Kuinka voisin...

Toisessa säkeistössä on jotakin, joka nostaa minulla aina niskakarvat, kuulen sen missä yhteydessä tahansa. Rakkaus ei ole omistamista. Nimenomaan ei ole. Minusta omistamisajatus on kaikkien mustasukkaisuuksien ja muiden takertumisongelmien syy.

Toinen ihminen on vierelläni täysin vapaaehtoisesti. Siksi, että haluaa olla ja elää juuri minun kanssani ja samoin minä hänen kanssaan. Tie on avoin mutta poispäin ei vain haluta lähteä, kun tässä on niin hyvä. Jos taas jonain päivänä hän haluaa lähteä, minä en voi sitä estää. Miksi sitoisin hänet tähän, jos hänellä olisi niin paha tai vaikea olla, että hän pyrkisi pois?

Ihminen on vapaa sielu myös rakastaessaan. Se on vaikea käsite ja vaikea ehkä sisäistää mutta niin se vain on.

LaikaQ kirjoitti:

Toisessa säkeistössä on jotakin, joka nostaa minulla aina niskakarvat, kuulen sen missä yhteydessä tahansa. Rakkaus ei ole omistamista. Nimenomaan ei ole. Minusta omistamisajatus on kaikkien mustasukkaisuuksien ja muiden takertumisongelmien syy.

Toinen ihminen on vierelläni täysin vapaaehtoisesti. Siksi, että haluaa olla ja elää juuri minun kanssani ja samoin minä hänen kanssaan. Tie on avoin mutta poispäin ei vain haluta lähteä, kun tässä on niin hyvä. Jos taas jonain päivänä hän haluaa lähteä, minä en voi sitä estää. Miksi sitoisin hänet tähän, jos hänellä olisi niin paha tai vaikea olla, että hän pyrkisi pois?

Ihminen on vapaa sielu myös rakastaessaan. Se on vaikea käsite ja vaikea ehkä sisäistää mutta niin se vain on.

nytpä LaikaQ aletaan flaidaamaan oikein kunnolla! Ei vaineskaan.
Mä olen kaikessa hölmöydessäni edelleen vahvasti sitä mieltä että rakkaus ja omistushalu liittyy vankasti yheen. Olen sen itse huomannut.
Sitä ei kai voi kieltää että kun oikein rakastaa tulee jonkinkaltainen omistamisen halu. "sä olet minun ja mä en luovu Susta koskaan". Huomaa MINUN.

Eikä vain kohauteta olkapäitä ja ajatella että ohoh mites nyt kävi. Hups. Ystävän, eikä ihastumisen kohdalla ei näin välttämättä ole.

No niin. Taas pääsi asfalttifilosofi vauhtiin, toivottavasti jokin pysäyttää munt.::))

revolting kirjoitti:

nytpä LaikaQ aletaan flaidaamaan oikein kunnolla! Ei vaineskaan.
Mä olen kaikessa hölmöydessäni edelleen vahvasti sitä mieltä että rakkaus ja omistushalu liittyy vankasti yheen. Olen sen itse huomannut.
Sitä ei kai voi kieltää että kun oikein rakastaa tulee jonkinkaltainen omistamisen halu. "sä olet minun ja mä en luovu Susta koskaan". Huomaa MINUN.

Eikä vain kohauteta olkapäitä ja ajatella että ohoh mites nyt kävi. Hups. Ystävän, eikä ihastumisen kohdalla ei näin välttämättä ole.

No niin. Taas pääsi asfalttifilosofi vauhtiin, toivottavasti jokin pysäyttää munt.::))

Mutta kun minulla ei tule. Muru ei ole minun. Hän on yhdessä minun kanssani, lähelläni, ihollani mutta ei koskaan minun vaan itsensä ja tämän maailmankaikkeuden. Siinä se arvo juuri on. Tämä ihastuttava olento on tullut juuri minun luokseni ja jäänyt - omasta tahdostaan, siksi että tuntee juuri minut rakkaimmaksi.

Olen tässä nyt jo pitkään ollut parisuhteessa, joka on ihana. Muru on minun rakkaani ja totta kai ajatus on, että hänen kanssaan haluan olla kuolemaani asti. Mutta vain siltä pohjalta, että molemmat haluavat olla juuri tässä. Ei siksi, että "olet minun enkä luovu koskaan". Ennemminkin niin, että eletään, käyttäydytään, rakastetaan ja kunnioitetaan niin, ettei tule halua lähteä. Että juuri tässä suhteessa on paras olla.

Jos toinen lähtisi, se ei olisi olankohautus. Siitä ei ole kyse. Se olisi äärimmäisen surullista. Mutta pakottaa en voisi jäämään. Sillä eikö pois pyrkiminen tarkoita, että toisen ei ole hyvä olla tässä? Olisiko siis rakkautta pakottaa toinen jäämään? Minusta ei.

revolting kirjoitti:

nytpä LaikaQ aletaan flaidaamaan oikein kunnolla! Ei vaineskaan.
Mä olen kaikessa hölmöydessäni edelleen vahvasti sitä mieltä että rakkaus ja omistushalu liittyy vankasti yheen. Olen sen itse huomannut.
Sitä ei kai voi kieltää että kun oikein rakastaa tulee jonkinkaltainen omistamisen halu. "sä olet minun ja mä en luovu Susta koskaan". Huomaa MINUN.

Eikä vain kohauteta olkapäitä ja ajatella että ohoh mites nyt kävi. Hups. Ystävän, eikä ihastumisen kohdalla ei näin välttämättä ole.

No niin. Taas pääsi asfalttifilosofi vauhtiin, toivottavasti jokin pysäyttää munt.::))

Omistamisenhalu on minusta varmin keino pilata suhde. Henkilökohtaisesti en tunne sellaista ollenkaan omakseni. Jokainen on vapaa sielu ja omasta vapaasta tahdosta kenen kanssa haluaa. Toista ihmistä ei voi omistaa, onneksi.

LaikaQ kirjoitti:

Mutta kun minulla ei tule. Muru ei ole minun. Hän on yhdessä minun kanssani, lähelläni, ihollani mutta ei koskaan minun vaan itsensä ja tämän maailmankaikkeuden. Siinä se arvo juuri on. Tämä ihastuttava olento on tullut juuri minun luokseni ja jäänyt - omasta tahdostaan, siksi että tuntee juuri minut rakkaimmaksi.

Olen tässä nyt jo pitkään ollut parisuhteessa, joka on ihana. Muru on minun rakkaani ja totta kai ajatus on, että hänen kanssaan haluan olla kuolemaani asti. Mutta vain siltä pohjalta, että molemmat haluavat olla juuri tässä. Ei siksi, että "olet minun enkä luovu koskaan". Ennemminkin niin, että eletään, käyttäydytään, rakastetaan ja kunnioitetaan niin, ettei tule halua lähteä. Että juuri tässä suhteessa on paras olla.

Jos toinen lähtisi, se ei olisi olankohautus. Siitä ei ole kyse. Se olisi äärimmäisen surullista. Mutta pakottaa en voisi jäämään. Sillä eikö pois pyrkiminen tarkoita, että toisen ei ole hyvä olla tässä? Olisiko siis rakkautta pakottaa toinen jäämään? Minusta ei.

meidän kannanotoissamme ainoastaan pelkkä pinnallinen vivahde-/ei syvällinen näkemysero. Koska olen kyl itsekkin valmis allekirjoittamaan Sun ja Villikeijun sanoman.

Siitä huolimatta pidän kiinni siitä ajatelmastani, että ilman omistamisenhalua ei olisi kunnon rakkaussuhdettakaan, eikä paljoa muutakaan hyvää täs maailmas. Se ei tarkota sitä että kahlitsisin Rakkaintani itseeni enkä soisi Hänelle kaikkea sitä mikä tekee Hänet onnelliseksi.
Omistushalusta huolimatta jos Hänen onnensa vaatii jotain muuta kun munt, on se mun hyväksyttävä.
Taian kertoo ajatukseni liian monimutkaisesti, että todellinen hämärtyy.

revolting kirjoitti:

meidän kannanotoissamme ainoastaan pelkkä pinnallinen vivahde-/ei syvällinen näkemysero. Koska olen kyl itsekkin valmis allekirjoittamaan Sun ja Villikeijun sanoman.

Siitä huolimatta pidän kiinni siitä ajatelmastani, että ilman omistamisenhalua ei olisi kunnon rakkaussuhdettakaan, eikä paljoa muutakaan hyvää täs maailmas. Se ei tarkota sitä että kahlitsisin Rakkaintani itseeni enkä soisi Hänelle kaikkea sitä mikä tekee Hänet onnelliseksi.
Omistushalusta huolimatta jos Hänen onnensa vaatii jotain muuta kun munt, on se mun hyväksyttävä.
Taian kertoo ajatukseni liian monimutkaisesti, että todellinen hämärtyy.

negatiivisena asiana, koska ihminen ja koko maailma on kaupan muutenkin, niin rakkaus halutaan nähdä erillään olevana asiana kaikesta kahleista jotka omistamiseen ja omaisuuteen tulee.
Minä sen sijaan olen sun kanssa samoilla linjoilla, se että sanoo ja kokee omistushalua ja oloa, ei ole mitenkään vangitseva tai rakkautta pakottava tunne.
Minusta on ihanaa kuulua rakkaalleni ja näin on myös toisin päin. Ei se meidän "vapaata" halua olla yhdessä vähennä, muuta tai heikennä.

Se on vähän niin että tämä maailma ja markkinointi ja kaupallisuus yms tekee monista asioista "syntiä".
Ei saa sanoa että pannaan, ei saa sanoa että olet minun, ei saa sanoa naisten/miestentyöt, ei saa sanoa paljoakaan ilman että nykyään siihen liiteteään nopeammin negatiivisia asioita kuin positiivisia.

Ei ihmistä voi omistaa, sen nyt sanoo järkikin, mutta se että on omistushaluinen terveellä tavalla ei ole yhtään mitään kauheutta.

Kaikki mikä on sairaalloista on sitten sairaalloista, mä en vain aina jaksa ymmärtää miksi kaikki pitää ajatella ensin sen mukaan.

koetaan kovin kirjoitti:

negatiivisena asiana, koska ihminen ja koko maailma on kaupan muutenkin, niin rakkaus halutaan nähdä erillään olevana asiana kaikesta kahleista jotka omistamiseen ja omaisuuteen tulee.
Minä sen sijaan olen sun kanssa samoilla linjoilla, se että sanoo ja kokee omistushalua ja oloa, ei ole mitenkään vangitseva tai rakkautta pakottava tunne.
Minusta on ihanaa kuulua rakkaalleni ja näin on myös toisin päin. Ei se meidän "vapaata" halua olla yhdessä vähennä, muuta tai heikennä.

Se on vähän niin että tämä maailma ja markkinointi ja kaupallisuus yms tekee monista asioista "syntiä".
Ei saa sanoa että pannaan, ei saa sanoa että olet minun, ei saa sanoa naisten/miestentyöt, ei saa sanoa paljoakaan ilman että nykyään siihen liiteteään nopeammin negatiivisia asioita kuin positiivisia.

Ei ihmistä voi omistaa, sen nyt sanoo järkikin, mutta se että on omistushaluinen terveellä tavalla ei ole yhtään mitään kauheutta.

Kaikki mikä on sairaalloista on sitten sairaalloista, mä en vain aina jaksa ymmärtää miksi kaikki pitää ajatella ensin sen mukaan.

mustasukkaisuuskaan ei ole synti eikä kauhistus. Olisihan se kumma jos ei missään tuntuisi jos rakastettuasi muut liehakoi.

vielä että kirjoitti:

mustasukkaisuuskaan ei ole synti eikä kauhistus. Olisihan se kumma jos ei missään tuntuisi jos rakastettuasi muut liehakoi.

eikö ole myös niin, että jos olet varma suhteestanne, ei se liehakointi haittaa? Koska tiedät, ettei se johda mihinkään. Sinä vain olet murullesi parempi kuin kukaan muu.

Ja eikös tällä palstalla puhuttu mustasukkaisuudesta, joka on olemassa, vaikkei mitään tietoa tuollaisesta liehakoinnista edes ole? Että vain kiusaa itseään ajatuksilla, joille ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Sitä minä en todellakaan ymmärrä, sillä ilman luottamusta ei suhdetta kyllä synny. Alussa on vain otettava riski, kun ei vielä ihmistä tunne.

LaikaQ kirjoitti:

eikö ole myös niin, että jos olet varma suhteestanne, ei se liehakointi haittaa? Koska tiedät, ettei se johda mihinkään. Sinä vain olet murullesi parempi kuin kukaan muu.

Ja eikös tällä palstalla puhuttu mustasukkaisuudesta, joka on olemassa, vaikkei mitään tietoa tuollaisesta liehakoinnista edes ole? Että vain kiusaa itseään ajatuksilla, joille ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Sitä minä en todellakaan ymmärrä, sillä ilman luottamusta ei suhdetta kyllä synny. Alussa on vain otettava riski, kun ei vielä ihmistä tunne.

mustasukkaisuus. Minä puhun nyt niistä ei sairaalloisista tunteista, niistä joita voi tuntea ilman että on epävarma, hullu, psykoottinne, sosiopaattinen, jne.
Me ollaan oltu yhdessä lähes koko aikuisikä, hyviä ja huonoja hetkiä, luottamus on ollut päivästä yksi ja tulee säilymään viimeiseen päivään.
Mutta silti, näiden vuosien jälkeenkin minä haluan suojella häntä kaikelta pahalta ja olen mustasukkainen, omistuhaluinen ja kummastakaan asiasta ei ole ollut meille minkäänlaista riitaa, haittaa, ahdistusta.

Tällä palstalla puhutaan paljon niistäkin tunteista jotka ovat ihan liikaa, mutta mä hiljaa kapinoin sitä vastaan että mustasukkaisuus ja omistamisen/suojelunhalu on automaattisesti huonoja asioita.

Villikeiju kirjoitti:

Omistamisenhalu on minusta varmin keino pilata suhde. Henkilökohtaisesti en tunne sellaista ollenkaan omakseni. Jokainen on vapaa sielu ja omasta vapaasta tahdosta kenen kanssa haluaa. Toista ihmistä ei voi omistaa, onneksi.

...omistamisenhalulla tarkoittaa...minä olen henkkoht sitä mieltä että rakkauteen sisältyy jonkin verran myös omistamisenhalua.
omassa tapauksessani päädyin lopulta siihen, että katkaisin kokonaan välini eksään. en kyennyt ystävyyteen, koska en kestä sitä että eksä antaa rakkautensa toiselle. kun minä olisin halunnut olla se onnelinen. sattuu ja lujaa, mutta parempi näin...:(

pirpana* kirjoitti:

...omistamisenhalulla tarkoittaa...minä olen henkkoht sitä mieltä että rakkauteen sisältyy jonkin verran myös omistamisenhalua.
omassa tapauksessani päädyin lopulta siihen, että katkaisin kokonaan välini eksään. en kyennyt ystävyyteen, koska en kestä sitä että eksä antaa rakkautensa toiselle. kun minä olisin halunnut olla se onnelinen. sattuu ja lujaa, mutta parempi näin...:(

Surullista että sinulle kävi noin, kestää varmaan kauan päästä yli tuollaisesta.

Minä olen aika vapaudenhaluinen ihminen ja tarvitsen paljon hengitystilaa. En myöskään ole toista kohtaan omistava, eikä minulla ole juuri ollenkaan mustasukkaisuuden tunteita parisuhteessa.

revolting kirjoitti:

meidän kannanotoissamme ainoastaan pelkkä pinnallinen vivahde-/ei syvällinen näkemysero. Koska olen kyl itsekkin valmis allekirjoittamaan Sun ja Villikeijun sanoman.

Siitä huolimatta pidän kiinni siitä ajatelmastani, että ilman omistamisenhalua ei olisi kunnon rakkaussuhdettakaan, eikä paljoa muutakaan hyvää täs maailmas. Se ei tarkota sitä että kahlitsisin Rakkaintani itseeni enkä soisi Hänelle kaikkea sitä mikä tekee Hänet onnelliseksi.
Omistushalusta huolimatta jos Hänen onnensa vaatii jotain muuta kun munt, on se mun hyväksyttävä.
Taian kertoo ajatukseni liian monimutkaisesti, että todellinen hämärtyy.

... tai olla olematta pinnallinen tuo näkemysero. Jotkut ovat omistavaisempia kuin toiset, on sitten kyse tavarasta tai eläväisistä olennoista. Meikäläinen on Laikan linjalla, rakastaminen ei ole omistamista eikä ahdistamista johonkin, mutta kun rakastaminen on kuitenkin myös sitoutumista, liittyy siihen ikäänkuin "omistamisen" aspekti jollain tavalla.

Voi olla kyse semantiikasta, omistaminen ymmärretään eri tavoin. Rakastavaiset omistautuvat toisilleen enemmän kuin muille, intensiteetin laadussa ja määrässä on eroja. On oikeutettua olettaa kumppanilta sellaista, mitä muut eivät voi odottaa, saada. Odotusten rikkominen johtaa suurempaan pettymiseen, kuin muiden suhteen.

Suojelunhalu on mielestäni eri asia kuin omistamisenhalu, ne voivat esiintyä yhdessä tai erikseen.

LaikaQ kirjoitti:

eikö ole myös niin, että jos olet varma suhteestanne, ei se liehakointi haittaa? Koska tiedät, ettei se johda mihinkään. Sinä vain olet murullesi parempi kuin kukaan muu.

Ja eikös tällä palstalla puhuttu mustasukkaisuudesta, joka on olemassa, vaikkei mitään tietoa tuollaisesta liehakoinnista edes ole? Että vain kiusaa itseään ajatuksilla, joille ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Sitä minä en todellakaan ymmärrä, sillä ilman luottamusta ei suhdetta kyllä synny. Alussa on vain otettava riski, kun ei vielä ihmistä tunne.

eli olen kanssasi samoilla linjoilla. Vaikka onkin kiva sanoa vaimolle että "sä olet MUN ****"(*joku hellitelynimi).

että rakkautesi runoihin ei ole laimennut.
Ja jotenkin tajuan että kirjoittaminen jatkuu Sulla.
Hanna on vaiennut sivuilta, mutta kun olin kerta rekannut oman nimimerkin, en halunnut enää omalla nimelläni jatkaa. Silti kaikki jatkuu, oma tilanteeni on kääntynyt päinvastaseks, mitä ite kerroit, runot on hyvä kanava käsitellä ja purkaa tuntojaan.
Anna taas näytteitä omasta tyylistäsi, joka on upeaa.

revolting kirjoitti:

että rakkautesi runoihin ei ole laimennut.
Ja jotenkin tajuan että kirjoittaminen jatkuu Sulla.
Hanna on vaiennut sivuilta, mutta kun olin kerta rekannut oman nimimerkin, en halunnut enää omalla nimelläni jatkaa. Silti kaikki jatkuu, oma tilanteeni on kääntynyt päinvastaseks, mitä ite kerroit, runot on hyvä kanava käsitellä ja purkaa tuntojaan.
Anna taas näytteitä omasta tyylistäsi, joka on upeaa.

Tarinasi on samanlainen kuin minun. Välillä tuntuu mahdottomalta olla pelkkä ystävä, kun kaikki toisessa muistuttaa niistä hetkistä jolloin olimme onnellisia yhdessä.

Mutta ei nainen jota rakastan. Sydämeni ja sieluni säkeistä runon rakkaalleni kirjoitin. Rakastan ja opin rakastamaan joka päivä enemmän, paremmin, syvemmin. Välillä olen katkera, vihainenkin, ymmälläni. Minut jätettiin pimeään, yksin, ilman sanoja. Ehkä en haluaisikaan kuulla sanoja "en rakasta sinua enää", "en halua sinua enää", "en tarvitse sinua enää"...

Rakastan niin kauan kuin jaksan... niin kauan kuin sydämeni jaksaa. Niin kauan kunnes kyyneleeni loppuvat.


Hei, olen tässä
minä se olen
mihin sinä katosit?

Katosit sylistäni
mutta et sydämestäni
et ajatuksistani

Etkö enää rakasta
usko haaveisiin
yhteisiin onnen hetkiin?

Etkö minua enää halua
pitää sylissäsi
rakastaa

Anna minulle anteeksi
olen sinua loukannut
satuttanut

Epävarmuus iskee
ei aina kuuntele järkeä
ei sydäntä

Mutta rakkaus
se voittaa kuitenkin
kaiken muun

Haluan nauraa kanssasi
hassutella sateessa
käsi kädessä

Opetella luottamaan
tuntemaan toisemme
aina vain paremmin

Sillä elämä on seikkailu
vain sinun kanssasi
haluan sen kokea

Haluan rakastella sinua
hyväillä vartalosi kaaria
sillä olet kaunis

Kaunis ihminen
rakkain maailmassa
ainutlaatuinen

Älä anna epäilysten voittaa
me onnistumme varmasti
yhdessä

Älä luovuta rakas
ethän luovu meistä
onnestamme

Älä pelkää
tartu käteeni
anna minun rakastaa sinua

Anna sinun rakastaa minua

kaktusnainen kirjoitti:

Mutta ei nainen jota rakastan. Sydämeni ja sieluni säkeistä runon rakkaalleni kirjoitin. Rakastan ja opin rakastamaan joka päivä enemmän, paremmin, syvemmin. Välillä olen katkera, vihainenkin, ymmälläni. Minut jätettiin pimeään, yksin, ilman sanoja. Ehkä en haluaisikaan kuulla sanoja "en rakasta sinua enää", "en halua sinua enää", "en tarvitse sinua enää"...

Rakastan niin kauan kuin jaksan... niin kauan kuin sydämeni jaksaa. Niin kauan kunnes kyyneleeni loppuvat.


Hei, olen tässä
minä se olen
mihin sinä katosit?

Katosit sylistäni
mutta et sydämestäni
et ajatuksistani

Etkö enää rakasta
usko haaveisiin
yhteisiin onnen hetkiin?

Etkö minua enää halua
pitää sylissäsi
rakastaa

Anna minulle anteeksi
olen sinua loukannut
satuttanut

Epävarmuus iskee
ei aina kuuntele järkeä
ei sydäntä

Mutta rakkaus
se voittaa kuitenkin
kaiken muun

Haluan nauraa kanssasi
hassutella sateessa
käsi kädessä

Opetella luottamaan
tuntemaan toisemme
aina vain paremmin

Sillä elämä on seikkailu
vain sinun kanssasi
haluan sen kokea

Haluan rakastella sinua
hyväillä vartalosi kaaria
sillä olet kaunis

Kaunis ihminen
rakkain maailmassa
ainutlaatuinen

Älä anna epäilysten voittaa
me onnistumme varmasti
yhdessä

Älä luovuta rakas
ethän luovu meistä
onnestamme

Älä pelkää
tartu käteeni
anna minun rakastaa sinua

Anna sinun rakastaa minua

haluaisin kirjoittaa rakkaalleni runon minäkin, mutta tuntuu että olen jotenkin lukossa nyt eikä sanoja tule. on niin paha olla.