Kertokaapa isovanhemmat, miksi jotkut eivät hyväksy lastenlapsiaan? Kun kerroimme vauvan tulosta, ei tuleva isoäiti osoittanut mitään positiivisia tunteita. Vauvan syntymän jälkeen mikään ei muuttunut, ei yhtään positiivista kommenttia. Meillä on talous ja suhde kunnossa, ei tarvinnut pelätä maksumieheksi tai hoitajaksi joutuvansa. Toinen isoäiti oli kyllä riemulla mukana.
miksi?
liliane
151547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En osaa edes kuvitella, että joku mummuksi tuleva ei olisi asiasta onnellinen. Eli minä olen se toinen isoäiti, mutta minun on aina annettu ymmärtää että ei ole hyväksi olla liian onnellinen asiasta eikä liian paljon rakastaa. Miniän mielestä kaikki on liikaa mitä minä olen.
Olisin mielelläni hoitajana ja maksumiehenäkin mutta niitä iloja ei minulle suoda. Lapsi on miniän ja vain yksin hänen ja muilla ei ole pikkuiseen mitään OIKEUKSIA niinkuin hän muistaa aina huomauttaa.
Eihän meillä mummuilla oikeuksia mihinkään ole jos lain mukaan mennään, mutta jotain inhimillisyyttä joskus kaipaisin ja lupaa rakastaa lapsenlastani ja jopa omaa lastani joka ei enää ole lapsi.
ja nyt kina jatkuu. Eli minulla samanlaista anoppini kanssa. Anoppi haluaisi olla paljon enemmän ja minä hankaan hiukan vastaan, vaikka hänen rakkautensa ymmärränkin.
Miksi? Koska alusta asti anoppi on hankkinut mielettömät määrät tavaroita ja vaatteita kysymättä mitään tarpeista, kiskonut (uskokaa tai älkää, mutta minä tiedän) lapsen sylistäni kysymättä voiko ottaa, syöttänyt jäätelöä 3 kk:n ikäiselle, sanonut lapselle minun kuullen, ettei täällä tarvittais äitiä lainkaan kun mummokin voi hoitaa, puhuu lapselle aina tyyliin "kyllä minä antaisin / veisin sinut / tekisin / ostaisin... mutta kun sun äitisi kieltää"
On erittäin vaikeaa olla luontevasti anopin kanssa ja antaa hänen olla luontevasti mummo, kun koko ajan tietää, että hän ei haluaisi minun olevan paikalla ollenkaan ja ettei hän pidä minusta. =(
Meillä muuten anoppi hokee niistä oikeuksistaan, sekin nostaa minulle karvat pystyyn. Mummo saisi olla niin hyvä mummo kuin ikinä haluaa, jos antaisi minulle lapsen äitinä kuitenkin arvon ja esim. yrittäisi edes noudattaa meidän perheen kasvatus/hoitotapoja eikä tekisi aina, ainakin minun luuloni mukaan, aivan tahallaan eri tavalla kuin olen pyytänyt. Minua tämä tilanne surettaa, jos varmasti anoppiakin. Mutta keskustelemaan asiasta ei suostu joten kai jatkamme täkkä idiootilla linjalla vuosikaudet.
Kuulostat hiukan sellaiselta mummolta, joka ei päästä irti pojastaan... Ei kai vain näin ole?
Meidän äiti on nimittäin sellainen. Ei päästä velipojasta irti vaikka sillä on ikää jo kohta 40. Isosiskona voin vain ihmetellä, miten iso mies antaa äidin paapoa ja puuttua kaikkeen ja vieläpä velipojan ja kälyn suhteeseen... Ostaa vaatteita velipojalle vieläkin, tilaa jopa lääkärin isolle miehelle!, passaa ruuan pöytään, hyvä ettei syötä. Huomaan että käly on ihan kypsä koko tapaukseen enkä ihmettele.
Tuo vaikuttaa ihan selvästi myös kälyn ja äitini suhteeseen enkä ihmettele. Olen aika varma, että jos äiti päästäisi irti ja antaisi tilaa niin saisi itsekin paljon enemmän. Meille tytöille se ei ole samanlainen vai olisiko koittanut joskus olla mutta me ollaan tehty sille touhulle stoppi jo 20 vuotta sitten, en muista. Ihan hyvä isoäiti on meidän lapsille, mutta tällä vauhdilla jää etäisemmäksi veljen lapsille, enkä ihmettele. Kun vaan muistaisin tämänkin opin kun oma poika tuo miniää perheeseen...
Poikaseni lensi pesästään jo 15 vuotta sitten ja sen jälkeen en ole häntä siipieni suojaan saanut enkä kyllä yrittänytkään, joten en ole ollenkaan sellainen lapsissa riippuva isoäiti.
lukenut tällaisia palstoja ja todennut, että isovanhempien on parasta olla sanomatta ja tekemättä mitään, jotta ei joudu haukuttavaksi.
isovanhemmat ovat vaan yksinkertaisesti väsyneet kaikkeen.
Lukuisten ystäviensä kanssa kyllä jaksaa ja haluaa viettää aikaa. Matkustelee myös mielellään. Kaikkien ystävien ja sukulaisten lastenlapset huomioidaan avokätisesti. Toivoisin isovanhemmilta tai saman kokeneilta kommentteja..
tuollaista tilannetta, jos isovanhempi on kuitenkin terve ja pystyy muita huomioimaan. Mitä jos kysyt häneltä itseltään, ehkä hän antaisi selityksen. Onko lapsesi hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, ehkä hän ei tiedä miten toimia. Vai onko se toinen isoäiti ollut niin innokas, ettei toiselle ole jäänyt tilaa ja osuutta ollenkaan. Ehkä hän ei halua kilpailla ja viedä sen innokkaamman isoäidin paikkaa. Tai on kokenut, että toinen isoäiti on sinulle ja perheellesi läheisempi. Itse alan olla niin pettynyt ihmisiin, etten ole varma kannattaako lasten tulemisesta tähän savuiseen saastuneeseen maahan enää iloita.
Nimittäin, että kysymyksessä ilm. on kysyjän anoppi, joka ei ehkä halua ryhtyä kilpailemaan miniän äidin kanssa, koska siinä hommassa kyllä yleensä jää toiseksi. Ei tule sitten niin suurta pettymystä, kun varautuu tilanteeseen jo etukäteen.
Minusta tuntuu, että hän on jostakin syystä loukkaantunut teille. Yrittää ehkä peittää mielipahaansa ja suoraan sanoen, inhimillisiä kun olemme kateutensa, huomioimalla muitten lastenlapsia. Ehkä kysymys on jonkinlaisesta "kostosta", jota ei todellisuudessa kuitenkaan haluaisi.
Sinun sijassasi yrittäisin asettua hänen paikalleen ja miettiä olisiko em. tilanne mahdollinen.
Me vieraat vastaajathan emme kuitenkaan tunne todellista tilannetta.
mekin olemme ajatelleet, että hän on loukkaantunut. Hän ei nimittäin hyväksynyt avioliittoamme, mutta kuvittelimme, että aika parantaa. Toinen isoäiti ei todellakaan ole ollut liian "läheinen" tai muuten niin dominoiva, että olisi kilpailua syntynyt..Oli siinä isoisäkin aika hämillään, kun tajusi ettei tulevasta lapsenlapsesta sovi iloita.
Hänellä on omat epäluulonsa ja oletteko mahdollisesti edenneet kovin nopeesti?
Jostain syystä hän ei pidä sinusta eikä iloitse koko tilanteesta ja luottamukseen voi mennä kauan. Iloitkaa nyt vain itse ja antakaa muiden sitten iloita perästäpäin jos iloitsee sillä eihän kenenkään tunteisiin voi vaikuttaa eikä kannata alkaa väkisin yrittään.
Sisaruksienkin välillä voi pelata samat vaistot kuin äideillä. Yksi sisaristani ja mieheni veljistä naivat sellaisen puolison joista nousi välittömästi karvat pystyyn mutta eihän kenenkään valintoja voi mennä ääneen arvosteleen. Kemiat vaan ei synkkaa kaikkien kanssa. Eikä teeskentelylläkään pitkälle potki, kyllä se huomaa ja vaistoo.
Ei todellakaan kiirehditty! Yli 10 v yhdessä ennen vauvaa.
Ilmeiseti syynä on ,etteivät asiat mennet hänen tahtonsa/toiveidensa mukaisesti.
Ehkä mummuksi tuleminen on aiheuttanut hänelle vanhenemiskriisin? Jotkut ottavat kovin raskaasti seuraavan sukupolven ilmestymisen, kun itse yhtäkkiä näkee olevansa se seuraavaksi joukosta poistuva.
Jos teillä eivät henkilökemiat pelaa keskenänne, hänen voi olla vaikea luoda suhdetta lapseen, jossa näkee sinutkin. Ei etäinen mummu ole mikään ongelma ainakaan lapselle, jos et itse siitä tee numeroa - lapsi ei osaa vaatia vaan ottaa ihmiset sellaisenaan.
Oma äitini oli aikoinaan vähän tuollainen. Kolmannen lapsen tulosta iloisena ilmoittaessani hän meni ihan hiljaiseksi ja sanoi sitten äärimmäisen paheksuvalla äänellä: "Minä en tuollaista ymmärrä". Hänellä kun oli vain kaksi lasta ja useamman vuoden väli, muunlainen toiminta ei ollut soveliasta:))) Mitään pehmomummua hänestä ei koskaan tullutkaan, so what?
Itse olen sitä riemastuvaa sorttia ja tunnustan höpsähtäväni totaalisesti joka vauvalle erikseen ja isommille aina vaan:)))))
Kysymyksen asettelusi on outo. Miten me isovanhemmat voisimme sinulle vastata. Joku tykkää, joku ei.
Joillekin vanhoille ihmisille lapsen odotus ja syntymä on tapahtunut joko itselle tai lähipiirissä niin monet kerrat, ettei se suuriakaan tunnekuohuja enää nostata.
Muutenkin puolisen vuosisataa opettaa ihmiset ajattelemaan monista asioista eri tavalla. Mikä nuoruudessa on hurmaavaa ja huumaavaa, ei ehkä eläkeiässä juuri hetkauta.
Kun nuoret perustavat perheen, antavat monet vanhemmat lastensa järjestää asiansa ihan oman järkensä mukaan. Eivät he innostu uusista mööpeleistä eivätkä uudesta autosta. Kun perheenlisäystä aletaan odottaa, ovat monetkin isovanhemmat tyytyväiset, kun koti on jo hankittu ja ehkä melkein maksettukin, ennen kuin lapset syntyvät.
Oikea järjestys. Harkitsevat nuoret. Isovanhemmat ovat tyytyväiset ja kunnioittavat lastensa elämää. He eivät tungeksi paikalle eivätkä holhoa.
Kyllä he silti ovat ihan onnellisia puolestanne, mutta ovat nyt näitä pidättyväisiä ihmisiä, joiden tapana ei ole innostua äärestä viereen missään asiassa.
Jotkut nyt vaan ovat pidättyväisiä. Mieheni oli kuin patsas, kun kaikki tohottivat ensimmäisen lapsenlapsen kanssa, ja kyselivät miltä vaarista tuntuu. "Ei miltään", sanoi tämä onneton. Vaarin mielestä lapselle ei myöskään olisi tarvinnut koskaan hankkia mitään pientäkään, "vanhemmat itse ostavat". Tjaa, ratkaisin tämän asian sitten siten, että olen ostanut tänne ukkilaan kaikkea pientä kivaa, jolla lapsi (nykyään lapset) voivat leikkiä. Nimpparit ja synttärit tietysti huomioidaan, muistutan niistä ja ostan lahjan. Hoitoapuun vaari myös suhtautuu kitsaasti ja huokaillen. Tosin hän pedanttina luonteena paneutuu täysillä lasten kanssa oloon, kun he ovat täällä tai me käymässä heillä. Lapset eivät enää ole vauvaikäisiä, joten yhteistä säveltä alkaa löytyä.