morjens vaan

meillä on ennestään kaksi ihanaa lasta, 5v ja 1v. Nyt on ehkäisy pettänyt ja sain tietää odottavani. Tilanne on kamala koska ollaan jo päätetty että enempää ei hankita. Tuntuu pahalta tämä päätös, vaikka se on oikea sillä talous ja tilat eivät ole kohdallaan. Tunnen itseni roistoksi. Kolmas lapsi ei missään nimessä tule kysymykseen, olen ollut pelkästään tän viikon niin väsynyt että hyvä jos olen ruuat saanut aikaiseks kahdelle.
13743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

lotossa viikko sen jälkeen kun abortti on tehty?

kaduttaisiko?


Ja jos sen nyt vain synnyttäisit, vuoden päästä et myisi sitä mistään hinnasta....


Terveisin. Äiti minäkin.

Äänestä
  • ja pääsyy ei kuitenkaan ole raha vaan mun oma jaksaminen. Olen ollut aiempien raskauksien vuoksi kuin nukkuneen rukous koko ajan. Nyt siihenkään ei ole edes aikaa kun on jo kaksi ennestään. Keskityn nyt näihin kahteen.

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    ja pääsyy ei kuitenkaan ole raha vaan mun oma jaksaminen. Olen ollut aiempien raskauksien vuoksi kuin nukkuneen rukous koko ajan. Nyt siihenkään ei ole edes aikaa kun on jo kaksi ennestään. Keskityn nyt näihin kahteen.

    pohdin ihan samaa asiaa. noin 16 v. sitten.
    olin eronnut juuri lasteni isästä ja lapset silloin 7 ja 2-vuotiaat.erokin oli vaikea. rakastettiin toisiamme mutta ei vaan tultu toimeen keskenämme. oli tosi raskasta. kävin kaksi kertaa kuraattorin juttusilla ennen päätöstäni.
    sitten kun asiaan sain 100% varmaan päätökseen omasta puolesta aloin iloitsemaan uudesta pikkusesta.4:llä kuukaudella sain keskenmenon.
    ajattelen vieläkin usein sitä pikkuista. ainakin tänäpäivänä olen siitä varma että sitä aborttia olisin tullut katumaan koska sitä pikkusen menetystäkin surin niin paljon.suren vieläkin.
    olen ihan varma siitä että jos lapsen päätät pitää niin sitä et kadu kuitenkaan vaikka raskasta olisikin. jos päädyt aborttiin niin sen kanssa varmaankin opit elämään mutta ei se koskaan unohdu.
    jos kuitenkin sen teet niin en todellakaan tuomitse sinua millään tavalla. omat voimavarat pitää riittää niiden kahdenkin hoitamiseen.
    abortista saattaa kuitenkin masentua ja silloin voimavaratkin on tosi vähissä.
    neuvoisin sinua menemään puhumaan jonkun kuraattorin tai muun kanssa asiasta ennen päätöstä. karhunhali sinulle ja voimia.

    Äänestä

Meillä täsmälleen sama tilanne ja samanikäiset lapset kuin sinulla. Päädyimme aborttiin, koska joskus vaan asiat menevät niin. Olen parempi äiti kahdelle kuin kolmee ja tiedän sen. Joskus elämässä pitää olla itsekäs, koska se epäitsekkyys ei aina ole se paras vaihtoehto. Raskauteni on ihan alussa 5 ja sain lääkkeellisen keskeytyksen viikolle 6-7. Haluaisin, että kaikki olisi jo ohi. Typerää odotella viikko kun on päätöksensä tehnyt, mutta kuulemma pitää odottaa, että ultrassa näkyy niin sitten toimenpiteisiin voidaan ryhtyä.

Äänestä
  • ihana saada tukea vaikka aihe onkin kurja. Itse alan vasta ma soittelemaan ja tiedustelemaan juttuja. Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

niinkuin on päätetty.itse en henk.koht pystyisi aborttia äitinä tekemään kun tietäisin mitä menetän, oltaisiin sitten päätetty lapsimäärä sopivaksi tai ei tai olisi sitten rakennettu oikean kokoinen talo tai ei.
Olen tehnyt abortin nuorena kun oli opiskelut kesken, ei rahaa, ei työelämästä kokemusta, miehen kanssa tunnettu reilu kk...
Nyt kun olen saman miehen kanssa lähtenyt lapsirumbaan, en ikinä koskaan enää voisi tehdä aborttia! En usko että selviäisin siitä..
Mutta jokainen tapaus on omansa enkä nyt syyllistä sinua...itse en vaan pystyisi..

Äänestä

Sä teet oman jaksamises mukaan. Tuskin mitään lottovoittoa kannattaa nyt ajatella ja jossitella. Kaapaise alkio kohdusta pois ja anna kaikki rakkautesi kahdelle lapsellesi, jotka tarvitsevat jaksavan, hyvinvoivan äidin. Abortti ei ole niin traumatisoiva kuin annetaan ymmärtää. Älä turhaan ruoski itseäsi.

Äänestä

Mitä jos 5-vuotias lapsenne on hoksannut, että odotat hänelle siskoa tai veljeä, joka nyt sitten menetettäisiin? Hän voisi olla siitä hyvinkin katkera lopun ikäänsä. Älä tee aborttia!

Äänestä
  • että muutaman vuoden ikäiselle lapselle asiasta kerrottaisiin? :D Aikuisten asiat ovat aikuisten asioita, tuskinpa tuo pieni "lopun elämäänsä" arvostaa äidin valintaa palaa henkisesti loppuun, antaa huomionsa taas yhdelle kilpailijalle ja jättää tuo isoveli vielä yhden vauvan varoon. Varmaan todella ihanaa.

    Lapset eivät ole miniatyyriaikuisia, vaan ajattelevat lasten lailla.

    ***

    Äänestä

  • jo vähän paksua...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    että muutaman vuoden ikäiselle lapselle asiasta kerrottaisiin? :D Aikuisten asiat ovat aikuisten asioita, tuskinpa tuo pieni "lopun elämäänsä" arvostaa äidin valintaa palaa henkisesti loppuun, antaa huomionsa taas yhdelle kilpailijalle ja jättää tuo isoveli vielä yhden vauvan varoon. Varmaan todella ihanaa.

    Lapset eivät ole miniatyyriaikuisia, vaan ajattelevat lasten lailla.

    ***

    ei tosellakaan ole mikään itseisarvo polttaa itseään väkisin loppuun. Kärsiminen ei ole muotia enää.

    Äänestä

Sama tilanne myös meillä. Kaksi lasta ja nyt sitten ehkäisy petti. Päädyimme aborttiin. Nyt ei enää jaksa itkeä ja vain suru on jäljellä. Polilla oli todella ystävällistä henkilökuntaa joka helpotti kummasti tämän läpi käymistä. Synnärillä olen saanut niin töykeää palvelua että tämä kontrasti tuntuu todella räikeältä.

Äänestä
  • töykeyttä.. se on välillä todella kurjaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilanne tämä kirjoitti:

meillä on ennestään kaksi ihanaa lasta, 5v ja 1v. Nyt on ehkäisy pettänyt ja sain tietää odottavani. Tilanne on kamala koska ollaan jo päätetty että enempää ei hankita. Tuntuu pahalta tämä päätös, vaikka se on oikea sillä talous ja tilat eivät ole kohdallaan. Tunnen itseni roistoksi. Kolmas lapsi ei missään nimessä tule kysymykseen, olen ollut pelkästään tän viikon niin väsynyt että hyvä jos olen ruuat saanut aikaiseks kahdelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu