Onko täällä ketään joka olis syntyny 15.3.88 ???
15.3!!
4
467
Vastaukset
- ******KUNINGASKISU*******
oli synsynyt samana päivänä kuin sinä.Hän oli tosi vaikea ihminen,toivottavasti sinä et ole.pus
- on toinen
tai syntymä aika.
- 15.3.
on toinen kirjoitti:
tai syntymä aika.
Mä olen syntynyt 15.3. ja olen todella todella vaikea ihminen eli ehkä jotain perää.
Tietääkseni kyllä myös Kwanin Mariko on syntynyt 15.3. ja hänhän on taas musikaalinen, taiteellinen, persoonallinen, älykäs, kaunis, vahva, rohkea ja nyt vielä tanssitaitoinenkin oman elämänsä sankari. On kohonnut ensin koulukiusatusta ja hyljeksitystä reppanasta upeaksi lahjakkaaksi, arvostetuksi, hienoksi muusikoksi ja nyt vielä rohkeasti uskaltaa lähteä mukaan tositv-ohjelmaan ja vaikka ihan hirveästi yllättyikin niistä valtavista lööpeistä, joissa meuhkataan jostain paljaan pinnan näkymisestä (kuka nyt olisi arvannut että niin käy?), niin silti osaa ottaa tosi coolisti kaiken.
Ei taida kyllä olla meillä samat syntymävuodet, mutta hauskahan näitä saman synttäripäivän jakajia on vertailla.
- Maaliskuun lapsi
Olemme syntyneet 15.3.
Emme kuitenkaan samana vuonna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579