Täällä kun tolleen äkkiseltään kurkki muutaman viestiketjun aiheesta elarit ja tapaamiset ymsymsyms.. niin on ihan pakko sanoa yksi asia niille jotka ehkä just miettii näitä asioita pieni ihmisenalku masussaa. Mä tulin tosi yllätyksellä raskaaksi aikaa sitten, ja tiesin ettei minusta ja lapsen isästä perhettä tulisi. Halusin tehdä lapsen, ja sitten alkoikin kova pohdinta tästä lapsen isyyden tunnustamisesta... Tuntui etten luota hitustakaan mieheen, aina vain vähemmän kaikenlaisten ihmeellisten juttujen takia, ja viimein tein TODELLA vaikean päätöksen, isyyttä ei tunnustettu. Jätin siis julmana lapseni isättömäksi. Huomautan kuitenkin että jatkuvasti olen lapsen isälle sanonut että toivon hänen olevan kaikessa lapsen elämässä mukana, mutta koskaan ei isä ole kuulumisia edes kysellyt, ei pitänyt yhteyttä. Alkuun yritin itse pitää yhteyttä yllä mutta ei sitä hemmetti jaksa kun ei toista näytä kiinnostavan! Myöskään isovanhemmat ei ole yhteyttä ottaneet. Vaikka rahatilanne on huono, ja välillä pelottaa mihin tilanteeseen sitä vielä voikin joutua, pääsen mielestäni todella helpolla kun minun ei tarvitse olla tappelemassa rahoista, koska pelkkää tappelua se takuuvarmasti olisi, eikä minun myöskään tarvitse olla huolissani mitä lapsen isä saattaisi saada päähänsä jne jne jne.. Eli se kaikki tarmo ja energia joka kuluisi hermoiluun ja kiroiluun ja siihen että yrittää saada asiat kuntoon, se säästyy nyt kokonaisuudessaan lapselle. Joten. Jos hyvät äidit haluatte säästää itseänne, ja luulette että tällainen ratkaisu voisi sopia teillekin, suosittelen sitä lämpimästi. Isyyden tunnustaminen voidaan hoitaa myös myöhemmin, isä voi sitä vaatia itse milloin hyvänsä tai äiti, tai lapsi sitten kun täyttää 16 vuotta. Eli jos alkaa kaduttaa, homma ei ole menetetty. Tosin sitä en tiedä mitä tämä jälkikäteen sitten mahtaa maksaa... Siitä kannattaa ottaa itse selvää. Kannattaa myös muistaa että jonain päivänä lapsi kyselee varmasti asiasta, silloin on parasta olla asiallinen ja hyväksyttävä selitys olemassa. En siis yllytä ketään tähän koston tai muun vastaavan vuoksi, vaan haluan rohkaista niitä jotka todella ovat huolissaan ja peloissaan ym. ja ehkä jo aiemmin pohtivat tätäkin vaihoehtoa. Ja jos raha-asioita haluaa pohtia, lapsi ei tietenkään peri isältään mitään jos isä kuolee.
Voimia kaikille isojen asioiden kanssa painiville *hug*
Voimia kaikille isojen asioiden kanssa painiville *hug*
Vastaukset 35
Vanhimmat
isällä on koko ajan ollut mahdollisuus tutustua ja tavata, muttei ole halunnut. Kaksi vuotta laitoin kirjeitse kuulumisia ja valokuvia, muttei ikinä kuulunut mitään. Lopetin sitten ihan turhana puuhana. Täällä kun jotkut ovat niin varmoja että kyllä nyt koittaa yksinäinen vanhuus kun on isää estelty tuntemasta niin sanon vaan että ei ainakaan meidän perheessä. Miksi poikani vihaisi minua siitä että on syntynyt ja olen hänestä huolehtinut ja rakastanut. Päinvastoin, te typerät ajattelemattomat "isät" teille se yksinäinen vanhuus tulee...
Mitähän mahdoit tarkoittaa?? Täällä on kirjoitetttu että äidit jotka estävät isää ja lasta tapaamasta toisiaan silloin on äideillä edessä yksinäinen vanhuus. Tajusitko vai väännänkö rautalangasta?
se sanoi. Pitää varmaan vääntää rautalangasta sinulle kun et ymmärrä mitä luet... sitä paitsi se on naurettavaa uhota, että tulee yksinäinen vanhuus jos estää isää ja lapsia tapaamasta. Tulee mitä tulee. Ei sitä isiä paapomalla taata minkäänlaista vanhuutta. Isät voivat alkaa rakentaa itselleen ihan omaa elämää ettei tarvitse keksiä erilaisia uhkia ja pelotteita, että joku hoitaisiniitten puolesta tapaamiset, suhteen luomisen ja vielä kauniisti puhumisen.
Eikö se tarkoita myös sitä että olisi kyettävä nielemään se oma ylpeytensä siinä suhteessa että edes yrittäisi ylläpitää isä-lapsi syhdetta? Mielestäni kyllä. Ja vanhempien, oli kyseessä äiti tai isä, tulisi aina kyetä pyrkimään tukemaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan, oli se oma suhde tähän tänä päivänä ihan mikä tahansa. Lapsen kannalta ajatellen siis.
Miksi ihmeessä? Sanopa hyvä syy miksi pitäisi ylläpitää isä-lapsi-suhdetta. Jokin sellainen syy, ettei se ole tämän päivän ideologioita vaan perustuu johonkin todelliseen hyötyyn lapselle. Koitapa etsiä tueksi todisteita siitä, että isäsuhteettomilla lapsilla on jotain sellaista selvästi havaittavaa vähemmän mitä isäsuhteisilla lapsilla on enemmän.. Se on ehkä sittenkin piilopoliittinen veto, jolla sidotaan eroisä luonnottomasti entiseen perheeseensä, jolloin ehkä vähennetään erilaisia suoria ja epäsuoria taloudellisia seurauksia. Eroisän sitominen perheeseen on todettu vähentävän miesten masennusta ja syrjäytymistä, joten erilaiset lapsen etuun vetoamiset ovat hyvin tarpeellisia ja yhteiskunnallisesti hyödyllisiä. Kuka niitä syrjaytyneitä miehiä jaksaisi työkseen hoitaa, parempi ehkäistä etukäteen ja nakittaa homma exvaimolle ja lapsille. Moni lapsihan menee isäänsä tapaamaan koska isä uhkailee äitiä ja äiti ahdistuu ja pelkää isää. Myöhemmin lapset menevät tapaamaan isäänsä, koska säälivät tätä eivätkä raaski sanoa, ettei kiinnosta niin sentin vertaa.
Kysymykseesi miksi on niinkin yksinkertainen vastaus kuin lapsen takia. Toivon tosiaan ettet ole niin vajaa ettet ymmärrä tätä.
Jokainen lapsista jotain tietävä ja heidän kanssaan ollut tietää, että lapsi kaipaa aina_molempia_vanhempiaan, tavalla tai toisella. Kuka avoimemmin, kuka enemmän hiljaa mielessään. Mutta sellaista isätöntä tai äiditöntä lasta ei ole olemassakaan joka ei olisi sen toisen vanhempansa puuttumisesta koskaan milloin ikinään kärsinyt. Aivan varmasti jokaikisella tällaisella lapsella on ollut, tai tulee olemaan elämässään vaihe jossa pohtii näitä asioita. Tavalla tai toisella. Lapselle itselleen oman identiteetin kannalta on äärettömän tärkeää tietää juurensa ja jos vaan mahdollista, saada edes mahdollisuus tutustua niihin juuriinsa itse. Aivan käsittämättömän typerää yrittää väittää ettei lapselle olisi väliä, onko isä se joku Erkki vai Fabio tai äiti joku kukalie Pirkko vai Donna.
Mitä rakkautta lasta kohtaan on olla yrittämättä tukea lasta parhaaseen jos siihen kerran on mahdollisuus eikä se loppujenlopuksi niin kauheita vaadi, kuin aikuisuutta.
aikuisuuteen kuuluu se, että ajattelee omilla aivoillaan eikä usko jokaista auktoriteettia, joka esiintyy aikansa guruna. Todellakin on tärkeää, että lapsi saa ITSE tutustua omiin juuriinsa. Se ei tarkoita, että isä käy raastamassa viikonloppua viettävät laset aina puuduttaville tapaamisille, vaikka lapsi haluaisi olla kavereiden kanssa. Eikä se tarkoita, että nuoren pitäisi olla enemmän isänsä kanssa kuin ikätoverinsa vain siksi, että isä ei asu enää samassa taloudessa. Onhan epäinhimillistä vaatia eroisän teini-ikäisten luovan "lapsen edun mukaisia"suhteita isään kun siinä iässä muutenkin pyritään olemaan mahdollisimman vähän vanhempien kanssa.... kuinkahan moni eroamattomissa perheissa saisi lapsensa samanlaiseen rääkkiin pakotettua??
minkäänlaista kokemusta vastaavasta tapauksesta? Epäilen suuresti.
mutta kokemuksesta voi sanoa, että lapsille tapaamiset ovat suurimmaksi osaksi rasitus. Kuka aikuinenkaan jaksaisi joka toinen viikonloppu painella jonnekin viettämään aikaa jonkun itseään kymmeniä vuosia vanhemman sukulaisen kanssa piti tyypistä tai ei? Ei kukaan. Voisi vähän ajatella lapsen tarvetta olla itsekseen ja rauhassa ja etenkin nuoren ihmisen vapautta ja ikään kuuluvaa oikeutta ottaa etäisyyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Kyllä nuoressa mielessä jyllää kun teini-ikäiset sisarukset yhdessä isänsä kanssa raahustavat pitkin kauppakeskusta tai viettävät "laatuaikaa". Mieti nyt vähän. Voi sitä uskaltaa nähdä asiat vähän lastenkin silmin eikä vain sokeana toistaa nykyistä mantraa lasten edusta ja isäsuhteesta sun muusta millä aikuiset selittävät hyväksyttävästi miksi raahaavat lapsia pakkotapaamisilleen.
Sinulla ei tunnu olevan käsitystä siitä erosta, mikä erottaa aikuiset lapsista. Tulee eittämättä mieleen, että elät tilannettasi kiihkeästi tunteella omaan siipeesi saaneena etkä kykene aikuismaiseen ajatteluun toimiaksesi lapsiesi parhaaksi. Aikuisena.
Otan osaa.
niinpä niin. On hyvä erottaa aikuiset lapsista ja päinvastoin. Se mikä aikuisille on olevinaan se ainoa oikea ratkaisu ei aina ole sitä lapselle. Ilmeisesti olet "aikuinen" joka tekee "aikuisia" päätöksiä ja sopii "aikuisesti" exän kanssa lasten tapaamisista huomaamatta mihin sitoo lapsensa lunastaakseen itselleen "aikuisen" leiman. EIhän vanhempien tarvitsekaan toisiaan tavata. Niin että kiitti vaan kauheasti kun olitte "aikuisia" ja ohjelmoitte vuosiksi joka toisen viikonloppuni, osan kesälomaani, joka toisen joulun ja hiihtolomat. Kiitti v...sti teidän aikuisuudesta. Teillä oli sossun paperiin kirjattu säännöllinen vapaus entäs minulla, milloin minulla oli vapaa viikonloppu?
nähdä asioiden oikea laita. Tietyssä ikää kaikki, mitä vanhemmat tekevät, tuntuu vapauden riistolta. Joskus myöhemmin niitä asioita osaa katsoa ja arvostaa eritavalla.
Vinkiksi, jos vanhemmat eivät ymmärrä ettei murkkua viedä enää hiekkalaatikolle ja hattaralle tivoliin samallalailla kuin pienempänä, kannattaa avata rohkeasti suunsa ja muistuttaa ihmisen kasvun vaiheista ja tarpeiden muuttumisesta.
Se mikä on aikuiselle tärkeää, ei välttämättä ole lapselle tärkeää. Ja jokaisen aikuisen pitäisi tuntea lapsensa ja nähdä se, että aikuisen paras ei olekkaan lapsen paras.
Meillä ei ole exän kanssa mitään paperilla. Ja eikä ole mahdolluutta säännöllisiin minuutti aikataululla sovittuihin tapaamisiin. Meidän lapset ei kulje reppuselässä paikasta toiseen näihin tapaamisiin. Me olemme exän kanssa vuokranneet yhteisen kaksion, jossa minä sitten majailen tapaamisien ajan. Ja mahdumme exän kanssa vallan mainioisti samaankin huoneeseen, joten asioita voi puuhailla myös yhdessä.
Meistä kummastakaan ei kyllä aikuista saa tekemälläkään, aikuisuus on julmaa.
Mukava kirjoitus. Toivottavasti moni näitä asioita pohtiva lukisi sen avoiminmielin. Koska loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on ottaa rohkeasti vastuu itsestään ja lapsestaan. Aina sitä selviään ja pärjää, kun tietää loppujen lopuksi olevansa se voittaja, joka saa eikä häviä mitään.
Jatkuvalla riitelyllä ja pakottamisella isyyteen ei saada kuin pahaa aikaan. Kyllähän sitä jatkuvasti toitotetaan, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Mutta eikö ole loppujen lopuksi paljon parempi, että lapsella on yksi hyvin voiva ja vahva vamhempi.
Niin julmalta kuin se kuulostaakin äitihän on tehnyt sen lopullisen päätöksen ryhtyä vanhemmaksi, niin hänellä se vastuu loppujen lopuksi on. Isällä kun on vain oikeus, mutta ei velvollisuutta.
oikein hyvin sanottu!
Vaikka oman jaksamisen kannalta monena asian suhteen tuntuu helpommalta luovuttaa niin itse en usko, että asia jättäminen ikäänkuin roikkumaan ei välttämättä pidemmän päälle ole sekään helppo ratkaisu henkisesti. Toki varmaan monia asioita voi ainakin alkuun helpottaa ja sikäli varmasti hyväkin ratkaisu.
Mutta lapsen tulevaisuuden kannalta mielestäni kannattaisi kuitenkin elämän raadollisuuden (sii rahan)takia laitta asiat kuntoon ja varmistaa sitä kautta elatukseen parhaat mahdolliset eväät.
Isukin paapomiseen ei silti tarvitse eikä kannatakaan lähteä.
selvittää isyyttä, tyhjän saa pyytämättäkin, ja kaupungin elarit tulevat tilille säntillisesti. Meillä isyys tunnustettiin vasta vuosien päästä, silloin kun oli tilanne että voisin selvitä ilman tuota rahaa.
ai että isien suuret rahatko houkuttelisi. Siis ne elarit, joita isät toisinaan maksavat ovat niin pieniä ja epäsäännöllisiä etteivät ne ole kuin nimellinen korvaus kaikesta siitä vaivasta minkä se ympärillä pyörivä isä aiheuttaa. Tosiasia on, että äiti ja lapset voivat parhaiten kun saavat järjestää elämänsä ihan rauhassa ilman oikeuksiaan vaikeroivaa isää. Äiti ja lapset elävät keskimäärin ihan tavallista tasapainoista elämää. Ainoa jolla on sopeutumisvaikeuksia on isä. Joskus tuntuu, että tapaamiset ym ihmeviritykset isänoikeuksista on kehitelty vain isän iloksi. Hämmästyttävän usein muu perhe kärsii koko hommasta.
Elämässähän on aina asiat vähän vinksin vonksin ja heikun keikun. Ja asiat nyt aina vaan jää jotenkin roikkumaan, vaikka mitä sopimuksia allekirjoittaisi. Mikään ei koskaan ole varmaan vaikka kuinka pitkällä suunnittelisi ja kuvittelisi olevan vakaata.
Kyllä itsetään ja lapsistaan vastuun ottava vastuun tuntoinen aikuinen ihminen pystyy yksin varmistamaan parhaat mahdolliset eväät. Elarithan ovat niin pieni osa perheen tuloista, että ei niillä mitään turvallista pohjaa elämälle luoda.
isä jättää rauhaan ja luopua elareista jos niistä ei mitään apua ole?
että elarit ovat lapsen oikeus, vanhemmalla ei ole oikeutta luopua niistä!
Elarit tukee arkea, ei niillä mitään elämän perustaa luoda. Kyllä, jättäisin isän rauhaan, jos hänen kanssaan tarvitsi raha ja ylipäätään muistakin asioista tapella. Mutta on onneksi hän on tosi kiva ja huolehtiin lapsistaan siinä missä minäkin.
Samoilla linjoilla olen,
olen jo aikuinen , teen ekaa lasta, onnellista vahinkoa ;)
Olen ihan täyspäinen, suht' toimeentuleva ja ajatteleva ihminen.
Paljon olen samaa asiaa pohtinut, lapsen ja kaikkien kannalta. Lukenut isyys ja elatuslait ja säädökset läpi, kirjoja, sekä näitä keskustelupalstoja.
Ja keskustellut.
Olen päätynyt samaan kuin Äite - punninnut biologisen isän elatuskykyä (pelailumahdollisuuksia on paljon epäonnistuneella yrittäjällä), todellista sitoutumishalua (periaatteellisen vastuunkantoilmoituksen jälkeen kävi ilmi ettei aio lapsesta huolehtia muulloin kuin ehkä silloin kuin itseä huvittaa ..).
Lopullinen päätös on mulla edessä, kun lapsi syntyy , mutta katson myös toimivani lapsen parhaaksi, kun koetan rakentaa hänelle kodin, jossa on ehjiä ihmissuhteita, mahdollisimman vähän kaunoja ja aggressioita ja tappeluita. Lapsen pari ekaa elinvuotta on tärkeitä kehityksen kannalta ja lähivanhemman pitäisi pystyä antamaan seesteinen ja tasapainoinen syli ja koti. Parhaiten arvelen tähän pystyväni ilman oikeusjuttuja isyydestä, ilman verikokeita tai ilman sitä että maanittelisin, houkuttelisin tai lepyttelisin aikuista miestä motivoidakseni häntä edes kerran tapaamaan lastaan.
Isyys on vapaehtoista.
Ja kunnia.
Ja suurin osa ns ydinperhe-eronneista isistäkin maksaa pienempää elatusta kuin tuo 129 e minimi - toooosi surullista. Vaikka tästäkin näkökulmasta.
Ajattelen, että lapsen isä menettää paljon - mutta jollei hän kasva aikuiseksi, niin vain käy. Tän lapsen isä on yli 35, hänellä ei ole aiempia lapsia.
Lapselle kerron isän nimen, sitten kun siitä tulee kyse. Muut toimepiteet katsotaan sitten, kun aika tulee.
Mikäli lapsen isä aktivoituisi aikuiseksi ja vastuulliseksi Isäksi - taidan tarjota vaihtoehtoa laittomaan isyyteen - vailla elatusmaksuvelvollisuutta. Useammasta eri syystä.
Poden toki tuskaa siitä, mitä traumaa isättömyys voisi lapselle aiheuttaa. Toisaalta huono tai välinpitämätön ja lupauksensa pettävä isäkin aiheuttaa traumoja lapselle.
Voin tehdä parhaani , omalta osaltani.
Arvelen sen riittävän pitkälle.
Voimia kaikille vastaavaa eläville ja kokeneille.
että lapsi täyttää mielikuvituksellaan sen aukon elämässään, jolle ei ole realistista kohdetta. Ja jos ne mielikuvat epätodellisesta isästä ovat liian ruusunpunaiset, saattaa se tehdä lapselle enemmän hallaa kuin todellisuus epätäydellisen isän mukanaan tuomineen pettymyksineenkin. Kerro lapselle positiivisia asioita ihannoimatta kuitenkaan, sillä jossain ikää se asian kysely ja syvällisempi pohdinta alkaa kuitenkin.
Aurinkoista kevättä!
Minulla oli hieman samanmoinen tilanne noin 2 vuotta sitten. Mietin ja pohdin. Tarjosin isälle mahdollisuutta tunnustaa isyytensä ja sen hän halusi tehdä. Ajattelin alkuun, että tapella saa kaikesta ja väännettiinhän siinä hieman kättä alkuun mutta nyt kaikki sujuu todella loistavasti! Ottaa osaa lapsen elämään ja suo myös minulle lepohetken. Eli turhaan oikestaan pelkäsin ainaista tappelua.
Tiedän tehneeni täysin oikean ratkaisun. Ja vaikkakin meillä lapsen isän kanssa on ollut erimielisyytemme ja olen kiroillut ja hermoillut mutta mielessäni olen pitänyt sen ainoan tosiasian, että lapsen parhaaksi kaikki kädenvääntökin. Lapsi oppii tuntemaan juurensa ja isä lapsensa. Vastuun saa kantaa sekä isä että äiti.
Antakaa siis ajan kulua ja katsokaa mitä se näyttää.
isyyden selvitystä kun on 15v... ei tarvii olla 16v. Lapsi tarvitsee silloin edunvalvojan ja äiti ei siihen käy.
Miten ja milloin muuten aiot kertoa lapselle hänen taustansa? Lapsella on oikeus tietää ja lapsi ei ole omaisuuttamme ja kaikki ne päätökset mitä teemme silloin, kun lapsi ei voi(kykene vielä) itse vaikuttaa ( ilmaista tahtoaan) ne on harkittava tarkoin. Lapsi voi syyttää ja jopa tehdä "pesäeron" äitiinsä varttuessaan, kun havaitsee että äiti on ajatellut vain "omaa etuaan" - mukavuuttaan...Olen sellaisen nähnyt ja muutakin
kokemusta on...
Lapsilla on oikeus avoimeen ja rehelliseen keskusteluun taustastaan. Se mitä ja milloin kerrotaan, riippuu lapsen henkisestä tasapainosta ja kyvyistä käsitellä koviakin asioita.
Ja nykyään on aika yleistä, että on isättömiä perheitä. Niin lapset ei välttämättä edes hoksaan sen enempää ihmetellä taustaansa. Kun se isättömyys on kaikein puolin normaalia. Pienissä lainaus merkeissä tosin. Joten on aikuisen vastuulla aikoinaan rehellisesti kertoa omista valinnoistaan. Rankoistakin seurauksista huolimatta.
Lapsihan voi syyttää ja tehdä pesäeroa monista muistakin syistä, ei pelkästään siitä, että äiti on rohkeasti päättänyt ottaa vastuun yksin. Eikä ole jatkuvalla riitelyllä ja väkisin tyrkyttämisellä saada miehestä, jota ei voisi vähempää kiinnostaa isää lapselleen.
Lapsenhan voi itsekkäästikkin tehdä yksin, mutta silloin on myös päätöksistään kannettava vastuu yksin.
Mutta monta kertaa sitä ei itsekkäästi päätetä, että teen sen lapsen yksin vaan loppujen lopuksi se toinen osapuoli luistaa tianteesta. Sellainen joka tässä vaiheessa päättääkin sen vastuunsa hoitaa ei voi olla väärässä. Olisko hänen tehtävä abortti tai annettava lapsi adoptioon, jotta hän ei olisi iteskäs ja yrittäsi päästä helpolla.
Ja jos se mies jossain vaiheessa kasvaa ja aikustuu. On hänelle annettava mahdollisuus tutustua lapseensa. Eikä siinä vaiheessa voi nurista, kun ei sinua silloinkaan kiinnostanut.
Kuinka monta kertaa täytyy antaa mahdollisuus? Monta kertaa voi ryssiä ja pahoittaa lapsen mielen? Kerran? kaksi? kaksitoista?
Kyllä minua ainakin sylettää tällaiset isä jotka heräävät siihen isyyteen vasta sitten kun on jo helppoa. Sitä ennen luistetaan vastuusta ja maksuista. Meillä on kokemusta siitä että annetaan mahdollisuus ja ei sitten isiä kovasti kiinnostanutkaan, muutaman tapaamiskerran jälkeen ei kuulunut mitään. Lapsi pahoilla mielin ja syyttää itseään. Paljon täytyi tehdä töitä että sai lapsen taas luottamaan muihin ihmisiin.
mutta ymmärräthän että loppujenlopuksi sinun syletys on sinun syletystä eikä sinun vitutus saisi olla syy isä-lapsi suhteen jääväämiseen. Sitten on eri asia, jos lapsi todella oireilee, silloin sinun velvollisuus on puhaltaa peli poikki siksi aikaa että tilanne rauhoittuu. Mutta ymmärrät varmaan senkin että lapsi on lojaali molempia vanhempiaan kohtaan ja siihen tällä on oikeus? Pitäisi elää niin että tiedostaa mahdollisuuden välien paranemiseen ja antaa siihen silloin lapselle mahdollisuus, siksi että se on lapsesi oikeus ja elämä eikä sinun, vaikka sinua kuinka vituttaisi ja antaa toisen ns. korjata satosi hedelmä. Miksi?
Koska se nyt vaan on niin että sinun tärkein tehtäväsi
äitinä on tukea lastasi kohti tämän parhaaksi, pitkällä tähtäimellä, silloinkin vaikka se ottaisi itseä päähän ja tuntuisi epäoikeudenmukaiselta _itseään_kohtaan.
Mutta sillä voi olla se toinenkin puoli. Lapsi voi saadaa rinnallen toisenkin vastuun tuntoisen vanhemman.
Ja missä vaiheessa vanhemmuus on helpompaa?
Meillä on kokemusta siitä, että annetaan mahdollisuus. Lapsia ei laitettu kylmiltään tapaamis kertoihin vaan syistä ja seurauksista puhuttiin yhdessä avoimesti. Niistä huonoistakin.
Nyt meillä on isä joka nauttiin täysin sydämin isyydestään. Ja huolehtii heistä siinä missä minäkin.
milloin ja miten lapselleni hänen isästään kerron, koska en osaa ennustaa. Ehkä hänen isänsä siinä vaiheessa onkin löytänyt itsestään isän ja on osa lapseni elämää. Tai ehkä minulla on silloin mies jonka lapseni kokee isäkseen ja menee kauan aikaa ennenkuin tulee eteen tilanne jolloin hän ymmärtää asiasta niin paljon että voin hänelle kertoa että hänellä onkin "toinen, oikea isä muualla". Toivon kuitenkin että kun sen hetki tulee, löydän oikeat ja lempeät sanat rehellisen vastauksen kertomiseen.
Uhka lapsen mahdollisesta "pesäerosta" on toki todellinen, mutta koska en tosiaankaan osaa arvella tulevaa edeltäkäsin, en sitä nyt murehdi, uskon vakaasti että sitä ennen on muitakin murheita käsiteltävänä, kuten myös suuria iloja. Elän ensin tämän hetken avoimin ja rehellisin mielin, ennen kuin se on mennyttä ja menetettyä... Tulevaisuus tulee kyllä jos on tullakseen.
Olen elämässäni niin paljon kaikkea nähnyt ja kokenut, että jos jotain olen oppinut niin sen, että meillä kellään ei ole tässä maailmassa mitään muuta kuin tämä hetki. Mennyt on mennyttä, eikä tuleva vielä ole käsissämme.
Ei siinä mitään, hoida homma kuten olet ajatellut. Mutta muista, että et sitten vingu yhteiskunnalta rahaa! SINÄ olet päättänyt hoitaa asiat YKSIN, joten hoida myös.
ja mielestäni kellään, joka haluaa lapsen "omilla ehdoilla" - itsekkäistä syistä -lemppaa esim isän pihalle, ei halua tunnustusta tms ei pitäisi olla oikeutta yhteiskunnan elatustukeen...lapsilisä on kaikille...
lapsen oikeus elatukseen eikä siitä saa vanhempi kieltäytyä hänen puolestaan. Oletko sitä mieltä, että sellaiset lapset joitten äiti on hankkinut heidät itsekkäistä tai muista mielestäsi kyseenalaisista syistä ei olisi oikeutettu elatukseen?
Ihan vaan nyanssina ydinperhettä tai 'vain' eroavien elatustukea rummuttaville ...
Myös adoptoitu , vaikka ulkomailta adoptoitu lapsi saa minimielatustuen yhteiskunnalta. Nimenomaan ja myös esim. naisen yksin adoptoima. Faktana tiedän. Miksi ihmeessä se case, että lapsella on joskus melkein ollut (rahaton) alunperin ydinperhettä aloitellut isä (ehkä lapsen ollessa 1-3 vuotias, on sitten erottu) - oikeuttaisi sen paremmin elatustukeen kuin se, että äiti on alusta asti yksin lapsen kanssa ? Ja elatustukihan on eri asia kuin hyvätuloisen isän oikeasti ja vastuullisesti maksama elatusmaksu.
Tämäkään asia ei ole uhka teille ydinperheellisille tai eronneille .
Joskus voi olla jopa lasta odottavan äidin tai lapsen turvallisuuden ja terveyden mukaista olla kertomatta lapsen isän henkilöllisyyttä.
Kieltämättä minäkin osin pelkään lapseni biologista isää, ja olen epävarma mihin kaikkeen hän kykenee. Onnekseni en sitä vielä tiedä.
Toivotaan jotain muuta, parasta en tällä tietämyksellä uskalla toivoa ...
Omalta kohdaltani - lapselle en aio valehdella, sitten kun hän kysyy, kerron isän nimen ja tarvittavat tiedot , samoin mahdollisiman pehmeästi.... katsotaan miten maailma silloin makaa ...