viikkoja 18 ja edelleen oksettaa. Neuvolan täti sanoi että "normaalia" kunhan ei rupee paino tippumaan eikä haittaa muuta elämistä, eikä tuo juuri oo haitannutkaan. Hassua vaan töissäkin käydä heittään pukulit ja sit taas onkin normaali olo ja voi jatkaa töitä ihan hyvin:). Toisilla saattaa olla melkein koko odotus ajan oksettava olo.. Voimia ja toivotaan ettet oo yks niistä:).

Äänestä

Mulla ei ollu alussa mitään, mutta jossain vkon 12 tienoilla alkoi iltaällötys. Joskus yhdeksän aikaan illalla alkoi noin puoleksi tunniksi-tunniksi etomaan ihan kaameasti. Nyt viikolla 16 ällötys on sekä päivällä että illalla hetken aikaa, varsinkin jos joudun olemaan autossa. Oksentanut en kuitenkaan ole. Ystävälläni iltaoksentelu jatkui viikkoon 17, joka ilta.

Äänestä

mulla on joka raskaudesta kestäny tonne 20 viikolle, mut enpä tiedä montaa muuta jolla olis niin kauan kestäny. koita jaksaa!

Äänestä

Oma pahoinvointini alkoi rv 7 ja kesti sinne viikolle 22 asti. Alkuun pahoinvointi oli ympärivuorokautista ja olinkin saikulla, sitten se muuttui aamupahoinvoinniksi ja iltakuvotukseksi. Nyt olen rv 28 ja edelleen aamuvuorossa on kuvotusta ja saatan välillä oksennellakin... Jos ei ole aamuvuoroa ei ole pahoinvointiakaan enää. No, eiköhän se viimeistään heinäkuussa lakkaa...;)

Äänestä

tää ei paljoo lohduta mut mulla on menossa rv 18 ja vieläkin aamuisin yökkäilen vähintään pari kertaa viikossa... pahoinvointi alkoi viikolla 6-7 mutta parempaan suuntaan on menty jo paljon ja eiköhän se lopu kokonaan pikkuhiljaa...:P

Äänestä

ulla oli ihan sama juttu ... ostin sit apteekista niitä inkivääri tabletteja. autto jo heti illalla. suosittelen niitä lämpimästi. kyllä se pahoinvointi siitä vielä hellittää, muta kokeile ihmeessä noita tapuja. ne on siis tarkoitettu just raskaana oleville ...

Äänestä
  • Joo, pitää kokeilla inkivääritabletteja! Kiitos kaikille vastauksista!

    Äänestä

Kiitos paljon vinkistä!
Auttaako ne inkivääritabletit ihan tosissaan? Mulla ollut rajua pahoinvointia viikon verran ja meinasin että aion kyllä testata kyseisiä pillereitä jos niistä edes jotain apua olisi :) Suositteleeko neuvolantätikin niitä jos pahoinvoinnista kärsii? Minkähintaisia tabletit suurinpiirtein on?

Äänestä

Mulla sama juttu, tosin oksentelinkin välillä ihan kunnolla. Kävin apteekissa kyselemässä noita inkivääri-tabletteja ja sanoi että ovat vetäneet ne pois hyllyiltä kun niistä tullut jotain uutta tietoa, ettei niitten vaikutusta ole tarpeeksi tutkittu tms.
Ainoa mitä uskalsivat suositella (jos niin voi sanoa) oli Heksavit, joka on siis B6 vitamiinia. Ostin noita 20 mg tabletteja purkin, nappasin yhden suuhuni ja pahoinvointi KATOSI! (okei, ei ihan sillä sekunnilla mutta vuorokauden sisällä) ja siitä asti oon niitä syönyt(viime vkl koitin olla pari päivää ilman j ajo oksentelin seuraavan päivän iltanana) ja pahoinvointi pysynyt poissa! =) rv 14 2

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vietävästi kirjoitti:

Hei,

Olen nyt 10.raskausviikolla ja minulla on jatkunut kolme viikkoa putkeen mieletön ällötys,pahaolo,oksentelu ja väsymys. Kunnolla en oksenna, mutta joka päivä käyn jotain pientä kakomassa. Te jotka olette myös voineet pahoin alkuraskaudessa, kuinka kauan teillä pahaaoloa kesti?? Olen jo kärsinyt kolme viikkoa, enkä jaksaisi enää....=(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu