Olin illalla kummini synttäreillä eräässä ravintolassa ja siellä oli ruokatarjoilu. Kaikki painostivat ottamaan edes jotain, ja yritin vältellä mutta mietin että jos nyt sittenkin otan hieman. MAistui niin hyvälle ja otin vähän lisää... Tuli paha olo ja olin pettynyt itseeni... En uskaltanut mennä vessaan oskentamaan vaikka teki mieli. En voinut nauttia illasta, koska koko ajan mielessä oli : Milloin pääsen oksentamaan? Nyt lihon kun söin ja kroppa yrittää nopeasti säästää ne vaarenkaaksi. Pakenin juhlista ennen muita (muut jatkoivat laulaen iltaa). Menin kotiin ja söin taas lisää. Oksensin välissä ja söin taas lisää ja oksensin. Ensimmäinen kerta kun kurkkuni oli oikeasti kipeä oksennuksen jälkeen.. tai siis näin kipeä (raavin aika syvältä kun ei meinannut tulla tarpeeksi). Huomenna aion olla syömättä.
Kirjotan tästä sen takia, koska jos edes joku sellainen joka on aloittanut oksentelun tai epäilee syömishäiriötä, yrittäisi miettiä vielä mikä elämässä on tärkeintä. Itse en osaa enää nauttia muiden seurasta "normaalisti" ja elän kuin "oman pääni sisällä". Ei hauskaa! Nyt en saa unta ja mietin miten pystyn olemaan huomisen nälässä. Tai sis odotan sitä, koska joskus nälän tunne on vaan niin ihana.. Tällä hetkellä jos asiat olisi toisin, voisin nukkua jonkun rakkaan vieressä... En kykene ihmissuhteisiin, koska keskityn liiaksi itseeni ja syömiseeni.
En voisi ajatellakaan meneväni esimerkiksi mökkireisulle kesällä "kavereiden" kanssa... Mitä siellä tekisin? En voisi olla kokonaan syömättä kun muut ihmettelisivät enkä voi syödä niin kuin kotona, koska sitten tulee ahdistus ja pakko oksentaa... Nekin kerrat ongelmieni alkuajoilla kun olin ulkona muiden kanssa, oksensin muka sen takia että olin liian humalassa (jos esim haimme pizzaa...) Enää en käy usein ulkona kaverien kanssa, melkeinpä koskaan. Istun yksin kotona ja mietin jos olisin laihempi.... niin sit elämä muuttuisi? tuskin...
Pahinta on, etten edes halua parantua... Pelkään sitä liian paljon.. Toivon että joku tajuaisi ongelman vakavuuden ajoissa.. itse en tajunnut...
Kirjotan tästä sen takia, koska jos edes joku sellainen joka on aloittanut oksentelun tai epäilee syömishäiriötä, yrittäisi miettiä vielä mikä elämässä on tärkeintä. Itse en osaa enää nauttia muiden seurasta "normaalisti" ja elän kuin "oman pääni sisällä". Ei hauskaa! Nyt en saa unta ja mietin miten pystyn olemaan huomisen nälässä. Tai sis odotan sitä, koska joskus nälän tunne on vaan niin ihana.. Tällä hetkellä jos asiat olisi toisin, voisin nukkua jonkun rakkaan vieressä... En kykene ihmissuhteisiin, koska keskityn liiaksi itseeni ja syömiseeni.
En voisi ajatellakaan meneväni esimerkiksi mökkireisulle kesällä "kavereiden" kanssa... Mitä siellä tekisin? En voisi olla kokonaan syömättä kun muut ihmettelisivät enkä voi syödä niin kuin kotona, koska sitten tulee ahdistus ja pakko oksentaa... Nekin kerrat ongelmieni alkuajoilla kun olin ulkona muiden kanssa, oksensin muka sen takia että olin liian humalassa (jos esim haimme pizzaa...) Enää en käy usein ulkona kaverien kanssa, melkeinpä koskaan. Istun yksin kotona ja mietin jos olisin laihempi.... niin sit elämä muuttuisi? tuskin...
Pahinta on, etten edes halua parantua... Pelkään sitä liian paljon.. Toivon että joku tajuaisi ongelman vakavuuden ajoissa.. itse en tajunnut...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän sinua varsin hyvin tilanteesi.
Itse en juurikaan syrjäytyneisyyden takia harrasta juhlimista tai seurustelua. Tiistaina olen kuitenkin menossa yhtiin tyttöjen vappubileisiin. Minä tiedän, että siellä tarjoillaan nakkeja, perunasalaattia, munkkeja ja muita herkkuja. Nakeista voin kieltäytyä, sillä olen kasvissyöjä. Nyt mietin vain, miten pystyisin syömään mahdollisiamman vähän tai missä vaiheessa voin pujahtaa vessaan. Luultavasti kuitenkin minulle käy samoin kuin sinulle. Lähden juhlista ennen muita ja jatkan ahmimista.
Olen kuitenkin melko iloinen siitä, että saan mennä nauttimaan illasta muiden ihmiste seurassa, enkä vain yksin nurkassani bulimoiden. Voisin ehkä pystyä syömään normaalisti, oksentamtta. Eikai se maailma siihen kaadu. Joskus on kutienkin parannuttava, sillä en halua, että sairastan vielä sanotaanko kolmen vuoden päästä.
Alkoholia ei näissä pippaloissa ole, niin ei ole sitten veruketta oksentamiselle.
Kai sinä ymmärrät, että bulimia voi tuottaa vaikeita ja pysyviä vammoja kehoon. Eikö se edes motivoi?
No, jokainen tekee valintansa.
Voimia!
Aivan samoja oireita mullakin. Nyt yritan kylla itsenaisesti parantua ja nauttia elamasta. Bulimia on aiheuttanut seuraavia ongelmia:
- Paniikin omaisen tilan kun syo herkkuja tai liikaa. Jonka jalkeen ahmii lisaa koska ei "haittaa" koska oksentaa ne pois kumminkin.
- Ruoka ei maistu enaa niin hyvalta.
- Ei ole koskaan nalka, eika tule normaalisti kyllaiseksi.
- Jatkuvan huolehtimisen siita etta nayttaa lihavalta ja huonolta ja pelon etta vaatteet ei mahdu paalle.
- Pelon sosiaalisista tilanteista, etenkin jos niihin liittyy ruoka.
- Mikaan ei tunnu miltaan. Ajatukset pyorivat ruoan ymparilla. Vaikka elamassa on hauskoja hetkia niin niista ei osaa nauttia bulimiaan liittyvan masennuksen takia.
- Pelko fyysisesta kosketuksesta, koska ei ole sinut kroppansa kanssa.
- Itsensa syyllistaminen kun aiheuttaa terveydelleen niin suurta haittaa ilman sen suurempaa syyta.
Siina syita aloittaa parantuminen. Ei elama bulimian kanssa ole elamaa!