Osaisitko, haluaisitko, uskaltaisitko väitellä?

aikansa yliarvostettu rakennusten suunnittelija, ei niinkään arkkitehti sanan syvimmässä merkityksessä, mikäli tuohon sanaan ylipäänsä on syytä syvempiä merkityksiä ladatakaan. Lekopussierin helmasynti oli keskittyminen puhtaaksiviljeltyjen muotojen liialliseen funktionalisoimiseen, joka johti sinänsä hyvin loppuun asti ajateltujen tilakokonaisuuksien liialliseen steriloitumiseen ja ehkäpä lievään typistymiseenkin. Lekobusserin ajatukset elävät kaikesta huolimatta nykypäivän arkkitehtuurissa yllättävän voimallisina. Otetaanpa esimerkkinä nykyiset hehtaarihallit ja kauppakeskukset, jotka ovat kuin suoraan Koppusserin kynästä. Miksi näin, vaikka tiedetään ongelmakohdat tässä konefilosofiassa hyvinkin tarkoin? Onko pakko maalata parkkiruudut niin leveällä pensselillä, että kohta eivät autotkaan mahdu väliin? Vai piileekö tässä salaviisas ajatus autokannan pienentämisestä, ja aina vain leveämpää pensseliä käyttäen lopulta kuoliniskua autoilulle? Siihen Kopussier ei ole vastausta kertomassa, mutta suuntaviivat ovat nähtävissä.
Legendan mukaan Korbusser olisi viettänyt viimeiset vuotensa erämaissa ympäri maapallon etsien itseään. Ehkä nämä pensselinvedot ovat syntyneet pikkuhiljaa noina vuosina hänen huomattuaan, että ihminen elää loppujen lopuksi pelkällä vedellä ja leivällä, jolloin ei ole mitään syytä lähteä tungeksimaan mihinkään ostoshelvetteihin saati muihinkaan messuille.
Lekobusseerin syvin sanoma rakennustaiteen saralla taisi olla sen hyväksyminen, että rakennuskin on lopulta vain jätettä.