...että olen aina kuvitellut itseni yksinhuoltajaksi? Olen aina siis ajatellut, etten halua isää lapseni elämään. Tiedän paljon yksinhuoltajaäitejä, jotka ovat pärjänneet mainiosti yksin lastensa kanssa, kaipaamatta toista ihmistä arvostelemaan heidän kasvatusmetodejaan. Tiedän tunteen osittain johtuvan isäsuhteestani, joka ei ole ollut kehuttava. Tiedän, että äideissäkin on vikoja, mutta monissa suhteissa isä lähtee, jättäen lapselle ikuisia traumoja. (oma isäni ei lähtenyt, vaikka jaksoinkin toivoa, että niin tapahtuisi) Haluaisin saada jonkinnäköisen keskustelun aikaan tästä aiheesta.
Onko täysin
epänormaalia?
4532
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
...vielä muuttuu. Enkä missään tapaukessa halua tuomita isiä. Heitä on myös moneen lähtöön.
meillä ei ainakaan kumpikaan arvostele toisen kasvatusmetodeja. kyllä isällä on ihan toinen tehtävä kuin arvostella. ymmärrän kyllä, jos tunteesi johtuu omasta kokemuksestasi, mutta täytyy muistaa, että miehiä on monenlaisia, ei sitä pidäkään lasta tehdä kenen tahansa kanssa.
Itse ainakin pärjään mainiosti lapsenikanssa niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti. Vaikka palkkani ei ole kaksinen ja asumme omistusasunnosa josta on vielä muutma erä maksamatta, ei lapselta ole puuttunut ruokaa, puhtaita ja uusia vaatteita, ei ole puuttunut leluja, eikä polkupyörää, ja rakkautta ja hellyyttä hän on saanut. Poikani on seitsemä ikäkäinen ja yhä hän tulee syliinii ja käpertyy siihen ja nukahtaa. Usein yöllä hän tulee viereeni nukkumaan ja antaa suukon poskelle ja aamuisin aina kertoo rakastavansa minua.
Vaimoni valitettavasti alkoholisoitui ja lähti toisen matkaan mikä oli pojalle kovapaikka enkä ole äidin antanut poikaa nähdä koska hän ei pysty olemaan selvin päin. Asiasta on myös oikeuden päätös.
Mutta silti kaipaan välillä kumppania jakamaan tämän kaiken mutta kuka minut huolisi yksinhuoltaja isän?
Jos omaa lapsuuttasi on varjostanut huono isä niin varmaan oma ajattelusi on lähtenyt joskus tietoisesta ajatuksesta ettei koskaan omalle lapselleni noin. Siitä se on tullut asiaksi jonka alkuperää ei enää oikein tiedosta, mutta se on iskostunut ja nyt miettimällä saat sen esiin heti.
Äitisi ilmeisesti olisi myös pärjännyt mielestäsi paremmin ilman isääsi?
Monelle mielikuvalle on jossakin menneisyydessä selvä alku ja syy. Niistä vain jalostuu sitten ajan kanssa toimintatapoja ja uskomuksia jne.
Onhan se toki vahvuuskin että olet sitä mieltä että pärjäät yksin lapsen kanssa. Toisaalta se myös kertoo siitä että et ole valmis jakamaan elämääsi toisen ihmisen kanssa tasavertaisina kumppaneina vaan haluat ehkä säilyttää auktoriteettiaseman. Lapsen suhteenhan olet määräävä tekijä monessa liki kaikessa mikä hänen elämäänsä koskee. Teet juuri niitä myönnytyksiä joihin olet valmis ja halukas. Se, onko lapsi onnellinen kanssasi on sitten arvailujen varassa kokonaan.
Kun mietit tuota kasvatusmetodiarvostelua niin pakolla alkaa tuntua, että tahdot hallita kaikkea mahdollisimman hyvin kenenkän puuttumatta ja tekemättä juurikaan kompromisseja ja myönnytyksiä. Ehkä parisuhde olisikin sinulle todellinen koitos eikä se äitiys?
Tuollaista tuli mieleen ja voi mennä metsääm ihan yhtä hyvin kuin osua ja upota. Miettisin kuitenkin ihan tosissani jos olisin sinä miksi en halua parisuhdetta toisen ihmisen kanssa vaan sen sijaan olla yksin. Pointti kun tässä jutussa ei ole se lapsi vaan se parisuhde..