Seurusteleva pari

pahoittaa lähimmäisensä mieltä epäilyksillä. Jos seurustelu on puhdasta, ei ole mitään syytä kahdenkeskisiin automatkoihin tai muihin tilanteisiin, joissa ei ole muita läsnä. Kun uskon puhtaudessa seurustellaan, ei ole mitään sellaista mitä muut eivät saisi nähdä. Siksi pidämme tärkeänä ettei esimerkiksi toiselle paikkakunnalle seuroihin lähdetä autolla kahdestaan, vaan mukana on luottava uskovainen saattomies joka varmistaa siveellisyyden. Maailman nuoret seurustelevat säädyttömästi,mutta kun emme anna itsellemme tilaisuutta joutua kuisaukseen, ei ongelmaa synny.
1335806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

että mukana täytyisi olla "siveyspoliisi". Eiköhän se ole niin, että Jumalan armo ohjaa myös seurustelevia uskovaisia säilyttämään hyvän omantunnon.

Äänestä
  • sanoo asian hienosti tässä.

    Sori "riimiruno":)

    Äänestä

  • mutta emmehän uskovaisina sellaista maailman nimitystä halua edes käyttää. On parasta, että uskovaiset nuoret seurustelevat avoimesti kaikkien nähtävillä, eikä turhia kiusausten täyttämiä kahdenkeskisiä hetkiä hyväksytä.

    Äänestä

  • "esiliinaksi", kirjoitti:

    mutta emmehän uskovaisina sellaista maailman nimitystä halua edes käyttää. On parasta, että uskovaiset nuoret seurustelevat avoimesti kaikkien nähtävillä, eikä turhia kiusausten täyttämiä kahdenkeskisiä hetkiä hyväksytä.

    Olen kuullut esiliinasta ja itse pitänyt sitä enemmän tai vähemmän huumorijuttuna. En käytä, kiitos.

    Äänestä

  • Kyllähän sitä ihan tervettä järkeäkin tarvitaan kamppailussa näitä alkeisvoimia vastaan.
    Mutta minkäs teet jos pojilla jöpöttää kun istuvat tyttöjen vieressä auton takapenkillä.
    Onhan tästä alkeisvoimasta vanhassa testamentissa ohjeita.
    Tyyliä: Katkaise se paikka tai revi irti joka sinut pahentaa. Revi silmät päästä, parempi mennä taivaaseen silmäpuolena kuin kahdella silmällä helvettiin.

    Äänestä

  • Keski-ikäinen.. kirjoitti:

    Olen kuullut esiliinasta ja itse pitänyt sitä enemmän tai vähemmän huumorijuttuna. En käytä, kiitos.

    kun jalat levittää. Siitä nimitys, mutta kuten sanoin, uskovaisina emme sellaista syntistä nimitystä halua käyttää.

    Äänestä

  • jalkoväliin kirjoitti:

    jos tunnet tarpeelliseksi. Veikkaan sinun olevan 1. provo (suurin tod.näköisyys) tai 2. perheetön siveyspoliisi.

    Äänestä

  • puolet hukassa kirjoitti:

    Kyllähän sitä ihan tervettä järkeäkin tarvitaan kamppailussa näitä alkeisvoimia vastaan.
    Mutta minkäs teet jos pojilla jöpöttää kun istuvat tyttöjen vieressä auton takapenkillä.
    Onhan tästä alkeisvoimasta vanhassa testamentissa ohjeita.
    Tyyliä: Katkaise se paikka tai revi irti joka sinut pahentaa. Revi silmät päästä, parempi mennä taivaaseen silmäpuolena kuin kahdella silmällä helvettiin.

    Vanha mutta toimiva "Päivämies mahtuu väliin"-sääntö on toimiva nykyäänkin. Vierekkäin ei ole sopivaa istua autonna, varsinkaan takapenkillä, jossa synti on lähellä..

    Äänestä

  • tai ei:) kirjoitti:

    sanoo asian hienosti tässä.

    Sori "riimiruno":)

    on joskus käynytkin tällä palstalla. Samoin Irakin serkkuni SeinHus. Joku voi muistaakin!

    Äänestä

  • voit käyttää itse kirjoitti:

    jos tunnet tarpeelliseksi. Veikkaan sinun olevan 1. provo (suurin tod.näköisyys) tai 2. perheetön siveyspoliisi.

    Siitä huolimatta etten ole naimisissa, tunnen ihmisen viettielämän eri muodot ihan hyvin. Perinteinen joukossa seurusteleminen on uskovaiselle paras keino hillitä lihan himoa. Olen nähnyt nuorten lankeavan fyysisen rakkauden syntiin, etkä edes sinä sitä halua?

    Äänestä

  • siveyspoliisi. kirjoitti:

    Siitä huolimatta etten ole naimisissa, tunnen ihmisen viettielämän eri muodot ihan hyvin. Perinteinen joukossa seurusteleminen on uskovaiselle paras keino hillitä lihan himoa. Olen nähnyt nuorten lankeavan fyysisen rakkauden syntiin, etkä edes sinä sitä halua?

    Tietysti sitä porukalla liikutaan ja sen sellaista. Kuitenkaan tuollaisiin raameihin en suostuisi, että joka automatkaa sun muuta mietitään kuin vainoharhaiset, että mistä saadaan joku takapenkille istumaan. Eletään normaalisti ja pyritään välttämään kiusauksia. Jos joku sortuu syntiin, ikävä juttu, mutta kyse on kuitenkin murhaa lievemmästä asiasta (huomaa sarkasmi) eikä sen takia kannata ihan älyttömiin elämää rajoittaviin varotoimenpiteisiin ryhtyä.

    Äänestä

  • lankeavan kirjoitti:

    täyttämä. Parempi on, että seurustelemme vain julkisesti. Monesti on nähty mitä liiallinen läheisyys vaikka auton takapenkillä yön pimeydessä saa aikaan. On parempi, että kokonaan jättäydymme sellaisten julkisia puheita aiheuttavien matkojen ulkopuolelle. Rukoillaan itsellemme voimia kieltäytyä turhista matkoista.

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    on joskus käynytkin tällä palstalla. Samoin Irakin serkkuni SeinHus. Joku voi muistaakin!

    Jos joku heikkoudessa joutuun syntiin, on Jeesus maksanut täyden makson niistäkin.

    Älkää siis unohtako miten mittaamaton on Jumalan armo, jos joutuu syntiinkin näissä asioissa.

    Äänestä

  • on kiusausten kirjoitti:

    täyttämä. Parempi on, että seurustelemme vain julkisesti. Monesti on nähty mitä liiallinen läheisyys vaikka auton takapenkillä yön pimeydessä saa aikaan. On parempi, että kokonaan jättäydymme sellaisten julkisia puheita aiheuttavien matkojen ulkopuolelle. Rukoillaan itsellemme voimia kieltäytyä turhista matkoista.

    Autoerotiikka takapenkillä tekee hyvää sekä sielulle että etenkin ruumiille.

    Äänestä

  • Suosittelen kirjoitti:

    Autoerotiikka takapenkillä tekee hyvää sekä sielulle että etenkin ruumiille.

    jo seurusteluaikana mutta meikäläiset eivät sellaiseen sorru. Näin erään nuoren sukulaiseni hyllyssä valokuvan, jossa hänen kätensä on tyttöystävänsä kaulalla. Kyllä hän sen synniksi käsitti kun kahteen kertaan kävimme phuttelemassa. On ilo katsoa kun nuoriso haluaa elää puhtaasti.

    Äänestä

  • istuvat lähekkäin, kirjoitti:

    jo seurusteluaikana mutta meikäläiset eivät sellaiseen sorru. Näin erään nuoren sukulaiseni hyllyssä valokuvan, jossa hänen kätensä on tyttöystävänsä kaulalla. Kyllä hän sen synniksi käsitti kun kahteen kertaan kävimme phuttelemassa. On ilo katsoa kun nuoriso haluaa elää puhtaasti.

    Huoh...

    Äänestä

  • joka ketjussa kirjoitti:

    Huoh...

    erityisesti seurustelevia pareja. Jos antaa pahalle pikkusormen, se vie kohta koko käden. Ällä sinäkään rakas sisar tai veli halveksi armoneuvoja.

    Äänestä

  • on kiusausten kirjoitti:

    täyttämä. Parempi on, että seurustelemme vain julkisesti. Monesti on nähty mitä liiallinen läheisyys vaikka auton takapenkillä yön pimeydessä saa aikaan. On parempi, että kokonaan jättäydymme sellaisten julkisia puheita aiheuttavien matkojen ulkopuolelle. Rukoillaan itsellemme voimia kieltäytyä turhista matkoista.

    >Rukoillaan itsellemme voimia kieltäytyä turhista matkoista.

    Taitaa olla vl:ille ihan turha yritys, rukoiltaisiin edes, että ymmärtäisivät käyttää yleisiä kulkuneuvoja.

    Äänestä

  • jalkoväliin kirjoitti:

    kun jalat levittää. Siitä nimitys, mutta kuten sanoin, uskovaisina emme sellaista syntistä nimitystä halua käyttää.

    Vitun ahdasmielistä

    Äänestä

  • === kirjoitti:

    Vitun ahdasmielistä

    Kyllä esillina nimitys, jostakin ihmisestä siinä merkityksessä, että "hän valahtaa jalkoväliin" on todella törkeä. Eikai kukaan halua valahtaa jalkoväliin.

    Minustakin on ahdasmielistä käyttää jotakuta henkilöä niin...

    Kyllä se olisi todella synnillistä. Käyttää nyt jotain henkilöä niin...

    Nämä veeällät kun eivät saata luottaa Jumalaan niin paljoa, että uskoisivat, että hän varjelee, kun pyytää sitä iltarukouksessa ja lisäksi pyytää sitä yhdessä tyttö-/poikakaverin kanssa Jumalalta: "... äläkä saata meitä kiusaukseen.."

    Jumala on luvannut antaa kaikki, minkä kaksi tai 3 yhdessä Hänen nimessään pyytävät.

    Veeällät vastasivat minulle, etteivät he näin pienellä asialla Jumalaa vaivaa, vaan käyttävät vaikka esiliinaa.

    Äänestä

ootko nähnyt vl-hääyön jälkeen ripustettavan veristä lakanaa kaikkien nähtäville niin kuin italiassa kunnianosoituksena? harvassa ovat neitsyet ja harva on vl-pilu... oikee horo

Äänestä

kahden kesken saada olla, että tutustuu toiseen kunnolla. Tällä en kuitenkaan tarkoita fyysistä, vaan henkistä tutustumista.

Äänestä
  • jolloin muut eivät kuule "salaisuuksiamme". Mutta jos tapahtuu sellaista, mitä muiden silmät eivät saa nähdä, olemme väärillä teillä, muistakaa se!

    Äänestä

Turhaa höpötystä mukana pyörivästä "vartijasta". Itse en ainakaan seurustele useamman kuin yhden ihmisen kanssa kerrallaan.

Kiusauksia varmasti on elämässä, se on totta, mutta kirjoituksesi menee överiksi. Ehkä joku "ulkopuolinen" ottaa sen vielä tosissaan ja sanoo, että "on ne pönttöjä, ei yhtään luottoa omiin eikä keneenkään". Todellisuudessahan voi tehdä mitä haluaa, jos ei kuuntele omaatuntoa. Siihen ei mitään vartiointiliikettä tarvi.

Äänestä
  • jos et kykene seurustelemaan muiden läsnäollessa. Intiimit kahdenkeskiset hetket kuuluvat avioliittoon -eivät seurusteluaikaan. Jälkeenpäin kiität, jos olet saanut seurustella kaikkien kumpaniesi kanssa Jumalan hengen mukaisesti.

    Äänestä

  • kenellekään. Se oma valvomapaikka on kaikista tärkein.
    Mutta jos joku haluaa näin menetellä josta avaaaja mainitsee, hänellekin pitää antaa vapaus.
    Eihän sellainen toimintakaan väärin ole, mistä hän mainitsee, jos sitä itselle ajattelee. Mutta sitä ei saa esittää toisille vaatimuksena. Tämä usko on vaputta.
    Ja kyllä se Pyhä Henki sydämessä ilmoittaa ja varoittaa, että ei seurustelussa mene liian pitkälle. Ja sille äänelle kannattaa olla kuuliainen.

    Äänestä

  • olla poliiseja kirjoitti:

    kenellekään. Se oma valvomapaikka on kaikista tärkein.

    siksi emme salli seurustelevaisiemme turhaan ajautuvan kiusaukseen. Olkaamme heidän tukenaan, mennään mukaan heidän matkoilleen tueksi ja turvaksi. Ei kaikkia tulevaisuuden- ym suunnitelmia tarvitse kuunnella, mutta läheisyyn seurusteluaikana pitää unohtaa.

    Äänestä

  • uskovaisellakin, kirjoitti:

    siksi emme salli seurustelevaisiemme turhaan ajautuvan kiusaukseen. Olkaamme heidän tukenaan, mennään mukaan heidän matkoilleen tueksi ja turvaksi. Ei kaikkia tulevaisuuden- ym suunnitelmia tarvitse kuunnella, mutta läheisyyn seurusteluaikana pitää unohtaa.

    sellaiset matkat joista avaaja mainitsee. Eikä ole mitään aihetta väheksyä hänen neuvoja. Kaikki uskovaisten antamat neuvot on tarpeellisia jos haluaa hyvällä omalla tunnolla seurustella.

    Äänestä

  • olla poliiseja kirjoitti:

    kenellekään. Se oma valvomapaikka on kaikista tärkein.
    Mutta jos joku haluaa näin menetellä josta avaaaja mainitsee, hänellekin pitää antaa vapaus.
    Eihän sellainen toimintakaan väärin ole, mistä hän mainitsee, jos sitä itselle ajattelee. Mutta sitä ei saa esittää toisille vaatimuksena. Tämä usko on vaputta.
    Ja kyllä se Pyhä Henki sydämessä ilmoittaa ja varoittaa, että ei seurustelussa mene liian pitkälle. Ja sille äänelle kannattaa olla kuuliainen.

    "Se oma valvomapaikka on kaikista tärkein.
    Mutta jos joku haluaa näin menetellä josta avaaaja mainitsee, hänellekin pitää antaa vapaus."

    Vapaus kyllä, samoin muilla on vapaus toimia omalla tavallaan. Avaaja voi itse kokea tarpeelliseksi toimia omalla tavallaan. Itsekin arvostan puhdasta seurustelua, poliisimeininkiä sen sijaan en ollenkaan.

    Nimim. Esiliinat jäävät kotiin

    Äänestä

  • Meitä on moneksi kirjoitti:

    Todellinen, sydämestään uskovainen ei salaa seurustelussaan mitään. Sitten kun olet naimisissa, suhteeseenne puututaan vain hyvin harvoin, mutta seurusteluaikana kaikki on julkista ja avointa.

    Mitä haittaa on rakkaasta sisaresta tai veljestä, joka seuraa mukananne matkoillanne ja majoittuu kanssanne? Eikö hän ole henkivakuutuksenne maailman iloja vastaan?

    Äänestä

  • veljeni? kirjoitti:

    "Sitten kun olet naimisissa, suhteeseenne puututaan vain hyvin harvoin"

    Siis mitä!? Tuo nyt enää puuttuisi, että suhteeseen puututtaisiin naimisissa ollessakin...OK, olet varmaan provo. En jaksa vastailla. Sanonpahan vain, että tunnen kiusaukset ja olen onnistunut, en kaikessa, mutta tuossa asiassa toimimaan oikein (emme ole harrastaneet seksiä, jos se sinua kiinnostaa).

    Äänestä

  • En suunnittele "öitä... kirjoitti:

    ei ole mitään syytä puuttua tekemisiisi, mutta tuollainen uskovaisen lähimmäisen huolehtimisen aliarviointi on tuhoidsaa ja johtaa haureuteen. Polkupyöräily illallakin on mahdollista, mutta autossa piilee niin monet kiusaukset.. Toivottavasti et ole piittaamattomuudellasi aiheuttanut veljillesi ja sisarillesi turhaa huolta.

    Äänestä

  • puhtaasti, kirjoitti:

    jos et kykene seurustelemaan muiden läsnäollessa. Intiimit kahdenkeskiset hetket kuuluvat avioliittoon -eivät seurusteluaikaan. Jälkeenpäin kiität, jos olet saanut seurustella kaikkien kumpaniesi kanssa Jumalan hengen mukaisesti.

    mutta pitääkö kaikkea aina vahtia? Mitä luulette vahtimisella saavanne aikaan?

    Äänestä

  • siveästi kirjoitti:

    ei ole mitään syytä puuttua tekemisiisi, mutta tuollainen uskovaisen lähimmäisen huolehtimisen aliarviointi on tuhoidsaa ja johtaa haureuteen. Polkupyöräily illallakin on mahdollista, mutta autossa piilee niin monet kiusaukset.. Toivottavasti et ole piittaamattomuudellasi aiheuttanut veljillesi ja sisarillesi turhaa huolta.

    Amerikasta vaikka puhallettava poliisi takapenkille ja asenna siihen nettikamera, jota palstalaiset voivat livenä seurata.

    Sinun seurustelu olisi siten meidän kaikkien ilo.

    Äänestä

  • neuvon sana kirjoitti:

    Amerikasta vaikka puhallettava poliisi takapenkille ja asenna siihen nettikamera, jota palstalaiset voivat livenä seurata.

    Sinun seurustelu olisi siten meidän kaikkien ilo.

    puolisoehdokkaan, emme varmasti seurustele tämän maailman mukaan vaan kuten uskovaiset seurustelevat. Seurusteluaikana ei ole syytä "syvempään suhteeseen", vaan valmistaudumme siihen täydellisyyteen minkä avioliitossa saavutamme. Siksi seurusteluaika on syytä jäädä mahdollisimman lyhyeksi, ettei kiusaus pääse yllättämään. Kaksi-kolme kuukautta riittää tutustumiseen ja päätöksen tekemiseen -suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

  • noinkin, kirjoitti:

    mutta pitääkö kaikkea aina vahtia? Mitä luulette vahtimisella saavanne aikaan?

    vaan veljellisestä rakkaudesta! Kannattaa olla pahoittamatta lähimmäistensä mieltä!

    Äänestä

  • uskovaisen kirjoitti:

    puolisoehdokkaan, emme varmasti seurustele tämän maailman mukaan vaan kuten uskovaiset seurustelevat. Seurusteluaikana ei ole syytä "syvempään suhteeseen", vaan valmistaudumme siihen täydellisyyteen minkä avioliitossa saavutamme. Siksi seurusteluaika on syytä jäädä mahdollisimman lyhyeksi, ettei kiusaus pääse yllättämään. Kaksi-kolme kuukautta riittää tutustumiseen ja päätöksen tekemiseen -suuntaan tai toiseen.

    Kysyn nyt kainosti, oletko sisar vai veli! Kiinnostaa.

    Se on tosi lyhyt aika. En uskaltaisi loppuiäksi sitoutua tuollaisella aikataululla.

    Äänestä

  • Marge kirjoitti:

    vaatimuksia. Niitä on sellaisia joille on riittänyt 2-3 kuukautta seurusteluajaksi. Mutta kaikille se ei ole riittänyt, ei läheskään kaikille.
    Kannatan yksilön vapauttatässä asiassa.

    ei meillä itsellämme ole siinä sanan sijaa. Eräs puhujaveljemme meni naimisiin nähtyään tulevan vaimonsa neljä kertaa. Kirjoiteltu oli toki, pitkiäkin kirjeitä. Seurustelun pitkittäminen on pelkkää perhesuunnittelua! Jos seurustelet vuosikausia sisi, ettei tulisi lapsia opiskeluaikana, olet syyllistynyt Luojan suunnitelmien muuttamiseen. Ja syntymättä jääneiden lasten sielut itkevät sinulle unissasi loppuikäsi.

    Äänestä

  • sais olla kirjoitti:

    vaatimuksia. Niitä on sellaisia joille on riittänyt 2-3 kuukautta seurusteluajaksi. Mutta kaikille se ei ole riittänyt, ei läheskään kaikille.
    Kannatan yksilön vapauttatässä asiassa.

    kuluttua päättää, onko puoliso oikea, on syytä erota eikä kasvattaa lihan himoa enempää väärään puolisoon. Kun oikea kohdalle sattuu, on syytä mennä heti naimisiin, näin välttyy siltä meitä kaikkia väijyvältä lihan himolta ja läheisyyden synniltä! Kun on naimisissa, läheisyys on tiettyyn rajaan saakka ihan sallittua eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa jos halaa puolisoaan.

    Äänestä

  • Vaalea muttei tumma kirjoitti:

    Kysyn nyt kainosti, oletko sisar vai veli! Kiinnostaa.

    ei täältä keskustelupalstalta. Olen ahkerasti suuriakin seuroja kiertänyt vuosikymmenet, eikä ole puolisoa annettu, mutta en luovuta. Mielestäni sellainen "silmäpeli" eli "flirttailu" on syntiä ja haluaisin puhtaan puolison joka ei ole muiden kanssa sellaista harrastanut.

    Äänestä

  • puolison, kirjoitti:

    ei meillä itsellämme ole siinä sanan sijaa. Eräs puhujaveljemme meni naimisiin nähtyään tulevan vaimonsa neljä kertaa. Kirjoiteltu oli toki, pitkiäkin kirjeitä. Seurustelun pitkittäminen on pelkkää perhesuunnittelua! Jos seurustelet vuosikausia sisi, ettei tulisi lapsia opiskeluaikana, olet syyllistynyt Luojan suunnitelmien muuttamiseen. Ja syntymättä jääneiden lasten sielut itkevät sinulle unissasi loppuikäsi.

    että joku ottaa sinunkin viestisi tosissasi. Miksi kylvää vääriä fundamentalistikäsityksiä?

    Äänestä

  • varmasti se, kirjoitti:

    10 vuoden seurustelua, mutta tuommoinen päällepäsmäröinti ja hyökiminen kuulostaa ihan pelleilyltä. Jokainen seurustelee, jos seurustelee, lyhyen ajan tai pitemmän ajan.

    väärää. Kylä epäuskoisetkin tietävät, etteivät uskovaiset harrasta esiaviollista seksiä vaikka he kaikki harrastavatkin. Siitä yritämme pysytellä erossa.

    Äänestä

  • En suosittele kirjoitti:

    10 vuoden seurustelua, mutta tuommoinen päällepäsmäröinti ja hyökiminen kuulostaa ihan pelleilyltä. Jokainen seurustelee, jos seurustelee, lyhyen ajan tai pitemmän ajan.

    on seurustelusta siirrytty elämäntapaan. Silloin on syytä ottaa armoneuvot todesta ja mennä naimisiin tai lopettaa elämäntapaseurustelu. Muutamassa kuukaudessa asia selviää.

    Äänestä

  • ei ole mitään kirjoitti:

    väärää. Kylä epäuskoisetkin tietävät, etteivät uskovaiset harrasta esiaviollista seksiä vaikka he kaikki harrastavatkin. Siitä yritämme pysytellä erossa.

    toiseen ihastuva kannata hyökiä naimisiin sen takia, että olisi jo kauhea stressi joistakin syntymättä jäävistä lapsista, jos ei heti olla häitä suunnittelemassa. Lapsia tulee yleensä sitten naimisissa ilman ehkäisyä aika liuta ja sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa tuntea se kumppani, eikä kiirehtiä elinikäiseen sopimukseen.

    Äänestä

  • siinä 18-v kirjoitti:

    eikä sellainen sovi kristillisyyteen. Jos haluaa olla yhdessä, menee maimisiin, jos ei halua, lopettaa seurustelun.

    Äänestä

  • näkee milloin kirjoitti:

    on seurustelusta siirrytty elämäntapaan. Silloin on syytä ottaa armoneuvot todesta ja mennä naimisiin tai lopettaa elämäntapaseurustelu. Muutamassa kuukaudessa asia selviää.

    päivät pitkät ihmisiä? En usko. Tietysti voit täällä pitää hauskaa ja nauraa näppiksen takana, mutta kannattaisi muistaa, että jotkut etsivät oikeasti ja kaipaavat rehellisiä näkemyksiä. Itse mietin usein sitä, kun aion vastata johonkin. Provoilu on vastuutonta, vaikka et sitä ilmeisesti ymmärrä.

    Äänestä

  • siviilissäkin kirjoitti:

    olet oikeasti niin kaavoihin kangistunut, että kuvittelet oman kaavasi parin kuukauden seurustelusta sopivan kaikkiin tilanteisiin. Onko noin putkinäköisiä ihmisiä olemassa?

    Äänestä

  • on maailman tapa, kirjoitti:

    eikä sellainen sovi kristillisyyteen. Jos haluaa olla yhdessä, menee maimisiin, jos ei halua, lopettaa seurustelun.

    Sulla voi olla vain kaksi vaihtoehtoa, toisilla koko joukko.

    elämään Jumalan tahdon mukaisesti mielestäsi jotenkin vastuutonta? He ovat nuoria ihmisiä, eivätkä tiedä vielä omaa parastaan joten autamme heitä oikean tien löytämisessä.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    olet oikeasti niin kaavoihin kangistunut, että kuvittelet oman kaavasi parin kuukauden seurustelusta sopivan kaikkiin tilanteisiin. Onko noin putkinäköisiä ihmisiä olemassa?

    eivätkö monet ole tarvinneet noinkaan pitkää seurusteluaikaa havaitakseen löytäneensä itselleen puolison.

    Äänestä

  • Jatkaa seurustelua kirjoitti:

    Sulla voi olla vain kaksi vaihtoehtoa, toisilla koko joukko.

    avio/avoliitonomaiseen seurusteluun ja ohjata nuoret oikealle tielle. Jos on tahto olla mukana uskovaisten joukossa kolmatta vaihtoehtoa ei silloin ole.

    Äänestä

  • on maailman tapa, kirjoitti:

    eikä sellainen sovi kristillisyyteen. Jos haluaa olla yhdessä, menee maimisiin, jos ei halua, lopettaa seurustelun.

    tekemään jostain tuntemistaan henkilöistä seurustelevia, vaikka asianomaisilla ei olisi koskaan ollut edes mitään aikomustakaan seurusteluun. Jokainen tekee päätöksensä itse. Ystävä voi olla toisen kanssa vaikka läpi koko elämän kehdosta ties ysikymppiseksi asti siihen ei ole kellään mitään oikeutta puuttua. On tosiaan joitakin niin ärsyttävän aktiivisia ihmisiä, joilla on tarvetta puuttua joka asiaa. He saattavat jopa seurustellakin toisen puolesta ja hímotkin heillä siinä tuppaa voittamaan ja toisen puolesta kuviteltu seurustelu muuttuu seksisuhteeksi. He naivatkin toisen puolesta, kun kateellisena katselevat toisten kukoistavaa puhdasta ystävyyttä.

    Äänestä

  • saadaan, kirjoitti:

    ei täältä keskustelupalstalta. Olen ahkerasti suuriakin seuroja kiertänyt vuosikymmenet, eikä ole puolisoa annettu, mutta en luovuta. Mielestäni sellainen "silmäpeli" eli "flirttailu" on syntiä ja haluaisin puhtaan puolison joka ei ole muiden kanssa sellaista harrastanut.

    Joo siinä ollaan samaa mieltä, että parempaa puoliskoa ei kannata netistä etsiä!

    Mutta että jaa... Vai on silmäpeli syntiä. En ihan oikeasti sitten ihmettele sisar yhtään, ettei ole tärpännyt. Katsos, kun ei ne puoliskot taivaalta tipahda ja tällainen käsitys minulla on jopa vl-piireistä! =)Rohkeasti vain pilkettä silmäkulmaan, mukavampi on nauravaan naamaan katsoa kuin surulliseen!

    Puhtaus on ihmisen omassa sydämessä. Tiedän sinun mielipiteesi seksistä, mutta sanonpahan vain, että kokemus niissä aisoissa on ihan hyvä asia. Puolisoni partnerien lukumäärää en edes tiedä, itselläni niitä on ollut kahdeksan. Nyt minulla on toimiva suhde, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kummallakin meillä on menneisyytemme ja aiemmat suhteet, mutta niiden pointti on, että olemme toivottavasti vain oppineet niistä ja kasvaneet "paremmiksi" ihmisiksi. Tiedämme mikä satuttaa ja mikä taas saa toisen ja oman olon tuntumaan hyvältä. Tosin mikään parisuhde tuskin välttyy ainakin pieniltä erimielisyyksiltä!
    Me rakastamme toisiamme ja meillä on äärettömän hyvä olla yhdessä. Olemme myös rehellisiä toisillemme, luottamus on vähintään yhtä tärkeää kuin itse rakkaus.

    Äänestä

  • puolison, kirjoitti:

    ei meillä itsellämme ole siinä sanan sijaa. Eräs puhujaveljemme meni naimisiin nähtyään tulevan vaimonsa neljä kertaa. Kirjoiteltu oli toki, pitkiäkin kirjeitä. Seurustelun pitkittäminen on pelkkää perhesuunnittelua! Jos seurustelet vuosikausia sisi, ettei tulisi lapsia opiskeluaikana, olet syyllistynyt Luojan suunnitelmien muuttamiseen. Ja syntymättä jääneiden lasten sielut itkevät sinulle unissasi loppuikäsi.

    Jumalaa ressukkana, joka sormisuussa, epäonnistuneena katselee, kun seurusteleva pari pitkittää avioliittopäätöstään. Itkee varmaan niitä munasoluja ja siittiöitä, joita luonnollisissa aineenvaihdunnoissa menee hukkaan.

    Hyi,kuinka saatattekin olla niin tottelemattomia!

    Äänestä

  • painostaminen kirjoitti:

    elämään Jumalan tahdon mukaisesti mielestäsi jotenkin vastuutonta? He ovat nuoria ihmisiä, eivätkä tiedä vielä omaa parastaan joten autamme heitä oikean tien löytämisessä.

    pyytää rukouksessa vastausta näihin kysymyksiin?

    Vai tuleeko kysyä pelkästään armon neuvoja saarnaajilta tai ymmärtäväisiltä vaimoilta?

    Pohtiva

    Äänestä

  • tapana kirjoitti:

    pyytää rukouksessa vastausta näihin kysymyksiin?

    Vai tuleeko kysyä pelkästään armon neuvoja saarnaajilta tai ymmärtäväisiltä vaimoilta?

    Pohtiva

    ei tarvitse Jumalaa vaivata pikkuasioiden takia.

    Äänestä

..nilllä voi keventää. Lisää vaan!

Äänestä
  • kannattaa olla. Arvostakaamme Herran temppeliämme niin paljon, ettemme saata sitä kiusaukseen. Siinä saastuu koko loppuelämä.

    Äänestä

Kun nukkuu, niin kädet pitää olla aina peiton päällä, ettei lihan himoille jää mitään tilaa. Peittoon ei saa tehdä reikää. Peitto saa kyllä kulua luonnollisesti ja jos siihen tällä tavoin käytössä tulee reikiä, niin se ei haittaa mitään.

Synti on aina synti, vaikka sen paistaisi uunissa tai panis pannulle palamaan!

Vitsi! =)

Äänestä

Kyllä on pimeää touhua. Mitä teidän seurustelunne muille kuuluu?

Äänestä
  • seurustelemme ja haluamme olla niin kuin uskovaisen kuuluu. Olen nuorillemme monesti asiaa kirkastanut, että ovien pitää olla avoimena kotonakin kun ollaan seurusteluvaiheessa ja toisen luona kyläileminen, jos jommallakummalla on oma asunto, on epäsopivaa ihan itsekseen. On hyvä ottaa aina varmistukseksi uskonystävä mukaan, ihan vaan valvomaan seurustelun puhtautta.

    Äänestä

  • edessä kirjoitti:

    seurustelemme ja haluamme olla niin kuin uskovaisen kuuluu. Olen nuorillemme monesti asiaa kirkastanut, että ovien pitää olla avoimena kotonakin kun ollaan seurusteluvaiheessa ja toisen luona kyläileminen, jos jommallakummalla on oma asunto, on epäsopivaa ihan itsekseen. On hyvä ottaa aina varmistukseksi uskonystävä mukaan, ihan vaan valvomaan seurustelun puhtautta.

    huolissaan olemisesta ja epäilemisestä ja varottelusta ja vahtimisesta ja ties mistä seuraa kyllä se, että kielletty hedelmä rupeaa tuntumaan niin jännältä ja kiinnostavalta ja vastustamattomalta, että siihen tarvitaan sitten jo palokuntaa paikalle pitämään silmällä mahd. vaarallisia kipinöitä...

    Äänestä

  • mahdottomasta kirjoitti:

    sillä emmehän voi mitenkään sallia nuorille seurusteleville sellaisia asioita, joita emme itse saaneet vielä seurusteluaikana tehdä? Tapaamispaikoiksi seurusteluaikana riittävät hyvin seurapaikat. Muualla tapahtuvia salakähmäisiä tapaamisia ei ole syytä hyväksyä.

    Äänestä

  • Ihan käsittämätöntä...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Ihan käsittämätöntä...

    valintaan tähtäävää tutustumista eikä avioliiton kaltaisessa, vuosikausia kestävässä suhteessa elämistä.

    Äänestä

  • aviopuolison kirjoitti:

    valintaan tähtäävää tutustumista eikä avioliiton kaltaisessa, vuosikausia kestävässä suhteessa elämistä.

    voi olla niin, että elävä usko ja Jumalan ääni omassa tunnossä näyttäisivät tuon kumppanin niin rakkaana ja arvokkaana, ettei hauakaan hänelle mitään pahaa tai sopimatonta, haluaa vaalia hänen puhtauttaan ja koskemattomuuttaan, eikä altistä häntä kiusauksilla.

    Omalla kohdallani muistan, ettemme uskaltaneet viettää aikaa koskaan minun kämpälläni, kun elin yksin, mutta vietimme puolisoni, silloisen tyttöystäväni kämpässä, kun hän asui siskonsa kanssa. Toki kuljimme kaduilla ja juttelimme paljon kahviloissa. (Meitä eivät omat vanhempamme vahtineet, kun asuivat toisella puolella maata).

    Jumala johdatti meidät yhteen. Saimme toisemme koskemattomina. Toki tutustumisia oli molemmilla ollut muutamia jo sitä ennen.

    Asioista on jäänyt hyvä ja kiitollinen mieli. Toki jotakin asiaa oli kyllä rippi-isälle niissäkin asioissa.

    Juoruämmiä pystyttiin jujuttamaan täyttä päätä ja antamaan heille juuri sitä viestiä mitä halusimme. Ja nauroimme sitten niille jutuille...

    Äänestä

Se on nyt sillä lailla, ettei mitään Päivä- tai saattomiehiä tarvita vl- seurustelevien parien riesaksi. Kyllä henki kuolettaa lihan himot niin, ettei minkäänlaista vaaraa säädyttömyyksien tapahtumiseen ole. Henki herättää halut ja himot vasta sitten, kun pappi on aamenensa sanonut. Pitäähän joku ero olla uskovaisten ja 'epäuskoisten' seukkaavien parien välillä.

Se on siinä!

Äänestä
  • Olen kuullut vl-naisen sanovan, ettei hän luota itseensä, jos joutuuu kahdestaan miespuolisen henkilön kanssa samaan tilaan. Seksuaalisuus vl:ien keskuudessa on hyvin ylikorostunutta.

    Sen sijaan tiedän ei-vl piireistä, ettei seksiasiat ole itsestään selvyyksiä ennenkuin pitkän ja vakiintuneen tutustumisen jälkeen.

    V:illä seksiasiat ovat hihitysasioita, joista ei puhuta. Se on omiaan vääristämään normaalia käytöstä ja saataamaan esiin ihmisestä sen eläimellisen puolen niin, että toimitaan alapään ehdoilla.

    Äänestä

  • Varokaa! kirjoitti:

    Olen kuullut vl-naisen sanovan, ettei hän luota itseensä, jos joutuuu kahdestaan miespuolisen henkilön kanssa samaan tilaan. Seksuaalisuus vl:ien keskuudessa on hyvin ylikorostunutta.

    asiallisesta oikaisusta! Kröhöm!

    Äänestä

  • Kyllä nykyajan nuoret tietävät aika paljon siitä, mita avioleämä on ja siitä heille se kiusaus tulee jos ei ole rakasta saattomiestä päältä katsomassa!

    Äänestä

  • Varokaa! kirjoitti:

    Olen kuullut vl-naisen sanovan, ettei hän luota itseensä, jos joutuuu kahdestaan miespuolisen henkilön kanssa samaan tilaan. Seksuaalisuus vl:ien keskuudessa on hyvin ylikorostunutta.

    Sen sijaan tiedän ei-vl piireistä, ettei seksiasiat ole itsestään selvyyksiä ennenkuin pitkän ja vakiintuneen tutustumisen jälkeen.

    V:illä seksiasiat ovat hihitysasioita, joista ei puhuta. Se on omiaan vääristämään normaalia käytöstä ja saataamaan esiin ihmisestä sen eläimellisen puolen niin, että toimitaan alapään ehdoilla.

    syntiin ja haureuteen. Kuka teistä nuoristamme on Daavidia parempi? Kysyn vaan. Ei kukaan, kaikki ovat lihan himon synnin alla matkaa tekemässä. Jos toisistaan kiinnostuneet päästetään ihan kahden kesken ilman riittävää valvontaa, on seurauksena suuri synti ja muuta turmelusta.

    Äänestä

Me käytimme siionin neuvojen mukaisesti ehkäisyvälineenä Päivämiestä, mutta se meni heti puhki ja vahinkohan siitä syntyi.

Äänestä
  • Minun nuoruudessani vl-nuoret ei osallistunut seksivalistustunneille. Oliskohan kuitenkin kannattanut...?

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Minun nuoruudessani vl-nuoret ei osallistunut seksivalistustunneille. Oliskohan kuitenkin kannattanut...?

    Näin on SRK parhaaksi nähnyt ja jokainen on seksin salat naimisiin mentyään oppinut. Ennen avioliittoahan asiasta ei mitään tarvitse tietääkään.

    Äänestä

  • sukupuolivalistusta! kirjoitti:

    Näin on SRK parhaaksi nähnyt ja jokainen on seksin salat naimisiin mentyään oppinut. Ennen avioliittoahan asiasta ei mitään tarvitse tietääkään.

    Ehkä kannttaisi jotaina asiasta kuitenkin tietää ennen avioliittoakin. Seksi on herkkä osa-alue, mutta myös tärkeä parisuhteessa. Kuka tahansa mies osaa panna, mutta että siitä tulisi parisuhdetta lujittava ja rakkautat syventävä, niin kyllä soisin että molemmat osapuolet tietäisivät jotain perusjuttuja...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Ehkä kannttaisi jotaina asiasta kuitenkin tietää ennen avioliittoakin. Seksi on herkkä osa-alue, mutta myös tärkeä parisuhteessa. Kuka tahansa mies osaa panna, mutta että siitä tulisi parisuhdetta lujittava ja rakkautat syventävä, niin kyllä soisin että molemmat osapuolet tietäisivät jotain perusjuttuja...

    joten kaikki tarvittava seksistä tiedetään.

    Äänestä

  • tulee lapsia, kirjoitti:

    joten kaikki tarvittava seksistä tiedetään.

    en koe tarvetta jankata tästä asiasta täällä, mutta sanonpa vielä kerran, että JOKAINEN osaa kyllä panna ja sitä kautta lisääntyä, mutta minun mielestäni se ei suinkaan ole HYVÄN parisuhteen (ainut) tarkoitus. Minä en ainakaan tyytyisi siihen, kun tiedän, että parempaakin on...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    en koe tarvetta jankata tästä asiasta täällä, mutta sanonpa vielä kerran, että JOKAINEN osaa kyllä panna ja sitä kautta lisääntyä, mutta minun mielestäni se ei suinkaan ole HYVÄN parisuhteen (ainut) tarkoitus. Minä en ainakaan tyytyisi siihen, kun tiedän, että parempaakin on...

    Mitä muuta mieheltäsi vielä haluaisit?

    Äänestä

Ihan saatte toimia ja ajatella miten haluatte, mutta en oikeesti jaksa enkä kykene käsittämään tuollaista!!! Siis että kaiken pitäis olla julkista ja siveellistä. Ei sovi minun nuppiin ei ollenkaan!!!

Äänestä
  • asian ja sydämessäsi asuisi Jumalan rauha. Ei ole tarpeen seurustella nurkan takana vaan reilusti seurapenkissä!

    Äänestä

  • ymmärtäisit kirjoitti:

    asian ja sydämessäsi asuisi Jumalan rauha. Ei ole tarpeen seurustella nurkan takana vaan reilusti seurapenkissä!

    Niin no mä kyllä olen uskovainen, mutta en silti ymmärrä tuommoista!!! Seurustelu on kahden ihmisen välinen juttu alusta loppuun. Muiden ihmisten sekaantumisella asiaan, varsinkaan ehdoin ja kielloin, ei ole mitään hyvää suhteelle...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Niin no mä kyllä olen uskovainen, mutta en silti ymmärrä tuommoista!!! Seurustelu on kahden ihmisen välinen juttu alusta loppuun. Muiden ihmisten sekaantumisella asiaan, varsinkaan ehdoin ja kielloin, ei ole mitään hyvää suhteelle...

    varttuneemman velvollisuus. Koska meillä kaikilla on ollut ankara nuoruus, ei nykyistenkään pidä päästä nuoruudestaan liian helpolla. Joa ei nuoria suitsi, he tekevät yhteisiä loma- ym matkojakin jo seurusteluaikana!

    Äänestä

  • on jokaisen kirjoitti:

    varttuneemman velvollisuus. Koska meillä kaikilla on ollut ankara nuoruus, ei nykyistenkään pidä päästä nuoruudestaan liian helpolla. Joa ei nuoria suitsi, he tekevät yhteisiä loma- ym matkojakin jo seurusteluaikana!

    muttei sitä viitsi omaa nuoruutta pilata matkimalla jotain keskiaikaa.

    Äänestä

  • ongelmat olivat ikäviä kirjoitti:

    muttei sitä viitsi omaa nuoruutta pilata matkimalla jotain keskiaikaa.

    Eikö puhdas ja avoin, julkisella paikalla seurusteleminen enää kelpaa nuorisollemme? Mitkä ovat ne teot, joita haluatte tehdä pimeässä loukossa ja piilossa? Älkää pilatko itseänne menemällä kahdestaan pois kotisiionin valvovan silmän alta, vaan kilvoitelkaa uskon kuuliaisuudessa ja puhtaalla omallatunnolla.

    Äänestä

  • siionissa? kirjoitti:

    tunnollasi. Viestisi kielii epärehellisyydestä. Uteliaisuuttasi haluaisit olla joka paikassa nuuskimassa. Ota huomioon, että ihmisillä on myös yksityisyys, joka ei kuulu sinulle, vaikka olisit kateudesta sairas.

    Toisen ihmisarvon ja omantunnon kunnioittaminen on paljon vaikuttavampaa puhetta kuin sinun kyttäämisesi ja jälestämisesi. Jokainen tekee parannusta vain omista synneistään, eikä sinun hänen puolestaan tekemistä synneistä. Ne ovat sinun syntejäsi!

    Äänestä

Teidän VL:lien ihmiskuva on omituinen. Puheistasi saa sen käsityksen, että heti kun vahdin silmä välttää säntää nuori pari harrastamaan seksiä ja ettei seksiä voi mitenkään vastustaa. Oletteko te ihan pöljiä?!

Minusta aikuiset ihmiset voivat aivan hyvin tehdä päätöksen olla harrastamatta seksiä ennen avioliittoa jos niin haluavat. Päätös voi vallan hyvin pitää vaikka pari olisikin kahden ja vaikka nukkuisi saman peiton alla. Mieheni kanssa ainakin pystyimme siihen, eikä edes tiukkaa tehnyt! Tapaamisesta papin aameneen 3 ja puol vuotta, joista 1,5 kihloissa. Mitään muita rajoitteita emme itsellemme asettaneet, mutta seksiä emme harrastaneet ennen hääyötä vaikka vietimmekin öitä saman peiton alla.

Päätöksen on oltava aito ja tehty omasta halusta, muuten se ei kestä vaikka kuinka vahdittaisiin!

Äänestä
  • koemme kristillisyydessä kaikista huonommin valvotuiksi seurustelutilanteiksi. Vaikka olemme kieltäneet seurustelevia pareja vierailemasta toistensa asunnoilla yksinään, sitä kuulemm tapahtuu, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Siinä tyhjässä asunnossa kahdestaan ollessa lähtee heti hormoonit helposti laukkaamaan ja synti toteutuu! Tavalla tai toisella. Olisi parempi vierailla isommalla porukalla ja olla kaikkien samassa huoneessa. Välttyisi monelta.

    Äänestä

  • asunnolla kirjoitti:

    koemme kristillisyydessä kaikista huonommin valvotuiksi seurustelutilanteiksi. Vaikka olemme kieltäneet seurustelevia pareja vierailemasta toistensa asunnoilla yksinään, sitä kuulemm tapahtuu, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Siinä tyhjässä asunnossa kahdestaan ollessa lähtee heti hormoonit helposti laukkaamaan ja synti toteutuu! Tavalla tai toisella. Olisi parempi vierailla isommalla porukalla ja olla kaikkien samassa huoneessa. Välttyisi monelta.

    se, että on paljon ihmisiä, jotka itse tietävät mitä voi tehdä ja mitä ei. Sitten on taasen niitä "söheltäjiä", jotka menevät ja tekevät kaikkea mahdollista heti, kun muiden silmät välttävät. Juuri nämä henkilöt ovat sitten omien kokemustensa ja kieroutuneen luonteensa johdosta antamassa yleisiä neuvoja kuinka tulisi menetellä. Menettelystä saavat taasen kärsiä juuri ne fiksuimmat. Moni yliseksuaalinen kenties yksinäinen tai pitkän avioliiton karikkoja tallova "pahentuu" jo pelkästä kateudesta levittäen juoruja NE ON VARMAAN! OOKKO KUULLU!

    Äänestä

  • Fiksu ja siveellinen kirjoitti:

    Miksi sitten mennään naimisiin, jos ei yhtään kiinnosta? Seksuaalivietti ei tiedä, että oletko naimisissa vai et. Se saattaa aktivoitua väärässä paikassa ja aiheuttaa turhaa syntiä tunnolle.

    Äänestä

  • lähellä. kirjoitti:

    Miksi sitten mennään naimisiin, jos ei yhtään kiinnosta? Seksuaalivietti ei tiedä, että oletko naimisissa vai et. Se saattaa aktivoitua väärässä paikassa ja aiheuttaa turhaa syntiä tunnolle.

    eläimiä, oletko sinä?

    Äänestä

  • Fiksu ja siveellinen kirjoitti:

    se, että on paljon ihmisiä, jotka itse tietävät mitä voi tehdä ja mitä ei. Sitten on taasen niitä "söheltäjiä", jotka menevät ja tekevät kaikkea mahdollista heti, kun muiden silmät välttävät. Juuri nämä henkilöt ovat sitten omien kokemustensa ja kieroutuneen luonteensa johdosta antamassa yleisiä neuvoja kuinka tulisi menetellä. Menettelystä saavat taasen kärsiä juuri ne fiksuimmat. Moni yliseksuaalinen kenties yksinäinen tai pitkän avioliiton karikkoja tallova "pahentuu" jo pelkästä kateudesta levittäen juoruja NE ON VARMAAN! OOKKO KUULLU!

    toisten elämää kateuksissaan eläviä. Voihan kaiken kateuden pukea "vaatteeseen": ei saa antaa laittajalle sijaa. Saattaa käydä niin kuin alla olevassa, jossa todellisuus laittajasta puhuu karua kieltään.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023174279

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023581767

    Äänestä

  • No niin tuossa tuli järkevää puhetta. Juuri tuota minäkin ajoin takaa vaan en saanut kiinni =) että ei kaksi aikuista ihmistä tarvitse ketään esiliinaa väliinsä. Jos he eivät vakaumuksensa takia harrastaa seksiä, se todellakin on heidän päätöksensä ja jos ulkopuolisia kaihertaa pariskunnan kahdenkeskiset seuramatkat tai muut, niin voi sun pyhä sylvi!aika köyhää täytyy olla tuon ulkopuolisen elämä, kun pitää tuommoisia asioita lähteä tosissaan nyhtämään! Jos usko kerran on vl:ienkin mielestä HEENKILÖKOHTAINEN, niin en ymmärrä, mitä tämä kyttäys sitten oikein on...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    No niin tuossa tuli järkevää puhetta. Juuri tuota minäkin ajoin takaa vaan en saanut kiinni =) että ei kaksi aikuista ihmistä tarvitse ketään esiliinaa väliinsä. Jos he eivät vakaumuksensa takia harrastaa seksiä, se todellakin on heidän päätöksensä ja jos ulkopuolisia kaihertaa pariskunnan kahdenkeskiset seuramatkat tai muut, niin voi sun pyhä sylvi!aika köyhää täytyy olla tuon ulkopuolisen elämä, kun pitää tuommoisia asioita lähteä tosissaan nyhtämään! Jos usko kerran on vl:ienkin mielestä HEENKILÖKOHTAINEN, niin en ymmärrä, mitä tämä kyttäys sitten oikein on...

    ainakin yksi juoruämmä. Jo yksikin "muna-aivoinen" juoruaja riittää saamaan pienellä paikkakunnalla asiat näyttämään juuri siltä miltä haluaa. He tekevät kaiken toisten puolesta! Ookko kuullut. Ihanko totta. Joo on se. Juoruämmän vielä ymmärtää, mutta tunnen yhden juoru-ukon, jolle sopisi kyllä pukineeksi hame paremmin kuin housut. Juoruäijä, joka on säntäillyt koteihin selvittämään milloin kenenkin asioita vain kuulemiensa ja levittämiensä juorujen perusteella.

    Tärkeää on kuitenkin tiedostaa juoruajien persoonat, taustat ja perheolot. Niistä löytyy vastauksia moniin kysymyksiin. Usein nimittäin on, että toisten asiat, joiden perässä he juoksevat ovatkin ihan juoruajien omia asioita, joita he yrittävät kanavoida toisten tekemisiksi.

    Äänestä

  • ole ihan kirjoitti:

    eläimiä, oletko sinä?

    Kun nuori ei itse osaa niitä riittävästi välttää, me varttuneemmat asetamme rajat ja valvomme niiden noudattamista. Näin se Jumalan hengen mukaan menee. Itselläsi ei taida juuri olla kokemusta lihan himoista, joten et ole sopiva arvioimaan, milloin raja ylittyy..

    Äänestä

  • Karu totuus kirjoitti:

    toisten elämää kateuksissaan eläviä. Voihan kaiken kateuden pukea "vaatteeseen": ei saa antaa laittajalle sijaa. Saattaa käydä niin kuin alla olevassa, jossa todellisuus laittajasta puhuu karua kieltään.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023174279

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023581767

    on toki kivaa. Lauluntekijän sanoin: Maailman ilot alkaa huvilla hauskalla, vaan niistä kerran palkka on itku, kuolema. Seksuaalisuus kaikissa muodoissaan, myös "hellyyden osoitukset" kuuluvat vasta avioliittoon. Toisen kosketteleminen millään tavalla on syntiä seurusteluvaiheessa.

    Äänestä

  • Munalukko kirjoitti:

    ainakin yksi juoruämmä. Jo yksikin "muna-aivoinen" juoruaja riittää saamaan pienellä paikkakunnalla asiat näyttämään juuri siltä miltä haluaa. He tekevät kaiken toisten puolesta! Ookko kuullut. Ihanko totta. Joo on se. Juoruämmän vielä ymmärtää, mutta tunnen yhden juoru-ukon, jolle sopisi kyllä pukineeksi hame paremmin kuin housut. Juoruäijä, joka on säntäillyt koteihin selvittämään milloin kenenkin asioita vain kuulemiensa ja levittämiensä juorujen perusteella.

    Tärkeää on kuitenkin tiedostaa juoruajien persoonat, taustat ja perheolot. Niistä löytyy vastauksia moniin kysymyksiin. Usein nimittäin on, että toisten asiat, joiden perässä he juoksevat ovatkin ihan juoruajien omia asioita, joita he yrittävät kanavoida toisten tekemisiksi.

    eikä se jätä ketään väliin. Kilvoitelkaa siis seurustellen julkisilla paikoilla, missä on paljon uskovaisia katsomassa päältä ettei mene touhu vallattomaksi.

    Äänestä

  • myöntyminen kirjoitti:

    on toki kivaa. Lauluntekijän sanoin: Maailman ilot alkaa huvilla hauskalla, vaan niistä kerran palkka on itku, kuolema. Seksuaalisuus kaikissa muodoissaan, myös "hellyyden osoitukset" kuuluvat vasta avioliittoon. Toisen kosketteleminen millään tavalla on syntiä seurusteluvaiheessa.

    toista, kun asiat tuntuvat noin itsestään selvyyksiltä. Voin kertoa sinulle, että sinunlaisesi eläimellinen käyttäytyminen ei ole normaalia fiksuille ja siveyteen oppineille ihmisille.

    Äänestä

  • himo kiusana, kirjoitti:

    eikä se jätä ketään väliin. Kilvoitelkaa siis seurustellen julkisilla paikoilla, missä on paljon uskovaisia katsomassa päältä ettei mene touhu vallattomaksi.

    muille jakaa. Sinun kannattaa kuitenkin pitää huoli omasta naimisesta ja harrastaa sitä niin aktiivisesti, ettei energiaa jää enää muitten kyttäämiseen. Tiesitkö muuten, että jos on kova valehtelemaan, luulee, että myös muut valehtelevat. Joka tässä tapauksessa tarkoittaa, että olet epärehellinen ja sinulla on pimeyden töitä heti kun muiden silmät välttävät. Ota huomioon, että muut eivät ole samanlaisia kuin sinä, vaan ihmisillä on omatunto, jota sinunkin tulee kunnioittaa.

    Äänestä

  • Oppikirjansa lukenut kirjoitti:

    toista, kun asiat tuntuvat noin itsestään selvyyksiltä. Voin kertoa sinulle, että sinunlaisesi eläimellinen käyttäytyminen ei ole normaalia fiksuille ja siveyteen oppineille ihmisille.

    Sillä raamatussakin sanotaan, että niitä vastaan pitää alituisesto taistella. Vaikka itse olisitkin frigidi, ei se tarkoita että kaikki muutkin ovat!

    Äänestä

  • kiusauksia. kirjoitti:

    Kun nuori ei itse osaa niitä riittävästi välttää, me varttuneemmat asetamme rajat ja valvomme niiden noudattamista. Näin se Jumalan hengen mukaan menee. Itselläsi ei taida juuri olla kokemusta lihan himoista, joten et ole sopiva arvioimaan, milloin raja ylittyy..

    annettu hyvänyön suukko saattoi saada innostumaan niin, että kotona humasi housujen kostuneen.

    Ei siinä kuitenkaan mitään pahaa ollut. Luonnollista rakkautta ja tervettä ominaisuutta vain. Ei se huoruutta ollut.

    Äänestä

  • hyvästellessä kirjoitti:

    annettu hyvänyön suukko saattoi saada innostumaan niin, että kotona humasi housujen kostuneen.

    Ei siinä kuitenkaan mitään pahaa ollut. Luonnollista rakkautta ja tervettä ominaisuutta vain. Ei se huoruutta ollut.

    Uskovainen ei suukottele avioliiton ulkopuolella.

    Äänestä

Yksi ongelma mallissasi on se, ettei nuoripari opi tarjoamaan toisilleen seksin lisäksi muuta läheisyyttä ja hellyyttä! Seksitön seurusteluaika on oiva tilaisuus opetella osoittamaan hellyyttä, rakkautta ja toisesta välittämistä ilman yhdyntää. Jos kaikki hellyys on ennen papin aamenta kiellettyä voi koko yhdyselämästä tulla yhdyntäkeskeistä. Ja se jos mikä tekee hallaa parisuhteelle!

Varsinkin miehille tekisi hyvää oppia, ettei se perinteinen yhdyntäkeskeinen seksi välttämättä ole naiselle se kaikkein tyydyttävin asia. Nainen jää helposti joka kerta kerta katkerana manaamaan kun hänen tunteitaan toiveitaan ja halujaan ei huomioida.

Äänestä
  • Hyvä pointti jälleen!

    Äänestä

  • Siinä on koko loppuelämä aikaa osoittaa toiselle melkein mitä hyvänsä. Nykyään harvoin joudumme puuttumaan avioliitossa elävien yhteiselämään. "Hellyyden osoittaminen" on niitä nykyajan keksintöjä, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä.

    Äänestä

  • hellyyttä osoittamaan! kirjoitti:

    Siinä on koko loppuelämä aikaa osoittaa toiselle melkein mitä hyvänsä. Nykyään harvoin joudumme puuttumaan avioliitossa elävien yhteiselämään. "Hellyyden osoittaminen" on niitä nykyajan keksintöjä, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä.

    Nunnan rooli on vapaaehtoinen, eikö?

    Äänestä

  • omat säännöt kirjoitti:

    Nunnan rooli on vapaaehtoinen, eikö?

    vaan aviopuolison halujen tyydyttäjä. Jos mies haluaa, on aviovaimon antauduttava, sanoo sana.

    Äänestä

  • hellyyttä osoittamaan! kirjoitti:

    Siinä on koko loppuelämä aikaa osoittaa toiselle melkein mitä hyvänsä. Nykyään harvoin joudumme puuttumaan avioliitossa elävien yhteiselämään. "Hellyyden osoittaminen" on niitä nykyajan keksintöjä, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä.

    Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Se p*nee vaan. Nykyajan höpsötyksiä nuo hellyydet ja pussaukset. Kuka raavas mies noita akkain juttuja ja vaatimuksia uskoo. Akat ovat lukeneet liikaa parisuhdekirjoituksia ja keksineet ruveta vaatimaan ihan mahdottomia. Voi, voi tätä tapain turmelusta!

    Äänestä

  • asiaa! kirjoitti:

    Naisen velvollisuus on olla miehensä saatavilla kun käsky käy. Koko naisen nautinto-vouhotus on mennyt liiallisuuksiin! Onneksi meillä vl-yhteisössä nainen on edelleen omassa pilttuussaan!

    Äänestä

  • hellyyttä osoittamaan! kirjoitti:

    Siinä on koko loppuelämä aikaa osoittaa toiselle melkein mitä hyvänsä. Nykyään harvoin joudumme puuttumaan avioliitossa elävien yhteiselämään. "Hellyyden osoittaminen" on niitä nykyajan keksintöjä, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä.

    tärkeitä? Minä ainakin nautin niistä yhtälailla. Saatamme jopa nukahtaa hyväilyihimme.

    Kylmää ja tunteetonta. Hellyys ei ole nykyajan keksintöjä vaan ihmisen perustarpeita.

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    tärkeitä? Minä ainakin nautin niistä yhtälailla. Saatamme jopa nukahtaa hyväilyihimme.

    Aviopuolisoiden läheisyyden tarkoitus on lisääntyä eikä nukahtaa. Kun yritätte "pelkkää hyväilyä" käyttää ehkäisykeinona, on se syntiä ja hekumointia.

    Äänestä

  • syntiä! kirjoitti:

    Aviopuolisoiden läheisyyden tarkoitus on lisääntyä eikä nukahtaa. Kun yritätte "pelkkää hyväilyä" käyttää ehkäisykeinona, on se syntiä ja hekumointia.

    tunteet?

    Olen erimieltä. Niiden tarkoitus on lisätä puolisoiden välistä kiintymystä ja rakkauden kokemista.

    Suosittelen lukemaan Raamatusta Korkea Veisu-nimistä kirjaa. Se on melkein kokonaan luonnollisen rakkauden ylistystä. Sitä käytetään jopa vertauksena hengellisissä asioissa muualla Raamatussa.

    Ei Jumala ole luonut mitään turhaa. Ei edes eroottisia tunteita.

    Sitäpaitsi hyväilyä ei yritetäkään käyttää ehkäisykeinona. Päin vastoin se virittää ihanan seksuaalisen tunnelman ja jännitteen.

    Joskus vaan on niin uupunut, että nauttii vain siitä.

    Äänestä

  • on annettu kirjoitti:

    Uskovaiselle ainoa eroottinen tapahtuma on penetraatio, koska kaikilla muilla keinoilla siemeniä menee hukkaan jolloin syyllistyy hekuman ja ehkäisyn syntiin.

    Äänestä

  • synnissä! kirjoitti:

    Uskovaiselle ainoa eroottinen tapahtuma on penetraatio, koska kaikilla muilla keinoilla siemeniä menee hukkaan jolloin syyllistyy hekuman ja ehkäisyn syntiin.

    Saatamme viettää parituntisenkin hyväilytuokion ja yhtyä sen aikana aivan normaalisti parikin kertaa.

    Nyt kun ikää on tullut, niin enää ei jaksa kahtakan kertaa ja joskus nukahdamme yhtymättä lainkaan.

    Ei siinä ole ehkäisystä kysymys, vaan ihanasta erottisesta nautinnosta.

    Kiitos huolenpidosta. Toivon itsellennekin ihania erottisia hetkiä. Jumala on tarkoittanut ne ihmisille sanoessan, ettei hänen ole hyvä olla yksin.

    Kannattaa hankkia hyväntuoksuista ja makuista hierontaöljyä ja jotain limsaa yöpöydälle.

    Äänestä

  • ymmärretyksi oikein kirjoitti:

    edellisen kirjoittajan aitoudesta. Mahdollisesti kyseessä on henkilö, joka haluaa antaa idioottimaisen fundamentalistikuvan vl:stä. Vain penetraatio OK? Kuulostaa hienolta, heh.

    Äänestä

  • vakuuttunut tuon kirjoitti:

    edellisen kirjoittajan aitoudesta. Mahdollisesti kyseessä on henkilö, joka haluaa antaa idioottimaisen fundamentalistikuvan vl:stä. Vain penetraatio OK? Kuulostaa hienolta, heh.

    sinun taholtasi.

    Puolisoiden sukupuolielämä on suuri Jumalan lahja ja rikkaus.

    Jos vain penetraatio olisi ok, niin meidän tulisi elää kuin luostarissa ja menisimme kerran kuukaudessa astutukseen, kuten kotieläimet.

    Äänestä

  • ymmärretyksi kirjoitti:

    sinun taholtasi.

    Puolisoiden sukupuolielämä on suuri Jumalan lahja ja rikkaus.

    Jos vain penetraatio olisi ok, niin meidän tulisi elää kuin luostarissa ja menisimme kerran kuukaudessa astutukseen, kuten kotieläimet.

    ja siitä kuinka asiaa teillä hoidetaan. Kaikki muu kuin penetraatio on turhana hyljättävä, sillä uskovainen ei tee turhuutta!

    Äänestä

  • seksitavoistanne, kirjoitti:

    ja siitä kuinka asiaa teillä hoidetaan. Kaikki muu kuin penetraatio on turhana hyljättävä, sillä uskovainen ei tee turhuutta!

    hommiin, niin mitä todennäköisimmin loppuu puheet pelkästä penetraatiosta mekaanisena suorituksena. Antaa provojen silti jauhaa.

    Äänestä

Minusta tämä oli mukava osoitus siitä, mihin vl-ajattelu seurustelusta 'pahimmillaan' johtaa.

Olen aiemminkin puhunut tikapuista. Tässä niiden nimenä voisi olla siveyden ja puhtauden tikapuut ennen avioliittoa ja seurustelessa. Jollakin askelmalla on oltava, jos meinaa olla erilainen kuin ns. maailman ihmiset. Kuinka ylhäällä ollaan, määrää sitten vl-opetus ja käytäntö eri aikoina.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, miltä elämä näyttää kieltäymymistikapuiden ylimmiltä askelmilta katsottuna.

Siis ei mitään fyysistä ennen aamenta ja sen jälkeen se kaikki onkin kaikissa lisääntymismuodoissaan pakollista... ?

Äänestä

Tee sekä paikallinen että ajallinen tarkistus.

Äänestä
  • nykyäänkään, kuin se on ennen ollut. Otappa nuori sisareni tai veljeni lakki kauniiseen käteen ja mene pesemään pois haureus itsestäsi.

    Äänestä

Käsittämätöntä, ei meidän lapsien perään tarvitse kyttää laittaa. Me kasvatamme lapsemme oikein.

Tehkää nyt parannus, ettei tarvitse aina "lastenpiikaa" soitta paikalle, jos käy naapuriokylässä seuraoissa.

Minkälaisen kotikasvatuksen sinä aijot omille lapsillesi antaa, pitääkö heillekkin järjestää esiliina.

Näin käy, jos ei ole Kristuksessa, vaan elää lahkon säännöillä. Naurettavaa, suuresti naurettavaa, ja ihottavaa. Jatka vain elämää "silmänpalvonnassa" kyllä sekin on tapa elää.

Äänestä

>ei ole mitään syytä kahdenkeskisiin automatkoihin tai muihin tilanteisiin, joissa ei ole muita läsnä.

Terveyskeskuksen odotushoneeseenkaan ei sovi mennä yhdessä, jos siellä ei jo ole muita jonottajia?

Automatkailua harkittaessa kannattaa käyttää bussia, jossa sentään on kuski vahtaamassa.

Äänestä
  • kahdestaan ilman saattajaa on kiusauksia täynnänsä. Samoin kuten autoilu kahdestaan. Ero on siinä, että jos autoillessa joutuu haureuden syntiin niin matka helposti keskeytyy, mutta juna menee kohti päämääräänsä vaikka vessassa tai makuuvaunussa tapahtuisi synti!

    Äänestä

  • matkailu kirjoitti:

    kahdestaan ilman saattajaa on kiusauksia täynnänsä. Samoin kuten autoilu kahdestaan. Ero on siinä, että jos autoillessa joutuu haureuden syntiin niin matka helposti keskeytyy, mutta juna menee kohti päämääräänsä vaikka vessassa tai makuuvaunussa tapahtuisi synti!

    Mutta toisaalta siellä lisääännytään ja täytetään maata, joten mitäs pahaa siinä sitten on? Tietysti maapallo on jo ylikansoitettu, että voihan sen sitten ymmärtää synniksikin jos tahallaan lisääntyy vielä??

    Äänestä

>Seurusteleva pari ei halua pahoittaa lähimmäisensä mieltä epäilyksillä.

1) kuka on seurustelevan parin lähimmäinen?
2) mitä tuo pari voisi ensisijaisesti epäillä?

Äänestä

jo 2000-luvullu! Mitä sitten jos kihlapari viettää kahden kesken aikaa ja vaikka harrastaakin SITÄ!? Ei ne siitä kulu ja sehän on keskinäinen rakkauden osoitus.

Äänestä

Pikkaraisen hallussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei halua kirjoitti:

pahoittaa lähimmäisensä mieltä epäilyksillä. Jos seurustelu on puhdasta, ei ole mitään syytä kahdenkeskisiin automatkoihin tai muihin tilanteisiin, joissa ei ole muita läsnä. Kun uskon puhtaudessa seurustellaan, ei ole mitään sellaista mitä muut eivät saisi nähdä. Siksi pidämme tärkeänä ettei esimerkiksi toiselle paikkakunnalle seuroihin lähdetä autolla kahdestaan, vaan mukana on luottava uskovainen saattomies joka varmistaa siveellisyyden. Maailman nuoret seurustelevat säädyttömästi,mutta kun emme anna itsellemme tilaisuutta joutua kuisaukseen, ei ongelmaa synny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu