Tyhjän pesän syndrooma

se on, kun lapset tekevät lähtöä kotoa....:( Mutta, hehän ovatkin olleet lainassa meillä. Nyt he opettelevat omien siipiensä kantavuutta emmekä voi kuin olla siinä, kun tarvitsevat....
Mies käsittelee surua eri tavalla kuin nainen se on totta.

Tuohan on ilonaihe, että ymmärtävät lähteä,

etei tarvi niin kuin minun vanhemmat tekivät,

kun olin 21v, muutuivat pois, jättivät minut omakotitaloon.
Vasta myöhemmin on ymmärtänyt että olivat viisaita.

käsittääkseni,ei tyttären eikä sinun.
Jos hän ei halua käsitellä asiaa mitenkään,hänen on surtava yksin surunsa,mitä sinä muuta voit tehdä kuin antaa toisen olla.
Meillä isä oli onnesta soikea kun lapset löysivät oman paikkansa,itse kyllä olen nieleskellyt salaa;)

Meillä on viimeinenkin juuri koettamassa siipiään. Hänellä oli pahin ikävä kaikista sisaruksista,ehkä siksi että oli pahnanpohjimmainen. ME VANHAT ollaan nyt omillamme ja suunnitelmia on ! Kova ikävä ei ole vaivannut,kuin ehkä ulkomaille lähteneen perään itkin. Mukava seurata,millaiset eväät olemme antaneet heille. Olemmeko onnistuneet ! Osaavatko nauttia oikeista asioista,siis
ihan tavallisesta arjesta. Osaavatko käsitellä pettymyksiä. Löytävätkö mukavan puolison jne...
Mukava kun tulevat käymään,mutta silti on niin
herkullista olla kaksin ja nauttia.
Lapsen on vaikea lähteä,jos vanhemmat ovat kovin murheellisia ja he tuntevat turhaan syyllisyyttä ja se vie osan ilosta,jota voi tuntea,kun OMAT SIIVET KANTAA.

Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi:
Puhu meille Lapsista.
Ja hän sanoi:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat elämänkaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumiitaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loputtomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoaisivat kauas ja nopeasti.
Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön.

Suom. Annikki Setälä
Profeetta, 1968

että ei enää olekaan tärkein tyttären elämässä.

Kyllä meidän pitäis pystyä päästämään lapset maailmalle, mulla on päinvastainen ongelma. Tytär on alkuperäisen muutonsa välissä joutunut asumaan kotona kolme kertaa muutaman kuukauden verran ihan asunnonvaihtosyistä. Ei joudu kahden asunnon loukkuun kun myy omansa pois ennenkuin ostaa uuden..aina se uusi ei ole heti valmiina joten siitä ne kotonasumiset.

Onhan se ihan mukavaa että lapset käyvät usein kotona..mutta asuminen on jo eri asia kun ovat aikuisia.
Viikonloput on kivoja kun meillä on yleensä 7 henkeä ja 5 koiraa..mutta viikot on ihanan rauhallisia ja nautin hiljaisuudesta:))

Kyllä oon onnellinen että kukaan ei enää asu kotona, on aika jokaisen ottaa oma elämä haltuunsa ja äidin tai isän nurkissa se ei oikeen onnistu.
Ja on aika meidän vanhempienkin ottaa oma elämä haltuunsa, ollaanhan me paljon muutakin kun vain vanhempia..aikansa kutakin ja nyt on vapaan elämän aika:)))
Lapset on aina lapsia ja rakkaita meille vaikka olisivat minkä ikäisiä, mutta eihän me voida vaan heidän kauttaan elää.

muistan kun omat lapseni muuttivat pois kotoa "mualimalle".
Vanhemman lähtemisen vielä kesti jotenkin kun jäi se nuorempi vielä kotiin.
Sen nuoremman lähdettyä, en pystynyt kunnolla menemään viikkokausiin hänen entiseen huoneeseensa.
Kaikki tuntui niin lopulliselta kun jäin yksin koko huusholliin, mutta onneksi kaikkeen tottuu ja onneksi ovat autot, junat ja puhelimet olemassa.