Ihmeen pitkään tämä uusi Octavia jaksaa raivostuttaa ja puhuttaa. Auto on laatunsa ja kykynsä näyttänyt, sekä monet ostajat valintansa tehneet. Eli, tuotetta on myyty hyvin.
Erikoinen piirre näissä jupisijoissa on, että heidän mielestään pitäisi toimia kuin he. Hankkia auto, vaikka kaikesta muusta tinkien! Eihän se varakkailla noin mene. Tavarat ostetaan käyttötarpeen mukaan! Eli, köyhiltä ei opi nuukuutta tässäkään asiassa.
Itselläni on ollut vuoden perheen ensimmäinen Octavia. Auto on 2 litran bensamoottorilla, manuaali, sekä Elecance varusteinen. Lisävarusteena ainoastaan metalliväri. Ajettu nyt noin 41.000 km. Ei vikoja, ominaisuudet vähintäänkin samaa tasoa, mitä oli edellisessä Saksalaisessani. Vain hinta siinä oli parempi, melkein kaksinkertainen! Ja vikojakin mahtui 103.000 km matkalle.
No, sanoohan vanha Arabialainen sananlaskukin, että "koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee"! Näin se näkyy toimivan tässä Octaviankin tapauksessa!
Testivoittoihin lienee palanut hirrrrrrveä summa rahaa. Ja nekin kaikki isännältä, VAG:lta. Eli, kansanomaisesti Volkkarilta/ Audilta. No, kiusahan se on pienikin, vaikka sen tekisi sitten itselleen!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän tässä hirveästi ole Octavian laadusta tai luotettauudesta puhuttu, samaa tasoa Vag.n muiden merkkien kanssa, ehkä sisustuksen materiaaleissa on eniten eroa. Aivan varmasti Octavia suoriutuu tehtävästään siinä kuin muutkin automallit ja -merkit. Mutta minulle autoiluun liittyy myös tunnetta, ei pelkkiä testivoittoja ja loputonta vakuuttelua täydellisestä toimivuudesta ilman vikoja. Auto pitää istua kuin hanska käteen myös fiiliksen puolesta, sitä ei Skoda minulle tarjoa. Olen ajanut Octavia II.sta TDI koneella ja ollut kyydissä tuhansia km.ä työni puolesta, joten en kirjoita miltään mutu tuntumalta. Myyntitilastot eivät kerro kaikkea autosta, ainakaan Suomessa, jossa hinnan takia tehdään kompromisseja ostopäätöstä mietittäessä.
pitää selitellä kuinka hyvä auto on. Kertonee huonosta itsetunnosta, tai sitten autossa on todellakin jokin pielessä.
Kyseessä on todennäköisesti heikko itsetunto.
siitä, että ocu on hyvä auto.
Sitähän sinun on mahdoton uskoa, sillä salaliittoteoreetikkona kylvet mieluummin lietteessä, kuin vedessä. Vesihän näyttää puhtaalta ja mielestäsi mikään ei ole sitä, miltä näyttää
Toisinpäin selittelyä (sepittelyä) on täällä suurin osa vikatarinoista. Tässä yksi säälittävä esimerkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=588&posting=22000000025648205
Tuoko kertoo hyvästä itsetunnosta?
ja varmasti syystä, tulihan uusi Skoda takavasemmalta ja teilasi VW:n mennen tullen. Niin ja Audinkin (vrt. Octavia II VRS vs. A4 2.0T). Minä tein valintani 2 edellisen uuden auton ostajana ja valintani useiden koeajojen jälkeen kohdistui Skoda Octavia II:n. Ei ole ollut ainuttakaan vikaa kohta vuoden aikana. Mutta tätä jo tietysti odotinkin testien perusteella. Nyt aika näyttää löytyykö laatua myös tästä eteenpäin. Nyt mittarissa 28tkm ja auto vihjailee tulevasta ensihuollosta 1600km:n ajon jälkeen.