Siinäpä on yksi ikuisuuskysymys, jota näilläkin sivuilla on varmaan käsitelty metrikaupalla. Mutta kai se on ajankohtaista niinkauan, kun ihminen toistaan rakastaa.?
Tuntuu ihmeelliseltä omalt kohdaltani se, kun en koskaan ennen ole suonut edes pientä ajatusta koko asialle.
Paremminkin tuntenut säälinsekaista ihmetystä, sellaisen tunteen kourissa kamppailevia kohtaan.
Entä nyt? Hyvänen aika. Huomaan, että se sama peikko on iskenyt kyntensä mieleeni. Järkyttävää jotenkin.
Vähän epätietoisen alun jälkeen olemme Rakkaan ihmisen kanssa puhuneet asiat täysin selväksi. Puolin ja toisin.
Koskaan en ole ollut näin varma kumppanin uskollisuudesta, se tulee Hänen menneisyyskokemuksistaan. Luotan Häneen enemmän kuin itseeni, ja se on paljon, sillä rakastuneena en näe enkä kuule ketään muita. Samaa tiedän olevan tunteen minua kohtaan.
Jotkut saattavat heti diagnisoida, että joopa, tuo Revo ei pätkääkään luota kumppaniin, vaan yrittää selittää suurta tunnettaan ja pettää itseään.
Mutta ei se niin ole, varmasti ei.
En tiedä onko muilla samanlaisia ajatuksia,uskon että löytyy niitä jotka tajuavat mitä tarkoitan, vaikken ehkä osaa tuoda kunnolla esille.
Oikeastaan olen hiukka nolo, kun olen jälleen pyytämässä tukea ja ajatuksia selventääkseni omaa henkistä tilaani ja saavuttaakseni tasapainon ajatusmaailmaani.
Olen kai itsekäs,sen sanon suoraan. Mutta kukapa ei.
Tuntuu ihmeelliseltä omalt kohdaltani se, kun en koskaan ennen ole suonut edes pientä ajatusta koko asialle.
Paremminkin tuntenut säälinsekaista ihmetystä, sellaisen tunteen kourissa kamppailevia kohtaan.
Entä nyt? Hyvänen aika. Huomaan, että se sama peikko on iskenyt kyntensä mieleeni. Järkyttävää jotenkin.
Vähän epätietoisen alun jälkeen olemme Rakkaan ihmisen kanssa puhuneet asiat täysin selväksi. Puolin ja toisin.
Koskaan en ole ollut näin varma kumppanin uskollisuudesta, se tulee Hänen menneisyyskokemuksistaan. Luotan Häneen enemmän kuin itseeni, ja se on paljon, sillä rakastuneena en näe enkä kuule ketään muita. Samaa tiedän olevan tunteen minua kohtaan.
Jotkut saattavat heti diagnisoida, että joopa, tuo Revo ei pätkääkään luota kumppaniin, vaan yrittää selittää suurta tunnettaan ja pettää itseään.
Mutta ei se niin ole, varmasti ei.
En tiedä onko muilla samanlaisia ajatuksia,uskon että löytyy niitä jotka tajuavat mitä tarkoitan, vaikken ehkä osaa tuoda kunnolla esille.
Oikeastaan olen hiukka nolo, kun olen jälleen pyytämässä tukea ja ajatuksia selventääkseni omaa henkistä tilaani ja saavuttaakseni tasapainon ajatusmaailmaani.
Olen kai itsekäs,sen sanon suoraan. Mutta kukapa ei.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni on todella kipeitä hylätyksi tulemisen kokemuksia lapsuudessa. Jos sitten rakastun ja alan luottaa johonkin ihmiseen, se laukaisee näihin kokemuksiin liityvät tunteet. Vaikka järjellä tiedän, että toinen ei petä ei jätä, niin jokin tunnemaailmassani on sitä mieltä, että rakkaat, joista eniten välittää ja joita tarvitsee, hylkäävät ja tekevät pahaa.
Raskasta se on tietenkin. Mutta toisaalta siinä on hyvä mahdollisuus käsitellä niitä omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Kumppanillekin on helpottavaa, kun kertoo, että tunteet eivät sinänsä liity häneen, vaan omiin lapsuuskokemuksiin.
Ja sitten voi tosiaan itkeä ja surra sitä että itselle on tehty pahaa, ei tarvitse alkaa vahtia rakkaan menemisiä ja tekemisiä ja muuttua hirviöksi.
Toivottavasti tästä oli jotain apua sinullekin kun mietit miksi olet mustasukkainen, vaikka syytä ei nykyhetkessä ole. Niin kauan kun pitää ihmiset kaukana eikä anna itselleen lupaa kunnolla luottaa ja rakastaa, on helppo olla itsenäinen ja riippumaton, ei tarvitse kohdata omaa heikkouttaan ja tarvitsevuuttaan. Mutta onko se sitten hyvä asia? Se on näennäistä vahvuutta, todellinen vahvuus syntyy vaan niitten omien pimeitten ja avuttomien puolien kohtaamisen ja suremisen kautta.
Tätä mieltä minä ainakin olen, hirveitten tuskien kautta vähitellen elämässä kiinni.
todella oikeaan kun kirjoitit että: niin kauan kun pitää ihmiset kaukana jne...
Oman heikkoutensa kohtaaminen ja sen itselleen myöntäminen on asioita jotka täytyy väkisin ajaa läpi. Itsestään se ei synny.
Ja tuo rakkaitten ihmisten jossainvaihees tapahtunut hylkäys on kai se suuri tekijä näihin tunteisiin, niinkö sanoit. Kiitos ja jaksetaan ja uskotaan silti rakkauteen.
http://www.suomennlp-yhdistys.fi/nlp_peruskasitteet.html#ots2
Itselläni on myös kipeitä hylätyksi tulemisen ja kuulematta jäämisen kokemuksia lapsuudesta. Valitettavasti nuo vanhat kokemukset - vaikka niitä olisi kuinka yrittänyt surra ja käsitellä - seuraavat mukanani aina. Kun on elänyt lapsuutensa ei niin normaalissa ympäristössä, näkyy se väistämättä omassa käyttäytymisessä, niin hyvässä kuin kenties pahassakin. Itse olen aina kärsinyt esimerkiksi liiallisesta kiltteydestä ja oman tunneilmaisun vaikeudesta. Minun on todella vaikea ilmaista negatiivisia tunteitani. Kumppanilta vaaditaan kanssani paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.
Itse en ole mustasukkainen sillä tavalla, että näkisin mörköjä ympärilläni. En kuitenkaan kestä toiselta minkäänlaisia eleitä muita kohtaan, esimerkiksi hitaiden tanssiminen jonkun muun kuin minun kanssani tai flirttailu silmieni edessä saavat minut voimaan todella pahoin. En yksinkertaisesti kestäisi elää suhteessa, jossa joutuisin kohtaamaan tällaisia asioita toistuvasti, puhumattakaan pettämisestä. Jätetyksi tuleminen on minulle myös todella vaikeaa, sillä silloin koen uudelleen kaikki lapsuuteni hylkäämisen tunteet.
Mitä se mustasukkaisuus oikein on? Huonoa itsetuntoako vai tervettä itsesuojeluvaistoon perustuvaa varovaisuuttako? Aiheeton mustasukkaisuus varmaankin pohjaa omiin riittämättömyydentuntoihin ja heikkoon itsetuntoon, mutta entäs silloin kun partneri toistuvasti pettää tai jos partnerisi esim. on bi ja elää kahdessa suhteessa?
Osaksi näistä asioista voi varmaankin sopia ja kutsua käytöstä polyamoriseksi, mutta jos kuvaan kuuluu peitteleminen ja jatkuva valehteleminen myös asioista jotka sinällään eivät aiheuttaisi reaktiota taustalla on selvästi muitakin ongelmia. Ylipäätään kyseessä on luottamus tai luottamuspula johon voi vaikuttaa positiivisesti vain uskaltamalla olla rehellinen, ja tälle rehellisyydelle täytyy antaa aikaa parantaa epäluottamus ja sen täytyy kestää kysymyksiä ja epäluuloisuutta pitkän aikaa ennen kuin suhteen pohja on saatu muutettua turvalliseksi molemmille osapuolille.
Pääasia on kuitenkin ettei heitä suhdetta hukkaan tällaisen yhteisen ja molemminpuolisen ongelman takia. Ihmisten välillä voi olla paljon hyvää vaikka suhteeseen kuuluisikin pettäminen/epäileväisyys. Täytyy muistaa että suhteessa ongelmat tietävät kasvun paikkaa kummallekin osapuolelle eikä ongelmiin vakavissa suhteissa ole helppoja ratkaisuja tyyliin "jätä se luuska"!
mitään pahaa, ellei se vie leijonaosaa muista tunteista. Ja kun olet noin varma kuin olet, niin kyllä se vähenee mustasukkaisuuskin. Jos ei ole ogelmia niin ei kannata niitä tehdäkkään, varsinkaan mustasukkaisuudesta.
epävarmuus oireilee ainakin minussa mustasukkaisuutena, jopa aivan naurettavana epäilynä ja kyttäilynä. kun omat tunteet ovat syttymässä ja tajuaa sen, että mitään kovin vakavaa ei kuitenkaan vielä ole ehtinyt syntyä, niin loukatuksi tulemisen mahdollisuudet ovat pinnalla paljon.
jos olen oikein ymmärtänyt, niin suhteesi on tosi alkuvaiheessa. minä ainakin aina menen sekaisin, kunnes toinen on vakuuttanut minut jotenkin, että yhtä tosissaan ollaan liikkeellä. valitettavasti tuon vakuuttelun varmin muoto on vain ajan kuluminen, sillä mitkään sanat eivät riitä koskaan...
helpotukseksi varmaan riittää se, että ainakin minä olen aina päässyt tuosta vaiheesta yli.
mun suhteeni on ihan tuore, vajaa kuukauden vasta. Joten niinkö kerroit se varmaan vaikuttaa mahottomasti omakäyttäytymiseeni.
Kun vielä nytkin sovittiin että ei pilata mein suhdetta olemalla liian tiiviisti yhdessä, eli aina joku päivä tapaamisen väliä.
Olen nimittäin yhden rakkkauteni varmaan missannut sillä että olin kuin iilimato roikkumassa liikaa lähellä. Tunteet vain palo loppuun.
Tilannetta ei paranna se että naiseni asuu aivan lähellä, näen jopa rappuoven. Ja kun ikävä on kova ja mielessä vain yhteiset hetket päässä vilisee ihan tarpeettomia juttuja. Huoh.
Kiva kuulla että täst voi parantua, tämmönen rassaa jo ihan liikaa.:=)
niin hirveesti tuoreessa suhteessa, kun haluis vaan olla oppimassa toista... mulle ainakin ruokkii tosi paljon just sitä epävarmuutta,
että onkohan se nyt jossakin tapaamassa jotain muuta tai jotain kiinnostavampaa. vaikka ihan turhaahan se on yleensä ja voi olla tosi tukahduttavaa toiselle.
ajalla se ohi menee. mutta kyllä mä olen ollut ihan hirveä stalkkeri, ulkoiluttanut koiraa kämpän ohi, kun oon juuri puhelimessa kuullut, et toinen on kotona... säälittävää toimintaa, tiedän.
musta ainakin on imartelevaa
jos joku katselee mua sillä tavalla
että olis hiukan mustasukkanen
suorastaan olen sillo haluttu
ihminen sille toiselle
mut jos se menee liialisuuksiin
niin eli yliammutaan asiaa sit se
ei oo enään hauskaa eikä imartelevaa
missä ikinä se raja kulkeekin .....
luotetaan täysin kumppaniin. Tyttöystäväni ei ole mustasukkainen, enkä minä hänestä mustasukkainen. Kumpikaan meistä ei ikinä pettäisi toista. En uskoisi pettämistä, vaikka tyttöystäväni itse kertoisi siitä. Kihloissa ollaan oltu 3 vuotta.
kun katselen nelivuotiasta lastani, näen että mustasukkaisuus on kyllä ihan osa ihmisluontoa. Kun joku on mahdottoman rakas ja ihana nelivuotiaan mielestä, ei hän siedä sitä että kyseinen henkilö juttelee toisten kanssa ihan muista asioista eikä lainkaan kiinnitä huomiota häneen. Hän haluaa tuon kaiken ihanuuden kokonaan. Voin vain kuvitella mikä olisi reaktio, jos kyseinen eno leikkisi jonkun toisen lapsen kanssa eikä ottaisi häntä huomioon sillä hetkellä.
Tässä juuri on opiskeltu sitä, miten tuota hankalaa tunnetta hallitaan. Kuivat järkiperusteet siitä, että eno saa jutella toistenkin kanssa, eivät riitä kun nelivuotias pakahtuu huomionkaipuuseen.
Kaipa tässä vain yritetään saada vähitellen perille sitä, että kyllä se eno hänestä välittää valtavan paljon joka hetki, silloinkin kun hänestä ei siltä näytä...siihen voi luottaa.
Juuri tätähän on niin hiton vaikea muistaa, aikuisenkin. Kun se nyt vitsailee ja kätkättää tuon toisen kanssa, rakastaako se minua nyt? Ei näytä siltä. Ei rakasta!! Kääk!!!
Ja kun on tuore suhde ja maailma täysi toisen ihmeellisyyttä, ei jotenkin siedä että mitään hänestä virtaa muualle kuin minuun...ainakin silloin kun suhde on alkanut intohimoisesti.
Ihailen aivan hillittömästi ihmisiä jotka eivät koskaan ole mustasukkaisia. Toisaalta jokin minussa epäilee (vaikka se on perusteetonta ja tyhmää) että onkohan sellainen rakkaus vähän laimeaa? Että on vain jouduttu toistensa läheisyyteen ja todettu että "toi on ihan kiva" ja sitten aloitettu ihan kiva suhde jossa on ihan kivaa? Ei mouruavia intohimoja.
No, helvetin kadehdittavaa, jos niin on.
Sen verran on tuota tempperamenttista shouta tullut omissa ihmissuhteissa harrastettua.
Eli tämän sekavan yökirjoituksen pointti: mustasukkaisuus ei ole sairaus vaan luonnollinen tunne, mutta jos sillä vahingoitetaan tai haitataan muita ihmisiä, pitää tilanteen muuttua.
Alkuvaiheen mustasukkaisuuteenkaan ei kannata suhtautua liian kevyesti. Yleensä suhteessa näkyvät jo aivan alkutaipaleella ne jutut, joista myöhemmin tulee kipua. Usein vain niitä merkkejä ei oteta vakavasti. Hienoa, että ketjun aloittaja itse huolestui ja alkoi jutustella asiasta - ennuste on mielestäni hyvä.
tosi järkevästä vastauksestasi. Sitä mainitsemaasi "yösekoilua" ei kyllä tässä kirjoituksessasi ole.
Jos ihmettelet nimeäni, kerron että se muuttui tietyistä syistä juuri äskettäin.
Olen täällä jossain Oulun tienoilla, matkalla ylös, lakisääteisellä kahvi-kinkkusämpylä- tupakka-tauolla. Mutta sivuilla täytyy piipahtaa, vaikka olisi missä.
No joo. Osuit aivan naulankantaan siinä tunneilmauksessa kun toinen pälättää ja iloitsee jonkun muun kanssa.
Hirveä tunne täyttää mielen, aiheetta.
Tuntee itsensä jotenkin hölmöksi katsoessaan vierestä.
Onhan se selvää että aikuisikään päässeenä on ihmisellä ystäväpiiri, jota itse ei välttämättä tunne. Yhteisiä seikkailuja ja kokemuksia löytyy, tarkoitan aivan viattomia kaveruusjuttuja.
Ja vaikka taustat tuntee ja luottamus on niin lujasti vahvistettu, ettei paremmin voisi olla, ja tietää että omat osakkeet vertailussa ovat korkeat, ei voi mitään että juuri se mainitsemasi huomiontarve nostaa päätään.
Aika älytöntä jos järjellä ajattelee, mutta koskas järki ja uusi "koskaan kokematon" rakkaus olisivat sopineet samaan päähän.
Ja siinä olen kanssa samaa mieltä että rakkaus ilman jonkinkaltaista mustasukkaisuutta on jotenkin väljää.
Tilannetta ei paranna se, että Rakkaani on kertonut bi-taustastaan, vaikka itselläkin on nuoruusajan heterokokemukset takana, ei riitä että pelkää muita naisia vaan "vihollinen vaanii" kaikkialla. Kai aika on tässäkin paras lääke, ja tasoittaa kuohun. Mutta mielestäni ei saa tasoittaa liikaa, jokin jännite pitää olla, jotta tunne jatkuisi molemminpuolin voimakkaana.
Tässähän tätä minun sekoiluani tuli tarpeeksi tällä kertaa, joten ei kun menoksi, jos vaikka sais aamupäivällä vetää jonkun tunnin tirsat. Kaikkea hyvää Sulle ja halauksia neljävuotiaalle pikku prinsessalle/prinssille.
...sä oot nyt vaan niin perin pohjin rakastunu ja sydän kämmenellä, että PELKÄÄT yksinkertaisesti satuttavasi itsesi. Siitä pelosta ei ole kovin helppo päästä kuin ehkä ajan kanssa? Emmätiä ees onko toi varsinaisesti mustasukkaisuutta vaan menettämisen pelkoa lähinnä. Muista että kuka tahansa voi koska tahansa ja missä tahansa menettää rakkaansa vaikkapa onnetomuudessa. Ei siihen voi valmistautua koskaan eikä pidäkään. Ei elämää yksinkertaisesti VOI elää koko ajan pelkäämällä, että mitähänpahaa tänään tapahtuu... tässä tapauksessa pieni alitajuinen pelko että jokosetänäänloppuu. Opettele nauttimaan hetkistä rakkaasi kanssa tässä ja nyt! Ei eilistä eikä huomista vaan NYT. Vapauta itsesi NAUTTIMAAN rakkaudesta ja anna sen täyttää itsesi!