Järkeä sitten

käteen ja roimasti. Itse järjestin eäälle tutulle kaason roolissa polttareita ja 3 kertaa jouduin perumaan kaikki joka kerta, sillä aina joko sulhasen tai morsiammen suvussa sattui ikäviä tapauksia, joiden vuoksi juhlia ei voitu pitää. Peruminen sujui mutkattomasti ja polttareihin kutsutut ymmärsivät jutun upeasti.

Häät tulivat ja menivät. Hoidin kaason velvollisuudet ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Polttareita koitettiin järkätä sitten häiden jälkeen, kun ennen häitä oli tosiaan peruttu se 3kertaa kaikki. Kyselin sulhaselta vapaata viikonloppua morsiammelle ja sulhanen ilmoitti, että oli jo aikakin kaason järkätä polttarit. Yritin piipittää, että onhan tässä tehty suunitelmat 3 kertaa, mutta aika selvistä syistä ne on peruttu. Valituksista huolimatta järkkäsin pikkujuhlat ja varailin ravintolat yms. Morsiammen kaverit ilmoittelivat, että eivät ole innokkaita järjestämään juhlia, mutta sulhasen kommenttien vuoksi ne polttarit pidin. Polttareita edeltävän iltana sain itse keskenmenon ja en päässyt polttareihin. Morsian soitti seuraavana päivänä ja haukkui ihan pataluhaksi minut. Hän huusi ja nimitteli yms. En voi käsittää, että morsiammena olo oikeuttaa tällaiseen toimintaan. Ilta oli morsiammen mukaan mennyt mönkään, kun kukaan ei ottanut vatuuta ja kaikki vaan olivat raskaana. Itkin siis vauvaa ja pieleenmenneitä juhlia, joissa en edes itse ollut. Synnytin polttareiden aikana kuollutta sikiötä sairaalassa. Mitäs nyt? Ei olla oltu ystäviä sen jälkeen. Vaikea uskoa, että joku voi olla näin itsekäs.
41611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Musta tuntuu ihan uskomattomalta, että tuollaista voi edes tapahtua!

Onko ongelma siinä, ettei onnistuta puhumaan, vai voiko joku oikeasti muuttua morsiamena hirviöksi?

Äänestä
  • että morsian ei varmasti osannut kuvitella tilanteen vakavuutta. En kertonut keskenmenosta hänelle, koska olimme sopineet mieheni kanssa, että kerromme kaikille hieman myöhemmin. Toisekseen en tahtonut kertoa niin järkyttävästä asiasta huutavalle morsiammelle.

    Olen llut kaasona 2 kertaa tätä ennen. En lupaudu enää kenenkään kaasoksi tämän jälkeen. Mikähän niihin fiksuihin ihmisiin oikeen menee????

    Äänestä

  • Tässä tapauksessa kävi niin kirjoitti:

    että morsian ei varmasti osannut kuvitella tilanteen vakavuutta. En kertonut keskenmenosta hänelle, koska olimme sopineet mieheni kanssa, että kerromme kaikille hieman myöhemmin. Toisekseen en tahtonut kertoa niin järkyttävästä asiasta huutavalle morsiammelle.

    Olen llut kaasona 2 kertaa tätä ennen. En lupaudu enää kenenkään kaasoksi tämän jälkeen. Mikähän niihin fiksuihin ihmisiin oikeen menee????

    Oletan kommentissani, että tapauksesi on tosi.

    Olipa poisolosi syy polttareista mikä tahansa, ei morsiamella ole varaa valittaa hyvin järjestettyistä juhlista. Itse hän olisi voinut pahoitella aiempia peruutuksiaan.

    Älä kerro hänelle koskaan keskenmenostasi. Kuulkoon sen joltain muulta sitten joskus. Hän ei myöskään ansaitse ystävyyttäsi, joten älä suotta vaivaa päätäsi hänen kanssaan yhtään enempää. Ei hän ole fiksu ollutkaan, jos kykeni käyttäytymään sinua kohtaan noin huonosti.

    Kaikkea hyvää.

    Äänestä

"Synnytin polttareiden aikana kuollutta sikiötä sairaalassa. Mitäs nyt? Ei olla oltu ystäviä sen jälkeen."

On niin kultaista että joku viitsii NELJÄ KERTAA järjestää polttareita.. Jos sen jälkeen joku kehtaa tulla vielä kitisemään (varsinkin jos tietää että olet keskenmenon saanut) niin ANNA OLLA! Paskaakos tommosesta välität! Ei sellainen ole mikään YSTÄVÄ joka toista noin kohtelee!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikille morsiammille/sulho... kirjoitti:

käteen ja roimasti. Itse järjestin eäälle tutulle kaason roolissa polttareita ja 3 kertaa jouduin perumaan kaikki joka kerta, sillä aina joko sulhasen tai morsiammen suvussa sattui ikäviä tapauksia, joiden vuoksi juhlia ei voitu pitää. Peruminen sujui mutkattomasti ja polttareihin kutsutut ymmärsivät jutun upeasti.

Häät tulivat ja menivät. Hoidin kaason velvollisuudet ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Polttareita koitettiin järkätä sitten häiden jälkeen, kun ennen häitä oli tosiaan peruttu se 3kertaa kaikki. Kyselin sulhaselta vapaata viikonloppua morsiammelle ja sulhanen ilmoitti, että oli jo aikakin kaason järkätä polttarit. Yritin piipittää, että onhan tässä tehty suunitelmat 3 kertaa, mutta aika selvistä syistä ne on peruttu. Valituksista huolimatta järkkäsin pikkujuhlat ja varailin ravintolat yms. Morsiammen kaverit ilmoittelivat, että eivät ole innokkaita järjestämään juhlia, mutta sulhasen kommenttien vuoksi ne polttarit pidin. Polttareita edeltävän iltana sain itse keskenmenon ja en päässyt polttareihin. Morsian soitti seuraavana päivänä ja haukkui ihan pataluhaksi minut. Hän huusi ja nimitteli yms. En voi käsittää, että morsiammena olo oikeuttaa tällaiseen toimintaan. Ilta oli morsiammen mukaan mennyt mönkään, kun kukaan ei ottanut vatuuta ja kaikki vaan olivat raskaana. Itkin siis vauvaa ja pieleenmenneitä juhlia, joissa en edes itse ollut. Synnytin polttareiden aikana kuollutta sikiötä sairaalassa. Mitäs nyt? Ei olla oltu ystäviä sen jälkeen. Vaikea uskoa, että joku voi olla näin itsekäs.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu