Epätoivo

En oikein tiedä mitä tekisin, joten toivon että saisin tätä kautta apua ongelmaani.
Olen kärsinyt vatsavaivoista jo pitkään, koska minulla on stressivatsa. Häpeän kovasti vaivaa, koska aina kun tulee jännittävä tilanne maha vaan yksinkertaisesti menee ihan sekaisin ja vessaan olisi päästävä. Ei ole kauhean imartelevaa mennä naisihmisenä päästelemään vessaan ja tämän takia häpeän vaivaani. Pikku hiljaa ongelmasta on vain tullut suurempi. Olen pitkään kammonnut tilanteita, jossa istutaan suljetussa tilassa esim. koulu ja elokuvat. Näissä pelkään juuri sitä että mahani alkaa möyriin ja menee sekaisin. Olen kehittäny itselleni jonkinasteisen paniikkitilan. Muutaman kerran olen alkanut tärisemään, kun olen vain niin jännittynyt siitä että mahani menee sekaisin ja joudun lähtemään kesken kaiken pois ja kaikki kattoo. Sitä olen ihmetellyt, että miten se lähteminen voi olla niin hävettävää, mutta luultavasti se johtuu huonosta itsetunnosta. Pelkään, että ongelma vaan paisuu jos en tee sille mitään, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Stressivatsa tulee olemaan aina osa minua. Sille ei vaan voi mitään, mutta se että pelkään niin paljon paskovani housuun että jännitän itteni ja alan tärisemään, niin se on jo liikaa. Kohta alan luultavasti vältteleen kaikkia sosiaalisiatilanteita, koska alan pelkäämään sitä että tommonen tärinäkohtaus yllättää. Tämä on hyvin masentavaa ja pistää miettimään asioita. Onko jollain ollut vastaavaa tilannetta ja mitä silloin pitäisi tehdä? Lääkkeitä en haluaisi alkaa syömään, koska tiedän mistä paniikkini johtuu. Auttaisiko joku rentoutusharjoittelu vai millaisia ehdotuksia olisi. Kaikki ehdotukset on enemmän kuin tervettulleita. Haluan kuitenkin ajatella positiivisesti ja toivon että pääsen pois tästä noidankehästä.
3458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!

Mulla on itellä ollu jonku aikaa semmonen vaiva, että tulee tosi herkästi pahaolo,kun jännittää ja alkaa oksettamaan! Olin viikko sitten leffassa ja aloin pelkäämään, että pahaolo iskisi taas ja sillonhan se juuri tuli. Olin varma, että oksentaisin siihen paikkaan. Selvisin kuitenkin leffan loppuun asti ja aattelin, että nyt pysyn vaan kotona, etten niin stressaisi olostani. Sitten tajusin, että en saa tehä siitä pahasta olosta pahinta vihollista, koska sitten oon oikeesti pulassa. Ja vaikka kyllä minua hävettää yökkiä julkisilla paikoilla niin en kuitenkaan eristäytynyt. Kävin lääkärissä tän vaivan takia ja nyt on heti helpompi olo. En siis missään tapauksessa suosittele sinulle sitä, että koittaisit vältellä sosiaalisia tilanteita, päin vastoin :) ja toiseksi, sun kannattaa ajatella silleen, että jos maha menee sekaisin niin sitten menee.... ei siihen kukaan kuole! Pian jo huomaat, ettet ajattele asiaa niin paljon ja voit jo paremmin :) Tiedän kyllä itse miten ahistavaa on, kun mielessä ei pyöri, kun se yks asia, kun on lähössä jonnekkin. Mutta koita suhtautua asiaan vähemmän stressaavasti niin kyllä se maha siitä helpottuu. Pahinta on just se, jos kokoajan vaan pelkää, et meneekö mulla maha sekasin tai alkaako mua oksettamaan. Muttaku koittaa vaan pakottaa itteesä ajattelemaan positiivisia asioita niin siihen jopa pystyy joskus. Toivottavasti tästä oli jotain apua! :)

Äänestä

olen kärsinyt noin 4 vuotta PK-häiriöstä ja silloin alkuun minulla oli juuri noita ulostamisongelmia...se oli jotain kamalaa kyllä ja kun menin vessaan niin tuntui että vatsa kouristaa niin ja se määrä mikä aina tuli oli kyllä aivan valtava suoraan sanoen (en tiedä mistä sitä PAS..aa)riitti...muutenkin minulla aina ollut jännitysvatsa.Minulla todettiin sitten tämä paniikkihäiriö ja sain lievän rauhoittavan lääkityksen ja tämän jälkeen on myös vatsani pysynyt aisoissa..

Äänestä

ole, jotta vatsan kautta jännittäjät reagoi. Luuleb, ettei siitä vaan kehdata julkisesti puhua?
Mulla on tuon lisäksi muitakin oireita, joten hain
lääkityksen propral ja bentoja. Niitä oon käyttänyt aina silloin kun joutuu johonkin tilanteeseen, jossa tietää jännittämisen ja ahdistuneisuuden tulevan esille. Tosi hyvin on toiminut! Vasta olin tässä syntymäpäivillä ja paljon porukkaa joista en edes kaikkia tuntenut.
Jälkeenpäin ajatellen en "muistanut" olleeni missään vaiheessa jännittynyt eli kyllä mieto lääkitys paikallaan. Kun jää tuo jatkuva itsetarkkailu taka-alalle, niin uskaltaa olla rento isossakin seurassa.
Koskaan et voi tietää miten moni muukin mahdollisesti jännittää samoja asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiipii kirjoitti:

En oikein tiedä mitä tekisin, joten toivon että saisin tätä kautta apua ongelmaani.
Olen kärsinyt vatsavaivoista jo pitkään, koska minulla on stressivatsa. Häpeän kovasti vaivaa, koska aina kun tulee jännittävä tilanne maha vaan yksinkertaisesti menee ihan sekaisin ja vessaan olisi päästävä. Ei ole kauhean imartelevaa mennä naisihmisenä päästelemään vessaan ja tämän takia häpeän vaivaani. Pikku hiljaa ongelmasta on vain tullut suurempi. Olen pitkään kammonnut tilanteita, jossa istutaan suljetussa tilassa esim. koulu ja elokuvat. Näissä pelkään juuri sitä että mahani alkaa möyriin ja menee sekaisin. Olen kehittäny itselleni jonkinasteisen paniikkitilan. Muutaman kerran olen alkanut tärisemään, kun olen vain niin jännittynyt siitä että mahani menee sekaisin ja joudun lähtemään kesken kaiken pois ja kaikki kattoo. Sitä olen ihmetellyt, että miten se lähteminen voi olla niin hävettävää, mutta luultavasti se johtuu huonosta itsetunnosta. Pelkään, että ongelma vaan paisuu jos en tee sille mitään, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Stressivatsa tulee olemaan aina osa minua. Sille ei vaan voi mitään, mutta se että pelkään niin paljon paskovani housuun että jännitän itteni ja alan tärisemään, niin se on jo liikaa. Kohta alan luultavasti vältteleen kaikkia sosiaalisiatilanteita, koska alan pelkäämään sitä että tommonen tärinäkohtaus yllättää. Tämä on hyvin masentavaa ja pistää miettimään asioita. Onko jollain ollut vastaavaa tilannetta ja mitä silloin pitäisi tehdä? Lääkkeitä en haluaisi alkaa syömään, koska tiedän mistä paniikkini johtuu. Auttaisiko joku rentoutusharjoittelu vai millaisia ehdotuksia olisi. Kaikki ehdotukset on enemmän kuin tervettulleita. Haluan kuitenkin ajatella positiivisesti ja toivon että pääsen pois tästä noidankehästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu