merkille viime vuosien aikaan tuulten kovenemisen kesä kesältä. Yhtäjaksoisia kovahkoja tuulia on nykyään entistä useammin. 5-6 vuotta taakseppäin oli leppoisia kelejä ja kovaa tuulta muutamana päivänä kesässä. En nyt tarkoita mitään myrsky lukemia, mutta...
Oletteko panneet?
Kalle
61008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
huomannut ainakaan 25 viime vuoden aikana Itämeren alueella purjehtiessani, paremminkin päinvastoin kesät ovat olleet kauniita ja vähätuulisia viime vuosien aikana.
että miesmuisti kestää suunnilleen puolitoista vuotta.
Lapsena joulusaunaan mennessä lumihanki ulottui vyötärölle asti...
;)
Purjeveneellä vaimoraja kulkee 8 m/s paikkeilla.
pannut ja merkillekkin, että täällä päijänteellä on tuulet koventuneet ja kestot pidentyneet. Veneen koko ei havaintooni vaikuta sillä olen vaihtanut senkin isompaan.
HUOM. Turha vittuilla, ettei täällä olisi vettä muualla kuin juomalasissa tai uimahallissa. Päijänteen keskisyvyys on suurempi kuin pohjanlahden!
Tilastojen mukaan tuulet ovat koventuneet. Takavuosina Atlantilta tuli pieniä matalapaineita helminauhana tuottaen sen aurinkopäivä-pilvipäivä-sadepäiväsyklin, jota ei ole aikoihin ollut. Isoja, monta päivää kestäviä sääsysteemejä tuntuu tosiaan nykyään olevan enemmän. Mutta riittääpä noita pläkäpäiviä edelleen purjehtijan kiusaksi asti.