Lukio loppui, ei kavereita (ei edes ns. hyvän päivän tuttuja, ei ketään!) eikä harrastuksia. En hakenut mihinkään kun tulevaisuus näyttää niin synkältä, ei ole mitään halua tehdä mitään. En ole hakenut mihinkään töihin. Pelottaa mennä jo pelkkään työhaastatteluun, varmasti alkaisin itkemään siellä jos kysyttäisiin jotain joka liippaa läheltä. Puhun nykyään ainoastaan vanhemmilleni ja joskus sukulaisille.
Kävin jonkinlaisessa "terapiassa" ennen mutta nyt en uskalla puhua kenellekään mitään koska pelkään että minut laitetaan sairaalaan tai jotain. Viimeksi kun uskaltauduin puhumaan niin jouduin vasten tahtoani osastolle. Lääkkeitä syön mutta tuntuu että turhaan. Inhoan itseäni syvästi, eikä minulla ole minkäänlaista kunnioitusta omaa terveyttäni kohtaan. Tiedän että se satuttaa vanhempiani. Vanhempieni takia en myöskään tee itsemurhaa. Tällainen on tilanteeni... en edes tiedä mitä voisin tehdä. Jotain pientä, jotain pientä josta voisin edetä suurempaankin. Mutta mikä olisi tuo pieni ensimmäienn askel?
Kävin jonkinlaisessa "terapiassa" ennen mutta nyt en uskalla puhua kenellekään mitään koska pelkään että minut laitetaan sairaalaan tai jotain. Viimeksi kun uskaltauduin puhumaan niin jouduin vasten tahtoani osastolle. Lääkkeitä syön mutta tuntuu että turhaan. Inhoan itseäni syvästi, eikä minulla ole minkäänlaista kunnioitusta omaa terveyttäni kohtaan. Tiedän että se satuttaa vanhempiani. Vanhempieni takia en myöskään tee itsemurhaa. Tällainen on tilanteeni... en edes tiedä mitä voisin tehdä. Jotain pientä, jotain pientä josta voisin edetä suurempaankin. Mutta mikä olisi tuo pieni ensimmäienn askel?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli hyvä fyysinen kondis auttaisi luultavimmin sinuakin >Mitä nyt
Oletko ajatellut että hoidon myöta sinulle voisi avautua pikkuhiljaa maailma?Olen itse vanhempi henkilö sinusta.Minulla oli itsemurha-aikeita useampaan otteeseen. Olin sairauksien pyörteissä ja mihinkään ei löytynyt selvää apua. Tuntui, ettei kukaan lääkäri ymmärtänyt minua. Kaikki pesivät kätensä ja hoitivat vain omaa kapeaa aluettaan. Kukaan ei katsonut kokonaisuutta! Lopulta 4 vuoden jälkeen löysin sattumalta psykiatrin, joka osasi ottaa kokonaisvastuun tilanteestani. Tervehdyin. Joudun syömään lopun elämääni lääkkeitä.Mutta ei se mitään. Pimeyteen tuli lopulta valo. Kun kerroit ettet puhu kenellekään .Oletko miettinyt että voisitko ottaa itsellesi koiran? Sille voisit jutella ja kävisit sen kanssa lenkillä. Se olisi sinun, jolle voisit purkaa omat murheesi.
Minulla on nyt koiranpentu, jota kasvatan ja koulutan.Se on tuonut sosiaalista elämaa enemmän toisien koiran omistajien kanssa jutellessa. Asun vielä eri maassa, joka on tehnyt sairauteni vielä vaikeammaksi. Mutta omakohtaisella kokemuksella neuvon.Vaihda lääkäria jos et tule lääkärisi kanssa toimeen. Se kannattaa. Löytyy ymmartavaisiakin lääkareita.Kaikkea hyvää kivkkoisella tielläsi.
perusteella vaikutat älykkäältä ja fiksulta ihmiseltä.
Mutta ilmeisesti sinulla on niin paljon kaikenlaisia patoumia lapsuudesta että terapia olisi välttämätön.
Nimenomaan se sairastuttaa, jos kaikki mönjä vain pyrii sisällä, eikä sitä saa kenellekään puhuttua.
Yksinäisyydessä asiat suurentuvat, terapia on tie ulos eristyneisyydestä. Sen avulla pystyt käsittelemään asioitasi, saamaan niihin oikean mittasuhteen ja pääset toivon mukaan ahdistuksestasi.
Kaikkein vaarallisinta on vain yrittää jatkaa, näytellä ja kätkeä kaikki sisälleen. Tee jo alkavalla viikolla aloite ja hankkiudu hyvän psykologin juttusille.
Jos tuntuu ettei ensimmäisen kanssa synny luottamuksellista vuorovaikutusta, niin pyydä rohkeasti vaihtamaan psykologia. Koska avainasia terapiassa on, että terapeuttiin pystyy luottamaan ja että se ymmärtää mistä toinen puhuu.
Voit myös mennä puhumaan vaikka jollekin ymmärtäväiselle papille.
Nykyään ei ketään kuskata tahdonvastaisesti hoitoon, jos ei ole vaarana ympäristölleen.
Tee myös joku pieni juttu, joka konkreettisesti laajentaa elinpiiriäsi.
Hakeudu vaikka johonkin liikunta-, luonto- kulttuuri- yms. harrastukseen, missä tapaat ihmisiä.
Valitse laji, jossa ollaan toisten kanssa tekemisissä, niin ettet lähde salilta yhtä yksinäisenä, kenellekään puhumatta kuin sinne mennessäsi.
Rupea tietoisesti liikkumaan ihmisten ilmoilla.
Lakkaa häpeämästä itseäsi, sillä siihen ei ole mitään syytä!
Koiran hankkiminen on myös hyvä idea. Todellakin koiran saa nopeasti ainakin hyvänpäivän tuttuja ja ehkäpä parempiakin kavereita.
Kiitos kaikille jotka neuvoivat! Melkein tuntui jo paremmalta kun sei edes johonkin purkaa mietteitään. Kaikki kun on vain aina oman pään sisällä.
Kirjoituksesi vaikutti koskettavalta. Mikäli haluaisit purkaa ajatuksiasi jollekulle henkilökohtaisesti, ihan mitä vain, voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Itsekin olen yksinäinen ja kokenut vaikean masennuksen, joten luulen että voisin ymmärtää sinua. Toivottavasti löydät helpotusta elämääsi jostain.