Tämän suuren ja lumoavan opettavaisen tarinan aloittaa kaunis kesäsää, puutarha kukkii ja aurinko helottaa suoraan kasvoja kohti. Mary, punahiuksinen neitokainen on aloittanut uuden elämän suuressa kartanossa. Hänet on kutsuttu kartanoon palvelijaksi. Sinne Mary onkin aina halunnut ansaitakseen rahaa ja päästääkseen muuttamaan Californiaan.
-Iso kartano, rikkaat ihmiset, Mary puuskahti ja laski painavan, punaisen laukkunsa kartanon porttien juurelle. - Minä en varmasti sopeudu aluksi, hän tokaisi ja huusi portinvartijaa paikalle.
-Hei! mary sanoi ja katsoi vartijaa epäilevästi. - Aiothan päästää minut sisälle? Olen Mary Gingston, uusi palvelijanne.
Portinvartija alkoi nauraa äänekästä nauruaan ja katsoi pöyreillä silmillään Maryyn päin. - Tietysti, hän huokaisi ja otti tytön laukut vastaan. - Tietysti sinut sisälle päästään. En vain huomannut sinua huonon näköni kannalta.
Mary suuntasi hopean kartanon oven eteen, ja katsoi vartijaa peräänsä. Miksi ihmeessä vartijaksi oltiin valittu huononäköinen, vähänkin typerä mies? Miksei viisas ja älykäs näin hienon kartanon kannalta. Sitten mary painoi ovikelloa kevyesti ja kuulua kaikui vinkuva ääni. Se ei ollenkaan miellyttävä, suorastaan järkyttävä.
Mary kuuli kun korkokengien askeleet lähestyivät ovea. Miten he ottaisivat hänet vastaan? Miten he sopeutuisivat häneen?
Pian ovi aukesi ja Mary suuristi siniset silmänsä katsellessaan hienoon turkikseen pukeutunutta naista. Naisella oli tummanpunaista huulipunaa, ja jättimäinen vaalea nuttura. Niihin Mary nyt näin aluksi kiinnitti huomiota.
-Mary Gingston, nainen sanoi ystävällisesti, ja kätteli tyttöä. - Hauska tutustua. Naisen kosketus oli niin kylmä ja mystinen kuin olla ja voi. Mutta Mary hymyili syvään, ja lausahti sitten:
-Kyllä, minunkin puolestani, hän tokaisi, - On ilo ja suuri kunnia tulla palvelemaan teitä näin mahtavaan kartanoon.
Nainen katseli ihastuttavasti Maryn punaisia, pitkiä ponihännällä sidottuja hiuksia ja pöyreitä kasvoja.
-Ole hyvä ja asetu taloksi, nainen rohkaisi, - Minun nimeni on Ellyse Fikbert. Et saa kutsua minua millään muulla nimellä kuin Ellysellä. Ymmärrätkö?
-Ymmärrän, tottakai, mary tokaisi ja laski laukkunsa maahan.
-Kuinka kauan aiot siis olla täälläpäin? palvella meitä ja ansaita hyvän palkkasi?
-Minulla ei ole kiire elämälle, mary hymyili suuresti ja katseli Rouva Ellyseä tyytyväisenä. - Näin upeassa linnassa viihtyy pitemmänkin aikaa.
-Tottakai, Ellyse naurahti ja käänsi katseensa pois, kun puhelin soi. Hän riensi kopisevat korkokenkänsä kera yläkertaan kävellen tyylikkäästi kädet sivuillaan.
-Ei voi olla totta, mikä talo, mary huokaisi ja katseli ympärilleen jumaloiden taloa.- En edes tiennyt, että se olisi näin UPEA, hän painotti ja katseli seinillä olevia kultakehyksiä,ja kirkkaankultaisia jalokiviä ja patsaita.
-Suorastaan upeaa, Mary kuiskasi ja katseli hyllyille asetettuja valokuvakehyksiä.
Ensimmäisessä kuvassa komeili Rouva Fikbertin lapset ja lapsenlapset.
-Anteeksi keskeytys, Ellysen ääni pian kuului ja Mary perääntyi valokuvien luota.
Rouva hymyili syvään, ja riensi kertomaan valokuvien henkilöt.
-Tämä tässä on tyttäreni Benda, Rouva lausahti ja osoitti vaaleahiuksista kaunotarta, - Benda on hyvin oppinut tyttö. Nyt hän on samanikäinen kuin sinäkin, 17 sinähän olit?
Mary nyökkäsi ja rouva jatkoi kuvien esittelyä.
-Tämä tässä on mieheni John. John-- rouva piti tauon, -John on hyvin huolehtivainen. Hän varmasti ottaa sinutkin ilomielin vastaan.
-Hyvä, Mary hymyili.
-Tässä ovat serkukseni Kimberly ja Sandra. He ovat kummatkin laulajia., Rouva selitti, - ja asuvat minun kodissani, koska ovat tulleet änne pitemmäksikin ajaksi.
-Entä, Mary huokaisi hymyillen osoittaen kultakehyksissä olevaa mustahiuksisen, ruskeasilmäisen pojan kuvaa, - Kuka tuo on?
-Hän on poikani, Martin. Martin on nyt kahdeksantoista ja parin vuoden päästä hän menee avioliittoon tyttöystävänsä Megin kanssa. Meg on rikkaasta suvusta, joten he ovat kuin luodut toisilleen.
-Martin.. huokaisin hieman ihastuneena hänen ulkonäköönsä, - mikä onnenpekka se tyttö onkaan joka hänet saa, mutisin ja rouva hädintuskin kuuli minua. Onneksi!
-Mitä sinä sanoit, Mary? hän kysyi hieman epäilevänä, mutta sanoin, että puhuin vain yksikseni.
Kolmessa tunnissa olin jo sopeutunut hyvin taloon. Oma huoneeni oli aivan liian ihana! Se sijaitsi yläkerrasssa. Violetit kukkaistapetit ja vaaleanpunaiset pehmeät peitot ja liinat- Juuri unelmahuone jokaiselle tytölle. Suuri näköala merelle päin, tuuli puhaltaisi sisään..
-Mary, kuulin Rouva Ellysen äänen alakerrasta, tulepas esittäytymään Kimberlylle ja Sandralle.
-Kimberly ja Sandra? kysyin itseltäni peilin edessäni. HIukseni oliva ihan sekaisin ja valkoiseen mekkooni oli tarttunut jotakin tahmeaa..
-Pian! huusin ja vaihdoin nopeasti ylleni sinisen pitkän mekon. Siitä tuli mieleen oikea palvelijan mekko. Mutta pian saisinkin työasun, enkä voisi enää koskaan pitää omia vaatteitani, paitsi ulos mennessäni, tietysti, huokaisin.
Sandra ja Kimberly olivat siis ne rikkaat serkukset, laulajattaretm sepitin itsekseni ja ryntäsin sitten kauhealla vauhdilla alakertaan. Kimberly ja Sandra olivat kuin huippumalleja. Molemmilla oli vaalet pitkät hiukset ja hienot juhlapuvut.
-Hei, sanoin syvään ja kättelin molempia. Mutta tytöt katsoivat minua kummissaan.
-Meillä on hiukkasen kiire, äiti, kuulin Kimberlyn kuiskaavan.- Ei me ehditä tuollaista kätellä, Sandra vielä supisi.
Tunsin oloni todella surkeaksi. Kimberly ja Sandra eivöt siis olletkaan niin mukavia mitlä näyttivät,
.Olen pahoillani, Mary, Rouva Ellyse pahoitteli kun molemmat tytöt ryntäsivät pois minun saavuttuani.
-He elävät kuin filmitähdet. Heillä on todella, todella kiire koko ajan. He laulavat aamusta yöhön ja kiertelevät mallikuvioissa.
-Ei se mitään, sanoin ja hymyilin Rouvalle. Vaikka minua ottikin päähän, en halunnut näyttää sitä Rouuvalle.
-Mutta, Rouva sanoi hetken kuluttua innoissansa, - nyt saat kokeilla ensimmäistä kertaa palvelijan pukuasi. Ompelin sen juuri sinua varten, hän tokaisi ja nosti vaatehyllystänsä esille puvun, josta minä tykästyin heti.
-Se on tosi mukavan oloinen! huudahdin ja Rouva ojensi sen minulle.
-Menepäs sovittamaan sitä, nopeasti nyt, haluan nähdä osaanko enää ollenkaan ommella.
Riensin yläkertaan ja katselin mustavalkoista pukua onnessani. Vaikka se ei ollutkaan juhlapuku, se oli juuri kuin minulle ommeltu. Laitoin sen ylleni, ja katselin itseäni peilistä. Kaulus oli kyllä hiukan avoin ja pituus liian lyhyt, mutta minähän näytin todella suloiselta siinä!
Rouva katsoi minua hymyillen ja onnellisen näköisenä kun tulin alas uusi palvelijan puku ylläni.
-Siinä hänn tulee, Rouva Ellyse huudahti, - Uusi palvelijamme, Mary!
Naurahdin ja juoksin halaamaan Rouvaa tyytyväisenä.
-Kiitos jo nyt tähän asti kaikesta, sanoin ja katsoin ovelle päin. Siinä hän oli, suoraan nenän edessäni. Suloisin ja komein poika, minkä olin ikinä eläessäni tavannut. Martin, Rouva Ellysen poika tuijotti minua ja ja hiukan punastuin.
-Martin! Sinä tulit! Sinullahan piti olla ne harjoitukset? Rouva Ellyse kysyi kummastuneena ja piteli tyttöystäväänsä Megiä kädestä kiinni. Meg oli oikea kaunotar. Minihame päälllänsä hän asteli kartanon sisälle Martinin kanssa, ja katsoin häntä mietiskellen.
-Hei, sanoin sitten ja Martin hymyili minulle syvään.
-Hei, Mary, poika sanoi ja katseli minua hetken, mutta suuntasi sitten katseensa tyttöystäväänsä. Murahdin pettyneenä, mutta onneksi kukaan ei nähnyt sitä. Rouva katseli Martinia ja Megiä onnessansa ja sanoi sitten ihastellen:
-Teistä tulee vielä upea pari! Kukaan, Rouva painotti, - kukaan ei saa pilata teidän onneanne! Ei kukaan.
Huhhuh, ajattelin ja katsoi Rouvan punaisia kasvoja peloissani. Hän oli varmasti hyvin tarkka siitä, että Martin menisi juuri Megin kanssa avioliittoon. No, mikäpä heitä estäisi? Martin varmasti rakasti tyttöänsä suuresti eikä tälläisistä köyhistä edes mitään välittäisi.
-Tulimme juuri kuvauksista, Martin ilmoitti ja katsein hänen ruskeit, suuria silmiään ihastellen.
-Ne menivät todella hyvin, Meg hymyili ja katsoi minua hiukan vihaisesti. Käänsin katseeni pois. Se oli juuri sellainen PIDÄ NÄPIT IRTI KULLASTANI- katse- Tiesin sen.
-Pääsin Elle voguen kanteen, Meg lausui ja Rouva Ellyse halasi ja onnitteli tyttöä innoissansa.
-Onnea minukin puolestani, lausahdin ja Meg ei sanonut sanaakaan. Kuinka tympeä nainen, puuskahdin mielessäni ja ryntäsin omaan huoneeseeni. No, eipä asiat minulle kuulu. Omapa on Martinin asia jos rakastaa tuollaista punkeroa.
-No kerro nyt jotain miten se meni.. kuulin Rouva Ellysen äänen vielä portaille asti.
Sitten kaaduin sängylleni ja päätin ottaa pienet torkut. Olin niin väsynyt muuttoon. Se oli ollut todella raskas.
Hei, en voisikaan vielä nukkua. Nyt vasta muistin että minun oli soitettava äidilleni.
-Äiti, Haloo? kuiskasin hopeaan puhelimeen,- Hyvin meni matka, olen nyt täällä, et ikinä usko mitne upeaa täällä onkaan.
-Uskon sen, äitini Lilly vastasi ja muistutti minua vielä:
-Muistathan soitella joka päivä, ainakin joka toinen päivä?
-Joo, joo, sanoin ja ja kurkistin alakertaan. Siellä he vielä puhuivat. Rouva Ellyse hypisteli innoissansa Megin ojentamaa lehteä hänelle.
-Täällä asuu ihan kivaa porukkaa, huokaisin.
-No sepä hyvä juttu. äiti sanoi ja sanoi rakastavansa minua.
-Sinua myös, vastasin väsyneenä ja sitten vaivuin nukkumaan. Tarvitsin kipeästi kunnon unet.
jatkoa?
-Iso kartano, rikkaat ihmiset, Mary puuskahti ja laski painavan, punaisen laukkunsa kartanon porttien juurelle. - Minä en varmasti sopeudu aluksi, hän tokaisi ja huusi portinvartijaa paikalle.
-Hei! mary sanoi ja katsoi vartijaa epäilevästi. - Aiothan päästää minut sisälle? Olen Mary Gingston, uusi palvelijanne.
Portinvartija alkoi nauraa äänekästä nauruaan ja katsoi pöyreillä silmillään Maryyn päin. - Tietysti, hän huokaisi ja otti tytön laukut vastaan. - Tietysti sinut sisälle päästään. En vain huomannut sinua huonon näköni kannalta.
Mary suuntasi hopean kartanon oven eteen, ja katsoi vartijaa peräänsä. Miksi ihmeessä vartijaksi oltiin valittu huononäköinen, vähänkin typerä mies? Miksei viisas ja älykäs näin hienon kartanon kannalta. Sitten mary painoi ovikelloa kevyesti ja kuulua kaikui vinkuva ääni. Se ei ollenkaan miellyttävä, suorastaan järkyttävä.
Mary kuuli kun korkokengien askeleet lähestyivät ovea. Miten he ottaisivat hänet vastaan? Miten he sopeutuisivat häneen?
Pian ovi aukesi ja Mary suuristi siniset silmänsä katsellessaan hienoon turkikseen pukeutunutta naista. Naisella oli tummanpunaista huulipunaa, ja jättimäinen vaalea nuttura. Niihin Mary nyt näin aluksi kiinnitti huomiota.
-Mary Gingston, nainen sanoi ystävällisesti, ja kätteli tyttöä. - Hauska tutustua. Naisen kosketus oli niin kylmä ja mystinen kuin olla ja voi. Mutta Mary hymyili syvään, ja lausahti sitten:
-Kyllä, minunkin puolestani, hän tokaisi, - On ilo ja suuri kunnia tulla palvelemaan teitä näin mahtavaan kartanoon.
Nainen katseli ihastuttavasti Maryn punaisia, pitkiä ponihännällä sidottuja hiuksia ja pöyreitä kasvoja.
-Ole hyvä ja asetu taloksi, nainen rohkaisi, - Minun nimeni on Ellyse Fikbert. Et saa kutsua minua millään muulla nimellä kuin Ellysellä. Ymmärrätkö?
-Ymmärrän, tottakai, mary tokaisi ja laski laukkunsa maahan.
-Kuinka kauan aiot siis olla täälläpäin? palvella meitä ja ansaita hyvän palkkasi?
-Minulla ei ole kiire elämälle, mary hymyili suuresti ja katseli Rouva Ellyseä tyytyväisenä. - Näin upeassa linnassa viihtyy pitemmänkin aikaa.
-Tottakai, Ellyse naurahti ja käänsi katseensa pois, kun puhelin soi. Hän riensi kopisevat korkokenkänsä kera yläkertaan kävellen tyylikkäästi kädet sivuillaan.
-Ei voi olla totta, mikä talo, mary huokaisi ja katseli ympärilleen jumaloiden taloa.- En edes tiennyt, että se olisi näin UPEA, hän painotti ja katseli seinillä olevia kultakehyksiä,ja kirkkaankultaisia jalokiviä ja patsaita.
-Suorastaan upeaa, Mary kuiskasi ja katseli hyllyille asetettuja valokuvakehyksiä.
Ensimmäisessä kuvassa komeili Rouva Fikbertin lapset ja lapsenlapset.
-Anteeksi keskeytys, Ellysen ääni pian kuului ja Mary perääntyi valokuvien luota.
Rouva hymyili syvään, ja riensi kertomaan valokuvien henkilöt.
-Tämä tässä on tyttäreni Benda, Rouva lausahti ja osoitti vaaleahiuksista kaunotarta, - Benda on hyvin oppinut tyttö. Nyt hän on samanikäinen kuin sinäkin, 17 sinähän olit?
Mary nyökkäsi ja rouva jatkoi kuvien esittelyä.
-Tämä tässä on mieheni John. John-- rouva piti tauon, -John on hyvin huolehtivainen. Hän varmasti ottaa sinutkin ilomielin vastaan.
-Hyvä, Mary hymyili.
-Tässä ovat serkukseni Kimberly ja Sandra. He ovat kummatkin laulajia., Rouva selitti, - ja asuvat minun kodissani, koska ovat tulleet änne pitemmäksikin ajaksi.
-Entä, Mary huokaisi hymyillen osoittaen kultakehyksissä olevaa mustahiuksisen, ruskeasilmäisen pojan kuvaa, - Kuka tuo on?
-Hän on poikani, Martin. Martin on nyt kahdeksantoista ja parin vuoden päästä hän menee avioliittoon tyttöystävänsä Megin kanssa. Meg on rikkaasta suvusta, joten he ovat kuin luodut toisilleen.
-Martin.. huokaisin hieman ihastuneena hänen ulkonäköönsä, - mikä onnenpekka se tyttö onkaan joka hänet saa, mutisin ja rouva hädintuskin kuuli minua. Onneksi!
-Mitä sinä sanoit, Mary? hän kysyi hieman epäilevänä, mutta sanoin, että puhuin vain yksikseni.
Kolmessa tunnissa olin jo sopeutunut hyvin taloon. Oma huoneeni oli aivan liian ihana! Se sijaitsi yläkerrasssa. Violetit kukkaistapetit ja vaaleanpunaiset pehmeät peitot ja liinat- Juuri unelmahuone jokaiselle tytölle. Suuri näköala merelle päin, tuuli puhaltaisi sisään..
-Mary, kuulin Rouva Ellysen äänen alakerrasta, tulepas esittäytymään Kimberlylle ja Sandralle.
-Kimberly ja Sandra? kysyin itseltäni peilin edessäni. HIukseni oliva ihan sekaisin ja valkoiseen mekkooni oli tarttunut jotakin tahmeaa..
-Pian! huusin ja vaihdoin nopeasti ylleni sinisen pitkän mekon. Siitä tuli mieleen oikea palvelijan mekko. Mutta pian saisinkin työasun, enkä voisi enää koskaan pitää omia vaatteitani, paitsi ulos mennessäni, tietysti, huokaisin.
Sandra ja Kimberly olivat siis ne rikkaat serkukset, laulajattaretm sepitin itsekseni ja ryntäsin sitten kauhealla vauhdilla alakertaan. Kimberly ja Sandra olivat kuin huippumalleja. Molemmilla oli vaalet pitkät hiukset ja hienot juhlapuvut.
-Hei, sanoin syvään ja kättelin molempia. Mutta tytöt katsoivat minua kummissaan.
-Meillä on hiukkasen kiire, äiti, kuulin Kimberlyn kuiskaavan.- Ei me ehditä tuollaista kätellä, Sandra vielä supisi.
Tunsin oloni todella surkeaksi. Kimberly ja Sandra eivöt siis olletkaan niin mukavia mitlä näyttivät,
.Olen pahoillani, Mary, Rouva Ellyse pahoitteli kun molemmat tytöt ryntäsivät pois minun saavuttuani.
-He elävät kuin filmitähdet. Heillä on todella, todella kiire koko ajan. He laulavat aamusta yöhön ja kiertelevät mallikuvioissa.
-Ei se mitään, sanoin ja hymyilin Rouvalle. Vaikka minua ottikin päähän, en halunnut näyttää sitä Rouuvalle.
-Mutta, Rouva sanoi hetken kuluttua innoissansa, - nyt saat kokeilla ensimmäistä kertaa palvelijan pukuasi. Ompelin sen juuri sinua varten, hän tokaisi ja nosti vaatehyllystänsä esille puvun, josta minä tykästyin heti.
-Se on tosi mukavan oloinen! huudahdin ja Rouva ojensi sen minulle.
-Menepäs sovittamaan sitä, nopeasti nyt, haluan nähdä osaanko enää ollenkaan ommella.
Riensin yläkertaan ja katselin mustavalkoista pukua onnessani. Vaikka se ei ollutkaan juhlapuku, se oli juuri kuin minulle ommeltu. Laitoin sen ylleni, ja katselin itseäni peilistä. Kaulus oli kyllä hiukan avoin ja pituus liian lyhyt, mutta minähän näytin todella suloiselta siinä!
Rouva katsoi minua hymyillen ja onnellisen näköisenä kun tulin alas uusi palvelijan puku ylläni.
-Siinä hänn tulee, Rouva Ellyse huudahti, - Uusi palvelijamme, Mary!
Naurahdin ja juoksin halaamaan Rouvaa tyytyväisenä.
-Kiitos jo nyt tähän asti kaikesta, sanoin ja katsoin ovelle päin. Siinä hän oli, suoraan nenän edessäni. Suloisin ja komein poika, minkä olin ikinä eläessäni tavannut. Martin, Rouva Ellysen poika tuijotti minua ja ja hiukan punastuin.
-Martin! Sinä tulit! Sinullahan piti olla ne harjoitukset? Rouva Ellyse kysyi kummastuneena ja piteli tyttöystäväänsä Megiä kädestä kiinni. Meg oli oikea kaunotar. Minihame päälllänsä hän asteli kartanon sisälle Martinin kanssa, ja katsoin häntä mietiskellen.
-Hei, sanoin sitten ja Martin hymyili minulle syvään.
-Hei, Mary, poika sanoi ja katseli minua hetken, mutta suuntasi sitten katseensa tyttöystäväänsä. Murahdin pettyneenä, mutta onneksi kukaan ei nähnyt sitä. Rouva katseli Martinia ja Megiä onnessansa ja sanoi sitten ihastellen:
-Teistä tulee vielä upea pari! Kukaan, Rouva painotti, - kukaan ei saa pilata teidän onneanne! Ei kukaan.
Huhhuh, ajattelin ja katsoi Rouvan punaisia kasvoja peloissani. Hän oli varmasti hyvin tarkka siitä, että Martin menisi juuri Megin kanssa avioliittoon. No, mikäpä heitä estäisi? Martin varmasti rakasti tyttöänsä suuresti eikä tälläisistä köyhistä edes mitään välittäisi.
-Tulimme juuri kuvauksista, Martin ilmoitti ja katsein hänen ruskeit, suuria silmiään ihastellen.
-Ne menivät todella hyvin, Meg hymyili ja katsoi minua hiukan vihaisesti. Käänsin katseeni pois. Se oli juuri sellainen PIDÄ NÄPIT IRTI KULLASTANI- katse- Tiesin sen.
-Pääsin Elle voguen kanteen, Meg lausui ja Rouva Ellyse halasi ja onnitteli tyttöä innoissansa.
-Onnea minukin puolestani, lausahdin ja Meg ei sanonut sanaakaan. Kuinka tympeä nainen, puuskahdin mielessäni ja ryntäsin omaan huoneeseeni. No, eipä asiat minulle kuulu. Omapa on Martinin asia jos rakastaa tuollaista punkeroa.
-No kerro nyt jotain miten se meni.. kuulin Rouva Ellysen äänen vielä portaille asti.
Sitten kaaduin sängylleni ja päätin ottaa pienet torkut. Olin niin väsynyt muuttoon. Se oli ollut todella raskas.
Hei, en voisikaan vielä nukkua. Nyt vasta muistin että minun oli soitettava äidilleni.
-Äiti, Haloo? kuiskasin hopeaan puhelimeen,- Hyvin meni matka, olen nyt täällä, et ikinä usko mitne upeaa täällä onkaan.
-Uskon sen, äitini Lilly vastasi ja muistutti minua vielä:
-Muistathan soitella joka päivä, ainakin joka toinen päivä?
-Joo, joo, sanoin ja ja kurkistin alakertaan. Siellä he vielä puhuivat. Rouva Ellyse hypisteli innoissansa Megin ojentamaa lehteä hänelle.
-Täällä asuu ihan kivaa porukkaa, huokaisin.
-No sepä hyvä juttu. äiti sanoi ja sanoi rakastavansa minua.
-Sinua myös, vastasin väsyneenä ja sitten vaivuin nukkumaan. Tarvitsin kipeästi kunnon unet.
jatkoa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Käytät aika erikoisia sanoja välillä, mutta asia tulee selväksi. Tämä ei ole oikein minua varten kirjoitettu, mutta olen sitä mieltä, että et sinä läheskään toivoton ole. Suosittelen jatkamaan.
Tulostapa teksti ja korjaa, kirjoita uudelleen ja näe kuinka se jäntevöittää tarinaa, kerrontaa ja kuvauksia.
Jos pitää siitä mitä kirjoittaa pitäisi jaksaa korjata teksti niin hyväksi että myös lukija näkee sen mistä kertoja pitää.