Koko elämäni ajan olen kärsinyt pienestä masennuksesta silloin tällöin, mutta viimeisen 2 vuotta se on vain pahentunut. Viimeinen niitti tuli viime syksynä, kun isäni saiarastui syöpään. Hänet leikattiin, mutta kaikki ei mennyt putkeen ja lopun elämäänsä hän joutuu kärsimään siitä. Pari päivää sitten isäni joutui taas sairaalaan, koska oli kuumeeessa, eikä pystynyt syömään tai juomaan enää yhtään mitään.
Jaksoin olla töissä muutaman tunnin, kunnes totesin että on aika lähteä kotiin. Itkin koko ajan, joten ei siitä työnteosta tullut mitään.
Teen välillä pitkää päivää töissä ja yritän siinä sivussa opiskella vielä. Viime aikana opiskelut ovat kyllä jääneet vähemmälle, koska en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Kotona pyörii villakoiria pitkin lattiaa, koska en jaksa siivota enää. Hyvä, kun saa itsensä ylös sängystä.
Painelin eilen viimeinkin lääkärin puheille ja sain lääkityksen ja lomaa. En tiedä auttaako se mitään, mutta toivoa kai on? Avopuolisoni pitää minua varmaan ihan kahjona, mutta ehkä olenkin. Ainakin sellaista vittuilua olen ssanut nyt kuulla. En tiedä itsekään uskonko enää itseeni ollenkaan, tuntuu/pelottaa että sekoan ja joudun johonkin hoitoon. Siinäkö mun elämä sitten olikin. Eih, en halua ajatella niin.
Jaksoin olla töissä muutaman tunnin, kunnes totesin että on aika lähteä kotiin. Itkin koko ajan, joten ei siitä työnteosta tullut mitään.
Teen välillä pitkää päivää töissä ja yritän siinä sivussa opiskella vielä. Viime aikana opiskelut ovat kyllä jääneet vähemmälle, koska en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Kotona pyörii villakoiria pitkin lattiaa, koska en jaksa siivota enää. Hyvä, kun saa itsensä ylös sängystä.
Painelin eilen viimeinkin lääkärin puheille ja sain lääkityksen ja lomaa. En tiedä auttaako se mitään, mutta toivoa kai on? Avopuolisoni pitää minua varmaan ihan kahjona, mutta ehkä olenkin. Ainakin sellaista vittuilua olen ssanut nyt kuulla. En tiedä itsekään uskonko enää itseeni ollenkaan, tuntuu/pelottaa että sekoan ja joudun johonkin hoitoon. Siinäkö mun elämä sitten olikin. Eih, en halua ajatella niin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
keskustelemaan ajatuksistasi. Isäsi sairaus on asia, joka sinun olisi voitava "purkaa" terapiakeskustelussa.
On täysin normaalia, että tuollaisessa tilanteessa, jossa elät nousee mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Siksi ne pitäisi päästä purkamaan ammatti-ihmisen kanssa.
Sekoamista ei sinun kannata pelätä. Kyllä kaikki tuo ajattelusi kuuluu suoraan tuohon mielentilaan, joka sinulla nyt on. Herkät ihmiset reagoivat juuri siten, kuin sinulle on käynyt. Et todellakaan ole sekoamassa tai tulossa "hulluksi".
Toivottavasti saat itsellesi apua.
Hyvä kun hait apua. Itse tein saman n. 3 vuotta sitten. Siitä alkoi raskas kuntoutuminen. Lääkkeet ja terapia. Jos olisin hakenut apua aikaisemmin olisin selvinnyt vähemmällä. Olin pois työelämästä ja talouteni meni miinukselle. Nyt ulosottajalle joka kuukausi maksuja jne. Töihin olen palannut ja ehkä selviän. Tsemppiä. jk. ei sairaalassa käynti ole hullumpi vaihtoehto jos oikein pahaksi menee. Sieltä pääsee pois. Emme ole hulluja, vaan mielialahäiriöstä kärsiviä.
ajatella vaikka niin, että entäs sitten jos sekoankin. mitäs siitä?! (mikä on kyllä epätodennäköistä että sekoat. yleensä jos on sekoamassa oikeasti, ei edes itse sitä tajua)
minulla on ollut masennusta, ja jännitysoireita jne. ja aluksi aviopuoliso jaksoi tukea. mutta nyt paranemisen pitkittyessä joskus kuulen minäkin vittuilua:(
minua auttoi kun oli mahdollisuus käydä juttelemassa kerran viikossa psyk. sairaanhoitajan kanssa asioista. mutta nyt ei ole tuota mahdollisuutta enää, kun kyseinen hoitaja jäi virkavapaalle, enkä oikein osaa aloittaa uuden kanssa...
mutta tsemppiä sinulle, uskon että selviät!