En oikeasti tunne enää mitään. Kelailen syömistäni/syömättömyyttäni 24/7, lasken kaloreita päässäni ja näin. En saa oikeassa elämässä samanlaista tunnetta mistään. En ole koskaan tyytyväinen itseeni, paitsi silloin jos olen onnistunut syömisissäni niin kuin olen suunnitellut.
Minua ei oikeasti kiinnosta enää mikään, ihmisten kanssa jutellessa huomaan ettei mua kiinnosta ollenkaan mitkään normaalit puheenaiheet, ainoastaan jotkut laihdutuspuheenaiheet saattaat olla ihan kiinnostavia.
Tiedän että sosiaalinen eristäytyminen on aika yleistä sh:ta sairastavien keskuudessa, ja siksi pakotan itseni väkisin "normaalien" ihmisten seuraan, mutta itseasiassa olisin kyllä mielummin yksinäni.
Ajattelen kuitenkin jatkuvasti ruokaa ja kaikkia herkkuja joita en voi syödä, vaikka tiedän etteivät ne edes maistu hyviltä..
Miten saisin nämä syömisajatukset oikeasti ppois mielestä, etteivät ne kokoajan vaivaa minua?
Minua ei oikeasti kiinnosta enää mikään, ihmisten kanssa jutellessa huomaan ettei mua kiinnosta ollenkaan mitkään normaalit puheenaiheet, ainoastaan jotkut laihdutuspuheenaiheet saattaat olla ihan kiinnostavia.
Tiedän että sosiaalinen eristäytyminen on aika yleistä sh:ta sairastavien keskuudessa, ja siksi pakotan itseni väkisin "normaalien" ihmisten seuraan, mutta itseasiassa olisin kyllä mielummin yksinäni.
Ajattelen kuitenkin jatkuvasti ruokaa ja kaikkia herkkuja joita en voi syödä, vaikka tiedän etteivät ne edes maistu hyviltä..
Miten saisin nämä syömisajatukset oikeasti ppois mielestä, etteivät ne kokoajan vaivaa minua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ollu. normaali painoinen olen kai tai alle ? tiedä sitä tyytymätön olen aina . ajatukseni samat aina syöminen mitä saa syödä mitä ei . jos syön huomenna vähemmän aina ruokaa . olis jo mukava elää normaalisti . ja mulla on vielä kierre kaikesta päänsärky . unettomuus, ummetus, niihin käytän jatkuvasti jotain lääkettä en voi olla ottamatta . masennus lääke myös . yksinäni myös olen mielummin kissani kanssa kahdestaan , kärsin kyllä tästä tilanteesta mutta en löydä ulos pääsyä. kerran kävin lääkärillä näistä puhumassa , tunsin itseni tyhmäksi lääkäri ei sanonut mitään muutakuin jatka samalla lailla ,niin toiste en mene .koita pärjätä jotenkin et ole yksin moi!
samalta kuin minä noin kolme kuukautta sitten jolloin totuus tuli äidille ilmi. Sen jälkeen on sitten syömisiä vahdittu ja paraneminen on selvästi alkanut. Vaikkei painoa vielä juuri olekaan tullut lisää ei ajatukset koko ajan kuitenkaan pyöri syömisessä eikä syöminen enää ahdista niin paljoa. Kaveritkin ovat taas ihan kivoja. Se vaan on ruoka joka parantaa, mitkään poppaskonstit ei auta. Ahdistaa paljon, tiedän sen.
Yksin voi olla vaikeaa. Olisiko sinulla joku jolle voisit kertoa? Meillä kouluterveydenhoitaja ilmoitti kotiin asiasta ja äiti alkoi tosissaan lähes syöttämään minua. Punnituksissa käyn edelleen ja olen lisännyt paljon syömisisä, muttei vielä ole tullut kuin reilu kilo.
Muistan miten vihainen olin äidille, kun se tunkeutu minun omalle syömisalueelleni jota olin pitänyt yksityisenä. Nyt olen enemmän kuin kiitollinen, kun olen paljon paremmassa kunnossa ja asiat alkavat taas kiinnostaa niin kuin ennen.
Aivan kuin omasta elämästäni. Tosin en kaloreita hirveästi tarkkaile, rasva jaa sokeripitoisuuksia kyllä välillä. Käyn terveydenhoitajalla ja vanhempani ovat tietoisia asiasta. Elämä pyörii juuri syömisen/syömättömyyden ympärillä koko ajan. Mitat alko olla jo sellaset että olen onneksi nyt tajunnut miten tärkeää on saada paino takasin. Syöminen ei ahdista enää kovin paljon ja annokset ovat suurentuneet. Tosin ruoka-aikojen tarkkailuni jatkuu edelleen mutta onneksi myönteisemmässä mielessä. Itsekkin olen eristäytynyt vähän kavereista tämän takia ja viihdyn mainiosti yksin.
Oletko minkä ikäinen? Olisi tosi kiva vaihtaa sähköpostia tai jotain ja jutella aiheesta. Itselläni ei ole oikein ketään kelle uskaltaisi avautua koko jutusta. Ilmoittele jos kiinnostaa mutta ei tarvi jos ei :)