apua! muhun on yht äkkiä iskeny kauhea synnytys pelko. nyt mennään rv 36 4 ja mua on ruvennut hirvittämään ajatus siitä että vauva todellakin tulee musta ulos halusin tai ei! kipua mä en pelkää,vaan tosissani oon ihan varma että mä kuolen enkä ehdi vauvaa edes näkemään...neuvolantäti sanos vaan että hyvin se menee ku yritin sanoa et mulla on ihan kauhee olo tän pelon takia ja pelkään koko ajan vaan entistä enemmän.. huoh mitä mä voisin tehdä tälle mielikuvitukselleni
mua pelottaa
hemulivaan
101675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan sama täällä! Tosin mulla enää "armonaikaa" yks viikko, sit olis laskettu aika, mutta tää alkaa jo tuntua tosi kypsälle! Mullakin on oikein pala kurkussa pelon takia, eikä sitä helpottanut yhtään se että eilen luulin että meni vedet, mikä olikin väärä hälytys, siitä asti oon miettinyt kahta kauheammin että en ikinä selviä siitä hengissä ja kuolen sinne ihan varmasti! Eikä se auta yhtään tipan tippaa kun kaikki vaan hokee että "hyvin menee" ja "ei se satu" - kaikkee sitä kuulee! Itse pelkään sitä kipua ja että en pysty ponnistamaan sitä vauvaa ulos, että en vaan kykene.
Eli et ole tosiaan yksin noiden ajatusten kanssa, ihan kauhuissaan täällä on muutkin!
olen synnyttänyt 6 kuukautta sitten..ja itseäni pelotti myös aivan kauheesti..varsinkin sitten kun piti sairaalaan lähteä..mutta puudutuksen ansiosta supistukset eivät olleet kovin kipeitä..mutta ponnistaminen olikin toinen juttu..mutta kyllä se lapsi sieltä ulos tulee yksikään ei ole sinne jäänyt..jos voimat loppuvat niin kyllä se sieltä kuitenkin ulos saadaan. ei kannata asettaa itselleen liian suuria paineita..ja olisi hassua jos tuleva synnytys ei yhtään pelottaisi..voimia ja onnittelut jo etukäteen suuresta,palkitsevasta työstä!
Käsittääkseni on aika yleistä että juuri noilla ap:n viikoilla äiti kokee usein suurtakin pelkoa synnytykseen liittyen. Loppusuoralla kun se koko vauva-asia alkaa viimeistään konkretisoitumaan, meille tulee siis ihan oikeasti vauva yms..
Synnytys pelottaa varmasti tavalla tai toisella jokaista, ainakin jossain vaiheessa raskautta. Minulla itsellä on takana yksi synnytys, noin puolivuotta sitten. Pelkäsin synnytystä kovasti! Alkuraskaudesta synnytys tuntui kaukaiselta ja sitä ei ajatellut oikeastaan lainkaan, loppua kohti alkoi väistämättä lähestyvä synnytys pelottaa. Pelko pyöri mielessä päivällä ja varsinkin öisin. Pelkäsin mm. kipua ja sitä etten pysty itse hallitsemaan sitä tilannetta lainkaan, synnytys vaan etenee omalla painollaan ja minä en mahda sille mitään.
Sitten viimeisillä viikoilla juuri ennen laskettua aikaa mieleni jotenkin rauhoittui. Jännitti edelleen, mutta pelko alkoi helpottaa. Olin melko tuskastunut isoon mahaan ja huonosti nukuttuihin öihin yms.. aloin odottaa jo kovasti sitä että pääsisi taas edes hengittäämään helpommin ilman isoa mahaa..
Kun synnytys viimein 40 3 käynnistyi, olin yllätävän rauhallinen. Synnytys alkoi etenemään omalla painollaan ja huomasin että nyt on vain pakko antaa luonnon tehdä tehtävänsä, en voinut siinä tilanteessa muuta kuin kuunnella hoitajien ohjeita ja antaa ajan kulua. Täytyy luottaa täysin hoitajiin ja omaan kehoon, luontohoitaa loput. Sain kaikki tarvittavat puudutteet ja kipu, jota pelkäsin eniten olikin aivan toisenlaista kipua kuin se pelkäämäni kipu. En vähättele kenenkään kipukokemuksia, mutta jotenkin siinä synnytys-tilanteessa sille kivulle tulee aivan toisenlainen merkitys. Kannattaa vain vaatia kivunlievitystä heti kun siltä tuntuu, niistä on oikeasti apua!
Toivon sinulle ap ja muillekin pelon kanssa kamppaileville paljon voimia koittavaan synnytykseen ja hurjasti onnea vauva-arkeen kunhan sen aika koittaa!=)
Mulla loppu kivut, ku kohtu oli täysin auki ja ponnistusvaihe alkoi, toivottavasti helpotti yhtään :)
tai neljännestä, niin aina se pelko on olemassa.
Itse olen synnytänyt neljä,ja joka kerta on pelottanu. Mutta kun synnytys lähenee, ja olo tulee entistä tukalammaksi liikkumisen kannalta ja muutenkin, niin sitä alkaa toivomaan, että tulisi jo pian!
Vaikka ei se pelko hälvene, niin kyllä se helpottaa. Neljättä kun lähdin synnytämään, niin kyllä minä pelosta itkin vieläkin siellä huoneessa, vaikka tiesin mitä on tulossa.
Se on ihan normaalia että pelottaa.
Niin, kaikkia pelottaa synnytys jollain tapaa.
Minulla synnytyksestä tulee huomenna kuluneeksi kolme viikkoa (vaikka toisaalta tuntuu, ett siitä olis jo pieni ikuisuus!).
Minäkin pelkäsin tulevaa synntytystä hieman, en ehkä niinkään sitä kipua vaan sitä ett kuinka pahasti repeän ja miten paikat palautuu.
No, synnytykseni käynnistyi aivan yllättäin viikoilla 34 2 (ja ikuiseksi arvoitukseksi jää, miksi synnytys käynnistyi ennenaikaisesti). Koska synntyttämään tuli äkkilähtö, en siinä hötäkässä ehtinyt pelätä koko episodia. Kaiken kaikkiaan olin raskauden alusta asti ajattellut lähteä synnyttämään avoimin ja positiivisin mielin, ja niin teinkin. Kipeäähän se tekee, mutta pakko heittää tää legendaarinen "Kyllä luoto hoitaa hommansa" -kommentti. :) Ja niin se luonto hoitaa. Kannattaa vaan uskoa ja luottaa omaan kehoon. Kyllä naisen keho tietää mitä se tekee, kun se on suunniteltukin kantamaan ja synnyttämään tähän maailmaan ihania pieniä vauvoja! :)
Ja traumoja minulle ei synnytyksestä jäänyt. No, en nyt ihan heti valmis olis uudestaan synnyttämään, on se sen verran rankka kokemus kuitenkin sekä keholle että miellelle, mutta kyllä Pikkuinen tyttäremme vielä joku päivä leikkikaverin saa! ;D
Mutta tsemppiä ja jaksamista ja paljon avointa ja positiivista mieltä mukaan synnytykseen!
Ripaus realismia ja tilastotietoa sinulle; montako synnyttäjää on mahtanut kuolla Suomessa vaikkapa 50 vuoden aikana..? Hmm, ja mitenkäs monta lasta (jotain 50.000 per vuosi) onkaan syntynyt vuosien varrella?
Etköhän sinä hengissä selviä :)
ainahan uuden asian kynnyksellä alkaa jänistää ja mietityttää tekikö oikean ratkaisun jne. Joillakin vauvan syntymän läheneminen on sellainen asia. Itse kammoksun käynnistämistä paitsi neulojen takia niin yhtä paljon siksi että se vauva muuttaisi meille siis ihan kohta vaikka se voisi olla siellä mahassa vielä vähän aikaa..
Rimakauhua? Puhu pelostasi ja mieti sitä puhki jotta pääset asiasta eroon etkä stressaa sillä viimeisiä viikkoja.
Noita tuollaisia viimehetken katumuksia ja pelkoja on parhaimmillaan sekin kun keskenmenon jälkeen miettii ihan tosissaan haluaako sittenkään lisää lapsia vai ei. Silloin on saanut uuden tilaisuuden ja päätös voi olla mikä vain. Tuossa tilanteessa ei juuri vaihtoehtoja ole ja uusi elämä koputtelee jo kynnyksellä peruuttamattomasti joten sinne vaan, syöksy tuntemattomaan!
Vähän aiheesta poiketen näin alkuun. Mulla on 37 rv takana ja kipeitä supistuksia ja ilkeitä tuntemuksia/vihlontoja on alhaalla, varsinkin jos koettaa kävellä, ja muutenkin jatkuvasti suututtaa kun ei saa untakaan enää. Varmaan teillä muillakin:) Itseäni pelottaa suunnattomasti taas synnytyksen lähestyminen. Kun suppareitakin toisinaan on useita tunteja ja pistää ja kivistää, olen jo kauhun vallassa, että nytkö se hirveä tuska alkaa, vaikka toisaalta rukoilen, että alkais jo. Pelottaa sekin, että jos menee kamalasti yliaikaiseksi ja vauva vaan kasvaa ja kasvaa, kunnes on niin iso, ettei ole toivoakaan synnyttää sitä...tällainen pelko jyllää jatkuvasti.
Ensimmäisen vauvan kohdalla loppui voimat. Siitä on nyt jo pian 8 vuotta aikaa. Oli traumaattinen kokemus minulle. Olen pienikokoinen ja synnytin 10 päivää yliaikaisen pojan, imukupin avustamana.
Synnytyksen jälkeen ja aikanakin hoin vain, etä tää on kyllä viimeinen kerta, jos hengissä selviän, ja ellen selviä, niin varmasti viimeinen kerta. Tunne oli uskomaton, kun synnytys oli ohitse. Se oli yhtä uskomaton, kuin se miten uskomattomalta tuntui etukäteenkin, että naisesta todellakin voi tulla ulos niin iso lapsi, mitä ihmisvauva on. Eli peritaatteessa, se on uskomatonta, mutta se on totta. Nainen pystyy synnyttämään lapsensa, ja hoitohekilökunta auttaa todellakin, jos voimat vaikkapa ponnistusvaiheessa loppuvat, tai vauva juuttuu, kuten minua autettiin imukupilla.
Synnytyksen aikana saa huutaa, itkeä, karjua ja olla kiukkuinen. Minua ainakin helpotti, kun sain valittaa ääneen. Puudutteita saa onneksi, mutta ne eivät poista synnytyskipua, ehkä auttavat pahimpiin kipukärkiin. Tämä kannattaa tietää, itse nimittäin luulin ekaa tehessä, että puudutteet poistaa kivun, ja se luulo teki kokemuksestani kamalamman, tunsin, että mulle oltiin valeheltu. Muistakaa kaikki pyytää tukihenkilö mukaanne synnytykseen! Se on todella tärkeätä ja antaa lisävoimaa ja turvaa!
Synnytys todellakin koittaa, sille emme mitään enää mahda(kun toisinaan tekis mieli perua), mutta olkaamme valmiina, ja ajatelkaamme kaikkia ihania asioita, mitä vauva tuo mukanaan elämäämme. Se on palkintomme. Arvokkaampaa asiaa en itse ainakaan tiedä olevan, kuin oma pieni lapsi. Voimia jokaiselle synnyttävälle ja pelkäävälle! Hyvin se menee.
kun pääset sairaalan ovista sisälle pelko katoaa koska tiedät olevasi turvallisissa käsissä=)