polkupyörän koko

suosittelen kokemuksesta että otat lapsen mukaan kun hankit pyörää.

Liian suuri pyörä jää käyttämättä.

Ja kolme vuotiaat ovat erimittaisia

meillä poika käytti 14 ja tytöt 12 tuon ikäsenä

on 12" odottamassa lumien sulamista. Poika on kolme ja puoli, tosin lyhyempi kuin ikäisensä.

Esikoiselle ostimme ensipyöräksi liian ison, hän ei oppinut sillä ajamaan ilman apupyöriä. Naapurin pojan pyörän kun sai lainaksi niin jo vai sujui ilman apuja. Sitten kohta jo mentiinkin omalla isommalla isokovaa...

Jos opettelumotivaatio tuntuu lapselta katoavan, älä huolestu. Silloin hän ei ollut vielä riittävän kypsä aloittamaan.

Omat lapseni kun hikeentyivät jatkuvaan kaatuiluun, sain heihin uutta puhtia sanomalla että "tärkein taito onkin oppia kaatumaan, sen kun opit, ei kaatuminen lopulta tunnu enää pahalta"; tai jotain sellaista.

12" on hyvä ensipyörä, jolla opetellaan polkemaan ja ohjaamaan (jollei sitä ole vielä opittu potkumopojen tms. kanssa).
12-tuumaisessa voi aivan hyvin olla kiinteät apurattaat joita ei saa korotettua ylempään asentoon, sillä harva lapsi kuitenkaan niin pienenä oppii ajamaan ilman apurattaita.

14" ja 16" kokoiset pyörät ovat sopivia 3-5 vuotiaalle ((14" kokoa taitaa olla vain Itä-Eurooppalaisissa ja Italialaisissa tuontipyörissä, ja Suomesta on käsittääkseni aika hankala saada päällyskumeja yms. 14" kokoisiin renkaisiin)), ja 20" pyörä kannattaa ostaa vasta eskariin tai ekalle luokalle.
Yleensä 20" pyörä menee 2 ensimmäistä luokkaa koulupyöränä, ennen kuin pikku koululainen alkaa hienovaraisesti vihjailemaan, että "kun kaikilla kavereillaki on isommat fillarit".

Ikäistään keskiverrosti pidemmälle lapselle 16" pyörä voi toki olla parempi ensipyörä, mutta siinä tulee vain vastaan se ongelma, että kun on isompi välitys niin sitten mennään kovaa ja ojaan...

Itse olen seurannut 5-vuotiaan siskonpojan fillarointia tässä alkaneen kevään lämpiminä päivinä, ja 16" alkaa olla jo hieman pieni ratsu normaalimittaiselle hurjapäälle, mutta äitinsä kanssa olemme tulleet siihen tulokseen että ei isompaa (20") pyörää äijälle ennen kuin harkintakyky kasvaa hieman enemmän.

Lujaa nimittäin mennään eikä aina muisteta katsoa onko edessä jotain. Ja sillä isommalla pyörällä mentäisiin vieläkin lujempaa...

Apupyörien nostamisesta/poisottamisesta hieman mietteitä:

Kun lapsi on oppinut polkemaan tasaisesti ja ohjaamaan pyörää kovemmassakin vauhdissa sulavasti ilman sarvien 'nykimistä' puolelta toiselle, voi apurattaita koettaa nostaa muutaman sentin ylöspäin niin että tasapainoa voi rueta koettelemaan ilman että ajaminen hankaloituu liikaa.

Kaikken parhaiten lapsi oppii ajamaan pyörällä, kun saa 'rallailla' oman päänsä ja mielensä mukaan pihatiellä/pihassa jne.

Kun tasapaino on silminnähden kehittynyt, apurattaita kannattaa nostella noin sentti kerrallaan, ja tehdä sen niin että lapsi ei itse ole paikalla katsomassa säätämistä, sillä siinä käy helposti niin että pikku pilotti ei enää uskallakaan nousta satulaan kun pelkää kaatuvansa heti.
(Lapset osaavat järkeillä, kyllä)

Useimmiten kun on niin, että lapsi ei hahmota omia taitojaan kunnolla eikä luota itseensä tarpeeksi uudessa asiassa, eli tässä tapauksessa pyörällä ajossa, joten tuollainen vaivihkainen apurattaiden sentti sentiltä ylös nostaminen kehittää sekä lapsen taitoja että luottamusta itseen.

Tietenkään apupyörien nostamista ei kannata jatkaa, jos ajaminen hankaloituu liikaa ja lapsi rupeaa kaatuilemaan.

Mutta hyvin kun käy niin eräänä päivänä ne rattaat eivät enää koskekaan maahan kun pikkuherra tai -neiti kurvailee pihatiellä, ja isi (miksei äitikin) saa ruuvata ne irti.

Ja jos tässä vaiheessa tulee "mä en osaa/uskalla ajaa" -reaktio, niin sitten laitetaan lätkäkypärä päähän, isoveljen skeittipolkkarit jalkaan, tyyny selkään ja isän työhanskat käsiin mahdollisten kaatumisten varalta.

...kuten eräälle pikkumiehelle tehtiin vuonna 1985 kun opeteltiin ajamaan "ilman apiksia"

Nimim. Vanha Käpy ;)