Sehän niitä elämän paradokseja......
Olen suuren elämänmuutoksen kynnyksellä,johtuen ihan omasta tyhmyydestäni ja kysyisinkin nyt teiltä,arvoisat palstalaiset... Oletteko joutuneet muuttamaan itseänne ja elämäänne ratkaisevasti ja kuinka suuri oli menestys ?? ;)
Tuntuu tyhmältä,kun en avaudu kertomaan enemmän,mutta te ette ole tyhmiä,joten osaatte tehdä omat tulkintanne.
Olen suuren elämänmuutoksen kynnyksellä,johtuen ihan omasta tyhmyydestäni ja kysyisinkin nyt teiltä,arvoisat palstalaiset... Oletteko joutuneet muuttamaan itseänne ja elämäänne ratkaisevasti ja kuinka suuri oli menestys ?? ;)
Tuntuu tyhmältä,kun en avaudu kertomaan enemmän,mutta te ette ole tyhmiä,joten osaatte tehdä omat tulkintanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"hyppäsin tyhjyyteen" : pitkä suhde loppui, sanoin asuntoni irti (halusin vaihtaa kaupunginosaa) ja "tuuppasin" 15v poikani isänsä luokse asumaan.
Väliaikainen asunto oli toki tiedossa, mutta sinne en poikaani halunnut mukaan - katsoin hänelle olevan hyväksi tutustua uudelleen yksin asuvaan isäänsä, josta olin eronnut n. seitsemän vuotta aiemmin.
Ainut pysyvä asia oli työpaikkani.
Isä innostui kovasti saadessaan poikansa luokseen - itse törmäsin nykyiseen aviomieheeni niin nopeasti, että "väliaikainen" asunto ei koskaan saanut minusta asukkia - muutin mieheni luokse...
Poikani meni vapaaehtoisena armeijaan, löysi nykyisen avovaimonsa (kaksi lapsenlasta jo) ja opiskeli nykyisen mieheni antamalla oppisopimuksella ammatin, johon nyt jatkokoulutuksessa muualla.
Suhteensa isäänsä (kuten minullakin) oikein mainiot:)
Suksee siitä parhaimmasta päästä ;DDD
Olen muuttanut paikkakuntia aina 5-10 vuoden välein. Ekat kaksi vanhempieni muuttoja. Ekassa muutossa muutimme Turusta Helsinkiin, toisessa muutossa muutimme maata. Sen jälkeen olen itse jatkanut tuota juurettomuutta.
En tiedä onko tuo kaikki niin hyvä juttu. Joskus olen kateellinen niille jotak ovat asuneet samassa paikassa 50 vuotta vaikka kiertäneet maailmaa matkoilla.
Näitä tarinoitahan on paljonkin. Tai ehkä niitä toisia ei haluta kertoa. 90-luvun lamavuosina työttömiksi jääneiltä putosi pohja elämältä, mutta sieltä sikiää monta menestystarinaa. Esim. on vaihdettu aivan erilaiseen työhön ja sitä kautta löydetty elämälle aivan uusi draivi.
Itse pelkäsin noina vuosina ihan hirvittävästi, miten pärjäisin, jos tulisin saneeratuksi. Niin ei käynyt. Nyt olen muusta syystä jäänyt pois työelämästä eikä tässä ole oikeastaan mitään kamalaa, kun jonkinlainen toimeentulo on turvattu. Sanotaan, että kun elämässä yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Omalta kohdaltani en vielä tiedä, mikä se ovi on ja mitä sen takaa paljastuu.
Jos arvaan "tyhmyytesi" oikein, voihan silläkin saralla löytää jotain uutta - ainakin uudentuntuista, jota ei ole aikoihin tuntenut. Pidän peukkuja!