Mummin

Mummini käytös on kummastuttanut lähipiiriä jo vuosia. Hän epäilee, että hänen asunnostaan vietäisiin tavaroita tai tavarat vaihtavat paikkaa. Oveen hän on laittanut lisälukon. Muisti hänellä vaikuttaisi toimivan hyvin, mutta mistä johtuu nämä hänen luulonsa, että joku kävisi kiusaamassa häntä käymällä salaa asunnossa? Hän on voimakas persoona eikä myönnä olevansa väärässä. Uskoo siis todella asiaansa ja syyttää jopa lähisukulaisia varkaaksi. Masentunut ei myönnä olevansa, voisiko kyseessä olla joku persoonallisuushäiriö?
5543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"mistä johtuu nämä hänen luulonsa"

Ehkä yksinäisyydestä.

Äänestä

edellisen kirjoittajan kanssa.

Minä kävin vuosikausia äitini kuoleman jälkeen muutaman kerran vuodessa tervehtimässä hänen vanhaa lapsuudenystäväänsä. Hän oli aina ollut ihan normaali käytökseltään, sairaanhoitaja ammatiltaan. Hän asui poikansa kanssa, mutta poika oli päivät työssä ja muutenkin kulki paljon omia menojaan.
Äiti tunsi itsensä yksinäiseksi, vaikka sukulaisiakin silloin tällöin kävi.

Sitten hän kaatui ja joutui sairaalaan. Kun hän sieltä pääsi, eikä ollut enää hoitajia huolehtimassa, alkoivat syytöket sukulaisia kohtaan. Hänen poissaollessaan oli tavaroita varastettu ja vaihdettu samanlaisiin, mutta rikkinäisiin. Sukulaiset kävivät vieläkin salaa varastamassa. Nämä ajatukset kiersivät hänen päässään koko ajan, joten hän ei paljon muusta pystynyt puhumaankaan.

Ensin olin asiasta ihmeissäni, enkä tiennyt mitä uskoa, koska hän oli todella aina ollut täysin järkevä. Pian asia minulle kuitenkin selvisi.
Sitten hän kaatui niin pahasti, että joutui, tai pääsi, miten sen ottaa, pysyvästi hoitokotiin. Hän muuttui siellä täysin, oli ihan tyytyväinen, eikä kertaakaan enää puhunut mistään varastamisesta.

Samoin kävi omalle äidilleni. Ei hän tosin varkaita epäillyt, mutta oli muuten täysin neuroottinen ja kuvitteli omituisia asioita. Vaikka hänen luonaan käytiinkin säännöllisesti, yksinäisiä tunteja jäi kuitenkin paljon.

Kun hän lopulta pääsi vanhainkotiin, missä oli hoitajia huolehtimassa lääkkeistä ja muista tarpeista, eikä joutunut itse huolehtimaan oikeastaan mistään, hän rauhoittui. Sen jälkeen jutut muuttuivat normaaleiksi.

Uskon, että mummisi käytös ei ole kovinkaan harvinaista yksinäisten vanhusten keskuudessa. Se on todella ikävää, enkä usko, että käytös muuttuu ainakaan niin kauan, kun hän asuu yksin.

Mahdollisimman paljon hänen luonaan tietysti pitäisi käydä ja viedä häntä jonnekin. Aikaa vaan ei tahdo vanhuksille riittää tarpeeksi, kun jokaisella on täysi työ omastakin elämästään.

Äänestä

Vaikuttaa siltä, että mummisi olisi paranoidinen eli harhainen. Äidilläni on tuo diagnoosi, mutta myös muuta. Tarinasi kuulosti todella tutulta. Tuo puhe yksinäisyydestä ei kyllä pidä kaikkien kohdalla paikkaansa paranoidisuuden syynä - älä siis syyllisty. Äitini ei ole ollut yksinäinen sairastaessaan tuota tautia vaan isäni "hoidossa".

Voit saada henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea tuolta sinua lähellä olevasta jäsenjärjestöstä http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php

Voimia sinulle ja muista suojella itseäsi! Noiden harhojen kuuntelu syö niin miestä kuin naista!

Äänestä

Mummisi kohdalla saattaa olla myös kysymys hitaasti etenevästä muistihäiriösairaudesta, siis alzheimerin taudista tai Lewyn kappale-taudista. Varkausepäilyt voivat olla seurausta siitä, että mummisi ei enää muista, mihin tavaroitaan on laittanut tai mitä niille on tehnyt. Muistihäiriösairaus tulee usein hiipien, sitä on vaikea huomata ennenkuin se on ehtinyt pidemmälle.

Toinen mahdollinen selitys on eräs psykiatrinen häiriö eli harhaluuloisuushäiriö.

Nykyisin on lääkkeitä, jotka auttavat tällaisiin oireisiin. Olisi hyvä hakeutua geriatriaan tai vanhuspsykiatriaan perehtyneen lääkärin vastaanotolle. Tosin voi olla aika vaikeata perustella mummollesi lääkärikäynnin tarpeellisuutta.

Äänestä

Hän on harhaluuloinen, eli psykoottinen. Psykoottiinen voi kuulostaa ehkä liian vahvalta sanalta, mutta psykooseihin lasketaan myös tuollainen arkipäiväinen harhaluuloisuus. Se, että hän laittaa lukkoja oveen on sen merkki, että häntä pelottaa. Yrittäkää saada hänen olonsa turvallisemmaksi.. Vaikka ihminen on psykoottinen, voi hän toimia ihan normaalisti joillakin elämän alueilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outo käytös kirjoitti:

Mummini käytös on kummastuttanut lähipiiriä jo vuosia. Hän epäilee, että hänen asunnostaan vietäisiin tavaroita tai tavarat vaihtavat paikkaa. Oveen hän on laittanut lisälukon. Muisti hänellä vaikuttaisi toimivan hyvin, mutta mistä johtuu nämä hänen luulonsa, että joku kävisi kiusaamassa häntä käymällä salaa asunnossa? Hän on voimakas persoona eikä myönnä olevansa väärässä. Uskoo siis todella asiaansa ja syyttää jopa lähisukulaisia varkaaksi. Masentunut ei myönnä olevansa, voisiko kyseessä olla joku persoonallisuushäiriö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu