Omistan tällä hetkellä 60-litraisen akvaarion, jonka perustin viime kesänä. Tiesin jo silloin, että se on aika lailla minimikoko (tilaa ei ollut isommalle, eikä alusta olisi isompaa kestänyt), mutta nyt on osoittautunut, että se on liian pieni. Monet kalat ovat kuolleet (pari omituisen oireilun takia, en ole pystynyt tutkimaan tarkemmin) ja nyt olen kyllästynyt ainaisiin ongelmiin. Aion ensi kesänä (ehkä!) hankkia isomman akvaarion, n. 160-lirtaisen. Toivoisin vastauksia kysymyksiini.
1) Onko kalastosuunnitelmani ok (olen tehnyt sen Markku Varjon kirjojen tietojen perusteella)? Partaimumonni (on jo); 3 täplämonnista (on jo); 3 leväbarbia; 8-10 kirsikka-, verkko- tai viisiraitabarbia; 8-10 sitruuna-, punapää- tai muuta pientä tetraa (kaksi parvea sellaisia kaloja, joista toinen viihtyy lähinnä veden keski- tai pohjakerroksissa ja toinen pinnalla) sekä sini- tai helmirihmakalapari. Voinko ottaa lisäksi avainkirjoahvenparin? Muuten se varmaankin käy, mutta onko kaloja sitten liikaa ja pärjäävätkö ne monnisten kanssa? Voinko ottaa vielä joitain muita pieniä kaloja tai mahtuuko altaaseen enemmän tetroja tai barbeja (hankkisin isomman parven samaa lajia)?
2) Nykyisessä akvaariossani on rusomiekkakasvi, 7 vallisneriaa ( 2 rönsyä on kasvamassa, lisää tulee varmaan ennen kesää) ja 4 (vielä pientä) liuskavesitähdikkiä. Ajattelin ottaa ainakin Anubias nanaa 4-5 kpl. Mitä muuta suosittelette (täältäpäin on vähän hankala löytää kasveja ja ovat lisäksi mielettömän kalliita [siis hyvässä kaupassa kalliita, huonoa en missään tapauksessa aio tukea], joten pliis sellaisia lajeja jotka kasvavat nopeasti ja joiden lisääminen onnistuu ääliöltäkin)?
3) Kannattaako tämän kokoiseen altaaseen laittaa soran alle jotain pohjalannoitetta (en siis tarkoita tebletteja)?
4) Löysin eräästä rannasta hyvänoloista soraa viime kesänä, joka vaikutti kaloille sopivalta (ei liian terävää monnisille). Se varmaan käy, kun seuloo siitä sopivankokoisen soran akvaarioon ja pesee sen hyvin?
5) Voisiko joku kertoa hyviä linkkejä, josta saisi tietää kalalajeista (etenkin niistä, mitä itse havittelen)?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan ensin vesiarvot. Lue niistä ja muista tärkeistä asioista täältä:
http://www.aquahoito.info/suomi/index.html
Iso akvaario on oikeastaan ihan sama kuin pieni, se antaa vain enemmän anteeksi virheissä, mutta jos perusongelmat on jo olemassa (mm. vääränlainen kalastovalinta) ei akvaarion koon vaiihto auta mitään. Isomman "helppous" juontaa juurensa siitä, että vesiarvot eivät hypähtele radikaalisti.
1) Kalastosuunnitelma oli ilmeisesti siihen 160l:n akvaarioon? Jos, niin monnisia ja leväbarbeja ainakin 3 lisää, ovat parvikaloja. Kaksi pientä kalapareva 10kpl kumpaakin sekä joko helmi-/sinirihmat (1uros 2naarasta) tai avaimet, mutta ei sekä että. Avaimet saattavat häiritä monnisia kutuaikana. Muuten kalat sopivat hyvin yhteen, jos vesi on pehmeää ja hapanta.
2) Intianvesitähdikki, vesirutto ja vesisaniainen ovat hyviä (suht. halpoja) nopeakasvuisia kasveja.
3) Akvaarion perustusvaiheessa on hyvä levittää soraan kasvilannoitetta ja sen jälkeen vedenvaihtojen yhteydessä nestemmäistä ravinnetta. Ohjeet akvaariokaupasta ja pullon kyljestä.
4)Sopii. Pesun lisäksi kaikki luonnosta keräämät sisustuselementit tulisi aina keittää, että taudit ja ylimääräiset ötökät kuolee pois.
5) Täältä: http://www.hut.fi/u/lsarakon/kalalinks.html
Ja jos ei löydy, ota copy-pastella tieteellinen nimi talteen ja laita hakusanaksi Googleen.
PS. Itselläni oli 60l:n akvaario, jonka pH heitteli vedenvaihtojen välillä niin paljon, että kalat kärsivät. Ratkaisu löytyi turvelisäyksestä. Kerro vielä minkälainen kalasto siinä on, jos voisin auttaa.
Joo, kalastosuunnitelma on tehty 160-litraiseen altaaseen. Nyt löytyy 3 täplämonnista, partis ja 5 musta-aavetetraa, mutta ne annan pois jos saan isomman. Yksi niistä kuoli vähän aikaa sitten (tai siis olisi kuollut mutta lopetin itse, ettei muut pääsisi näykkimään sitä ja saamaan tartuntaa. Syytä sairauteen en tiedä, mutta huonot vesiolothan oli melko varmasti suurin syy). Turveuutetta käytän nytkin, mutta arvot heittelee silti. Kasvitkaan ei tahdo kasvaa ja levää on. Kotiloitakin piisaa vaikka yritän kerätä niitä pois mahdollisimman usein. Kotilontuhoaineita en tahtoisi käyttää, koska vesi voisi pilaantua kotilonraatojen takia.
mulla on ollu suurin akvaarioni 98 litraa. usean vuoden kokemus. mutta suoraan voin sanoa että tuo kalamäärä minkä luettelit 60litraseen on aivan liikaa! monnimäärä on sopiva mut tetroja on liikaa, hyvä määrä olisi mun mielestä 6 tetraa yhteensä, 2 leväbarbia, ja sit vaikka helmirihmakalapariskunta. ei enempää koska kalat tarvitsevat tarpeeksi liikkumatilaa ja myöskin kasvit vievät oman tilansa...kasveista puheenollen miekkalehti on hyvä kasvi, lisääntyy versoittai,yhdessä versossa ainakin mulla oli noin 10 tainta. miekkalehden kasvua pitää kyllä rajoittaa noin pienessä akvaariossa. mitä sanoit tosta kasvimäärästä niin ei kannata enää hankkia yhtään enempää tilan takia....tässäpä tämä mun mielipide sit olikin=)