Minun tarinani.

Olen nyt 20vuotias naisen alku tai sikis itseni määrittelen.
Minulla on ongelmana sosiaalisten tilanteiden pelko ja alkoholin käyttö johtunen kyseessä olevasta ongelmasta.
Siskoni teki itsemurhan kun olin 3luokalla ja minua käytettiin hyväksi siinä 14vuotiaana.
Olen monta vuotta kärsinyt yksin hiljaa ongelmistani kunnes tajusin hakea apua...kiitos kuuluu ihanalle poikaystävälleni, jonka kanssa olen ollut yhdessä jo 3vuotta. Aloitin terapian viime viikolla ja musta tuntuu, että selviän sen avulla ja voin jatkaa normaalia elämää muitten ihmisten joukossa. Alkoholia en enää juo vaikka se tekeeki aluksi vaikeeta ja saa olon hermostuneeksi. On se kumminki sen arvoista.
Kysyisinki, että onko kellään samanlaisia ongelmia tai samanlaista tilannetta ?
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet nuori ja onneksi hakeutunut terapiaan. Toivottavasti saat jatkaa terapiaasi ja löydät luotettavan terapiasuhteen.
Olen 40 v nainen ja käynyt terapiassa 23 vuotiaasta asti lukuunottamatta 4 vuoden taukoa. Tällä hetkellä käyn noin kerran kuussa ja suunnitelmia on eteenkin päin. Olen kokenut hyväksikäytön ja monenlaista muuta ikävää lapsuudessani ja nuoruudessani. Itse en hirveästi luota ihmisiin enkä tukeudu enää mieheeni, ennen se oli tärkeää. Opettelen seisomaan omilla jaloillani tässä kavalassa maailmassa. Tietysti perhe on silti rinnallani.
Minä olen selvinnyt ja uskon sinunkin selviävän.

Äänestä

Tosi paljon voimia sinulle, pärjäät kyllä, olet tosi nuori ja kun tässä vaiheessa tiedostat ja alat hoitaa ongelmaasi, kaikki hoituu kyllä mitä parhain päin. Älä lannistu, jos tulee takapakkia, se kuuluu asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapautta odotellessa. kirjoitti:

Olen nyt 20vuotias naisen alku tai sikis itseni määrittelen.
Minulla on ongelmana sosiaalisten tilanteiden pelko ja alkoholin käyttö johtunen kyseessä olevasta ongelmasta.
Siskoni teki itsemurhan kun olin 3luokalla ja minua käytettiin hyväksi siinä 14vuotiaana.
Olen monta vuotta kärsinyt yksin hiljaa ongelmistani kunnes tajusin hakea apua...kiitos kuuluu ihanalle poikaystävälleni, jonka kanssa olen ollut yhdessä jo 3vuotta. Aloitin terapian viime viikolla ja musta tuntuu, että selviän sen avulla ja voin jatkaa normaalia elämää muitten ihmisten joukossa. Alkoholia en enää juo vaikka se tekeeki aluksi vaikeeta ja saa olon hermostuneeksi. On se kumminki sen arvoista.
Kysyisinki, että onko kellään samanlaisia ongelmia tai samanlaista tilannetta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu